?
.............
Vieras
Joo miks ees kirjoitan tänne? No syy on yksinkertainen; ei oo ketään muuta tällä hetkellä kelle voisin tän asian kertoa muutakun kritisoivalle kaksplus-palstalle.
Mulla on lapsi ja mies. Mies ei ole nyt hetkeen paikalla, hyvästä syytä, ettei siis sen puoleen mitään ongelmaa.
Olen siis ainakin arkipäivät pitkälti yksinhuoltaja, hetken aikaa. Ongelma nyt ei sinällään tuo ole, mutta halusin nyt sen kuitenkin kertoa. Jokatapauksessa, lapsi on ruvennut käyttäytymään todella vaikeasti, tiedä sitten mistä johtuu, varmaan uhmaiästä. Sehän on luontaista lapselle joten ei se lapsen vika ole.
No olen siis masentunut. Oli vaikeaa kirjoittaa edes tuo sana, vaikka ennen olen sen itselleni myöntänyt. Mutta nyt kun tämä väliaikainen tilanne tuli ettei lapsen isä ole hetkeen paljoa läsnä niin olen ajatellut että minun pitää selvitä. Ja kaikki kysyy aina että miten lapsella tai miehelläni menee, minusta ei kysytä juuri lainkaan. Minun oletetaan pärjäävän.
Olen syönyt masennuslääkkeitä yli vuoden. Aloitin ne vähän eri syystä kuin masennus mutta sitäkin siis on ollut. Ja nyt se vasta onkin tullut takaisin kun lapsi on oikeasti hankala. Itkee ihan ilman järkevää syytä, minun pitäisi olla kokoajan lähellä yms. Tai siis syy voi olla järkevä, en sitä väitä. Mutta aikuisen silmiin se ei ole järkevä. Mutta siksi siis haluan korostaa että niin pieni lapsi on kuitenkin viaton, varmasti syy kiukutteluun on vaikka en osaa sitä hahmottaa.
Niin, no nyt en sitten tiedä miten puran pahaa oloani. En tänäänkään pystynyt menemään edes lenkille koska en edes jaksa pukea lasta ja mennä pihalle koska nyt hän oli niin pahalla päällä ettei siitä olisi tullut mitään enkä jaksa enää yhtään raivokohtausta ihmisten ilmoilla. MITEN SIIS VOIN PURKAA PAHAN OLONI?
Vanhempani sanovat aina vain että lapseni vain "vähän" kiukuttelee. He eivät ymmärrä että ei se ole vain vähän varsinkin kun joudun pääosin nyt huolehtimaan lapsesta 24/7. Joten kun he eivät ymmärrä en viitsi vaivata. Eikä ole ketään muutakaan. Ei ole ketään kelle voisi kertoa tästä.
Sainpahan avautua vaikka tuskin mitään muuta saan vastaukseksi kuin kritiikkiä.
Mulla on lapsi ja mies. Mies ei ole nyt hetkeen paikalla, hyvästä syytä, ettei siis sen puoleen mitään ongelmaa.
Olen siis ainakin arkipäivät pitkälti yksinhuoltaja, hetken aikaa. Ongelma nyt ei sinällään tuo ole, mutta halusin nyt sen kuitenkin kertoa. Jokatapauksessa, lapsi on ruvennut käyttäytymään todella vaikeasti, tiedä sitten mistä johtuu, varmaan uhmaiästä. Sehän on luontaista lapselle joten ei se lapsen vika ole.
No olen siis masentunut. Oli vaikeaa kirjoittaa edes tuo sana, vaikka ennen olen sen itselleni myöntänyt. Mutta nyt kun tämä väliaikainen tilanne tuli ettei lapsen isä ole hetkeen paljoa läsnä niin olen ajatellut että minun pitää selvitä. Ja kaikki kysyy aina että miten lapsella tai miehelläni menee, minusta ei kysytä juuri lainkaan. Minun oletetaan pärjäävän.
Olen syönyt masennuslääkkeitä yli vuoden. Aloitin ne vähän eri syystä kuin masennus mutta sitäkin siis on ollut. Ja nyt se vasta onkin tullut takaisin kun lapsi on oikeasti hankala. Itkee ihan ilman järkevää syytä, minun pitäisi olla kokoajan lähellä yms. Tai siis syy voi olla järkevä, en sitä väitä. Mutta aikuisen silmiin se ei ole järkevä. Mutta siksi siis haluan korostaa että niin pieni lapsi on kuitenkin viaton, varmasti syy kiukutteluun on vaikka en osaa sitä hahmottaa.
Niin, no nyt en sitten tiedä miten puran pahaa oloani. En tänäänkään pystynyt menemään edes lenkille koska en edes jaksa pukea lasta ja mennä pihalle koska nyt hän oli niin pahalla päällä ettei siitä olisi tullut mitään enkä jaksa enää yhtään raivokohtausta ihmisten ilmoilla. MITEN SIIS VOIN PURKAA PAHAN OLONI?
Vanhempani sanovat aina vain että lapseni vain "vähän" kiukuttelee. He eivät ymmärrä että ei se ole vain vähän varsinkin kun joudun pääosin nyt huolehtimaan lapsesta 24/7. Joten kun he eivät ymmärrä en viitsi vaivata. Eikä ole ketään muutakaan. Ei ole ketään kelle voisi kertoa tästä.
Sainpahan avautua vaikka tuskin mitään muuta saan vastaukseksi kuin kritiikkiä.