Toivoton olo.

[.............]

Joo miks ees kirjoitan tänne? No syy on yksinkertainen; ei oo ketään muuta tällä hetkellä kelle voisin tän asian kertoa muutakun kritisoivalle kaksplus-palstalle.

Mulla on lapsi ja mies. Mies ei ole nyt hetkeen paikalla, hyvästä syytä, ettei siis sen puoleen mitään ongelmaa.

Olen siis ainakin arkipäivät pitkälti yksinhuoltaja, hetken aikaa. Ongelma nyt ei sinällään tuo ole, mutta halusin nyt sen kuitenkin kertoa. Jokatapauksessa, lapsi on ruvennut käyttäytymään todella vaikeasti, tiedä sitten mistä johtuu, varmaan uhmaiästä. Sehän on luontaista lapselle joten ei se lapsen vika ole.

No olen siis masentunut. Oli vaikeaa kirjoittaa edes tuo sana, vaikka ennen olen sen itselleni myöntänyt. Mutta nyt kun tämä väliaikainen tilanne tuli ettei lapsen isä ole hetkeen paljoa läsnä niin olen ajatellut että minun pitää selvitä. Ja kaikki kysyy aina että miten lapsella tai miehelläni menee, minusta ei kysytä juuri lainkaan. Minun oletetaan pärjäävän.

Olen syönyt masennuslääkkeitä yli vuoden. Aloitin ne vähän eri syystä kuin masennus mutta sitäkin siis on ollut. Ja nyt se vasta onkin tullut takaisin kun lapsi on oikeasti hankala. Itkee ihan ilman järkevää syytä, minun pitäisi olla kokoajan lähellä yms. Tai siis syy voi olla järkevä, en sitä väitä. Mutta aikuisen silmiin se ei ole järkevä. Mutta siksi siis haluan korostaa että niin pieni lapsi on kuitenkin viaton, varmasti syy kiukutteluun on vaikka en osaa sitä hahmottaa.

Niin, no nyt en sitten tiedä miten puran pahaa oloani. En tänäänkään pystynyt menemään edes lenkille koska en edes jaksa pukea lasta ja mennä pihalle koska nyt hän oli niin pahalla päällä ettei siitä olisi tullut mitään enkä jaksa enää yhtään raivokohtausta ihmisten ilmoilla. MITEN SIIS VOIN PURKAA PAHAN OLONI?

Vanhempani sanovat aina vain että lapseni vain "vähän" kiukuttelee. He eivät ymmärrä että ei se ole vain vähän varsinkin kun joudun pääosin nyt huolehtimaan lapsesta 24/7. Joten kun he eivät ymmärrä en viitsi vaivata. Eikä ole ketään muutakaan. Ei ole ketään kelle voisi kertoa tästä.

Sainpahan avautua vaikka tuskin mitään muuta saan vastaukseksi kuin kritiikkiä.

 

[Lilii lisänimetön]

Olet siis yksinäinenkin? Onko sinulla sisältöä elämässäsi, paitsi lapsi? Minkä ikäinen lapsi on? Mitä näkyy tulevaisuudessa esim. vuoden kuluttua?

En osaa auttaa, mutta asioiden auki kirjoittaminen usein auttaa hitusen. Toivottavasti sinuakin siis.

 

["vieras"]

Olisiko sulla kevereita, joihin turvata? Oletko neuvolassa puhunut asiasta? Ymmärtääkö miehesi?
Jaksatjo lasta hoitaa masentuneena?
Tsemppiä!

 

["ap"]

Joo sitä kai mäkin tässä yritin, purkaa pahaa oloa kirjoittamalla ja ehkä toivomalla että joku vastaisi. Kiitos siitä.

Siis onhan minulla muutama kaveri mutta eivät sellaisia kelle voisin kertoa sisimmät ajatukseni. Olen ollut siinä aina huono. Itseasiassa mieheni on ainut kelle olen voinut kaiken kertoa ja koska hän ei nyt juurikaan ehdi olemaan yhteyksissä niin minun on pärjättävä yksin. Lapsi on 2 v. Ja tulevaisuudessa on toivottavasti opinnot. Mutta tämä "masennuskohtaus" tuli aivan yllättäen, tänään on tuntunut että kaikki romahtaa. Olen kai liian kauan yrittänyt sinnitellä. Hävettää muille kertoa että olen aina se ketä epäonnistuu. Siksi haluaisin niin onnistua nyt tässä että pärjäisin hetken lapsen kanssa yksin. Nyt siis en halua kertoa syytä että miksi mies ei ole arkikuvioissa mukana ettei kukanaan nyt tunnistaisi mutta siis hänellä on hyvä syy ja asia ei ole miehen vika. Joten siksi olisi muutama kuukausi pärjättävä kahdestaan lapsen kanssa.

 

["ap"]

Neuvolassa sanottiin että jos on vaikeaa niin käänny psykan puoleen. No sillon ei ollut vielä niin vaikeaa kuin nyt. Ja mies ymmärtää täysin tilanteeni ja yrittää tsempata kaikkensa. Lapsi vaan on nyt kaikessa ollut vastahakoinen. Itkua itkun perään. Jos teen jotakin väärin niin raivokohtaus. Välillä osaa olla ihankin, joten en tiedä mistä johtuu, ehkä siitä kun on ollut vähän kipeänä tai siitä kun isä ei ole läsnä. Tai sitten jotenkin aistii tuntemukseni

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="ap";25791406]Neuvolassa sanottiin että jos on vaikeaa niin käänny psykan puoleen. No sillon ei ollut vielä niin vaikeaa kuin nyt. Ja mies ymmärtää täysin tilanteeni ja yrittää tsempata kaikkensa. Lapsi vaan on nyt kaikessa ollut vastahakoinen. Itkua itkun perään. Jos teen jotakin väärin niin raivokohtaus. Välillä osaa olla ihankin, joten en tiedä mistä johtuu, ehkä siitä kun on ollut vähän kipeänä tai siitä kun isä ei ole läsnä. Tai sitten jotenkin aistii tuntemukseni[/QUOTE]

Kaksivuotiaat ovat usein tuollaisia, aikansa. Ja varmasti lapsi aistii sinunkin heikkoutesi ja herkän tilasi ja muutoksen kun isä on poissa. Se on ikään kuin itseään ruokkiva tilanne.

Syöt siis yhä masennuslääkkeitä? Olisiko mahdollista kysyä lääkäriltä, jos annosta voisi nostaa hiukan, vaikka nyt raskaan ajan ajaksi?

Hakeudu ystävien seuraan, vaikket osaisikaan puhua surujasi. Seura tekee hyvää muuten, saat muuta ajateltavaa ja vaihtelua arkeen.

 

[Kinsella]

Hei!

Tiedän tunteen! Minulla on 4-vuotias tyttö ja kuukauden ikäinen vauva. Olen suurimmaksi osaksi yh aamusta iltaan, koska miehellä on sellainen työ että on paljon poissa kotoa ja mulla on suurin vastuu kaikesta täällä kotona. Sairastuin esikoisen jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja se paheni kun olin niin paljon yksin kotona vauvan ja myöhemmin uhmaikäisen neitosen kanssa. Kävin juttelemassa mielenterveyshoitajan kanssa, mutta useasti piti nekin ajat perua, kun mies ei päässytkään kotiin katsomaan tyttöä.

Mulla ei ole tukiverkkoa, oma äiti asuu lähellä mutta ei jaksa hoitaa lastani puhumattakaan että ehdottaisi joskus katsovansa. Ystäviä ei ole, kun kaikki asuvat edellisessä kotikunnassani. Ainut jolle asioista voin puhua on siskoni, mielenterveyshoitaja ja mieheni kun hän on kotona. Miehen vika tämä ei ole, kun ammatti on vaan sellainen että kotona ei voi aina olla ja rahaakin on saatava.

Nyt kun on toinen vauva ja uhmaa esikoisella sekä hieman mustasukkaisuuttakin olemassa olen väsynyt kun joudun yöt hoitamaan yksin, koska mies ei muuten jaksaisi herätä aikaisin aamulla töihin. Väsynyt siis olen ja ärhentelen esikoiselle, vaikkei pitäisi ja tunnen huonoa omaatuntoa joka päivä.

Monesti ajattelen, että olisi mukavaa jos olisi ystävä jolle puhua, ettei hautautuisi tänne neljän seinän sisälle. Lisäksi asun niin pikku kunnassa ettei paljon löydykään sellaista paikkaa missä muita äiitejä voisi tavata.

Jos haluat kirjoittaa mulle ja jakaa ajatuksia, laita ulle yv:tä! Olisi kiva kirjoitella jonkun kanssa joka tietää mitä se elämä uhmaikäisen kanssa on, varsinkin jos itse olet se, joka sen kanssa suurimmaksi osaksi on.

 

[Apua muusta kuin lääkkeistä]

Suosittelen sulle vertaistukiryhmää, en lääkkeitä.

Lapselle vaikkapa perhepäivähoitoa tai päiväkotia, jotta pääsis touhuamaan muiden lasten kanssa ja purkamaan energiaansa.

Nyt pistät miehes välillä valvomaan öitä, on se kumma että naisen pitäis aina hoitaa yöt ja varsinkin sillon jos on hermot kireällä, ahdistaa ja masentaa.

Lääkkeet voi saada aikaa pahemman ja hysteerisemmän olonkin.
^ nimimerkillä kokemusta on.

Nyt vaan ensiksi neuvolaan apuja kysymään, sitten mahdollisesti sitä hoitopaikkaa etsimään, hoidat itsesi siinä kuntoon, nukut ja sitten lähdet vaikka opiskelemaan, kun olet saanut itsesi kuntoon.

Asiat voi parantua muullakin, kuin lääkkeillä. Toisten ihmisten tuki ja vertaistuki on tärkeää, pyydä puolisoltasi apua ja varaa mahdollisesti aika lapsipsykologillekkin.

 

["ap"]

Ette voi uskoakkaan kuinka paljon teidän vastauksillanne on merkitystä. Kiitos. Laitan Kinsella sinulle yv:tä.

Syön juu masennuslääkkeitä. Olen itseasiassa laskenut annosta koska ajattelin että ne lihottavat minua, koska niissä on sellainen mahdollinen sivuoire. Ja olen siis lihonut noin 7 kiloa mitään syömis/liikuntatapoja muuttamatta, tai olen siis ehkä muuttanut jopa parempaan suuntaan. Mutta siksi laskin annostusta ja kaikki on mennyt hyvin kunnes tänään jotenkin kaikki on räjähtänyt.

Ne kaverit keitä nään, niille minun tarvitsee esittää koska ne eivät ole niin syvällisiä kavereita minulle. En osaa olla heidän kanssa oma itseni.

Mieheni juuri soitti minulle ja sanoi että tilanne kuulostaa hänestä sellaiselta että hänen pitäisi pitää lomaa. Mutta siihenkin menee ainakin viikko. Joten miten pärjään..

 

["ap"]

Siis mies ei ole arki-iltoja edes kotona, vain mahdollisesti viikonloppuisin. Ja lapsi ei valvota joten siitä ei ole kysymys. Ja korostan edelleen että miehellä on oikeasti pätevä syy miksei nyt hetkellisesti ole paljoa kotona, ymmärtäisitte jos kertoisin mutta koska pelkään että joku tunnista niin siksi en kerro

 

["lastenhoitaja"]

Etkö voi viedä lasta päiväkotiin vaikka muutamaksi päiväksi viikossa, että ehtisit itse välillä vähän hengähtää ja sitten jaksaisi ehkä taas paremmin pyörittää arkea.

 

[Kinsella]

Mulla diagnosoitiin vuoden päästä synnytyksestä (tiedän, olisi pitänyt hakea apua jo aiemmin.) ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea synnytyksenjälkeinen masennus ja heti tyrkytettiin lääkkeitä. Päätin selvitä ilman niitä ja keskustelun avulla selvisin eli ilman lääkkeitäkin voi selvitä. Toisaalta mietin, olisiko ihan pahimmassa vaiheessa niitä tarvittu kun olo oli jo paha.

Nyt kun tämä toinen syntyi, osastolla tiedettiin masennukseni ja heti tyrkytettiin uudestaan lääkkeitä että vauva-ajasta selviäisin paremmin! sanoin että ei kiitos, käyn juttelemassa oalla hoitajallani, koska se on ennenkin auttanut.
Olen nyt käynyt juttelemassa kun olen siihen mahdollisuuden saanut ja olo on ollut parempi vaikak sairaalassa tuntui jo että taasko se helvetti alkaa kun alkoi tuntua samalta kuin esikoisen kohdalla.

 

["ap"]

Mulla siis noi lääkkeet on tarpeen sillä niillä hoidetaan yhtä muutakin sairautta kun masennusta.

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="ap";25791601]Siis mies ei ole arki-iltoja edes kotona, vain mahdollisesti viikonloppuisin. Ja lapsi ei valvota joten siitä ei ole kysymys. Ja korostan edelleen että miehellä on oikeasti pätevä syy miksei nyt hetkellisesti ole paljoa kotona, ymmärtäisitte jos kertoisin mutta koska pelkään että joku tunnista niin siksi en kerro[/QUOTE]

Uskotaan toki, ei tarvitse kertoa.
Toivottavasti sinulla ja Kinsellalla synkkaa, juttelu auttaa aina, ja parempi avautua enemmän y-viesteillä. Palstan tuntien...