tokaluokkalainen lintsari, miksi vanhemmat ei jaksa hoitaa asiaa??!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rovaniemeltä kajahtaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rovaniemeltä kajahtaa

Vieras
Siis mä oon nyt aika hämilläni. Lapseni kaverin pikkuveli on tokalla ja aika ilmeisesti lintsailee. Vanhemmat selvästi tietoisia mutteivät välitä!!? Vai olenko minä nyt tulkinnut jotain väärin. Ollaan ko. perheen kanssa paljon tekemisissä ja olen miettinyt miksi vanhemmat vaikuttavat tosi välinpitämättömiltä nuorimmaisen asioihin.

Poitsu on tullut koulusta tosi usein kotiin kipeenä ja kun naapuruston lapset kerääntyy pihalle, alkaa kamala vinkuminen ulos ja hetken päästä karjutaan että no mene sit en minä jaksa tuota vinkumista kuunnella. Ja näin joka ikinen kerta. Sama toistuu koulunkäynnissä, jääkiekkotreeneissä tai ihan vaan jos joku ei huvita niin on nilkka kipeä ja 30min päästä ulkona leikkimässä.

Tänään kertoi minulle pihassa että on tullut koulusta kuumeisena aamupäivällä jo kotiin. Ihmettelin miksi sitten on ulkona. Näin pojan äidin ja kyselin asiaa niin vastaus oli että ei viihtynyt sisällä. What?!

Ollaan oltu heillä kylässä ja poika kiusaa jatkuvasti muita ja ärsyttää tahallaan, sotkee leikit, käyttäytyy agresiivisesti, sylkee vanhempia päin, kiroilee, lyö ja haistattelee. Vanhemmat vastaa huutaen "oo hiljaa tai ite oot". Jos lapsi laitetaan omaan huoneeseen arestiin, tulee välittömästi sieltä pois ja kun mainitsen että karkasi saan vastaukseksi "anna olla, annetaan sen olla".

Ulkona haukkuu muita lapsia, haistattelee ja lyö kepeillä. Sisarukset joutuvat käyttämään pyöräilykypärää, tämä ei, kun vanhemmat ei kuulema jaksa asiasta vääntää. Jnejne.. samoja esimerkkejä on lukuisia.

Olen kysynyt varovasti olisiko pojan jutuista syytä kysellä koulutkssa, niin vastaus oli "ei sitä mikään vaivaa" , mainitsin adhdn kun pojalla paljon sosiaalisia vaikeuksia, ei kuulema opi koulussa jne. Niin sain vastauksen "kuule, ne adhdt on paljon pahempia".

Jotenkon niin risoo, ettei kukaan puutu asiaan, eikä välitä. Onko teidän muiden mielestä käytös normaalia 8-vuotiaalle ja minä ihan hakoteillä?
 
Kuulostaa siltä, että perhe on luovuttanut kasvatuksessa. Eivät jaksa, mutta syytä en tiedä. Asiaan kannattaa puuttua. Juttele pojan vanhemmille sinnikkäästi huolestasi, jossei tehoa otayhteyttä vaikka sossuun.
 

Yhteistyössä