Tosi ahdistava aamu...

[superahdistus]

En tiedä mikä mua tänään vaivaa, mutta heti herättyä oli sellainen olo että tekis mieli pysyä koko päivä vaan sängyssä. Ei mulla oikeestaan oo mitään kysymistä, ajattelin vaan avautua jonnekin aiheesta.

Oon siis nyt 32+0 viikoilla raskaana, ja mua ahdistaa ensinnäkin ihan kamalasti se, ettei meillä oo edelleenkään laitettu mitään vauvaa varte valmiikis. On meillä pojalle kaikki vaatteet jo ainakin alkuajaksi valmiina, mut ei juurikaan mitään muuta. Vaunut ollaan menossa hakemaan tällä vikolla ja pinnasänky pitäisi tulla appiukolta ens kuussa. Meidän pitäisi muuttaa isompaan asuntoon, siksi ei olla oikeen laitettu mitään tähän kämppään valmiiksi. Mutta vaihtohakemus on nyt ollut jo useemman kuukauden Satolla, ja vaikka sinne kuinka soittelee perään, ei ne tarjoa meille mitään asuntoa. Koko ajan niiden nettisivuilta näkee, kuinka juuri meidän toivomilta aluilta vapautuu asuntoja, mutta niitä ei koskaan tarjota meille. Aina kun sinne soittaa niin ne sanoo, että meidän hakemus on kärkipäässä koska meille on tulossa lapsi, mut ei siltikään. Ahdistaa että se muutto on venynyt näin pitkälle, ja mä en voi siihen osallitua jos saadaan kämppä vasta joskus toukokuussa aikaisintaan. Ja jos se asunnon saaminen menee vielä pidemmälle niin me joudutaan muuttamaan ihan pikkuisen vauvan kanssa, ja se vasta ahdistaakin.

Toinen asia mikä ahdistaa on se, että musta tuntuu ettei mun mies oikeasti ole vieläkään tajunnut että meille tulee vauva. Ei häntä kiinnosta se, että mua ahdistaa tää valmistautumattomuus, sanoo vaan että kyllä me ehditään. Ei se sitä pahalla tarkoita, mutta se ei vaan ymmärrä että mäkin haluisin osallistua siihen sisustamiseen ja tavaroiden hankkimiseen jne. Mulla on ollut tosi vaikea raskaus, aluksi oli tuulimuna epäilyä, ja vauva löydettiin vasta kolmannessa ultrassa jossa kävin. Sen jälkeen niskaturvotuksen ja verikokeen takia jouduttiin sikiöseulontaan, ja se sattui ensinnäkin ihan järkyttävän paljon, ja toisekseen se tulosten odottaminen oli ihan kamalan rankkaa. Kun viikkoja oli kasassa n.25, alkoi ihan järkyttävät supistukset, jotka pehmensi ja lyhensi kohdunkaulaa, ja jouduin jäämään sairaslomalle. Nyt kolmisen viikkoa sitten mun lonkkaan on alkanut särkemään niin paljon, etten oikeestaan pysty tekemään muuta kuin makaamaan sohvalla. Siitäkin mulla on kamalan huono omatunto kun en voi hoitaa kotitöitä ollenkaan, vaan mies joutuu siivoamaan, ulkoiluttamaan koirat, käymään kaupassa ja ihan kaiken muunkin. Ainoa mitä pystyn auttamaan on ruuanlaitto, ja sitäkin varten on pakko syödä särkylääke ennen kuin voi aloittaa.

Vielä viimeisimpän, muttei vähäisimpänä, mä näen nykyään ihan kamalia unia. Mulla on ollut tosi rankka lapsuus mun skitsofreenisen isäpuolen takia, ja vaikka olen nyt aikuisiällä käsitellyt paljon niitä asioita terapiassa, kaikki kamaluudet on palannut mun unin. Olin oikeasti jo luullut päässeeni yli niistä asjíoista, mutta nykyään näen joka yö unta, jossa huudan hänelle pää punaisena kaiken mitä olen ikinä halunnut sanoa isäpuolelleni vastaan. Unissa mä huudan ja haukun tuota hullua miestä, enkä pelkää häntä enää ollenkaan. Voisi luulla että se helpottaa, mutta mulla on herätessä todella ahdistunut olo noiden unien takia. Mies on usein sanonut aamulla että olen ollut koko yön ihan hikinen ja jähmettyneenä paikoilleni. Me kyllä puhutaan mieheni kanssa noista unissa, tai lähinnä mä kerron, ja mies lohduttaa ja halaa.

Tästä tuli nyt näköjään todella sekava ja pitkä tilitys, mutta kiva jos joku jaksaa lukea. Voi olla että valitan ihan tyhmistä asioista, mutta tänään on oikeasti sellainen olo, että mä en jaksa enää. En jaksa tätä oloa ja epävarmuutta ja ahdistusta, mutta silti en jaksa oikein selittää kellekään miltä musta tuntuu. Onneksi huomenna on taas psykologin aika, niin voin koittaa siellä purkautua.

 

[mä]

No on sulla oikeesti rankkaa!Hyvä et pääset juttelema huomena,se varmasti auttaa!Voimia!

 

[Tassut]

Mä olen muuttanut kaks kertaa viimeisilläni raskaana. Kun on muutoapua, se sujuu ihan hyvin. Pikkuvauvan kans muutto ei oo niinkään kiva juttu pölyn vuoksi ja silloin haluaa olla rauhassa vauvan kanssa.
Miehesi ymmärtää kyllä, ettet voi kivun takia tehdä kotitöitä. Voimia Sinulle ja pian on nyytti sylissä!! Tai pian ja pian, ymmärrän, viimeiset viikot on piiitkiä... )

 

[gg]

Onneksi sait kirjoitettua tänne ja pääset huomenna juttelemaan ihan kasvotustenkin jollekulle. Kuulostaa siltä, että elämässäsi on aikamoinen syhmyrä läpikäytävänä, mutta tilanne ei kuitenkaan kuulosta epätoivoiselta.

Ymmärrän täysin tuota huoltasi kodin ja vauvan tavaroiden tilanteesta. Mies ei elä raskautta samalla tavalla kuin sinä, joten hänen näkökulmastaan tavaroiden hankkimisessa ja laittamisessa ei ole kiirettä, eikä muuttokaan ole hänelle vaikea asia. On tärkeää, että kerrot hänelle tunteistasi, toiveistasi ja mielialoistasi, mutta koita välttää liiallista nalkuttamista ja suuttumista, vaikka mies ei toimisikaan aivan toiveidesi mukaan. Toivottavasti pääsette muuttamaan ajoissa, mutta koita olla positiivinen vaikka muutto menisikin päällekkäin vauvan syntymän kanssa. Koita ajatella, että pääset sitten rakentamaan juuri sille ihanalle vauvalle hissukseen omaa tilaa. Jos miehesi käy neuvolassa kanssasi, koittakaa jutella terkkarin kanssa levon tarpeestasi, että mieskin varmasti ymmärtää perusteet. Kaikkien raskausaika ei ole täynnä reippautta ja puuhakkuutta, mutta miehelläkin on varmasti omat mielikuvansa siitä, mitä hän kuvittelee raskausajan tarkoittavan.

Minä olen ollut kipujen vuoksi sairaslomalla jo 1,5 kk, eikä raskauteni ole kuin puolivälissä. Miehelleni vetäisin hirveät pultit, kun ennen sairaslomalle jäämistä kiirehdin vaunujen hankintaa, sillä tiesin mitä todennäköisimmin joutuvani pitkälle saikulle aikaisin. Miehen mielestä ei ollut mikään kiire, eikä hän lukenut esille laittamiani vaunuvertailuja, eikä halunnut lähteä vaunuliikkeisiin katsomaan, kun "eihän tässä ole kiire". Sain ihan megahepulit ja menimme lopulta kiertämään yhtenä päivänä monta vaunuliikettä. Seuraavalla viikolla jouduin sairaslomalle ja sillä tiellä olen edelleen. Nyt mies on sanonut, että oli tosi hyvä että hoidettiin vaunuasia ajoissa, sillä nyt se olisi ollut todella vaikeaa. Hän ei vain ollut ymmärtänyt, millainen tilanne minun näkökulmastani oli.

Tuohon lapsuusajan muistoihin sanoisin, että on erittäin yleistä, että etenkin äiti alkaa käydä omaa lapsuuttaan läpi raskausaikana. Tunteet ja muistot nousevat pintaan, miettii vanhemmuutta ja omaa vanhemmuutta, omia kokemuksiaan ja niiden vaikutusta siihen, miten esim. suhtautuu vauvaan ja arjen pyörittämiseen. Sinun perhekokemuksesi kuulostavat sellaisilta, että on todella hyvä että käyt ammattilaisen luona juttelemassa. Koita pitää mielessä, että sinulla on valta muuttaa asioita ja tehdä oman perheesi elämästä juuri sellainen kuin haluat. Minä katkaisin sukuni alkoholismikierteen ja lasten lyömisen, enkä voisi olla onnellisempi ja ylpeämpi tästä "ihan tavallisesta" perhearjesta. Onnea sinulle odotukseen ja koita löytää positiivista voimaa kaiken keskellä!

 

[ap]

Kiitos kommenteista, helpottaa edes tietää että joku jaksoi lukea mun purkautumisen. Musta on kyllä ihan hyvä, että viimeiset viikot on pitkiä, muutenhan mua ahdistaisi vielä enemmän kun tulee kamala kiire vauva-valmistelujen kanssa.

 

[MorbidMama]

:hug: