K
Kärrynpyörä
Vieras
Olen avioitunut pari vuotta sitten keski-ikäisenä keski-ikäisen miehen kanssa. Miehllä on kolme lasta edellisestä avioliitosta.
Minulla ei ole paljon ollut tilaisuutta tavata näitä aikuistuneita lapsia, joista nuorin asuu äitinsä kanssa.Olen ajatellut, että vähin erin rakennan jonkinlaisen suhteen näitten mieheni läheisten kanssa, vaikka mies ei siihen suuntaan yhtän kannusta.
Hänellä ei ole lasten kanssaa huonot välit, mutta minun mielestäni etäiset suhteet. He tapaavat ravintoloissa, kotiin ei kutsuta, saati että mentäisiin sattumalta moikkaamaan.
Itselläni on lapsiini tuttavallisemmat suhteet, joskaan itsekään en soittamatta ja noin vaan pistäydy. Olen kuitenkin suunnattoman helpottunut ja iloinen, että edellisen avioliiton lapset pitävät kovasti mieheni seurasta.
Miehen lapsiin tutustuminen ei olekaan onnistunut. Miestäni ei varsinaisesti kutsuttu edes lapsenlapsen ristiäisiin vaan tuli tekstiviestillä ilmoitus, koska ristiäiset ovat. Eräs lapsisa on rakentanut uuden kodin,siis aikamoisen talon, mutta minä en ole koskaan päässyt sitä näkemään. Mies on kutsuttu vähän kuin salaa minulta.Mies ei kertonut minulle mennessään. Ei kysynyt mielipidettäni viemänsä lahjan suhteen. Kuitenkin lahja oli meiltä molemmilta.
5 kk sitten mieheni tytär joutui tapaturmaan. Ilmoitti siitä miehelle kortilla, jossa oli sähköpostiosoite. Koska olen itse joutunut vastaavanlaisen onnettomuuden uhriksi ja sairastellut pitkään, heräsi myötätuntoni ja toivoni taas. Halusin ilmaista hänelle edes pahoitteluni ja samalla pyysin tyttöä käymään kodissamme, jos se hänelle sopii. Onhan se hänen isänsäkin koti. Viestini oli maltillinen ja ystävällinen ja mielestäni aito.
Ensin tytär vastasi parilla rivillä tylysti ja torjui kutsun.Ei se vielä mitään. Vähän osasin sitä odottaa, mutta mieheni närkästyi myös ja sanoi, että tuo kohtelu on minulle aivan oikein. - Mitä menit ottamaan yhteyttä,kun en itsekään ole vielä ehtinyt yhteyttä ottamaan.On aivan oikein, että sait kynsillesi.
Näin mies sanoi ja järkytyin kovasti. Mitään keskustelunpaikkaa siihen ei mahtunut silloin eikä myöhemmin.
Kun mieheni täti soitti, ekstrovertti täti rupatteli minun kanssani jonkin lauseen, enkä heti juossut hakemaan miestä puhelimeen, varsinkaan kun miestä ei puhelimeen pyydetty. Täti vain tarkisti, mitä kuuluu ja hain toki miehenkin sitten. Mies nuhteli minua kuin lasta ja osoitti kovin mieltään kun en heti hakenut häntä puhelimeen.
Samoin tapahtuu kun miehen sisar soittaa minun kännykkääni. Miehellä kun harvoin on känny auki.Jos en tervehdyksen jälkeen hae miestä puhelimeen, saan ripityksen.
Olin ensin järkyttynyt ko menettelystä ja yritin avata keskustelua aiheesta. Mistä voi olla kysymys? Toisaalta mies vaatii, että suvun juhliin on tultava. Kun sitten menen, ex vaimo emännöi siellä ja kohtelee miestä kuin omaansa, tulee samaan pöytään, vaatii mieheltäni palveluksia jne.
Minulle on tullut uskon puute. Olenko minä jotenkin päällekäypä vai häiriintynyt? Olemme olleet yhdessä jo kahdeksan vuotta. Mistä tässä voi olla kysymys? Asia rasittaa minua ja loukkaakin ajoittain kun haluaisin ymmärtää, mutta en ymmärrä.
En ole mielestäni mikään avuton nyssykkä, mutta mieheni seurassa olen alkanut olla kömpelö ja vähäpuheinen. Olen ehkä loukkaantuneempi kuin haluan sanoakaan. Onhan nämä asiat meidän välissämme koko ajan.Rivien välistä mies syyttää minua jostakin, mutta sanoo samalla, että tapamisemme oli elämänsä paras asia. Hän ei suinkaan kadu eroaan, eikä voisikaan, koska ei itse eroa edes hakenut. Vaimo halusi erota.Tiedän, että paljon mustasukkaisuutta on edellisessä liitossa ollut, meidän liitossamme taas ei mielestäni ollenkaan.En rakkautta epäile, arki sujuu, mutta nämä kummallisuudet ja jonkinlainen vallankäyttö, tottelemisen vaatimus aina silloin tällöin pujahtaa miehen sanoista.
Koska en saa miestä puhumaan, tässä vaiheessa olisi apua, jos edes hiukan ymmärtäisin, mistä on kysymys. OPnko kenelläkään näkökulmaa tai vastaavia kokemuksia? En voi olla kuin tätä asiaa ei olisikaan, koska sukujuhlia mm. on tämän tästä ja minun pitäisi olla niissä lähestulkoon näkymättömänä.
Minulla ei ole paljon ollut tilaisuutta tavata näitä aikuistuneita lapsia, joista nuorin asuu äitinsä kanssa.Olen ajatellut, että vähin erin rakennan jonkinlaisen suhteen näitten mieheni läheisten kanssa, vaikka mies ei siihen suuntaan yhtän kannusta.
Hänellä ei ole lasten kanssaa huonot välit, mutta minun mielestäni etäiset suhteet. He tapaavat ravintoloissa, kotiin ei kutsuta, saati että mentäisiin sattumalta moikkaamaan.
Itselläni on lapsiini tuttavallisemmat suhteet, joskaan itsekään en soittamatta ja noin vaan pistäydy. Olen kuitenkin suunnattoman helpottunut ja iloinen, että edellisen avioliiton lapset pitävät kovasti mieheni seurasta.
Miehen lapsiin tutustuminen ei olekaan onnistunut. Miestäni ei varsinaisesti kutsuttu edes lapsenlapsen ristiäisiin vaan tuli tekstiviestillä ilmoitus, koska ristiäiset ovat. Eräs lapsisa on rakentanut uuden kodin,siis aikamoisen talon, mutta minä en ole koskaan päässyt sitä näkemään. Mies on kutsuttu vähän kuin salaa minulta.Mies ei kertonut minulle mennessään. Ei kysynyt mielipidettäni viemänsä lahjan suhteen. Kuitenkin lahja oli meiltä molemmilta.
5 kk sitten mieheni tytär joutui tapaturmaan. Ilmoitti siitä miehelle kortilla, jossa oli sähköpostiosoite. Koska olen itse joutunut vastaavanlaisen onnettomuuden uhriksi ja sairastellut pitkään, heräsi myötätuntoni ja toivoni taas. Halusin ilmaista hänelle edes pahoitteluni ja samalla pyysin tyttöä käymään kodissamme, jos se hänelle sopii. Onhan se hänen isänsäkin koti. Viestini oli maltillinen ja ystävällinen ja mielestäni aito.
Ensin tytär vastasi parilla rivillä tylysti ja torjui kutsun.Ei se vielä mitään. Vähän osasin sitä odottaa, mutta mieheni närkästyi myös ja sanoi, että tuo kohtelu on minulle aivan oikein. - Mitä menit ottamaan yhteyttä,kun en itsekään ole vielä ehtinyt yhteyttä ottamaan.On aivan oikein, että sait kynsillesi.
Näin mies sanoi ja järkytyin kovasti. Mitään keskustelunpaikkaa siihen ei mahtunut silloin eikä myöhemmin.
Kun mieheni täti soitti, ekstrovertti täti rupatteli minun kanssani jonkin lauseen, enkä heti juossut hakemaan miestä puhelimeen, varsinkaan kun miestä ei puhelimeen pyydetty. Täti vain tarkisti, mitä kuuluu ja hain toki miehenkin sitten. Mies nuhteli minua kuin lasta ja osoitti kovin mieltään kun en heti hakenut häntä puhelimeen.
Samoin tapahtuu kun miehen sisar soittaa minun kännykkääni. Miehellä kun harvoin on känny auki.Jos en tervehdyksen jälkeen hae miestä puhelimeen, saan ripityksen.
Olin ensin järkyttynyt ko menettelystä ja yritin avata keskustelua aiheesta. Mistä voi olla kysymys? Toisaalta mies vaatii, että suvun juhliin on tultava. Kun sitten menen, ex vaimo emännöi siellä ja kohtelee miestä kuin omaansa, tulee samaan pöytään, vaatii mieheltäni palveluksia jne.
Minulle on tullut uskon puute. Olenko minä jotenkin päällekäypä vai häiriintynyt? Olemme olleet yhdessä jo kahdeksan vuotta. Mistä tässä voi olla kysymys? Asia rasittaa minua ja loukkaakin ajoittain kun haluaisin ymmärtää, mutta en ymmärrä.
En ole mielestäni mikään avuton nyssykkä, mutta mieheni seurassa olen alkanut olla kömpelö ja vähäpuheinen. Olen ehkä loukkaantuneempi kuin haluan sanoakaan. Onhan nämä asiat meidän välissämme koko ajan.Rivien välistä mies syyttää minua jostakin, mutta sanoo samalla, että tapamisemme oli elämänsä paras asia. Hän ei suinkaan kadu eroaan, eikä voisikaan, koska ei itse eroa edes hakenut. Vaimo halusi erota.Tiedän, että paljon mustasukkaisuutta on edellisessä liitossa ollut, meidän liitossamme taas ei mielestäni ollenkaan.En rakkautta epäile, arki sujuu, mutta nämä kummallisuudet ja jonkinlainen vallankäyttö, tottelemisen vaatimus aina silloin tällöin pujahtaa miehen sanoista.
Koska en saa miestä puhumaan, tässä vaiheessa olisi apua, jos edes hiukan ymmärtäisin, mistä on kysymys. OPnko kenelläkään näkökulmaa tai vastaavia kokemuksia? En voi olla kuin tätä asiaa ei olisikaan, koska sukujuhlia mm. on tämän tästä ja minun pitäisi olla niissä lähestulkoon näkymättömänä.