Kylläpäs eilen säikähdin pahanpäiväisesti.
Mullahan on nyt raskausaikana ollut niitä lyhyitä sydämentykytyksiä, joista ei sen kummemmin olla huolestuttu neuvolassa eikä työterveydessä. Noh, eilen oltiin menossa kaverin kans salille niin matkalla alkoi tykytellä. Vaihdoin kumminkin treenikamppeet päälle ja lepäilin ensiksi pukuhuoneessa ja toivoin että menisi nopeasti ohi niin kuin tähänkin asti. En oikein uskonut sykemittarin lukemia (silloin 150-160) kun on viime aikoina temppuillut. Käsin sain mitattua sykkeeksi 120-130, että kumminkin hoksasin sen olevan ihan liian korkealla. En sitten tietenkään uskaltanut aloittaa treeniä. Odottelin kaveria jonkun aikaa että edes se ehtisi jonkinlaisen treenin tehdä. Siinä rauhassa odotellessa sykemittarin lukemat nousi kumminkin 170-190 välille. Aloin jo miettiä että voiko nämä sittenkin pitää paikkansa. Kävin sitten jo hakemassa kaverin salilta että pääsen kotiin tarkistamaan verenpainemittarilla onko tilanne oikeasti näin paha. Autolta sisälle kävellessä nousi sykemittarin lukemat jo 200 ja alkoi tulla huono olo. Kun verenpainemittarilla näytti leposykkeeksi 175 ja myös paineet oli normaalia korkeammalle soitin saman tien synnytyspäivystykseen. No sieltä käskivät yhteispäivystykseen ja mies lähtikin minua saman tien viemään. Osittain pakatun sairaalakassin kerkesin napata mukaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen ehkä siinä vaiheessa ois voinu jo tilata ambulanssin, mutta tuskinpa tuo matkaa ois kumminkaan nopeuttanu kun suht lähellä (13 km) asutaan. Matkalla olin jo aika paniikissa ja maalailin kauhukuvia päässäni että pahimmassa tapauksessa synnytyskin joudutaan käynnistämään. Ilmottautuessa odottelin vielä kiltisti omaa vuoroa, mutta kauaa ei onneksi kestänyt. Näytin luukulle oman sykemittarin lukemia jotka silloin nousivat pahimmillaan 225. Siinä vaiheessa alkoi olla jo todella huonot olot ja tärisytti pahasti. Hoitaja kokeili plussia kun ei ehkä uskonut lukemia mutta sitten saman tien soittikin jonkun paareilla hakemaan minut. Jos jotain positiivista niin kerrankin ei tarvinnut Oyssissa odottaa tuntitolkulla tutkimuksiin pääsyä.
No sykkeet sitten tippuivat yhtä nopeesti kun alkoivatkin eikä tietenkään ekg:lle saatu pahinta vaihetta. Otettiin verikokeet ja pissanäyte. Ensin minut siirrettiin päivystyspuolelle sykkeiden laskettua, mutta sitten taas myöhemmin kun lääkäri ehti paikalle niin jouduin takaisin sisätautipuolelle seurantaan. Pari kertaa illan/yön aikana tuli vielä tykytyskohtauksia mutta menivät muutamissa sekunneissa ohi.
Olin jo valmistautunut että joudun koko yön olemaan tarkkailussa, mutta puoli kolmeen mennessä lääkäri oli kumminkin kerennyt tutkia ekg:n ja verinäytteet ja tuli selittämään tilanteen. Elikkä minulla oli ollut Svt-kohtaus eli jonkunnäköinen lyhytaikainen rytmihäiriö. Ilmeisesti hyvälaatuisia ovat, mutta jos vielä tulee tuollaisia pitempiä olisi hyvä saada kunnolla sydänfilmille. Ja ei niille kuulema mitään voi oikein tehdä nyt raskausaikana. Oli kahden vaiheilla päästäkää minut kotia vai jäänkö osastolle tarkkailuun jos tulisi vielä uudestaan ja saisi kunnon ekg:n. Sain puhuttua itseni kotiin , koska ajattelin ettei näitä nyt enää hetkeen ole tulossa. Ja kumminkin olin sitä mieltä että minun olisi hyvä päästä kotiin lepäämään kun sairaalassa se ei oikein onnistu.
Se minua ihmetytti ettei sikiön voinnista oikein kukaan ollut huolissaan. Ainoastaan yksi sairaanhoitajaopiskelija kyseli liikkeiden tuntemisesta ym.
Nyt olen kotona lepäilemässä. Pelkäsin saavani liikuntakiellon, mutta ei onneksi siihen tarvitse lähteä. Ei kuulema pitäisi olla vaikutusta. No ainakin tämän päivän maltan nyt ottaa hyvin rauhallisesti
Vitsit en voi edes kuvitella noita liitoskipuja, luultavasti ne tulee hyvinkin tutuiks vielä..
Ja olikin.
Hormoneita saan päivittäin, uskon et jotakin apua on. Ainaki henkisesti kun luulee et ne auttaa 
Elimistö alkaa kai tottua yövalvomisiin.