S
-S--
Vieras
Kiitos kaikille kannustavista kommenteistanne, alkaa olla jo huomattavasti parempi mieli.
Ihana että on tälläinen paikka jossa voi purkaa omia tuntojaan samoja asioita läpikäyvien kanssa.
Olen tosiaan jo huomattavasti rauhoittunut, ja saanut ajateltua asian niin etten todellakaan ole itse voinut vaikuttaa tilanteen syntymiseen.
Ja voin vain parhaani mukaan noudattaa diabetesneuvojan antamaa ruokavalio-ohjeistusta ja toivoa että se riittää pitämään sokeriarvot kurissa. Sinällään diabetes ei ole mitenkään outo tai tuntematon juttu, koska kuten aiemmin kerroin, lähipiiriin kuuluu useampikin diabeetikko. Ja siksihän itsekin jouduin jo näin "alussa" sokerirasitukseen. Yleensä nuo testit tehdään kai vasta rv20 jälkeen.
Mutta siis, ensi viikolla olen ehkä taas hieman viisaampi kun olen vieraillut diabeteshoitajalla. Ja pääasia todellakin on että maha-asukilla on kaikki hyvin, minä syön toukokuuhun asti vaikka pelkkää heinää jos niin vaaditaan (tuskimpa kuitenkaan)
Voimia Sintille ja Emmalle tulosten odotteluun , toivotaan että pikkuisilla on kaikki hyvin!
Aikooko kukaan muistaa huomenna tulevaa isää?
Itse ostin kirjasen :Mies hoitaa vauvaa. Saa vaan nähdä annako sen huomenna vai vasta joskus myöhemmin
Meidän läppäri levisi viimevkolla, kirjoitin tätä nyt miniläppärillä joten voi olla hiukka virhelyöntejä,mutta jospa asia tulee ilmi kuitenkin.
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
-S--+ pikku-pupu rv14+0