"Tulee jos on tullakseen" Mitä mieltä sinä olet?

[mom]

Mä käsitän TJOTailun siten että lapsi on hyvinkin toivottu mutta ei oteta paineita asian suhteen.

 

[naksu]

Meillä lähti toinen raskaus heti alkuun kun lakattiin "yrittämästä"( 8kk yritystä takana) . Päätettiin että saa tulla jos on tullakseen otetaan rennosti eikä stressata.
Minä, mulle tässä , heti ja nyt........ ei toimi lapsen saannissa.
Tällä hetkellä ei ole ehkäisyä ja kolmas saa tulla jos on tullakseen eli ei yritetä eikä laskelmoida. Jos tulee niin hyvä ja jos ei niin ei meidän maailma siihen kaadu.

 

[kookosta]

Me kyllä ollaan tulee-jos-on-tullakseen meiningillä menossa (samoin oltiin ton pojan kaa) eikä se kyllä oo mitenkään hällä väliä tuleeko jos tulee.
Tottakai sitä TOIVOO että tärppäis ja sais sen nyytin aluille, mutta mä en yksinkertaisesti jaksa stressata kaikenmaailman lämpöjä, testailla ovulaatioita, ajottaa petipuuhia kalenterin mukaan, oota alkaako kuukautiset, istua päivä oletettujen kuukautisten pois jäämisen jälkeen tekemässä testiä ja mahdollisesti pettyä kun plussaa ei tullukkaan jne.

Yksinkertaisesti vauva tulee JOS tulee. Tottakai halutaan, kun ehkäisy ollaan pois jätetty ja toivotaan että saatas ipana numero kaks jossain vaiheessa. Mutta ilman sen kummempaa ressiä tai hössötystä.


Ja mitä tuossa oli puhetta "jättävät pillerit pois ja kokeilevat mitäs sitten tapahtuu, miten heille käy ; tuleeko lasta vai ei. Eli pääasiana ei ole halu saada jälkikasvua, vaan kokeilla onneaan.", toi ei kyllä musta oo tulee-jos-on-tullakseen vaan jotain muuta, vaikka mahdollinen lapsi oliskin iloinen yllätys. Mä miellän tulee-jos-tulee:n sellaiseksi, että tietoisesti kuitenkin yritetään lasta, mutta ilman noita edellämainittuja oviksen bongailuja ja muuta hössötystä.

 

[Madicken04]

Siis sitä en tuomitse, ettei hampaat irvessä yritetä sitä lasta, meilläkin yritetään pitää stressi loitolla ja ottaa rennosti. Mutta sitä emme yritä peitellä, ettemmekö toistakin lasta haluaisi. Eli minusta on vain kummallista vähätellä asiaa muille, ja tässä mainitsemassani tapauksessa ei ole kyllä utelun estäminen pääasia, koska ihan ilman uteluita ko. henkilöt alkoivat itse tällaista selittää. "Ihan sama" -meiningillä.

Voihan olla, että mulla tosiaan siksi särähti niin korvaan, kun meille ei sitä pikkukakkosta kuulu.

On taas pää umpiluuta kun en vieläkään ymmärrä mikä tuossa risoo. :ashamed:

Toisille tilanne voi olla ihan hyvin se että lapsimäärä on jo "riittävä" eli voisi ihan hyvin tyytyä tähän. Kuitenkin vielä yksi lapsi tuntuisi kivalta ja siksi päätetään antaa lapselle mahdollisuus, mutta ei oteta niin vakavasti sitä jos ei tärppääkään.

Kyllä meillekin tuota kakkosta toivottiin, vieläpä lyhyellä ikäerolla mutta jos ei olisi onnistunut niin en varmaan olisi siitä isoa murhetta kantanut. Jollain lailla luotin siihen että lapsi saa alkunsa jos näin on tarkoitettu. Ts jos raskautta ei kuulukaan niin silloin ajankohta ei varmaan olisi ollut meille oikea.

En muista mitä olisin muille vastannut jos noista oltaisiin silloin kyselty. Taidettiin tuolloin vain sanoa että kai se lapsi joskus olisi kiva, ei haluttu edes kertoa ehkäisyn poisjättämisestä. ei haluttu mitään saarnoja viisaammilta liittyen siihen miten kamalaa elämä on kahden pienen kanssa...

Kuitenkin jos olisin kertonut jollekin ehkäisyn poisjättämisestä niin varmaan olisin ilmaissut sen tuolla tavalla mitä itse kuvailit.

 

[Kärppänä heinälatoon]

Meillä on tällä hetkellä "tulee jos on tullakseen". =)

Ehkäisyä ei käytetä, mutta mitään oviksiakaan en kyttää. Hajuakaan, monesko kiertopäivä on menossa (ja totta puhuen siinä kiertopäivien/kohdunnapukan kyttäyksessä sitä minusta vasta oudoksumista onkin)... B) Syitä: km:stä liian vähän aikaa, kesä ja antihistamiinit, työkiireitä/elämän menoja...

Raskaus olisi toivottu, jos niin käy, mutta mitään painetta ei ole. Varmaan meilläkin siirrytään ahkeraan yrittämiseen jossakin vaiheessa, mutta ei vielä.

 

[d u m b o]

Mun mielestä se on ihan hyvä asennen sellaiseen asiaan, jolle ei loppupeleissä voi itse vaikuttaa. Eli ehkäisyn voi jättää tietoisesti pois, mutta se tuletko raskaaksi ja saatko lapsen ei ole sinun päätettävissäsi.

Jos noin kuitenkin tekee, on kuitenkin "yritettävä" sitä lasta ja oltava kaikki asiat valmiina lasten tuloon. Eli esim. meillä on noi raskaudet alkanut pian sen ehkäisyn jättämisen jälkeen, niin vaikka asennen onkin sellainen, että luoja antaa, jos on antaakseen, ollaan me kuitenkin kokoajan teitoisia siitä, että nyt se raskaus voi alkaa milloin vain ja heti 9kk päästäkin meillä voi olla jo yksi elätettävä lisää.

 

[kookosta]

Ja mua taas ärsyttää kun ihmiset utele "joko on tärpänny?", "joko toista teette millon" jne. Mä vastaan yleensä että "katteellaan jos jossain vaiheessa tulee", eli varmaan tolla ihansama-tyylillä. Mutta mä en kestä jos ihmiset alkaa utelemaan joka viikko että "joko on tärpänny"

 

[kaksinkertainen mude]

Oma näkemykseni on myös tuo tulee jos on tullakseen. Jos en olisi voinut saada biologisesti lapsia, niin se olisi minulle ollut ok. Jonkun näköinen "uskon" asia tämä minulle on (en tarkoita nyt mitään kristillisyyttä, sillä en kuulu kirkkoonkaan) eli jotenkin uskon kuitenkin siihen kohtaloon, että lapsia tulee niin monta kuin on tullakseen... vaikka joskus päättäisin, että lapsiluku on täynnä, niin jos raskautuisin silti uskoisin että se lapsi on juuri meidän elämäämme tarkoitettu. Ei mikään hällä väliä asenne siis, vaan tosiasioitten hyväksymistä.

On se aika kova kohtalo lapsettomalle jolla ei ole yhtään lasta! Sen kohtalo on siis hyväksyä tosiasia ettei lapsia vaan tule. Ei se ihan noinkaan mene, mutta jokainen uskoo omaan kohtaloonsa.

Omasta mielestäni adoptiolapsi on ihan yhtä arvokas kuin omakin. Mutta mulla nyt ei satu olemaan sellaista biologista viettiä, että ihan pakko saada se oma jälkeläinen oman fysiikan kautta maailmaan.

Ihanaa, että joku muukin ajattelee noin! Olen aina pohtinut, että jos en voisi saada lasta, tuskin lähtisin hedelmöityshoitojonoonkaan. Ei siihen tarvita sen kummempia vakaumuksia, jos hyväksyy asioiden luonnollisen linjan. Jos kehoni ei voisi raskautua, siihen olisi varmasti joku hyvä syy ja täten hankkisin adoptiolapsia. Itse asiassa nytkin harkitsemme mieheni kanssa vakavasti adoptiota, vaikka meillä on jo kaksi lasta. Maapallolla on kodittomia lapsia riittävästi, joista yksi voi tulla vallan hyvin kansoittamaan vähälapsista Pohjois-Eurooppaa.

Tämä "mutkumäähaluan" -mentaliteetti lapsenteossa ällöttää yli kaiken. Suomessa tehdään vuodessa yli 11000 aborttia, joista suurin osa yli parikymppisille naisille siitä syystä, ettei just nyt sovi. Ja sitten kun on hommattu kaikki maallinen mammona ja lapsentekoon ollaan valmiita kolmevitosena, niin sitten itketään, että miksi se lapsi ei nyt tulekaan, kun mä niin haluuuuuun!

Ja sitten, jos iäkäs nainen (tai kuka tahansa) sattuu jäämään kiinni lapsivesiseulassa ja mahassa onkin jonkun huippuälykkään esikoisen sijaisen sekundalapsi eli down, taas ollaan aborttijonossa: "Voi voi, kun mä en saanutkaan just sellaista lasta, joka olisi sopinut meidän huolella rakennettuun ihanneperheidylliin. Ja mullahan on oikeus tilata just semmonen lapsi, kun mä haluun kun lakikin sen takaa."

Ikävää, että lapsistakin on tullut kulutustavaraa!