Tuli tosta joulualoituksesta mieleen, et kuinkas pitäs toimia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuja kaivataan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apuja kaivataan

Vieras
Meillä miehen vanhemmat ja sisarukset siis aina jouluaattona. Haluaisin joskus viettää aattoa oman perheen kesken. Olen ajatellut et tänä jouluna voisimme olla keskenään. Mutta miten sanoa siitä miehen perheelle.Tiedän toki että lapset ovat isovanhemmille todella tärkeitä ja että heillä ei ole juuri muuta jouluna, mut onko mun luovuttava omista unelmistani toisten vuoksi? Entä jos suuttuvat jos niille sanoo ettette voi tulla?
 
Siis onko he teillä aina aaton vai te niillä?

Sanot vain, että olette aaton kotona perheen kesken ja joulupäivänä sitten vaikka kaikki yhdessä?
Kutsut hyvissä ajoin vanhemmat ja sisarukset joulupäiväksi teille syömään, kai siitä jo ymmärtää että silloin aaton olette keskenään =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Blue Rush:

Siis he ovat meillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Eli ihan oikein käsitin. =)
Tosiaan kutsu heidät joulupäivänä aterialle?
Kerro että Jouluaaton rauhoitutte perheen kesken
 
Täytyy kait kokeilla tätä. Kiitti avusta!
 
Samantapainen ongelma meillä...
Itse olen aivan rakastunut jouluun. Meillä äidin puolella pitkät perinteet joulusta ja haluaisin viettää miehen + tulevan lapsen kanssa koko joulun omalla puolella sukua. Joulu on joulu kun joulussa on ne tutut elementit...

Nyt kuitenkin olemme menossa myös anoppilaan jossa olemme 24.12 aamupäivän ja päivän.. ja 24.12 samana päivänä siis lähdemme 2,5h matkan päähän viettämään jouluillan, iltasaunan jne. juttuja mitä kuuluu jouluun. En keksinyt muuta keinoa :( kuin jakaa päivän. Harmittaa silti kumpikin asia.. Kumpaankin päähän jää niin vähän aikaa olla juuri sinä ihanana ja tärkeimpänä päivänä.
 
Perheeseen kuuluu myös siskot ja veljet ja vanhemmat, ainakin meillä.
ja toiseksi miksi haluat viettää juuri jouluaaton miehesi ja lasten kanssa?
voisithan viettää vaikka perhepäivän joulupäivänä tai joku muu päivä.
Mummut ja vaarit haluavat olla jakamassa lasten iloa ja riemua jouluaattona.
Joskus on luovuttava omista unelmista vain tehdäkseen jonkun muun onnelliseksi.
mieti kuitenkin ensin, miltä tuntuisi jos oma lapsi ei haluaisi teitä jouluna seurakseen. et saisi nähdä lasten lasten odotusta, iloa, laulua ja paketin aukasemisia.
No tietysti voit sanoa, että haluatte tämän joulun olla keskenänne,koska se on teidän unelma. rehellinen pitää olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
Samantapainen ongelma meillä...
Itse olen aivan rakastunut jouluun. Meillä äidin puolella pitkät perinteet joulusta ja haluaisin viettää miehen + tulevan lapsen kanssa koko joulun omalla puolella sukua. Joulu on joulu kun joulussa on ne tutut elementit...

Nyt kuitenkin olemme menossa myös anoppilaan jossa olemme 24.12 aamupäivän ja päivän.. ja 24.12 samana päivänä siis lähdemme 2,5h matkan päähän viettämään jouluillan, iltasaunan jne. juttuja mitä kuuluu jouluun. En keksinyt muuta keinoa :( kuin jakaa päivän. Harmittaa silti kumpikin asia.. Kumpaankin päähän jää niin vähän aikaa olla juuri sinä ihanana ja tärkeimpänä päivänä.

Eikö niitä olisi voinut jakaa eri päiville, joulussa kun on monta päivää. Mä en ainakaan muiden mieltymysten takia enää pilaa yhtään juhlapyhääni. Kyllä joskus pitää olla itsekäskin eikä aina tehdä vanhempien ja appivanhempien mieltymysten mukaan.
 
Nipo nikille: No olisi mun mielestä. Mutta me ei oikeasti päästy kompromissiin päivistä vaikka kuinka väännettiin. Ja minä haluan kaikille parhaan joulumielen. Mua ei haittaa se 2,5h automatka siinä välissä.. Mutta haittaa ja käy sääliksi muun muassa kun kahdet tuoreet isovanhemmat eivät saa takuulla omasta mielestään olla tarpeeksi paljon uuden vauvan kanssa. Se 24.12 tuntuu olevan meidän perheessä toooodella tärkeä.. myös kummallekin isovanhempien puolelta se tuntuu olevan merkittävä. Katsoo nyt miten tämä joulu menee. En halua pahaa mieltä kellekään.. Tonttulakin päähän vaan :xmas: ja voi olla että tämä toimii.
Eka kerta kun kokeilemme jakaa joulun 50/50 sanan varsinaisessa merkityksessä.
Varmasti kerron joulun jälkeen täällä kuulumisia miten on mennyt.
 
Meillä kaksi ekaa joulua lasten kanssa mentiin ku pyryharahat ympäri sukua, jottei kellekään tuu paha mieli. No missään ei ehditty olee kunnolla eikä ehditty nauttii olosta.

Nyt on kaksi aattoa tehty niin että isovanhemmat tulevat meille, jos haluavat. Ilmoitamme mieheni kanssa hyvissä ajoin, että me ollaan aattokotona, mutta meille saa tulla. Ihanan rennosti on aatot menny, vaikkakin koko ajan keittiössä häärien.
 
Meillä on myös edessä ensimmäinen joulu kolmistaan :heart: Mulle ei joulunaika ole ikinä ollut mitään elämää suurempaa. Tänä vuonna aiotaan ekaa kertaa koristella koti, ehkä hankkia kuusikin.
En missään nimessä jaksaisi tuollaista härdelliä kuten Äitiyslomalainen.
Me meinataan olla kotona, meillä on avoimet ovet isovanhempien tulla jos haluavat :)
 
mä tajuan ton, ap.
mä vaan ken koskaan kehtais sanoo mitään.

meillä on niin että meidän täytyy keritä käydä isän luona, äidin luona, fammolla ja faffalla ja vielä miehen äidin kodissa. mä en nää miten tää tulee toimimaan joskus lasten kanssa... huh... ja meidän lapsi parat jos me vielä erotaan.... hrrr... :kieh:
 
Me rauhoitetaan aatto omalle perheelle ja korkeintaan yhdelle muulle perheelle. Sisarten perheet, kummitädit ja isovanhemmat ym kiertelemme aatonaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Rauhalliset vierailut on kivoja, ei suinkaan tuulispäänä juokseminen joka paikassa samana päivänä.
 
Ymmärrän kyllä ap:tä. Meilläkin menee joulu ihan vaan juostessa. Aattona miehen suku kokoontuu vanhalle tilalleen ja miehen kummi-täti on järjestänyt ruuan sinne. Sieltä en todellakaan edes kehtais jäädä pois. Joulupäivänä ajetaan joko mun äidille tai äiti ja siskot tulee tänne. Miehen mummollakin pitäs keritä käymään..

Onhan se aika höösäämistä kyllä, mutta suku on suku.
 
Yhteistyössä