Toggle sidebar

Tultiin kotiin vauvan kanssa ja nyt tyhjä tunne :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "irina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Kyllä minut on äitiydessä ehkä eniten yllättänyt se kaikenlaisten tunteiden kirjo, joita omat lapset herättävät.
Niiden ihanien, rakastavien ja melkein pakahduttavien tunteiden määrä, mutta myös niiden pimeämpien tunteiden, joista ei mielellään puhuta.
Sekä syyllisyyden tunteiden määrä.
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Kyllä minut on äitiydessä ehkä eniten yllättänyt se kaikenlaisten tunteiden kirjo, joita omat lapset herättävät.
Niiden ihanien, rakastavien ja melkein pakahduttavien tunteiden määrä, mutta myös niiden pimeämpien tunteiden, joista ei mielellään puhuta.
Sekä syyllisyyden tunteiden määrä.
Click to expand...

Juuri näin.
Ekan aikaa säikähdin kaikkia niitä negatiivisia ja pelottaviakin tunteita ja ahdistuin siitä vastuusta ja tietynlaisesta syyllisyydesta, joka vaivaa teit miten hyvänsä. Asiat on onneksi suttaantunu ja mielikin "normalisoitunut", mutta kyllä äitiys on muutakin kuin positiivisia tunteita. Nekin kuuluu elämään ja rakkauteen.
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath, Ultramariini, Vesipeto Surku ja 1 muu
Alkuperäinen kirjoittaja Lettuperkele:
Ja elämässähän kaikki menee juuri niin kuin on päättänyt ja suunnitellut? Mä en lasta halunnut, tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja kasvoin ajatukseen vanhemmuudesta. Raskaus oli kamalinta aikaa koskaan. Vauva-aika oli HELVETTIÄ. On edelleen helvetillistä silloin tällöin lapsen kanssa.

Kyllä mulla on jumalauta oikeus ruikuttaa kun mulla on lapsi - olethan itsekin täällä valittamassa kun sinulla ei ole lasta. Mikä sun ongelmista tekee tärkeämmän verrattuna lapsellisten ongelmiin? Sun ajatusmaailma on vastenmielinen ja mä tuskin olen yksin tän mielipiteen kanssa.
Click to expand...

Joo, musta on huvittavaa miten jotkut lapsettomat ruikuttaa kun sitä lasta ei kuulu, ja paasaa miten lapselliset eivät saisi valittaa mistään lapseen liittyvästä, tai jos valittavat niin he eivät ole koko lasta ansainneet. Huomaa, miten he todella ovat lapsettomia, eikä heillä ole pienintäkään käsitystä siitä mitä on olla äiti. Niin helvetin säälittävää ajatella niin mustavalkoisesti ja paasata aiheesta jos ei tiedä tuon taivaallista. Ja se heidän lapsettomuutensa on suuri murhe koko maailmassa, muiden murheet eivät ole mitään verrttuna heidän lapsettomuuteensa. Ja en nyt puhu kaikista lapsettomista niinkuin jo sanoin, teen sen nyt selväksi ,ettei joku tule huutamaan että "muttakun ei kaikki ole sellasia... "
 
Elämä kun ei ole sellaista lasten barbieleikkiä, jossa kaiken voisi sanottaa ja sopia.
Sitte tää äiti antaisi sille vauvalle maitoa, ja sitten se vauva joisi sen. Sitten se vauva röyhtäisisi ja kakkaisi ja nukkuisi. Ja sitte tää äiti ei olis yhtään väsynyt ja leikkisi sitten sen isomman kanssa.
Ja sitte nää olis kamalan onnellisia ja mikää ei pelottas eikä mietittyttäs, ikinä ei olisi univelkaa eikä pimeitä sudenhetkiä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lettuperkele ja Kuukkeli, Kuukkeli
Halauksia ap! Minulla oli 3 vuotta sitten tasan sama tilanne. Itkin vaan ja tuntui että olis pitänyt jäädä sairaalaan pitemmäksi aikaa että ois saanut olla esikoiselta rauhassa, ja muuta tollasta. Vauva myös tuntui vieraalta. Nopeasti tunnelmat sitten tyyntyi normaaliksi, masennusta minulle ei tullut. Hormonimyrskyjä tulee ja menee alussa.
 
[QUOTE="lapseton";26732103]Lapsettomana vasten tahtoani en voi kuin untea vastenmielisyyttä. Jos lapset niin kovin raskaaksi tekevät elosi ehkä ei olisi kannattanut niitä hankkia. Hedonismi on ajan ilmiö ja äideillä nämä tunteet tuntuvat olevn päällimmäisenä[/QUOTE]

Uskomatonta shittiä,
Itsekin lapsettomuudesta pitkään kärsineenä, mutta sen lapsen ( tai nykyään lapset) vihdoin saaneena, voin sinulle kertoa että vaikka lasta hartaasti toivoin ja kaipasin, oli aikamoinen shokki tulla vastasyntyneen käärön kanssa kotiin.
Omalla kohdallani se syvä rakkaus lapseen on kehittynyt vasta ajan kanssa. Toki sitä pientä rakastaa, mutta se ns. äidinrakkaus ja sen kehittyminen on vienyt aikaa.

On lapsellista tulla jeesustelemaan, että " minä en ainakaan" yms. Et voi tietää kuinka kehosi ja mielesi reagoi, et voi tietää millainen olet äitinä. Vaikka kuinak lasta tahdot, kaipaat jne. Siltikään se ei ole tae siitä, että alku olisi mutkaton ja se äidinrakkaus syttyisi heti.
 
Kiitso vastanneille. Helpottaa ajatella, että tästä kun pari viikkoa menee, niin tilanne voi olla toinen.

Ihan outoa tosiaan. Vielä synnärillä ajattelin haikeana, että en tule koskaan enää olemaan näin onnellinen ja yhtäkkiä kotona totaalisen eri olo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Elämä kun ei ole sellaista lasten barbieleikkiä, jossa kaiken voisi sanottaa ja sopia.
Sitte tää äiti antaisi sille vauvalle maitoa, ja sitten se vauva joisi sen. Sitten se vauva röyhtäisisi ja kakkaisi ja nukkuisi. Ja sitte tää äiti ei olis yhtään väsynyt ja leikkisi sitten sen isomman kanssa.
Ja sitte nää olis kamalan onnellisia ja mikää ei pelottas eikä mietittyttäs, ikinä ei olisi univelkaa eikä pimeitä sudenhetkiä.
Click to expand...

Ja jos jonkun tunne on kyseiseen leikkiin väärä, se tunne ei ole totta eikä sitä saa tuntea.

Ajatelkaapa masentuneita, jotka ovat masentuneita ihan syyttä suotta - ettäs kehtaavat valittaa ja hautoa itsemurhaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Kiitso vastanneille. Helpottaa ajatella, että tästä kun pari viikkoa menee, niin tilanne voi olla toinen.

Ihan outoa tosiaan. Vielä synnärillä ajattelin haikeana, että en tule koskaan enää olemaan näin onnellinen ja yhtäkkiä kotona totaalisen eri olo.
Click to expand...

Kolmannen lapsen syntymän jälkeen olin jotenkin usvassa ja sekaisin ja huolestunut. En silti ollut masentunut. Tunnetta kesti muutaman viikon. Kannattaa heti kun mahdollista alkaa ulkoilla ja tehdä kaikkea piristäävää. Neljän seinän sisällä raskaat tuntemukset saavat monesti peräänsä potenssimerkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
Tuntemuksesi kuulostaa tosi tutuilta. Luulen että itselläni ainakin se oli osittain masennustakin, välillä vaan toivoin että joku hakisi vauvan pois. Nyt kun tämä vauva on täyttämässä yksi vuotta, olo tuntuu lähes normaalilta ja tuntuu että rakastan molempia lapsiani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Ei hyppy yksilapsisesta perheestä kaksilapsieksi ollut minulle ainkaan täysin kivuton.
Click to expand...
Ei minullekaan. Esikoinen, joka oli ennen niin rakas, tuntui olevan vain tiellä :|

Onneksi se ei kestänyt kauan.

Hyppy kaksilapsisesta perheestä kolmilapsiseksi olikin sitten aivan kivuton, ihan erilainen. Vaikkakin myös tällä kertaa surin ensinnäkin sitä, etten ole enää raskaana, ja kaipasin lapsivuodeosaston tunnelmaa. Meni ohi parissa päivässä.

Olen samaa mieltä monen muun vastanneen kanssa. Nuo tuntemukset ovat ihan normaaleja ja luonnollisia, ohimeneviä, arki alkaa sujumaan ihan taatusti, ja ap rakastaa esikoistaan takuulla paljon vaikka se tunne ei välttämättä juuri nyt olekaan päälimmäisenä.
 
Kyllä minusta on ihan terveellistä vähän herätellä tätäkin aloittajaa siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Jos vaikka löytyisi vähän perspektiiviä ja osaisi olla onnellinen siitä, mitä on.

Tämä palsta passivoi ihmistä. Tässäkin nyt monen äidin suulla todistettu, että oikein tunnettu. sen sijaan, että muistutettaisiin, kuinka hyvin asiat on. Ylös, ulos ja lenkille on hyvä neuvo. Aloittaja voisi ottaa lasin tuoremehua ja käydä 15min kävelyllä ulkona. Vaikutus olisi paljon terveempi kuin tämän ketjun lueskelu.
 
[QUOTE="lapseton";26732749]Kyllä minusta on ihan terveellistä vähän herätellä tätäkin aloittajaa siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Jos vaikka löytyisi vähän perspektiiviä ja osaisi olla onnellinen siitä, mitä on.

Tämä palsta passivoi ihmistä. Tässäkin nyt monen äidin suulla todistettu, että oikein tunnettu. sen sijaan, että muistutettaisiin, kuinka hyvin asiat on. Ylös, ulos ja lenkille on hyvä neuvo. Aloittaja voisi ottaa lasin tuoremehua ja käydä 15min kävelyllä ulkona. Vaikutus olisi paljon terveempi kuin tämän ketjun lueskelu.[/QUOTE]

Sä olet lapseton, eikö?
Et siis tiedä mitään raskaanaolemisesta tai synnytyksestä tai ylipäätään lapsen saannista?
Sinuna olisin tässä aiheessa ihan hiljaa ja antaisin niiden neuvoa, joilla kokemusta on.
 
  • Tykkää
Reactions: eras, vierailija, Anatolia ja Lettuperkele
[QUOTE="lapseton";26732749]Kyllä minusta on ihan terveellistä vähän herätellä tätäkin aloittajaa siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Jos vaikka löytyisi vähän perspektiiviä ja osaisi olla onnellinen siitä, mitä on.
[/QUOTE]

Se herättely ei vaan sisällä mitään uutta tietoa, eikä tee ap:n oloa yhtään paremmaksi. Hän tuntee jo nyt huonoa omaatuntoa siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia hänellä on. Luuletko, että perinteinen "Olisit onnellinen, sinulla sentään on lapsia, maailmassa on paljon ihmisiä jotka eivät voi saada lapsia vaikka haluaisivat!"-virsi jotenkin auttaa häntä? Ei. Päinvastoin, pahentaa ehkä vaan oloa, sillä jokainen äiti varmasti tietää sen, että lapsistaan pitää olla kiitollinen jne, mutta silti tuntee aika ajoin jotain "väärää". Ja sen jälkeen on kahta kamalampi olo, koska tiedostaa sen, että lapsistaan pitää olla kiitollinen, mutta ei siihen aina vaan pysty.

Mutta kun ne ns. kielletyt tunteetkin kuuluvat äitiyteen ja ovat luonnollisia, sallittuja tunteita. Ei niitä pidä vaieta kuoliaaksi, ei todellakaan. Päinvastoin, niistä pitäisi puhua enemmän ja kovempaan ääneen. Jotta äidit eivät turhaan tuntisi huonoa omaatuntoa näiden tunteiden takia.
 
  • Tykkää
Reactions: Lettuperkele, Phoebsi, eras, vierailija ja 1 muu
Useimmiten se on vaan tulevaisuuden "pelkoa" kun ei vielä ole ihan varma miten se isompi lapsi reagoi, miten hommat sujuu, missä järjestyksessä ne tehdään ja millaista elämä on uudenlaisena perheenä. Se selviää kyllä aika nopeasti.

Mutta kahden lapsen kanssa kun on hieman kiire toisinaan niin pidä huoli että pidät myös omaa aikaa. Jos tykkäät tanssia ja laulaa, tanssi ja laula! Tai vedä lenkki tai pölötä kavereiden kanssa. Mulla jäi aivan liian vähälle tuo puoli. Miehellä on hankalat työajat, mutta se aika olis vaan pitänyt järjestää.
 
[QUOTE="lapseton";26732749]Kyllä minusta on ihan terveellistä vähän herätellä tätäkin aloittajaa siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Jos vaikka löytyisi vähän perspektiiviä ja osaisi olla onnellinen siitä, mitä on.

Tämä palsta passivoi ihmistä. Tässäkin nyt monen äidin suulla todistettu, että oikein tunnettu. sen sijaan, että muistutettaisiin, kuinka hyvin asiat on. Ylös, ulos ja lenkille on hyvä neuvo. Aloittaja voisi ottaa lasin tuoremehua ja käydä 15min kävelyllä ulkona. Vaikutus olisi paljon terveempi kuin tämän ketjun lueskelu.[/QUOTE]

Se mitä monet ovat täällä jo sanoneet on täysin totta ja sinulla ei tosiaan ole tietoakaan siitä, mitä naisen elimistössä synnytyksen jälkeen tapahtuu. Hormonien heittely auttaa äitiä kiintymään vauvaan ja herkistymään vauvan tarpeille. Se on tärkeä vaihe ja jotkut kokee sen voimakkaampana kuin toiset. Siihen ei pajon järjellä ajatelu vaikuta ja nainen ei kyllä itse pysty kovin paljon omiin hormoneihinsa vaikuttamaan.

Toisekseen. Ne jotka pitkän lapsettomuuden jälkeen saavat vauvan ovat alttiimpia kaikenlaisille tunnemyrskyille ja jopa masennukselle. Ehkäpä siinä on ehtinyt jo liikaa miettimään "mitä minä sitten teen kun saan vihdoin vauvan". Katsos kun aina ne omat joustamattomat suunnitelmat ja todellisuus ei sitten kohtaakaan.
 
ap:n tuntemukset ovat ihan normaaleja lapsivuodeajan hormonimyrskyjä. muistan omat tuntemukseni jolloin täydellinen rakkaus kuopusta juuri kotiitullutta vauvaa kohtaan oli äärimmäistä. raskaus oli keskiraskaudesta lähtien loppuun asti hankala, sairaalajaksoja, ennenaikaisena syntymän riski jolloin olin sairaalassa monia yötä ja itkin ettei vauvani syntyisi liian aikaisin. ja esikoista kohtaan tunsin vihaa ja että hän häiritsee liikaa yms. mutta tuntemukset menivät ohi just niin nopeasti kuin ilmaantuivat, tunteet ovat vuoristorataa synnykaen jäljiltä.
 
pakko sohaista ampiaispesää mutta eikös aikasemmin tällä viikolla ollut se ketjukin jossa käsiteltiin lapsettomasta "lapselliseksi" siirtynyttä pariskuntaa jossain lehdessä(kotivinkki tms) ja nainen vieläkin katkerasti vikisi kuinka on niin onneton ja maailma epäreilu ja lapsiarki vaikeaa ja raskasta vaikka oli vihdoin saannut haluamansa eli 2 lasta ja kaikki perhe elämän idylli systeemit lisäks..

sinä lapseton, kun itse sitten saat niitä lapsia niin kannattaa muistaa kaikki mitä olet täällä viljellyt. todella typerää kommentoida tollaisia asioita "kyllä minä olen nyt niin parempi ihminen" "koska olen lapseton saan kommentoida mitä huvittaa ja silti minua pitää paapoa" ... voi ristus sentään. :headwall:
 
[QUOTE="lapseton";26732121]Voin taata, että jos meille joskus oma lapsi siunaantuu en todellakaan ole tällä palstalla ruikuttamassa elämän raskautta ihana pieni vastasyntynyt sylissä.[/QUOTE]

Olen kärsinyt lapsettomuudesta,mutta hoitojen avulla olemme onneksemme niitä saaneet kaksin kappalein. Silti ap.n tunnelmat tuntuvat tutuilta. Alkuaika vauvan kanssa hormonimylläköineen ja elämänmuutoksineen on jollain tapaa aivan kamalaa,koskaan muulloin ei ole ollut niin "hulluksi tuleva"-olo. :D Ihanaakamalaa aikaa samanaikaisesti...Itse olen todennut, etten vaan osaa nauttia vastasyntyneestä kuten haluaisin,mutta onneksi pystyn niin tekemään myöhemmin. :)

Ap.lle tsemppiä! Ole armollinen itsellesi ja anna itsellesi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen,kyllä molemmille lapsille löytyy paikka sinun sydämestä. :)
 
Ihan tuttua. Mulla oli tilanne sellainen, että olin kuopuksen kanssa sairaalassa 4päivää, kun joutui keltaisuuden takia valohoitoon ja jotenkin siellä sairaalassa oli niin "helppo" olla pidempään, että kotiinpaluu alkoi ahdistamaan jo siellä sairaalassa. Kun vain ajattelinkin sitä, miten mun pitää pystyä "jakautumaan" nyt kahdelle lapselle, huh! Mutta tosiaan ohi menevää. Tsemppiä :)
 
lapsettomille ilkeille! Minä kärsin tahtomattani 9 vuotta, hoitoja, keskenmenoja, kohtukuoleman yms ja ajattelin juuri kuin te. Vihdoin ja viimein olin raskaana ja hups! Ei se arki ole sellaista kui ajatteli ennen lapsen syntymää. Mä sain kaks kerralla, mut toisen synnytyksen jälkeen mulla oli just tollanen olo ku ap:lla. Lisänä se et mulla oli 2kpl 1v2kk vauvoja ja vastasyntynyt.... Hyvin ollaan selvitty taas, kunhan ne hormonit tasaantuu:)
 
Voi luoja mitä kommentteja tuolta lapseton-nimimerkiltä! Ensin mietin, että toivottavasti pysytkin lapsettomana, jos suhtautumisesi ja ymmärryksesi on noin alkeellisella tasolla. Luettuani useamman kommenttisi, toivonkin sinun lapseutuvan pian, jotta saat mahdollisuuden laajentaa näkökulmaasi ja ajatusmaailmaasi.

Ap:lle, jaksamista, tunteet norm. ja varmasti elämä kantaa eteenpäin!
 
[QUOTE="lapseton";26732749]Kyllä minusta on ihan terveellistä vähän herätellä tätäkin aloittajaa siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Jos vaikka löytyisi vähän perspektiiviä ja osaisi olla onnellinen siitä, mitä on.

Tämä palsta passivoi ihmistä. Tässäkin nyt monen äidin suulla todistettu, että oikein tunnettu. sen sijaan, että muistutettaisiin, kuinka hyvin asiat on. Ylös, ulos ja lenkille on hyvä neuvo. Aloittaja voisi ottaa lasin tuoremehua ja käydä 15min kävelyllä ulkona. Vaikutus olisi paljon terveempi kuin tämän ketjun lueskelu.[/QUOTE]
Mitenköhän tän sanoisi... monella "lapsellisella" elämä pyörii vain ja ainoastaan lasten ympärillä, mikä on toisaalta ymmärrettävää, itse en niin elä vaikka lapsia onkin. Mutta lapsettomilla (tahattomasti) se elämä tuntuu pyörivän vain ja ainoastaan niiden olemattomien lasten ympärillä. Mä en väheksy teidän tuntojanne mutta (valitettava) fakta on että loppupeleissä lapseton ei voi ymmärtää elämää ja muutoksia joita lapset mukanaan tuovat. Ne muutokset eivät aina ole ihania ja kauniita ja hyviä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa