V
"vieras"
Vieras
Mua sitten ärsyttää sellaiset niin helvetisti!. Yksi tuttavani on hyvä esimerkki. Olen monena vuonna vienyt sille sieniä, kun käydään muutenkin lähes päivittäinnsienestämässä . Se on itse pyytänyt että jos tulee paljon sieniä niin tuottekos hänellekin. Eikä ole tullut mieleenkään pyytää sienistä rahaa, eikä ole tarjottukaan!
Nyt sitten tänä vuonna, tuo tuttava oli saanut kaksi muovikassillista punaherukoita ja soitti itse mulle että tarvitteko marjoja, kun hän ei tee niillä mitään eikä tykkää mehustaakaan niitä. Lähdettiin hakemaan ja vasta perillä alkoi sittenntinkaamaan, että jos kympin verran maksaisit.
Siis mitä hittoa! Itse oli saanut ne ilmaiseksi. Mulla meni hermot ja jätin ne marjat sinne.
Eikä siinäkään vielä mitään, mutta kun kehtasi vielä soittaa mulle toissapäivänä ja kysellä taas "ylimääräisiä" sieniä ihan entiseen malliin.
Sanoin että onhan niitä tullut hyvin, mulla on niitä valmiiksi siivottuina ja laitetuina pakastimessa, 4 euroa maksaa kantarellit per iso pussi. Ei tullut kauppoja ja ilmaiseksi en enää anna sille edes roskapussejani!