Tuntemukset ex:ää kohtaan kummastuttaa. Miten päästä niistä lopullisesti eroon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kummallinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kummallinen

Vieras
Olimme yhdessä noin 6kk. Tässä suhteessa minä olin se joka vikisi kun mies vei. Muissa suhteissa minä olen aina ollut se joka vie ja mies vikisee. Ehkä kenties siksi tilanne on nyt se mikä on?
Jätin tämän miehen koska hän ei halunnut sitoutua. Hän ei halunnut lasta, eikä avioliittoa. Muutoin mies oli todella ihana jne. Mutta en halunnut hukata elämääni mieheen joka ei kykenisi tekemään minua kaikilta osin onnelliseksi.

Erosta on aikaa 4,5 vuotta. Olen nyt onnellisesti naimisissa ja lapsikin on. Kaikki on hyvin.

Mutta silti ajattelen ex:ää luvattoman useasti. En kyllä haluaisi ajatella mutta ajattelen silti. En vaan voi sille mitään. Ja tästä puolestaan tunnen huonoa omaatuntoa jonka kautta ajattelen asiaa vielä enemmän. Näen jatkuvasti unia ja tv:ssä näen miehiä joissa on ex:än piirteitä. Ikävöin häntä melko paljon.

Olen vaan ihan äärimmäisen hämilläni. En ymmärrä miksi ikävöin, sillä oma elämä on enemmän kuin kunnossa. Sain sen mitä halusin ja edelleen koen että se on juuri sitä mitä oikeastikin halusin. En käsi sydämellä halua ex:ää takaisin sillä kyllä hänessä vikojakin on. Tänä päivänä hän on hyvin vahvasti peliriippuvainen.

Miksi ajattelen häntä vaikka en haluaisi? En halua häntä takaisin ja olen onnellinen näin. Miten saada ajatukset loppumaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ehkä minä;22246681:
Kuvaa minua aika paljon tuo kuvaus, aika ja muut, kerro missä päin Suomea tuo tapahtui?

Sillä ei ole enää väliä. Olit sitoumiskyvytön ja itsekäs ja menetit siksi rakastavan, ihanan naisen.
 

Yhteistyössä