Tuntuu että kohta menee yli...

[Lopussa]

Mistäköhän alottais... No, en tiedä onko mulla koskaan ollut todellisia ystäviä, ehkä ala-asteella, mutta siitä miltei 20v aikaa ja jo ennen yläastetta osa muuttanut kauas pois. Yläaste, no en tiedä miten hitossa se meni niin äkkiä, yksi ainoa kaveri joka muuttanut kaukaa maalta, ja muuttikin sitten taas kauas pois.
Yläasteen jälkeen pari kaveria, ravattiin baarissa miltei joka ilta ja siinä se.

Tapasin mun miehen, aloin odottamaan esikoista, ne baarikaverit tietysti jäi.
Esikoinen on jo 9v. Nykyisessä talossa on asuttu pian 3v. Aluksi olin tosi onnellinen tän talon porukasta, monta perhettä, kaikilla lapsia, kaikki ollaan suunnilleen saman ikäisiä, kaikki ns. kavereita keskenään.
Nyt musta tuntuu että mä oon taas yksin. Muutama vaan katsoo kuin halpaa makkaraa, jos yritän ulkona aloittaa keskustelua. Muutama piti mua ilmaisena lapsien ja koirien hoitajana, ja nyt kun en enää harrasta sitä, heistä ei ole kuulunut yhtään mitään.
Mies on tietysti olemassa, mutta eri asia ois jutella joistakin asioista kaverin kanssa... Musta tuntuu, että mä alan olemaan aika katkera.
Meillä on kaikenlaista taustalla, vauva kuoli, on ollut aika rankat vuodet sen jälkeen jne... Mua vituttaa, että kukaan ei halua puhua mistään. Mulle soitetaan jos halutaan joku vahtimaan koiraa, tai jos joku kahville viitsii pyytää, olen siellä vain kuuntelemassa jotain pinnallista hehkutusta tai sitä, että 30v raivoaa tunnin puhelimessa miehelleen. Yksi oli päivitellyt, kuinka mä en ole päässyt vieläkään yli lapsen kuolemasta. Joo, no ensinnäkin siitä ei pääse yli, ja toiseksi, puhun siitä harvoille juuri siksi, että vastaukseksi saan vain mulkoiluja, miksi mun pitää puhua aiheesta.
Kiitos ja anteeksi... Tää nyt oli ihan tyhmä valitus, mutta tuntuu että kaikki kaatuu päälle... Ja sitten vielä vaaditaan, että läheisistä pitäis välittää... Aika yksin on tässä oltu, monessakin asiassa...

 

[Kuukkeli, Kuukkeli]

Onko sinulla sisaruksia? Tai muutoin sukulaisia, jotka koet läheisiksi? Itselleni on jo vuosia ollut hyvin tärkeää skype-yhteys sukulaisiin. Se tuo ihmisiä ihmeen lähelle ja on helppo tapa pitää yhteyttä.

 

[Lopussa]

Ja sinne tippuu...
Noissa viime aikojen perhetragedioissa aina vingutaan, että miksi ette ota omaa aikaa, miksi että kysy läheisiltä, naapureilta ym. miten menee, miksette välitä, miksette auta.
Niin, no tän siitä sitten kai saa, kun sattuu olemaan sukulaiset ketä ei kiinnosta, pinnalliset ns.kaverit, naapurit ja liian vähän rahaa.

 

[Lopussa]

Onko sinulla sisaruksia? Tai muutoin sukulaisia, jotka koet läheisiksi? Itselleni on jo vuosia ollut hyvin tärkeää skype-yhteys sukulaisiin. Se tuo ihmisiä ihmeen lähelle ja on helppo tapa pitää yhteyttä.

Joitakin sukulaisia joo, ja perhettä, joitakin tavataan, joitakin ei. Mutta ei mitään syvällistä, ei kenenkään kanssa voi puhua mitään erityisempää...

 

[vähenevästi katkera]

Tapasin mun miehen, aloin odottamaan esikoista, ne baarikaverit tietysti jäi.

Nyt musta tuntuu että mä oon taas yksin. Muutama vaan katsoo kuin halpaa makkaraa, jos yritän ulkona aloittaa keskustelua. Muutama piti mua ilmaisena lapsien ja koirien hoitajana, ja nyt kun en enää harrasta sitä, heistä ei ole kuulunut yhtään mitään.
Mies on tietysti olemassa, mutta eri asia ois jutella joistakin asioista kaverin kanssa... Musta tuntuu, että mä alan olemaan aika katkera.
Meillä on kaikenlaista taustalla, vauva kuoli, on ollut aika rankat vuodet sen jälkeen jne... Mua vituttaa, että kukaan ei halua puhua mistään. Mulle soitetaan jos halutaan joku vahtimaan koiraa, tai jos joku kahville viitsii pyytää, olen siellä vain kuuntelemassa jotain pinnallista hehkutusta tai sitä, että 30v raivoaa tunnin puhelimessa miehelleen. Yksi oli päivitellyt, kuinka mä en ole päässyt vieläkään yli lapsen kuolemasta. Joo, no ensinnäkin siitä ei pääse yli, ja toiseksi, puhun siitä harvoille juuri siksi, että vastaukseksi saan vain mulkoiluja, miksi mun pitää puhua aiheesta.
Kiitos ja anteeksi... Tää nyt oli ihan tyhmä valitus, mutta tuntuu että kaikki kaatuu päälle... Ja sitten vielä vaaditaan, että läheisistä pitäis välittää... Aika yksin on tässä oltu, monessakin asiassa...

Anteeksi pyydän minäkin jos menee ohi, mutta sen materiaalin perusteella mitä kirjoitat taidan jakaa huolesi, että olet katkeroitumassa. Silloin käy justiin näin, että jää odottamaan suu auki, että miksei JOKU tule ja toimi oikein minua kohtaan. Se on kyllä niin paljon vaadittu kun ei itse ohjaa tapahtumia, että sata vuotta saat odottaa.

Jos sua katsotaan nenänvartta pitkin ulkona, niin pitäiskö kysyä oletko loukannut jotenkin. Voihan olla sellaisestakin kysymys, ja jos ei ole, niin puuttumatta jättämällä ei asia taida mihinkään parantuakaan.

Ja jos olet totuttanut toiset palveluihin, joista äkkiä kieltäydytkin, niin on sinun asiasi ottaa yhteyttä sen jälkeen. Naapurit ovat loukkaantuneet koska pitävät toimintaasi vihamielisenä, ja kun alkaa laittaa toisille rajoja, se on syytä tehdä pienen hyvittelyn kera, jolla osoitat ymmärtäväsi että heidän mahdollinen mielenpahoituksensa on tilanteessa luonnollista. Kysymys ei ole siitä, kenellä oli oikeus tehdä mitäkin, vaan siitä, että tunteita nousee kun tasapainoasetelmaa muutetaan, ja jos jokin saa ihmiset tuntemaan itsensä ylenkatsotuiksi, niin se on tunteiden yli käveleminen.

Sinut on kuitenkin pyydetty kahville, mutta ei tiedetä miten puhua ihmiselle jonka tiedetään kokeneen isompia asioita kuin itse osataan kuvitellakaan. Sitten se menee pinnalliseksi pöljäilyksi. Sen taas voisi ottaa kohteliaisuutena, että sinun kuultesi raivotaan miehelle puhelimessa: sinut on silloin päästetty kulissin taa.

Ja sen päivittely ettet ole päässyt lapsen kuolemasta yli on tietenkin typerää, mutta toisaalta se saattaa osoittaa, että naapurit ovat ihmeissään käytöksestäsi eivätkä tiedä mitä kanssasi pitäisi tehdä. Jos et auta, he tottakai väistelevät. Kutsu itse kahville, ja mieti etukäteen muutama hyvä aihe, josta jutella. Ja opettele ainakin miettimään, miten voisit antaa palautetta ihmisille ilman, että se on katkeroitunutta ja itsekeskeistä.

Nimittäin, tuo loppukaneettisi on aika itsekeskeinen. Minä tulkitsisin tuon kehoituksena enkä ihmisoikeuksien julistuksena, että pitäisi välittää läheisistä. Välitätkö sinä?

Olet siis kolmissakymmenissä, ja sulla on vähän sosiaalisia taitoja ja ystävyyskokemusta. Mitä jos valitsisit jonkun ihmisen jolle uskoutua asiasta, ja pyytäisit häntä luotsiksi, ja antamaan palautetta silloin kun syyllistyt katkeruuteen tms. Sulla on luultavasti kuutisenkymmentä vuotta aikaa korjata asiat onnellisempaan suuntaan. Mutta se vaatii työtä.

Olen pahoillani vauvastasi ja kaikista muista huonoista kokemuksista. Käännä asia voimaksi ja ala vaikuttaa myönteisenä tekijänä ympäristöösi. Aikuinen ikä ei tarkoita, että oppiminen olisi senjälkeen kielletty tai mahdotonta.

 

[Lopussa]

Anteeksi pyydän minäkin jos menee ohi, mutta sen materiaalin perusteella mitä kirjoitat taidan jakaa huolesi, että olet katkeroitumassa. Silloin käy justiin näin, että jää odottamaan suu auki, että miksei JOKU tule ja toimi oikein minua kohtaan. Se on kyllä niin paljon vaadittu kun ei itse ohjaa tapahtumia, että sata vuotta saat odottaa.

Jos sua katsotaan nenänvartta pitkin ulkona, niin pitäiskö kysyä oletko loukannut jotenkin. Voihan olla sellaisestakin kysymys, ja jos ei ole, niin puuttumatta jättämällä ei asia taida mihinkään parantuakaan.

Ja jos olet totuttanut toiset palveluihin, joista äkkiä kieltäydytkin, niin on sinun asiasi ottaa yhteyttä sen jälkeen. Naapurit ovat loukkaantuneet koska pitävät toimintaasi vihamielisenä, ja kun alkaa laittaa toisille rajoja, se on syytä tehdä pienen hyvittelyn kera, jolla osoitat ymmärtäväsi että heidän mahdollinen mielenpahoituksensa on tilanteessa luonnollista. Kysymys ei ole siitä, kenellä oli oikeus tehdä mitäkin, vaan siitä, että tunteita nousee kun tasapainoasetelmaa muutetaan, ja jos jokin saa ihmiset tuntemaan itsensä ylenkatsotuiksi, niin se on tunteiden yli käveleminen.

Sinut on kuitenkin pyydetty kahville, mutta ei tiedetä miten puhua ihmiselle jonka tiedetään kokeneen isompia asioita kuin itse osataan kuvitellakaan. Sitten se menee pinnalliseksi pöljäilyksi. Sen taas voisi ottaa kohteliaisuutena, että sinun kuultesi raivotaan miehelle puhelimessa: sinut on silloin päästetty kulissin taa.

Ja sen päivittely ettet ole päässyt lapsen kuolemasta yli on tietenkin typerää, mutta toisaalta se saattaa osoittaa, että naapurit ovat ihmeissään käytöksestäsi eivätkä tiedä mitä kanssasi pitäisi tehdä. Jos et auta, he tottakai väistelevät. Kutsu itse kahville, ja mieti etukäteen muutama hyvä aihe, josta jutella. Ja opettele ainakin miettimään, miten voisit antaa palautetta ihmisille ilman, että se on katkeroitunutta ja itsekeskeistä.

Nimittäin, tuo loppukaneettisi on aika itsekeskeinen. Minä tulkitsisin tuon kehoituksena enkä ihmisoikeuksien julistuksena, että pitäisi välittää läheisistä. Välitätkö sinä?

Olet siis kolmissakymmenissä, ja sulla on vähän sosiaalisia taitoja ja ystävyyskokemusta. Mitä jos valitsisit jonkun ihmisen jolle uskoutua asiasta, ja pyytäisit häntä luotsiksi, ja antamaan palautetta silloin kun syyllistyt katkeruuteen tms. Sulla on luultavasti kuutisenkymmentä vuotta aikaa korjata asiat onnellisempaan suuntaan. Mutta se vaatii työtä.

Olen pahoillani vauvastasi ja kaikista muista huonoista kokemuksista. Käännä asia voimaksi ja ala vaikuttaa myönteisenä tekijänä ympäristöösi. Aikuinen ikä ei tarkoita, että oppiminen olisi senjälkeen kielletty tai mahdotonta.

Kiitos vaan tästäkin... Mä olen niin kauan yrittänyt ymmärtää, jaksaa, sanoa nätisti, pyytää itsekin apua, yrittänyt aloittaa keskustelua, ilmaissut huoleni.
Miksi mun pitäisi pyytää kahville, kun ulkonakin katsotaan, miksi hemmetissä puhut mulle.
Mä en mielestäni ole totuttanut palveluihin, olen auttanut silloin kun olen pystynyt ja luullut, että toinen tarvitsee apua.
Paras oli, että kaveri soittaa illalla, maito ja vaipat on loppu, voinko tulla katsomaan lapsia siksi aikaa.
No, menen katsomaan. Siellä onkin kaveri jonkun oman kaverinsa kanssa. No, ehkä hän heittää kaverinsa samalla reissulla kotiin.
Mitä vielä, tulevat yhdessä takaisin, oli vaan kiva shoppailla vähän yhdessä.
Ja sä olet sitä mieltä, että mä olen tässä se, kenen pitäisi jatkaa ymmärrystä.
Ja muuten, mä olen aika ihmeissäni heidän käytöksestä. Kun mainitsit, että ehkä he ovat mun käytöksestä ihmeissään.... Kiitos, todellakin.