Tuntuu kuin sydämeni olisi revitty rinnastani irti ;(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huuhhaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

huuhhaa

Aktiivinen jäsen
16.06.2004
1 473
0
36
Olen täällä joskus aikaisemminkin kirjoittanut pojastani joka on sairas. Viime keväästä saakka olen ilmaissut huoleni siitä kuinka pelkään tätä syksyä ja sitä että lapseni menee huononpaan kuntoon. Mutta tuntuu niin turhalle lääkäri ja sosiaalityöntekijät ovat "ymmärtäneet" huoleni ja pelkoni.
Sosiaalityöntekijät ovat koittaneet kyllä kiitettävästi auttaa ovat antaneet kaiken mahdollisen tuen jotta me vanhemmat jaksaisimme.
Mutta hoitovastuun omaava lääkäri vain tuumaa että katsellaan ei tässä nyt mitään kannata hötkyillä.
Kesä meni siivillä ja ilman suurempia ongelmia. Mutta jo loppu kesästä huomasimme muutamat varoituksen merkit ja tiesimme poikamme tilan huononevan pikku hiljaa. Tästä se alkoi viikottain soitin lääkärille ja kerroin huoleni. Mutta vastaus on vaan sama kokoajan katsellaan....

Mitä ihmettä me katselemme sitä että poika on niin sairas että pahin tapahtuu ???

No kaksi viikkoa sitten se kynnys sitten ylitettiin poikani tarttui puukkoon ja uhkasi tapaa itsensä. Kun saimme tilanteen rauhoitettua niin soitin päivystävään lasten- ja nuorten psykiatrian numeroon jotta saisin kirjoihin ja kansiin tiedon että nyt se sitten tapahtuu. Päivystävä lääkäri soittikin kotiin ja kuunteli koitti auttaa selvitti mulle että mihin kannattaa aamulla soittaa ja mitä vaatia. Kiitin neuvoista ja poikani nukahti kainalooni itkien ja pyydellen anteeksi.

Elämä poikani kanssa on nuoralla olemista me kaikki kuulostelemme millä mielellä hän on jotta tiedämme miten voimme olla omassa kodissamme.
Hän saa raivareita ja käy päälle, huutaa ja haukkuu. On arvaamaton mutta kaikkein pahinta minulle tekee se että joudun pelkäämään koska hän toteuttaa uhkailunsa tappaa itsensä.

Tämän ensimmäisen puukko jupakan tiimoilta otin yhteyttä hoitavaan lääkäriimme ja selitin tilanteen. Selitin että haluan verkostopalaverin jotta voidaan "lyödä" päämme yhteen ja miettiä mikä olisi paras apu pojalleni. Juu saimme palaveri ajan Marraskuun puoleen väliin !!! Mutta meillä on hätä ja poikani tarvitsee apua.

Onneksi miellä on muita apujoukkoja jotka ovat meidänlailla huolissamme pojastani joten asia ei jäännyt tähän vaan vaadimme apua. Eilen sitten olimme palaverissa lasten- ja nuorten psykiatrisessa sairaalassa ja mietimme miten selviämme ensi viikkoon kunnes on suuri verkosto palaveri. Lääkäri pahoitteli meille että ei voi ottaa poikaa sairaalaan kun ei ole mahdollista työntekijöiden tilanteen takia. Vaikka poikani tarvitsisi sairaala hoitoa semmoista pysähdytä. Jopa poika itse ilmaisi halunsa päästä sairaalaan "lepuutmaan hermojaan" niinkuin asian itse ilmaisi.
No päätös oli tämä poika lomalle koulusta ja minä en voi olla yksin kotona kun mies on töissä. Tämä toinen aikuinen olisi sosaalitoimiston järjestämä apu.

No kun tulimme kotiin aloimme heti kyselemään että onko kaupungillamme mahdollisuutta järjestää tätä apua. No ei ole sen me jo tiesimme osasimme pelkää tätä vastausta.

Palaveri oli rankka meille ja pojallemme. Ja "helvetti" pääsi kotona valloilleen poika heilu puukon kanssa koitti viiltää itseään, lähetti kaikille mahdollisille viestejä että X kuolee. Hän karkasi juoksimme perässä meiheni kanssa.
Minä en voi turvata lapseni elämää kotona ja en voi taata muille lapsilleni turvallista kotia. Mitäs nyt ????

En voinut muuta kuin soittaa pelkäämäni puhelun ja pyytää pikaista huostaanottoa jotta lapseni ei tee itselleen mitään. Tämä päätös ja puhelu oli ja on varmaan elämäni vaikein sillä haluisin pitää lapseni luonani. Ei hän paha ole vaan hän on sairas joka ei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee.

No tunti puheluni jälkeen sosiaalityöntekijät tulivat ja sitä ennen olin pojalleni selittänyt tilanteen ja voin vain toivoa että poika ymmärtää edes vähäisen miksi näin.
Hyvällä mielellä lapseni lähti heidän mukaan. Ehkä liiankin helposti joka kuvaa sitä että lapseni ei todellakaan oikeesti ymmärtänyt mikä on tilanne.

Kun sossut kyselivät minulta että miltä tuntuu. Mitäs muuta voin sanoa että kamalan pahalta mutta järjellä ajatellen tämä on oikein poikani pääsee paikkaan missä joku pystyy valvomaan häntä 24/7 ja pystytään pitämään lapseni hengissä se on tärkeintä.

Myönnän että lapseni paikka ei ole sosiaali puolella vaan sairaalassa mutta akuutissa vaiheessa ei hoitojakaan pystytä aloittamaan vaan tärkeintä on saada pitää lapsi hengissä. Niin ja se tärkein poikani on nyt 12 v ja tämä on jo kolmas syksy jolloin olemme tässä tilanteessa.

Näin meidän hyvinvointi valtio säästää lapsten- ja nuoreten psykiatriassa ja millä hinnalla ???

Viime yö meni valvoessa ja miettiessä että teinkö oikean ratkaisun kun annoin poikani huostaan mutta tämä on ainoa keino saada lapselleni turvallisuuden tunne ja se että aikuiset pitävät huolen hänestä.


Tulipa sepustus mutta pakko oli päästä purkautumaan jonnekkin ja täällä se on helppoa. Kiitos niille jotka jaksoivat tämän lukea.

 
Jaksamista sinulle :hug: On varmaan rankkaa tehdä tuollaisia päätöksiä, mut varmasti teit oikein. Minä kehottaisin sinua kertomaan myös tarinasi esim. jollekin kansanedustajalle tms. Koska totta on ,että nämä lapset ja nuoret joilla on ongelmia on ns. väliinputoajia.
 
:hug: :hug: :hug:
Minustakaan ei kuullostanut siltä että sinulla olisi ollut vaihtoehtoja. Niinkuin itse sanoit pääasia että poikasi pysyy hengissä. Toivottavasti saa avun pian.

Paljon voimia sinulle todella vaikeaan tilanteeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tanja72:
Olen täällä joskus aikaisemminkin kirjoittanut pojastani joka on sairas. Viime keväästä saakka olen ilmaissut huoleni siitä kuinka pelkään tätä syksyä ja sitä että lapseni menee huononpaan kuntoon. Mutta tuntuu niin turhalle lääkäri ja sosiaalityöntekijät ovat "ymmärtäneet" huoleni ja pelkoni.
Sosiaalityöntekijät ovat koittaneet kyllä kiitettävästi auttaa ovat antaneet kaiken mahdollisen tuen jotta me vanhemmat jaksaisimme.
Mutta hoitovastuun omaava lääkäri vain tuumaa että katsellaan ei tässä nyt mitään kannata hötkyillä.
Kesä meni siivillä ja ilman suurempia ongelmia. Mutta jo loppu kesästä huomasimme muutamat varoituksen merkit ja tiesimme poikamme tilan huononevan pikku hiljaa. Tästä se alkoi viikottain soitin lääkärille ja kerroin huoleni. Mutta vastaus on vaan sama kokoajan katsellaan....

Mitä ihmettä me katselemme sitä että poika on niin sairas että pahin tapahtuu ???

No kaksi viikkoa sitten se kynnys sitten ylitettiin poikani tarttui puukkoon ja uhkasi tapaa itsensä. Kun saimme tilanteen rauhoitettua niin soitin päivystävään lasten- ja nuorten psykiatrian numeroon jotta saisin kirjoihin ja kansiin tiedon että nyt se sitten tapahtuu. Päivystävä lääkäri soittikin kotiin ja kuunteli koitti auttaa selvitti mulle että mihin kannattaa aamulla soittaa ja mitä vaatia. Kiitin neuvoista ja poikani nukahti kainalooni itkien ja pyydellen anteeksi.

Elämä poikani kanssa on nuoralla olemista me kaikki kuulostelemme millä mielellä hän on jotta tiedämme miten voimme olla omassa kodissamme.
Hän saa raivareita ja käy päälle, huutaa ja haukkuu. On arvaamaton mutta kaikkein pahinta minulle tekee se että joudun pelkäämään koska hän toteuttaa uhkailunsa tappaa itsensä.

Tämän ensimmäisen puukko jupakan tiimoilta otin yhteyttä hoitavaan lääkäriimme ja selitin tilanteen. Selitin että haluan verkostopalaverin jotta voidaan "lyödä" päämme yhteen ja miettiä mikä olisi paras apu pojalleni. Juu saimme palaveri ajan Marraskuun puoleen väliin !!! Mutta meillä on hätä ja poikani tarvitsee apua.

Onneksi miellä on muita apujoukkoja jotka ovat meidänlailla huolissamme pojastani joten asia ei jäännyt tähän vaan vaadimme apua. Eilen sitten olimme palaverissa lasten- ja nuorten psykiatrisessa sairaalassa ja mietimme miten selviämme ensi viikkoon kunnes on suuri verkosto palaveri. Lääkäri pahoitteli meille että ei voi ottaa poikaa sairaalaan kun ei ole mahdollista työntekijöiden tilanteen takia. Vaikka poikani tarvitsisi sairaala hoitoa semmoista pysähdytä. Jopa poika itse ilmaisi halunsa päästä sairaalaan "lepuutmaan hermojaan" niinkuin asian itse ilmaisi.
No päätös oli tämä poika lomalle koulusta ja minä en voi olla yksin kotona kun mies on töissä. Tämä toinen aikuinen olisi sosaalitoimiston järjestämä apu.

No kun tulimme kotiin aloimme heti kyselemään että onko kaupungillamme mahdollisuutta järjestää tätä apua. No ei ole sen me jo tiesimme osasimme pelkää tätä vastausta.

Palaveri oli rankka meille ja pojallemme. Ja "helvetti" pääsi kotona valloilleen poika heilu puukon kanssa koitti viiltää itseään, lähetti kaikille mahdollisille viestejä että X kuolee. Hän karkasi juoksimme perässä meiheni kanssa.
Minä en voi turvata lapseni elämää kotona ja en voi taata muille lapsilleni turvallista kotia. Mitäs nyt ????

En voinut muuta kuin soittaa pelkäämäni puhelun ja pyytää pikaista huostaanottoa jotta lapseni ei tee itselleen mitään. Tämä päätös ja puhelu oli ja on varmaan elämäni vaikein sillä haluisin pitää lapseni luonani. Ei hän paha ole vaan hän on sairas joka ei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee.

No tunti puheluni jälkeen sosiaalityöntekijät tulivat ja sitä ennen olin pojalleni selittänyt tilanteen ja voin vain toivoa että poika ymmärtää edes vähäisen miksi näin.
Hyvällä mielellä lapseni lähti heidän mukaan. Ehkä liiankin helposti joka kuvaa sitä että lapseni ei todellakaan oikeesti ymmärtänyt mikä on tilanne.

Kun sossut kyselivät minulta että miltä tuntuu. Mitäs muuta voin sanoa että kamalan pahalta mutta järjellä ajatellen tämä on oikein poikani pääsee paikkaan missä joku pystyy valvomaan häntä 24/7 ja pystytään pitämään lapseni hengissä se on tärkeintä.

Myönnän että lapseni paikka ei ole sosiaali puolella vaan sairaalassa mutta akuutissa vaiheessa ei hoitojakaan pystytä aloittamaan vaan tärkeintä on saada pitää lapsi hengissä. Niin ja se tärkein poikani on nyt 12 v ja tämä on jo kolmas syksy jolloin olemme tässä tilanteessa.

Näin meidän hyvinvointi valtio säästää lapsten- ja nuoreten psykiatriassa ja millä hinnalla ???

Viime yö meni valvoessa ja miettiessä että teinkö oikean ratkaisun kun annoin poikani huostaan mutta tämä on ainoa keino saada lapselleni turvallisuuden tunne ja se että aikuiset pitävät huolen hänestä.


Tulipa sepustus mutta pakko oli päästä purkautumaan jonnekkin ja täällä se on helppoa. Kiitos niille jotka jaksoivat tämän lukea.


mikä on poikasi diagnoosi..,jos saan udella..? eräällä läheisellä samantapainen tilanne.
 
mitä hittoa,siis odoteltiin vaan,eikös esim nuorisopoli olisi ollt oikea paikka? omalääkäri siis tarkoittanee tk lääkäriä? eihän hänen hoitoon kuulu, vaan eteenpäin olisi pitänyt laittaa,ihme lääkäri! et sitten yksityistä puolta ajatellut? siis psykiatriaa.
 
mitä hittoa,siis odoteltiin vaan,eikös esim nuorisopoli olisi ollt oikea paikka? omalääkäri siis tarkoittanee tk lääkäriä? eihän hänen hoitoon kuulu, vaan eteenpäin olisi pitänyt laittaa,ihme lääkäri! et sitten yksityistä puolta ajatellut? siis psykiatriaa.
 
Kovasti voimia sinulle ja perheellesi :hug: Toivottavasti poikasi tulee vielä kuntoon. Kuulostaa niin pahalta tuo hänen tilansa :( On aivan järkyttävää etteivät lääkärit tee hänen eteensä mitään, nuoren ihmisen! :( Ratkaisusi on varmasti vaikea ja raskas, toivon mukaan siitä on apua :hug:
 
Teit juuri oikean ratkaisun.. Ei sinulla ollut vaihtoehtoja. Rakastat poikaasi ja sen näkee. Ratkaisusi on varmasti myös pidemmällä tähtäimellä ainoa oikea.
Mielestäni et missään muotoa olisi voinut muuta päättää!!! Voimia sinulle ja perheellesi paljon :hug:
 
Voimia kovasti. :hug: Toivottavasti asiat paranee ja mielestäni teit oikein. Itse olin kamala teini. Viiltelin itseäni, haistattelin vanhemmilleni, ryyppäsin, karkailin jne. Kyllä täytyy ihmetellä miten äitini minua jaksoi. Olin kai 15-16v kun halusin itse lastenkotiin ja sinne pääsin. Se oli varmasti äitinikin kannalta silloin helpotus. Toisaalta tuo asia on vieläkin melkoisen arka asia äidilleni, tuntee varmaan vieläkin jollain tavalla syyllisyyttä ja häpeää ettei pärjännyt kanssani ja ihan syyttä mielestäni, ei äitini voinut minulle mitään. :/
 
Tanja, sä olet hyvä äiti ja tiedät sen itsekin. Oikean ja rohkean ratkaisun teit. Mä olen niin pahoillani teidän puolesta, kun tuollaisia vaikeuksia pitää olla... kyyneleet silmissä luin kertomuksesi. Lepäilkää nyt tekin siellä, toivottavasti myös pojalla on nyt parempi olla ja saisi apua :hug:
 
:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:
Tutulta kuulosta, aivan liian tutulta Itselläni 11-v poika joka lähti nyt ensimmäisen kerran "pois" kotoo.Pääsi kyllä lasten ja nuorten psykiatriselle osastolle Purkavat nykyisen lääkityksen ja yrittävät etsiä sopivampaa lääkettä. Mutta tiedän että arki on rankkaa kun lapsi on siinä läsnä mutta se on rankkaa myös kun lapsi lähtee näin kotoa. Koko ajan kamppailee itsensä kanssa että teinkö oikean ratkaisun, miksi emme pärjänneet kotona, miksi lapseni ei saa ja voi kasvaa ja olla kotonaan.... Miten tämä vaikuttaa muihin lapsiin miljoona kysymystä.
Voimia kovasti!
Meidän poika kävi jo ekoilla kotilomilla. Oli viikonlopun kotona. Pe-la meni hyvin, sunnuntaina alkoi sitten herpaantua.
 
:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

Toivottavasti nyt saatte sekä lapselle, että itsellenne apua.

Järkyttävää, miten asioihin ei saa apua vaan venytetään ja venytetään hoitoon pääsyä, tässä asiassa ei saisi olla syynä se ettei kunnilla/valtiolla ole rahaa, sitä ON LÖYDYTTÄVÄ |O

Mä voin vain kuvitella murto-osan teidän tuskasta, ite painin täällä tämän viikon Sällin ongelmien kanssa, ja jo ne tuntui kammottavilta vaikkei tilanne ollut lähellekkään tuota mitä teillä on ollut.

 

Yhteistyössä