Tuo kolmevuotias, en jaksa kohta enää!

[alkuper.]

En tiedä miten kuvailla tilannetta. Olemme ihan normaali perhe, isä töissä ja minä kotona kolme ja puolivuotiaan ja yksivuotiaan kanssa. Tilanne ei ole edes paha, mutta päivästä toiseen toistuvana tuntuu, etten jaksa.

Onko tuo sitten uhmaa, en tiedä. Mutta lapsi ei tottele mitään. Ihan sama millä sanamuodoilla hänelle sanon, vasta neljäs tai viides kielto tai jopa suora huuto (noloa) että EI!! tepsii. En jaksa tätä, että lapsi on vaikka koskemassa puhelimeeni mikä on kiellettyä. Kiellän, kiellän ja kiellä ja silti lapsi ottaa puhelimen ja tuo sen minulle. Jäähyt ei auta, mikään ei auta. Hän ei tottele. Ette tiedäkään monesti olemme lähteneet leikkipuistosta pois, tai kaupasta pois, tai mistä vaan koska vanhempien sanaan ei uskota. Ja yritän olla johdonmukainen, mutta tämä väsytää ;(

Ensi viikoksi sain hänelle neuvola-ajan, lähinnä todella epäselvän puheen takia mutta muutenkin. Ehkä kaikki on lapsen turhautumista siihen, että häntä ei ymmärretä. Mutta saisiko täältä vertaistukea, edes vähän?

 

["äitee"]

täällä reilut kaksi vuotiaat kaksoset ja elämä juuri tuollaista kuin kuvailit. Välillä oma pinna niin lyhyt, kun tuntuu, että mikään ei auta. Tiedän, että aika auttaa ja elämä helpottuu, mutta ei auta tällä hetkellä. Lisäksi meillä toinen liikunnallisesti lahjakas ja juoksee parissa sekunnissa niin kauas, että hyvä jos saan kiinni tai siis tottakai saan, mutta jätäpäs siinä se toinen sit hetkeksi vahtimati. Aah...

 

["vieras"]

Oletko kokeillut jos vaikka tukistaa lasta kun se tekee jotain pahaa? Ei ne siitä säry eikä traumoja tule.

 

[Huomio muualle]

Jatkuva rankaiseminen ei ole hyvä lääke uhmaan vaan usein pahentaa sitä. Parempi on suunnata lapsen energia muualle, kun huomaa, että kielletyt puuhat ovat alkamassa.

 

[alkuper.]

Jatkuva rankaiseminen ei ole hyvä lääke uhmaan vaan usein pahentaa sitä. Parempi on suunnata lapsen energia muualle, kun huomaa, että kielletyt puuhat ovat alkamassa.

Arvaa, toimiiko tämä?

 

[Anatolia]

Luulen, että turhautuminen siihen, ettei häntä ymmärretä, on suurilta osin tuon takana.

Mieti nyt. Olet 3½-vuotias. Sinulla olisi paljon kerrottavaa ja kysyttävää koko ajan - mutta et saa itseäsi ymmärretyksi. Vähempikin ketuttaa ja saa hakemaan huomiota tekemällä koiruuksia.

Ymmärtääkö hän puhetta hyvin? Tuosta "kiellän, kiellän ja kiellä ja silti lapsi ottaa puhelimen ja tuo sen minulle"-jutusta tuli vaan tämä kysymys mieleen. Jos hän kuvittelee sinun haluavan että hän tuo puhelimen...jos on kielen kehityksessä ongelmaa nääs.

 

[alkuper.]

Anatolia, en ole enää yhtään varma, ymmärtääkö lapsi. Voi luoja miten se surettaakin nyt kun mietin, että pieni ihmiseni ei ymmärrä. Mitä se tarkoittaa sitten? Se että hän ei ymmärrä? Kehitysvammaa? Jotain leimallista diagnoosia?

 

["Nukuttaja"]

Meillä juuri saman ikäinen poika joka huutaa ja raivoaa päivät pitkät suusta ei paljon muuta tuu kun älä sano noin, älä puhu mitään mee pois jne...
Ei ole helppoa tämä aika

 

["vieras"]

Kannattaisko viedä hoitoon osaksi päivää? Saisi virikkeitä, jos on siis täysin kotihoidossa. Ehkä vaan kaipaa omanikäistään seuraa.

 

[vinkkejä]

Lapsi tietää, että toimit vasta, kun huudat ja hermostut. Ja siihen menee ainakin neljä tai viisi kertaa, joten miksi suotta totella aikaisemmin? Ekasta ja tokasta kerrasta lapsi tietää, että vielä on hyvää aikaa jatkaa hetki mitä ikinä olikaan tekemässä.

Kerro heti ekalla kerralla selkeästi mitä haluat: "Anna lelu takaisin tytölle." Jos ei tottele, mene heti ottamaan lelu pois ja kerro samalla mitä halusit lapsen tekevän, jotta tietää miksi teet kuten teet. (Tai toista enintään kerran, jos epäilet, että lapsi ei kuullut tai ymmärtänyt.) Ei lisätoistoja, vaan heti toiminta.

Lisäksi voit käyttää seurauksia: "Jos et anna lelua takaisin tytölle, joudut pois hiekkalaatikosta." Ja sitten sama homma kuin edellä, ekan kiellon jälkeen toimit. Ei lisäkieltoja, ne ovat lapsestasi vain lupa jatkaa toimintaansa.

Itse pysyt ihan rauhallisena, huutaminen on turhaa. Se hermostuttaa itseäsi, mutta lapsi tulee sille "immuuniksi". Seurauksen kannattaa olla jotain selkeästi tapahtumaan liittyvää ja mieluiten välittömästi toteutettavaa. Ei tarvitse olla isokaan, mutta rankaisulla ja tapahtumalla pitää olla lapsesta selkeä ja välitön yhteys.

Eli ei kannata kieltää lasta päivällä hiekkalaatikolla, uhkaamalla, ettei saa jäätelöä illalla. Ensinnäkin siihen on lapselle liian pitkä aika, hän ei yhdistä syytä ja seurausta tai ainakaan se ei yleensä riitä kannustamaan oikeaan toimintaan. Toisekseen jäätelöllä ei ole mitään tekemistä tilanteen kanssa. Mutta kaupassa voi sanoa, että jätetään jäätelöt ottamatta, jos ei vie keksipakettia heti takaisin hyllyyn.

Myös kohtuuttoman suurilla seurauksilla voi olla huono vaikutus: Jos lapsi väsyneenä vähän riehuu ja sillä evätään pitkään odotettu huvipuistomatka, lapsi saattaa turhautua, eikä edes jaksa yrittää.

Voi olla, että esim. kaupasta poislähdöllä ei lapsen näkökulmasta ole yhteyttä hänen toimiinsa kaupassa. Kaupastahan lähdetään joka tapauksessa pois ja voi olla, että hän ei edes tykkää olla siellä, joten kannattaakin vähän riehua, jotta saa äidin lähtemään nopeammin.

 

[Huomio muualle]

Arvaa, toimiiko tämä?

Toi jatkuva kieltäminen ja huutaminen ei sulla ainakaan näytä toimivan.

Meillä toimii se, että leikkii lapsen kanssa aktiivisesti niin, ettei lapsi pääse kyllästymään ja pahanteko alkaa. Pari päivää kun jaksaa, niin lapsen uhma helpottaa, kun lapselle ei ole koko ajan huudettu ei, älä yms, vaan lapsi on saanut positiivista huomiota.

 

[njp]

Tiedän, miltä tuo tuntuu. Meillä ei niin usein tehdä jotain kiellettyä, mutta mikään normaali pyyntö/kehotus ei mee perille. Esim. käypä vessassa, syö ruokasi, laita kengät jalkaan. Osaa siis tehdä nämä jutut, mutta ei vaan saa aikaiseksi, kun touhuaa omiaan. Kuulee ja ymmärtää kyllä, mutta ei vaan tottele. Kyllä koettelee hermoja.

 

[alkuper.]

Tiedän, miltä tuo tuntuu. Meillä ei niin usein tehdä jotain kiellettyä, mutta mikään normaali pyyntö/kehotus ei mee perille. Esim. käypä vessassa, syö ruokasi, laita kengät jalkaan. Osaa siis tehdä nämä jutut, mutta ei vaan saa aikaiseksi, kun touhuaa omiaan. Kuulee ja ymmärtää kyllä, mutta ei vaan tottele. Kyllä koettelee hermoja.

Samanlaista täällä. Eli kyllä lapsi siis ymmärtää, nyt kun tarkemmin mietin.

Ja sinä joka ehdotit hoitoon viemistä, minusta se ei ole mikään ratkaisu ongelmaan. Eli vastaus on ei nyt. Ja teille jotka tukkapöllyjä ja remmejä ehdottelette niin toivon teille samanlaista kohtelua.

 

["Äiti"]

Lasten kasvatus on yhtä johdonmukaista kuin eläinten. Esim. koira joka juoksee karkuun ja saa huutavan omistajansa peräänsä, kokee tämän mahtavana leikkinä, jota varmasti yrittää uudelleen. Jos todellista vaaranpaikkaa ei ole lähellä, ei lasta kannata juosta kiinni, vaan päin vastoin kääntää selkä ja mennäkin itse päin vastaiseen suuntaan; eihän leikki lapsen mielestä ole kivaa, jos lapsi ei saakaan aikuista peräänsä. Sama kaupassa, koskaan en ole vienyt väkisin lasten kädestä mitään mitä ei ole tarkoitus ostaa takaisin hyllyyn tai kantanut huutavaa ja rimpuilevaa lasta ulos kaupasta. Olen päinvastoin eläinlauman tapaan jättänyt lapsen käytävälle huutamaan - kun lapsi huomaa ettei saa huomiotani eikä tahtoaan läpi huutamalla, ja että tuleekin jätetyksi yksin huutamaan, juoksee se kohta itse äidin perään. Ja sanon lapsilleni että me voidaan viettää koko pv hyllyn kohdalla odottamassa että tavara, jota ei osteta mutta jonka lapsi itsepintaisesti haluaisi ottaa, lapsi laittaa sen takaisin hyllyyn. Hyllyn kohdalta me ei todella lähdetä ennen kuin se tavara on takaisin hyllyssä.

Lasten kanssa on kyse kuin valtataistelusta. Lapset ovat älykkäitä ja koettavat koko ajan löytää vanhempiensa heikon lenkin. Eli kuin eläinlaumassa laumanjohtajan johtajuutta testataan ja joku on aina kärkkymässä uudeksi kalifiksi kalifin paikalle. Lasten kasvatuksessa pitää olla johdonmukainen, eikä antaa missään tilanteessa periksi sääntöjen noudattamiselle. Aikuisen uskottavuus lapsen silmissä ja käskyn noudattaminen toisessa tilanteessa perustuu juuri tähän. Tosin täytyy olla myös kykyä neuvotella ja joustaa, eihän asiat aina ole mustavalkoisia. Itse pidän television supernanny-ohjelmasta, ja huomannut jäähypenkin todella hyväksi. Eli että kolmannella kerralla jos lapsi ei tottele, joutuu jäähylle, jonne lasta joutuu sinnekin viemään moneen kertaan jotta oikeasti jää istumaan. Ei teidän lapset ole yhtään poikkeavia; lasten kasvamiseen vaan kuuluu tuo itsepintainen tottelemattomuus eli oikean ja väärän hakeminen ja siten myös oppiminen. Jotkut lapset ovat vain sinnikkäämpiä kuin toiset - asiassa kuin asiassa ja niin hyvässä kuin pahassa.

Kannattaa myös miettiä teenkö minä itse jotain väärin, kun homma lapsen kanssa tökkii. Helppoa sanoa - onhan itsellänikin takana 8 vkon kesä"loma" 4 ja 6 -vuotiaiden lasten kanssa, joille viidennen vkon jälkeen arkirutiinin puuttuminen arkipäivästä alkoi näkyä joutavana keskinäisenä nahisteluna ja vanhempiensa hermojen kaikinpuolisena ja jatkuvana koetteluna.

Toivon voimia ja jaksamista sekä ennen kaikkea ymmärtämistä ja aikuismaista otetta pitkille ja väliin yksinäisille lomapäiville - pian ne työt taas alkaa ja lapset vanhempineen pääsee takaisin kiinni kaipaamaansa arkeen.

 

[SuzieQ.]

Tiedän, miltä tuo tuntuu. Meillä ei niin usein tehdä jotain kiellettyä, mutta mikään normaali pyyntö/kehotus ei mee perille. Esim. käypä vessassa, syö ruokasi, laita kengät jalkaan. Osaa siis tehdä nämä jutut, mutta ei vaan saa aikaiseksi, kun touhuaa omiaan. Kuulee ja ymmärtää kyllä, mutta ei vaan tottele. Kyllä koettelee hermoja.

Meillä ihan samaa, poika 3 v. 2 kk. Lisäksi vielä usein uhmaa kehoitusta vastaan. Eli EN syö, EN laita kenkiä, EN mene vessaan. Ja ei mene. Joskus jopa tekee niin että alkaa kirkua korkealla äänellä jos useamman kerran kehoitan. Ja joskus saattaa jopa saada raivarit niin että heittelee leluja tai yrittää lyödä. Ihan himputin vaikeaa ton kanssa välillä.

Ap:lle ja kaikille muille samassa veneessä oleville täydet sympatiat.

 

["Vieras"]

Uhmaikäoseltä on ihan turha odottaa että tottelisi, turhaudut vaan jos oot liikeellä sillä asenteella että kun tarpeeks kovaa huudan niin uskoohan se. Voihan tosiaan olla että lapsesi ei joko ymmärrä puhetta tai jostain syystä kuulee huonosti, silti mun kolmevuotiaana joka ihan varmasti ymmärtää ja myös kuulee(korvat putkitettu) ei myöskään usko mitään kun sillä tuulella on.
Kolmevuotias tarvii fyysistä rajoittamista, kädestä pitäen tekemistä ja ohjaamista. Jos esim ottaa sun puhelimen, eikä tottele kun pyydät laittamaan sen takaisin niin otat lasta kädestä kiinni ja ohjaat lapsen käden sinne mihin puhelimen haluat laitettavan ja odotat että päästää irti, sitten kehut lasta kun totteli sinua. Tai jos puydöt esim viemään roskan roskiin eikä toettele niin talutat lapsen roskiksen luo ja odotat että lapsi laittaa roskan roskiin ja taas kehut.
Lapsesi tuntuu nyt ajattelevan että jos hän vaan ei tottele niin hönen ei tarvitse tehdä puudettyä asiaa. Kun hän joutuu jokatapauksessa se mitä pyysit, alkaa hön herkenpä.stö tehdö sitä jo kehoituksesta ja voit taas istua rauhassa sohvalla..

 

[Tuttua meilläkin]

Meillä oli tottelematon 3,5vuotian,ymmärryksessä ei vikaa. Aika tekitehtävänsä ja nyt rauhallisen koululainen. Toki aikaajoin edelleen ei tapahdu mitään, vaikka kuinka pyydän. Hoitoon vieminen ei ole mikään ratkaisu, vaikka joku sitä ehdotti. Äidiltä saa kuitenkin paljon huomiota, hoitopaikassa ei aikuisilla ole lasta kohden juuri paljoa aikaa. Voimii!

 

["Vieras"]

Kolmevuotiaan jättäminen yksin huutamaan taimhylkäämisellä uhkaaminen( jäät yksin kotiin sitten jos et pue tms) on ihan yhtä vahingollista kuin fyysonen väkivalta.

Suositteleen lukemaan mll vanhempainnetistä ohjeita uhmaikäisen kohtaamiseen
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/

 

[Tuttua meilläkin]

Kerro lapselle kuinka lapsen pitäisi tilanteessa toimia, ettei päivät ole yhtä ainaista ei-sanaa!Esim. Et sano, että ota jalat pois pöydältä vaan: laita jalat pöydän alle. Jos istumassa on.

 

[MarieHos]

Toi jatkuva kieltäminen ja huutaminen ei sulla ainakaan näytä toimivan.

Meillä toimii se, että leikkii lapsen kanssa aktiivisesti niin, ettei lapsi pääse kyllästymään ja pahanteko alkaa. Pari päivää kun jaksaa, niin lapsen uhma helpottaa, kun lapselle ei ole koko ajan huudettu ei, älä yms, vaan lapsi on saanut positiivista huomiota.

Me just eilen miehen kanssa mietittii, että mikä kumma siinä on, kun on tehty jos jonkinlaista reissua, on ollut aktiviteettejä näin näteillä säillä ja silti toi sama raivoomis/huutamis/uhmailut jatkuu.
Se on ihan sama mitä ton 3,5v:n kanssa tekee, kun lopputulos on aina sama. Ei ole auttanut uhmaan suomenlinnan reissut tai perus jalkapallon pelailut pihalla.

 

["eee"]

Onko lapselta tutkittu kuulo? Kuuleeko sun kiellot kuitenkin ihan normaalisti?

 

["vieras"]

Meillä oli tottelematon 3,5vuotian,ymmärryksessä ei vikaa. Aika tekitehtävänsä ja nyt rauhallisen koululainen. Toki aikaajoin edelleen ei tapahdu mitään, vaikka kuinka pyydän. Hoitoon vieminen ei ole mikään ratkaisu, vaikka joku sitä ehdotti. Äidiltä saa kuitenkin paljon huomiota, hoitopaikassa ei aikuisilla ole lasta kohden juuri paljoa aikaa. Voimii!

Ei hoidossa tarvitsekaan olla yhtä aikuista yhtä lasta kohden, vaan juurikin niitä omanikäisiään lapsia! Jos lapsi ei saa tarpeeksi virikkeitä kotona, niin varmasti riehuu. Silloinko on paras vaan antaa riehua, eikä yritetä tehdä lapsen eloa helpommaksi? Koska "kotihoito on vaan niiiin parasta"...??? Ihan hullua.

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";26790745]Ei hoidossa tarvitsekaan olla yhtä aikuista yhtä lasta kohden, vaan juurikin niitä omanikäisiään lapsia! Jos lapsi ei saa tarpeeksi virikkeitä kotona, niin varmasti riehuu. Silloinko on paras vaan antaa riehua, eikä yritetä tehdä lapsen eloa helpommaksi? Koska "kotihoito on vaan niiiin parasta"...??? Ihan hullua.[/QUOTE]
Aivan.

Ja lisäksi lapselle, jolla on puhe todella epäselvää, voi hoito tehdä hyvää. Kuntoutusmuotona.

 

[La Paset]

Minun on vaikea ymmärtää tällaisia lapsia, kun meillä vaan yksi, ja kiltti. Voisko vanhempi olla mustis nuoremmasta, hakee käytöksellään huomiota? Huutamiseen älä alistu. Kyyristy lapsesi eteen, puhu päättäväisesti normaalilla äänellä. Kysy, onko asia ymmärretty. Tuossa Nanny-ohjelmassa on hyviä neuvoja.

 

[Pahvikannu]

Meillä myös ihan samanlaista, kyse 3-vuotiaasta pojasta. Monenlaista on kyllä kokeiltu, ja oikeastaan tiedän mitä lapsi on vailla, mutta sitä vaan ei nyt ole mahdollista tarjota kun lapsi on kotihoidossa pikkuveljen kanssa. Meillä ainakin se on mielekästä tekemistä ja todella paljon vanhemman huomiota ja johdonmukaista "kädestä pitäen" ohjeistusta ihan kaikkeen. Juuri olimme kahdestaan pojan kanssa viikonlopun vietossa eikä kertakaikkiaan mitään ongelmia ollut, poika totteli ekasta kerrasta suurimmaksi osaksi, ja kaikki oli jotenkin paljon helpompaa ja selvempää koska minun oli mahdollista koko ajan seisoa vieressä ja avustaa ja opastaa ja varmistaa. Mutta kun kotona arkena on myös se pikkuveli sekä kaikki kotihommat (enkä edes tee niitä paljoa, mutta kuitenkin), joten silloin se huomio jää vähemmälle. Poika saattaa ehtiä tehdä jotain kiellettyä, jota en edes heti huomaa, ja tietysti jos ei heti pääse kieltämään niin poika huomaakin että ei tästä sitten mitään kummempaa seuraakaan.

Poika ei itsekseen viihdy, suu käy koko ajan kuin papupata. Jos en riittävän aktiivisesti kommentoi pojan jatkuvaa puhetulvaa, vaan sanon vaan että "ahaa", "vai niin", "niinkö?", se ei lapselle riitä vaan hän kaipaisi aktiivisuutta. Sitten hän pitkästyy, alkaa ilkeillä ja hakea huomiota, ei tottele mitään vaan venkoilee ja tahallaan hidastelee. Mutta ei siihen aivan jatkuvaan huomioimiseen vaan yksinkertaisesti yksi aikuinen kahden lapsen kanssa veny...