Tuplaten työtä, puolet vähemmän omaa-aikaa? (toinen lapsi)

["muu"]

Kenen kohdalla on pitänyt paikkansa kun toinen lapsi on tullut?

Me mietittiin, halutaanko ylipäätään toista lasta jos asianlaita on näin. Ollaan jotenkin turhan herkkiä ympäristönmuutoksille ja hitaita sopeutumaan. Ja vielä mukavuudenhaluisiakin... Kiva kun yhden lapsen saa aina hoitoon, aina voi ottaa mukaan matkoille jonne on varaa mennäkin, aina voi vuorotella lapsen kanssa ja toinen saa olla ihan omassa rauhassa, aina on iltaisin talo hiljainen kun lapsi nukkuu useamman tunnin ennen meidän uniaikaa jne... Meni 1,5vuotta että sopeuduttiin edes tähän yhteen. Oli kyllä ankeaa aikaa!

 

["eräs äiti"]

Meillä on vain yksi lapsi, enkä toista haluaisikaan. Juuri noista sinun mainitsemistasi syistä.

 

["vieras"]

Ei se noin minusta mennyt. Työtä oli vähän aikaa enemmän, mutta kun kasvoivat, alkoi olla enemmän aikaa itselle. Ei siis tarvinut koko ajan touhuta lasten kanssa aktiivisesti, leikkivät (lue: tappelivat) keskenään ja riitti, kun oli saatavilla. Myönnän, ettei meillä ollut sitä yhden lapsen aikaa kuin vähän, enkä tiedä millaista se olisi ollut myöhemmin, jos toista ei olisi tullut.

 

[ihme mies]

ekat vuodet lasten kanssa on aina enemmän tai vähemmän helvetin ankeita, ei siitä pääse mihinkään

silti ne on sen arvoisia ja kaksi lasta on aina parempi kuin yksi koska niistä on toisilleen seuraa kunhan kasvavat

 

["muu"]

Mä tunnen vaan tappelevia sisaruspareja, niin lapsena kuin aikuisena. Inhoan tappelevia mukuloita, mielelläni taas vietän aikaa lapseni kanssa, eli sen kanssa puuhastelu ei haittaa pätkääkään eikä ole tarvetta että "leikkisivät keskenään".

ap

 

["vierailija"]

Mä en oikein ymmärä mistä johtuu, että monet manailee sitä pikkulapsi aikaa niin kurjaksi. Tottakai on vähän oma aikaa, palloja jaloissa ymsyms mutta silti minusta vuodet ennen lapsen kouluikää on niitä parhaita vuosia äitiydestä.

 

["vieras"]

[QUOTE="muu";27052418]Mä tunnen vaan tappelevia sisaruspareja, niin lapsena kuin aikuisena. Inhoan tappelevia mukuloita, mielelläni taas vietän aikaa lapseni kanssa, eli sen kanssa puuhastelu ei haittaa pätkääkään eikä ole tarvetta että "leikkisivät keskenään".

ap[/QUOTE]

Se tulee kyllä melko varmasti muuttumaan (tuo oli puolivitsi, sillä jossain vaiheessa lasten leikit ovat sellaisia, ettei niissä oikein ole aikuiselle tilaa ja niin pitää minusta ollakin) Enkä minäkään tarkoittanut, etten olisi tahtonut olla lasteni kanssa, vaan sitä, että he oikeasti olivat toisilleen se elämän suola, ikioma leikkikaveri. Ja nyt isoina he ovat hyvät kaverit ja sisarukset, se on hieno asia.

 

["vierailija"]

Niin ja alkuperäiseen kysymykseen arvioisin että noin neljäsosa-kolmasosa lisää työtä ja neljäsosa vähemmän omaa aikaa.(poislukien vauvavuosi jolloin luvut isommat)

 

["vieras"]

Ap kuulostaa sellaiselta, jolle sopii paremmin yksi lapsi ja enemmän omaa aikaa. Kyllähän toinen lapsi alkuun lisäsi työmäärää hurjasti, etenkin kun molemmat olivat pieniä ja tarvitsevia yhtä aikaa, mutta ajan mittaan helpommalla pääsee, kun lapsista on toisilleen seuraa eikä reissaaminen kahdenkaan kanssa mahdotonta ole. Mutta hiljaista hetkeä kotona ei kyllä ole niin kauan kun lapset ovat hereillä, kun toinen on vaikkapa hoidossa ja on vaan yhden kanssa kotona niin kyllä on hiljaista, rauhallista ja helppoa.

 

["Vieras"]

Oikeasti, mä luulin ainut joka ajattelee että nämä ekat vuodet tuntuvat ankeilta, vaikka totta kai rakastan lapsiani ja rakastan sitä kun he kasvavat ja kehittyvät ja että yleensäkin mulle on suotu lapsia. Mutta jotenkin olen kuvitellut että kukaan muu ei ajattele samoin. Mulla ei ole paljoa sosiaalisia aikuiskontakteja kodin ulkopuolella, joten oli helpottavaa lukea, että muilla on samoja ajatuksia.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27052535] kun toinen on vaikkapa hoidossa ja on vaan yhden kanssa kotona niin kyllä on hiljaista, rauhallista ja helppoa. [/QUOTE]

Sama pätee isojenkin lasten kanssa, meillä oli tosi hiljaista ne viikot kun kuopus oli riparilla. Sisarukset juttelee koko ajan toistensa kanssa, peleistä ja musiikista ja muusta ja kun toinen oli pois, oli huopatossutehdastunnelma Ja sitten kiva, kun juttelu taas alkoi.

 

[Kumikameli]

Kyllä se työmäärä lisääntyi reilusti ja oma-aika väheni olemattomiin ekan vuoden aikana. Nyt aloitellaan lapsen toista vuotta ja oma-aika lisääntyy ja työmäärä vakiintunut. On rytmit suht kohdallaan ja hommat alkaa luistamaan suht mukavasti.

 

["Vieras"]

Ap:n tapauksessa ehkä ei kannata enempää hankkia, jos nyt noin ajattelee. Meidän perheessä on useampia lapsia, enkä vaihtais niitä alun hankaluuksia mihinkään. Sisaruksista on niin paljon seuraa toisistaan!! Ja kun on ollut välillä tosi rankkoja juttuja meidän perheessä, niin sisarukset ovat olleet toistensa tukena. Välillä tapellaan, mutta kyllä meillä kuitenkin suurin osa ajasta ollaan ihan sovussa!

 

["vieras"]

Ap:n kannattaa miettiä omaa vanhemmuttaan ja mihin on valmis lapsen/lasten puolesta ilman että tulee katkeraksi oman ajan menetyksestä, ratkaisu lapsiluvusta täytyy tehdä omien edellytysten perusteella.
Vanhin lapseni oli aika pitkään ainokaisena ja joo, tietyllä lailla hiljaisempaa oli elämä.
Lapseni olisi toivonut samaa ikäluokkaa olevia sisaruksia ja on edelleen jollaintapaa surullinen asiasta(kertonut näistä avoimemmin vasta vanhemmalla iällä).

 

["muu"]

Minusta tosiaan tuntuu siltä, että olemme pari jolle sopii yksi lapsi parhaiten. Tai sitten 15-vuoden ikäero lapsilla

ap

 

["vieras"]

Sitten teette niin kuin teille sopii, ympäristön paineista ja "normeista" välittämättä.

 

[fifiia]

Työnmäärän lisääntymistä on vähän vaikea mitata, omaa aikaa toisen lapsen syntymän jälkeen ole pitänyt ja ottanut vähintään yhtä paljon kuin esikoisen synnyttyäkin. Tietyllä tavalla varmasti tupla huoli lapsista, mutta myös tupla ilo tai onni. Ainakin toistaiseksi lapset ovat kinasteleet keskenään varsin vähän.

 

["mömö"]

Tässä toista odottaessani olen jo vähän haikea siitä, miten sitten ei ehdi tehdä enää yhdessä niin paljon. Ei ole enää jakamatonta huomiota mitä antaa. Eli kyllä sitä vaan on puolensa ainokaisessakin.

 

["niin"]

Kyllä minustakin tuntui että hetkeksi aikaa toisen lapsen syntymä tuplasi työmäärän ja nollasi oman ajan, varsinkin kun esikoinen oli vielä pieni. Nyt se työmäärä tuntuu kuitenkin todella pieneltä siihen nähden, miten sisarukset ovat hitsaantuneet yhteen. Ja nyt lasten kasvaessa oma aika lisääntyy jatkuvasti. Työmäärä ei ehkä niinkään laske, mutta muuttaa muotoaan, monet asiat helpottuvat.

Moni minun tuntemistani yksilapsisista perheistä on valitellut (lapsen kasvaessa) sitä, kuinka paljon he ovat kiinni siinä, että leikittävät lasta, keksivät tekemistä, kuuntelevat tylsistyneen lapsen kiukuttelua jne. Meillä tätä ongelmaa harvemmin on, koska lapset puuhastelevat yhdessä. Toki seuraan ja ohjaan ajoittain tekemistä, mutta heidän oma mielikuvituksensa ja "leikkikaverin helppo saatavuus" helpottaa kyllä usein elämää.

Näin ei tietenkään ole kaikissa perheissä, enkä halua yleistää, puhun vain omista kokemuksistani.

Ap, sinä kuulostat kyllä siltä että olet päätöksesi jo tehnyt. Eikä siinä ole mitään pahaa, jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Eläkää itsellenne, älkää yhteiskunnan luomille paineille

 

["poikia3"]

Mulla on 3 lasta. Mun mielestäni 2 lasta meni siinä kuin yksikin. Lisääntyneen työnmäärä oli todella pieni. Kaksi pienintä on ollut todella helppoja vauvoja. Tokan vauvan kanssa oli myös arki paljon helpompaa - vaikka esikoisenkin kanssa kuljin ihan missä tahansa, imetin julkisilla paikoilla jne. Silti oli vielä tullut varmuutta lisää.

Omaa aikaa sai tuolloinkin, kun tarvitsi. Kyllä yksi aikuinen vahtii kaksi lasta ja jopa kolmekin lasta. Enemmänkin varmasti, eli vuorotellen on voitu mennä harrastuksiin, olla tuntejakin illalla poissa.

Vasta kolmas lisäsi työn määrää oleellisesti, ei edelleenkään kyllä tuplaten.

Ja sekin pitää paikkansa, että lapsista on seuraa toisilleen. Esim. tällä hetkellä kaksi pienintä on istunut hiljaa jo pidemmän aikaa ja rakentavat legoja. Seuran lisäksi teinipoikani on auttanut veljiään matikan läksyissä. Hän neuvoo, opastaa ja auttaa veljiään muutenkin.

Ja kyllähän noilta lapsilta saa myös paljon läheisyyttä, halauksia ja suukkoja. He hyväksyvät vanhempansa sellaisina kuin olemme, ja rakastavat ja kertovat siitä. He näkevät maailman omalla tavallaan ja se rikastuttaa omaa näkemystäni asioista.

 

[1234567890]

Minulla on kaksi lasta 2 v 3 kk ikäerolla, kuopus nyt 1 v 2 kk. Kuopuksen ensimmäinen vuosi oli rehellisesti kamalaa aikaa, en oikeastaan muista siitä paljon mitään vielä. Omaa aikaa ei varsinkaan alussa juurikaan ollut. Nyt kun kuopus on siirtynyt samaan ruokaan kuin muu perhe, niin ruuan suhteen kaksi menee siinä missä yksikin, samasta kattilasta vaan molemmille. Nyt meillä on myös iltaisin enemmän omaa aikaa kuin esikoisen kanssa, koska hän ei nuku enää päikkäreitä ja nukkuu täten pitemmät yöunet kuin ennen. Kuopus taas tuntuu tarvitsevan enemmän unta kuin esikoinen tuon ikäisenä, joten meillä on talo hiljainen klo 21 ja aamu alkaa n. klo 8. Siinä jää hyvin omaa aikaa iltaan. Molemmat lapset nukkuvat pääsääntöisesti täydet yöunet joten univelkaa ei ole ollut sen jälkeen kun vauva alkoi 8-kuisena nukkua yöt läpi.

Kaikki lähtemistilanteet ovat tällä hetkellä raivostuttavan hankalia, koska molemmat täytyy pukea, kuopus ei osaa vielä pukea itse ja uhmaikäinen vetkuttelee, kiukuttelee vaatevalinnoista jne. Mukaan täytyy pakata paljon tavaraa vaikka vain uimahallireissua varten. Tämä asia varmasti muuttuu helpommaksi kun kuopus kasvaa. Yhden 3-vuotiaan kanssa on totisesti helpompi lähteä kun ei tarvitse ottaa vaippoja, nokkamukeja jne aina mukaan. En usko että se sitten 3- ja 5-vuotiaiden kanssa on sen hankalampaa. Mutta tällä hetkellä tuo pukeminen ja pakkaaminen on raskasta ja ärsyttävää.

Mitä isommaksi kuopus kasvaa, sitä enemmän nuo näyttävät viihdyttävän toisiaan, eli siinä mielessä pääsen nyt jo helpommalla kuin vain yhden lapsen kanssa. Kolmatta lasta minun ei kyllä tulisi mieleenkään hankkia. Tuossa joku aika sitten mietin kyllä tosissani, että olisiko meidänkin kannattanut tyytyä yhteen lapseen helpomman elämän vuoksi, mutta jotenkin mulla oli tunne että perhe oli kokonainen ja valmis vasta kun kuopus syntyi. Monella tavalla hän "teki" meistä "oikean perheen", tiimihenkin vanhempien välillä kasvoi. Yhden lapsen kanssa minulla oli monesti tunne että minä ja lapsi olemme yksikkö ja mies sitten omansa. Nyt olemme selvästi tiimi, aikuiset ja lapset. Vaikea selittää, tällainen tunne minulla on.

 

["vieras"]

[QUOTE="muu";27052703]Minusta tosiaan tuntuu siltä, että olemme pari jolle sopii yksi lapsi parhaiten. Tai sitten 15-vuoden ikäero lapsilla

ap[/QUOTE]

Meillä on lapsilla 9v ikäeroa ja eikä kyllä tunnu, että työmäärä olisi tuplaantunut kun esikoinen on jo niin omatoiminen ja suureksi avuksi. Onhan tämä vauva-arki taas rankkaa ja erilaista ja sitä omaa aikaa ei ole entiseen malliin. Mutta toisen lapsen kanssa on kyllä niin paljon rennompaa eikä tämä sen kummempia sopeutumisia enää vaatinut. Vauvalla on kyllä alusta asti ollut rytmit kohdillaan ja nukkuu yöt hyvin, herää vain pari kertaa syömään. Iltaisin on hiukan sitä omaakin aikaa ollut ihan vastasyntyneenkin kanssa. Toista olisi tietysti sitten esim. koliikkivauvan kanssa... En tiedä saatiinko sitten tuurilla ns. "helppo" lapsi tämä toinen, vaiko johtuuko se tunne siitä, ettei ole niin kokematon mitä ekan kanssa

 

[joku joku]

Mun mielestä on ollut helpompaa nyt kahden kanssa kuin ikinä olisin kuvitellutkaan. Toinen on ollut paljon helpompi hoitaa, kun vauvanhoito ei ole enää uutta. Sitä ei myöskään enää stressaa joka ikisestä jutusta, niin kuin esikoisen kohdalla. Ja tosiaan tätä kakkosta ei ole tarvinnut samaan tapaan viihdyttää, kun esikoinen hoitaa sen homman. Toki olisi helpompaa juuri tällä hetkellä, jos olisi vaan tuo yksi (2v10kk), koska juuri tämän hetken ongelma on esikoisen "väkivaltaisuus" kuopusta (9kk) kohtaan. Mutta lähisuvussa kun on kaksi ainoata lasta (5v ja 10v), niin kyllä vanhemmat joutuvat eri tavalla myös keksimään viihdykettä noille lapsille kuin oletettavasti itse joudutaan sitten muutaman vuoden päästä.

Itse siis olin sillä kannalla esikoisen jälkeen, että yksi riittää, mutta mies kovasti toivoi, että yritettäisiin toista ja itselläni siis ei ollut mikään järkkymätön kanta asiaan, joten sitten toinen saatiin (onneksi). Paljon on hyviä puolia myös yhdessä lapsessa eikä siinä ole siis mielestäni mitään "väärää" olla haluamatta toista.

 

[jyuj]

meillä 3 eikä ole yhtään sen raskaampaa/helpompaa kuin kahden tai yhdenkään kanssa. Olin tässä taannoin yhden kanssa muutaman päivän ja se vasta raskasta olikin. koko ajan seurasi ja mankui kun ei ollut kaveria.