Turhis, mutta kysyn silti. Miehen käytös..?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ghjjhgghujghj
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

ghjjhgghujghj

Vieras
Tapasin miehen laivalla.
En tällä hetkellä etsi mitään vakavampaa, mutta tämä jäi jostain syystä kaivelemaan.
Meillä oli jonkinlainen yhteys ja sellainen on hienoa.
Mentiin miehen hyttiin ja harrastettiin seksiä. Oli kyllä mukavaa, jotenkin herkkää ja hellää.
Aamulla miehen kaveritkin olivat siinä ja tilanne oli sekava, joten lähdin pois. Mies pyysi numeroni ja sanoi etten katoa, ennen kun on sovittu jatkosta.

Jäätiin sitten kahdestaan laivalle ja pussailtiin yms. juteltiin monta tuntia. Oli edelleen mukavaa ja kun olin lähdössä, mies taas kyseli kovasti jatkosta.
Sovittiin että viestitellään.
Myöhemmin nähtiin vielä käytävällä ja hän ei saanut silmiä irti minusta. Tuntui kivalta.
Tekstailtiin sitten ja tarkoitus oli vielä tavata, yöllä, porukalla.
Mutta myöhemmin mies ei vastannutkaan enää. Näin hänen kavereita laivan discossa.
He tuntuivat tietävän kaiken minusta, olivat todella mukavia ja käskivät että soittaisin tälle miehelle, joka kuulema oli näänyt yksin hyttiin. Ihmettelivät hekin kun mies vaan lymysi siellä.
Vietettiin sitten iltaa porukalla ilman miestä ja oli todella mukavaa.
Aamulla laitoin sitten miehelle viestin että käyttäytyi minusta tylysti.
Selitteli jotain ihmeellistä.
Kun olin päässyt kotiin, viestitti vielä että on pahoillaan jos minulle jäi paha mieli, hänellä oli todella hauskaa kanssani yms. Ihan suloinen viesti.

Mitäs olette mieltä, oliko hän kuitenkin varattu? Vai pelästyikö kun meillä todella oli ihanaa, mutta asutaan aika kaukana toisistamme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vätti Räsynyt;29255668:
Toinen nukkuu ja sä vähän torut ku ei viettäny sun kaa aikaa? Justhan te tapasitte, mitä sä ny haluut tietää? Sitä nukutti ja sillä selvä.

Aivan totta! Tämä on se miten miehet ja naiset eroaa ajattelutavassa :D

Ei, mutta ymmärsin kyllä että meidän oli tarkoitus nähdä myöhemmin illalla.
 
[QUOTE="...";29255688]Oisko ollu krapula tai jtn. Ei halunnu vaan myöntää. Toiset ei jaksa kahta päivää juhlia. Kysy siltä suoraan. Kai sää fb:n jo stalkkasit?[/QUOTE]


Stalkkasin, mutta profiilisivu on niin niukka, etten ole varma onko oikea henkilö edes.

Mutta voi olla niinkin. En kyllä kysele enää mitään, asutaan eri kaupungeissa yms.
Antaa vaan olla.
 
Stalkkasin, mutta profiilisivu on niin niukka, etten ole varma onko oikea henkilö edes.

Mutta voi olla niinkin. En kyllä kysele enää mitään, asutaan eri kaupungeissa yms.
Antaa vaan olla.

Joo ehkä on parempi vaan antaa olla ja odottaa jos ottaa yhteyttä. Pidä hälytyskellot vaan alerttina. Jos ei suostu treffeihin yleiselle paikalle rupiaa oleen tsputeltu homma.
 
[QUOTE="...";29255747]odottaa jos ottaa yhteyttä.[/QUOTE]

En kyllä odottelekaan mitään.
Kevyenä yhden illan juttuna sen itsekin otin.
Kyselin täältä kun tajusin että tuli kuitenkin hieman ikävä. Mutta en minä(kään) mitään enempää halua.
 

Yhteistyössä