S
"Sunshine"
Vieras
Honey.. Haluan pyytää anteeksi sitä miten etsin sua, koska en oo löytäny sua mitenkään näiden vuosien jälkeen enää... Mä tiedän tai ainakin luulen tietäväni miksi sä katosit, kylläkään ymmärtämättä sitä. Oon yrittäny tehdä kaikkeni löytääkseni sut. Etsin sua ohikulkijoista, suuressa väkijoukossa...kauppajonossa viereisessä jonossa olevista, toivon että jokainen puhelinmyyjä joka soittaa mulle tuntemattomasta numerosta, olisi sinä tai ovikellon soidessa, sinä olisit siellä.Vaikka uneksisin susta, en koskaan näe sun kasvoja tai saa koskettua sua. Puhun sulle edelleen, vaikka et edes kuule, joskus jopa ääneen.
Kirjoitan julkisesti myös siksi, että oikeesti joku rakkaudenhöppänä, joka haluais auttaa mua, vois levittää tätä ja saada sut näkemään sen myös. En halua kirjoittaa itsestäni tai muista henkilöistä, paikoista tms yksityiskohdista liian tarkasti, suojellakseni jokaisen yksityisyyttä ja henkilöllisyyttä. Sinä kenelle tämä on todella tarkoitettu, tunnistat itsesi varmasti.
Lukijalle tiedoksi että yhdeksän vuoden tapahtumat eivät millään mahdu tähän palstalle ja kirjoitan sitä varmaan samanverran jos yritän, eli asioita on lyhennetty, tai jotain jätetty pois. Jälleen myös yksityisyyttä suojellen.
Tavattiin Suomi24 chatissa, Seurahuoneella. Mä olin vielä koulussa ja sen käydessä liian tylsäksi tulin aina juttelemaan sulle. Asuit vaan niin kaukana, että välimatkan takia meni jonkun aikaa että tavattiin oikeasti.
Sä seisoit linja-autoasemalla odottamassa mua kun kaarrettiin autolla kaimani kanssa sinne. Siitä alkoi parhaimmat kaksi päivää mitä mulla on ikinä ollut. Jos sä myös jäät vain muistoksi, se on kaunenin muisto mitä kellään voi olla. Mä tulin sun luo kylään, sä ihmettelit miten uskalsin ja niinkin nuorena, 18v. Sä oot itsekin vain vuoden mua vanhempi. Mä luotin suhun, kaikkien niiden keskustelujen jälkeen. Luotin suhun enemmän kun itseeni tai omiin tunteisiini. Luotin siihen että olin turvassa sun kanssa ja olin oikeassa. Mä pystyin jopa myöhemmin kertomaan sulle ihan mitä tahansa, kyllähän sä välillä annoit mun kuulla kunniani, mut mä tiesin aina että kaikki mitä sä sanoit, oli oikeesti mun parhaaksi. Aika mitä vietettiin sun luona, syötiin tonnikalalaatikkoa lattialta
, katottiin frendejä sylikkäin, vietettiin vaan aikaa yhdessä, kahdestaan ja lähekkäin. Sä et tykänny että kukaan koskettaa sun kasvoja, sä kielsit sen multakin ensin, mut lopulta ainut kuka sai tehdä niin, olin minä. Eron jälkeen kun pidettiin yhteyttä edelleen, sä sanoit joskus mulle että "Ainut joka saa tehdä niin, on se ketä sä rakastat"
Kun tuli lähdön hetki, mä itkin ja sä itkit (asia mitä sanoit myös ettet ikinä tee). Sä itkit juna-asemalla mun olkapäätä vasten, ehkä ikävästä tai siksi että sä tiesit ettei me enää tavattais. Sä saattelit mut junaan, paikalle, halasit mua ja päästit lopulta irti mun kädestä. Juna lähti ja sä soitit, ei puhuttu mitään, itkettiin vaan, niin kauan että olit kotona.
Siihen että mä astuin siihen junaan, mun elämäni onnellisin aika loppui.
Pidettiin yhteyttä jonkun aikaa vielä, suunniteltiin sitä millon nähtäis, mutta mitä ei ikinä tullut. Ehkä sä säikähdit sitä, että miten paljon mä välitin susta, koska olit lähdössä armeijaan ja sitä kautta hankkimaan nykyisen ammattisi.(Lukijalle vinkki mihin suuntaan viestin pitäisi mennä) Et halunnut että mä joudun olemaan yksin, koska sä oot kaukana töissä. Halusit mulle normaalin elämän, miehen kanssa joka on aina kotona, turvallisen perheen ja tulevaisuuden.
Sä lähdit Santahaminaan ja katkaisit yhteyden muhun hetkeksi. En uskaltanut aikoihin ottaa yhteyttä suhu, vaikka halusin. Mut sit ku otin, sä et ollu vihainen vaan ilahduit siitä. olit nimenny rynnäkkökiväärisi mun mukaan ja kuljetit mun kuvaa mukanas. Kerran ku lopetettiin puhelua, mä sanoin sulle rakastavani sua, en odottanut sun vastaavan, mutta kuulin kun sä kuiskasit samoin mulle. Kun kysyin, varmistuakseni asiasta, sä suljit puhelimen. Mä tiesin sen muutenkin...siitä millainen olit mulle, mutta silti työnsit mua samalla pois. Sen vuoksi mä yritin toteuttaa sun toiveen, mun onnellisesta elämästä.
Sä tiedät millainen mun ensimmäinen mieheni oli, "Jyrki" (Mä oon niin huvittunut siitä miten sä et ikinä kutsunut sitä oikealla nimellään.) En edes halua enempää tuhlata kirjoitustilaa siihen paskiaiseen. Vaikka sä kerroit mulle jo joskus mitä tunnet ja miten haluaisit edelleen olla mun kanssa, silti työnsit mua pois. Mä en ymmärtäny sua sillon, enkä vieläkään. Siksi mä tapasin myös nykyisen mieheni, eron jälkeen ja hämmennyksissäni sun tavastasi ilmaista rakkauttas, ajattelin että on parempi olla jonkun muun kanssa... Yritin unohtaa sut, siksikin koska tää uus mies ei tykännytkään, että sä oot mulle niin läheinen. Sen jälkeen sä katosit lopullisesti... Mä oon etsinyt sua...
En todellakaan ole onnellinen, vaikka niin esitän kaikille muille. Mä en oo kertonut susta kenellekään sukulaisille tai tutuille, kukaan ei tiedä miltä musta oikeesti tuntuu ja kenelle mun sydämeni oikeasti kuuluu. Mun elämä ei ole koskaan ennen ollut näin kulissia.
Tästä tulee taas joltain moralisoijalta tekstiä kuinka voin olla näin kylmäsydäminen nyk. miehelleni ym.. Vastaukseni tulee jo tässä: Elämäni ei ole helppoa hänen kanssaan. Kenenkään ei tarvitse tietää tästä asiasta sen enempää, jälleen yksityisyys kunniaan. Tästä syystä myöskään tuomitseminen ei kuulu teille, koska ette tiedä mitä olen kokenut. Myöskään se, miksi en ole eronnut kyseisestä mihestä, ei kuulu kenellekään. Kerron asianomaisille asiani kun sen aika on.
Jälleen asiaan..
Jos sä oikeesti olet sitä mieltä että et halua pitää mitään yhteyttä muhun, kunnioitan sitä todella, mutta haluan kuulla sen sulta, että saan tän asian päätökseen.
Joka tapauksessa haluan kuulla susta vielä, edes yhden ainoan kerran. Toivon kyllä ihan muuta sen suhteen, mut sen sä tiedätkin jo ennestään.
Sä tiedät miten tavoittaa mut...
Nyt lukija, niinkuin aiemmin sanoin, en todellakaan muista, osaa tai aika tulee vastaan siinä miten yksityiskohtaisesti kirjoittaisin. Toivon vain että huomaat, kuinka toivottomasti olen rakastunut siihen mieheen ja autat minua tän kirjeen avulla tavoittamaan hänet, koska se voi olla vaikka joku läheisesi. Tämä on maailman epätoivoisin keino, mutta ehkä myös ainoa miten hänet voi löytää. En osaa tehdä enää muuta... Toivon myös että mietit tarkoin omai valintojasi, keskustelet rakkaasi kanssa avoimseti ja perusteellisesti aina ennen kuin teette päätöksiä suhteessanne.
...rakastan sua, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan.
Kirjoitan julkisesti myös siksi, että oikeesti joku rakkaudenhöppänä, joka haluais auttaa mua, vois levittää tätä ja saada sut näkemään sen myös. En halua kirjoittaa itsestäni tai muista henkilöistä, paikoista tms yksityiskohdista liian tarkasti, suojellakseni jokaisen yksityisyyttä ja henkilöllisyyttä. Sinä kenelle tämä on todella tarkoitettu, tunnistat itsesi varmasti.
Lukijalle tiedoksi että yhdeksän vuoden tapahtumat eivät millään mahdu tähän palstalle ja kirjoitan sitä varmaan samanverran jos yritän, eli asioita on lyhennetty, tai jotain jätetty pois. Jälleen myös yksityisyyttä suojellen.
Tavattiin Suomi24 chatissa, Seurahuoneella. Mä olin vielä koulussa ja sen käydessä liian tylsäksi tulin aina juttelemaan sulle. Asuit vaan niin kaukana, että välimatkan takia meni jonkun aikaa että tavattiin oikeasti.
Sä seisoit linja-autoasemalla odottamassa mua kun kaarrettiin autolla kaimani kanssa sinne. Siitä alkoi parhaimmat kaksi päivää mitä mulla on ikinä ollut. Jos sä myös jäät vain muistoksi, se on kaunenin muisto mitä kellään voi olla. Mä tulin sun luo kylään, sä ihmettelit miten uskalsin ja niinkin nuorena, 18v. Sä oot itsekin vain vuoden mua vanhempi. Mä luotin suhun, kaikkien niiden keskustelujen jälkeen. Luotin suhun enemmän kun itseeni tai omiin tunteisiini. Luotin siihen että olin turvassa sun kanssa ja olin oikeassa. Mä pystyin jopa myöhemmin kertomaan sulle ihan mitä tahansa, kyllähän sä välillä annoit mun kuulla kunniani, mut mä tiesin aina että kaikki mitä sä sanoit, oli oikeesti mun parhaaksi. Aika mitä vietettiin sun luona, syötiin tonnikalalaatikkoa lattialta
, katottiin frendejä sylikkäin, vietettiin vaan aikaa yhdessä, kahdestaan ja lähekkäin. Sä et tykänny että kukaan koskettaa sun kasvoja, sä kielsit sen multakin ensin, mut lopulta ainut kuka sai tehdä niin, olin minä. Eron jälkeen kun pidettiin yhteyttä edelleen, sä sanoit joskus mulle että "Ainut joka saa tehdä niin, on se ketä sä rakastat" Kun tuli lähdön hetki, mä itkin ja sä itkit (asia mitä sanoit myös ettet ikinä tee). Sä itkit juna-asemalla mun olkapäätä vasten, ehkä ikävästä tai siksi että sä tiesit ettei me enää tavattais. Sä saattelit mut junaan, paikalle, halasit mua ja päästit lopulta irti mun kädestä. Juna lähti ja sä soitit, ei puhuttu mitään, itkettiin vaan, niin kauan että olit kotona.
Siihen että mä astuin siihen junaan, mun elämäni onnellisin aika loppui.
Pidettiin yhteyttä jonkun aikaa vielä, suunniteltiin sitä millon nähtäis, mutta mitä ei ikinä tullut. Ehkä sä säikähdit sitä, että miten paljon mä välitin susta, koska olit lähdössä armeijaan ja sitä kautta hankkimaan nykyisen ammattisi.(Lukijalle vinkki mihin suuntaan viestin pitäisi mennä) Et halunnut että mä joudun olemaan yksin, koska sä oot kaukana töissä. Halusit mulle normaalin elämän, miehen kanssa joka on aina kotona, turvallisen perheen ja tulevaisuuden.
Sä lähdit Santahaminaan ja katkaisit yhteyden muhun hetkeksi. En uskaltanut aikoihin ottaa yhteyttä suhu, vaikka halusin. Mut sit ku otin, sä et ollu vihainen vaan ilahduit siitä. olit nimenny rynnäkkökiväärisi mun mukaan ja kuljetit mun kuvaa mukanas. Kerran ku lopetettiin puhelua, mä sanoin sulle rakastavani sua, en odottanut sun vastaavan, mutta kuulin kun sä kuiskasit samoin mulle. Kun kysyin, varmistuakseni asiasta, sä suljit puhelimen. Mä tiesin sen muutenkin...siitä millainen olit mulle, mutta silti työnsit mua samalla pois. Sen vuoksi mä yritin toteuttaa sun toiveen, mun onnellisesta elämästä.
Sä tiedät millainen mun ensimmäinen mieheni oli, "Jyrki"
(Mä oon niin huvittunut siitä miten sä et ikinä kutsunut sitä oikealla nimellään.) En edes halua enempää tuhlata kirjoitustilaa siihen paskiaiseen. Vaikka sä kerroit mulle jo joskus mitä tunnet ja miten haluaisit edelleen olla mun kanssa, silti työnsit mua pois. Mä en ymmärtäny sua sillon, enkä vieläkään. Siksi mä tapasin myös nykyisen mieheni, eron jälkeen ja hämmennyksissäni sun tavastasi ilmaista rakkauttas, ajattelin että on parempi olla jonkun muun kanssa... Yritin unohtaa sut, siksikin koska tää uus mies ei tykännytkään, että sä oot mulle niin läheinen. Sen jälkeen sä katosit lopullisesti... Mä oon etsinyt sua...En todellakaan ole onnellinen, vaikka niin esitän kaikille muille. Mä en oo kertonut susta kenellekään sukulaisille tai tutuille, kukaan ei tiedä miltä musta oikeesti tuntuu ja kenelle mun sydämeni oikeasti kuuluu. Mun elämä ei ole koskaan ennen ollut näin kulissia.
Tästä tulee taas joltain moralisoijalta tekstiä kuinka voin olla näin kylmäsydäminen nyk. miehelleni ym.. Vastaukseni tulee jo tässä: Elämäni ei ole helppoa hänen kanssaan. Kenenkään ei tarvitse tietää tästä asiasta sen enempää, jälleen yksityisyys kunniaan. Tästä syystä myöskään tuomitseminen ei kuulu teille, koska ette tiedä mitä olen kokenut. Myöskään se, miksi en ole eronnut kyseisestä mihestä, ei kuulu kenellekään. Kerron asianomaisille asiani kun sen aika on.
Jälleen asiaan..
Jos sä oikeesti olet sitä mieltä että et halua pitää mitään yhteyttä muhun, kunnioitan sitä todella, mutta haluan kuulla sen sulta, että saan tän asian päätökseen.
Joka tapauksessa haluan kuulla susta vielä, edes yhden ainoan kerran. Toivon kyllä ihan muuta sen suhteen, mut sen sä tiedätkin jo ennestään.
Sä tiedät miten tavoittaa mut...
Nyt lukija, niinkuin aiemmin sanoin, en todellakaan muista, osaa tai aika tulee vastaan siinä miten yksityiskohtaisesti kirjoittaisin. Toivon vain että huomaat, kuinka toivottomasti olen rakastunut siihen mieheen ja autat minua tän kirjeen avulla tavoittamaan hänet, koska se voi olla vaikka joku läheisesi. Tämä on maailman epätoivoisin keino, mutta ehkä myös ainoa miten hänet voi löytää. En osaa tehdä enää muuta... Toivon myös että mietit tarkoin omai valintojasi, keskustelet rakkaasi kanssa avoimseti ja perusteellisesti aina ennen kuin teette päätöksiä suhteessanne.
...rakastan sua, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan.
