Unelmarakastaja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lyn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Lyn

Vieras
Tapasin viehättävän miehen, ja harrastin hänen kanssaan upeaa seksiä ja kävimme henkeviä keskusteluja. Hänelle voi kertoa ihan mitä vain, ja hän kuuntelee ja välillä ottaa kantaa. Eli ihmisenä hän on upena pienine puutteineenkin. En koskaan osannut villeimmissä unelmoissanikaan kuvitella, että jotain sellaista, niin alkukantaista, miehekästä ja samalla hellää seksiä voi olle olemassa. Hänestä tuli mieystäväni ja hän rakastui minuun hellästi, tulisesti ja välittävästi. Mutta nyt minulla on eri mies, entinen exäni. Hänen kanssaan seksi poikkeaa kuin tulivuoren ja jäävuoren huipun välillä, ja kaipaan tätä uskomatonta seksiä. Nykyisen kanssani seksi on hellää ja hän käsittelee minua kuin särkyvää esinettä, meillä on uskomattomia tunteita toisiamme kohtaan ja rakastamme, mutta seksistä puuttuu se jokin, mikä minulla oli ja kaipaan sitä. Apua! Mitä teen? Meneekö tämän ajan myötä ohitse vai mistä on kyse? Kertokaa kokemuksianne, ajatuksianne, kiitos!

Lyn
 
Ei se mihinkään katoa. Joskus elämässä käypi siten, että kohtaa fyysisellä tai psyykkisellä tasolla aivan uskomattoman ihmisen. Sen jälkeen mikään ei tule olemaan ennallaan. Miksi pitäisikään? Pidä hänet jonain ainutkertaisena kokemuksena ajatuksissasi, sydämessäsi. Jos ilottelunne oli vain fyysistä, lopultakin, se oli sitten siinä. Pidemmällä tähtäimellä henkinen kumppanuus tuolla omalla tasollaan on jotain tosi harvinaista.
 
sehän jo vaikuttaa kun tulee sanat ex--- jne.. mutta.. ota ite selvää mihin olet tyytyväinen.. eihän se aina oo ruusuilla tanssimista, mutta kyllä mun mies ainakin taas kerran yllätti 16v.avioliittovuoden jälkeen.. kerto tänään kuinka taas rakastu muhun uudestaan.. =) on hellä ja raju, ihan miten halutaan..tilanteen mukaan, mutta kyllä yksi suudelma jo kertoo paljon.. kaiken, meillä ainakin räjähtää tunteet suudelmalla..(kin)..
 

Yhteistyössä