URAÄIDIT: Kysy lastentarhanopelta mitä ikinä mieleesi tulee päiväkodin todellisesta arjesta!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ellis"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä voin googlettaa vaikka koko elämän kirjon! Omat lapseni eivät ole menneet päiväkotiin alle yksi vuotiaina, ei edes kaksi vuotiaina, MUTTA tuollainen yksipuolinen näkökulma paljastaa ihmisestä ja elämänkokemattomuudesta paljon. Minun lapseni olivat ISÄNSÄ kanssa kotona, koska heillä sellainen on! Aina ei elämä mene itse haluamansa käsikirjoituksen mukaan. On aivan turhaa inttää kasvatusmetodeista ja tutkimustuloksista, koska lastenkasvatus ja elämä itsessään on paljon muutakin!
 
En uskaltanut kirjoittaa edes noin suoraan, mutta tottahan tuo on ^^. On erittäin itsekästä vanhemmilta laittaa
liian pieni lapsi hoitoon ja pakoilla vastuutaan tästä, sekä vielä vähätellä ja kiistää seuraukset!
Varsinkin se on puistattavaa kuinka täällä äidit tuohtuu ja suuttuu kun puhutaan näistä nurjista puolista pienten puolella - kaikin tavoin yritetään kääntää aihe päivähoitoon ja ulkoistetaan heidän kasvatusvastuunsa OMISTA LAPSISTAAN.
Ja jos tälläisen keskustelen tekee missä kertoo ammattilaisena lapsen näkökulman nähdessään sitä päivittäin äidit selitelevät minkä kerkeävät tunnekylmää ja järjetöntä valintaansa.
 
[QUOTE="vieras";28063317]Asian toki voisi vanhusten omaisille toisella tapaa muotoilla. Samoin ap olisi voinut tehdä. Toisaalta tulee mieleen, olisiko keskutelua syntynyt näin paljon, jos ap olisi kirjoittanut pehmeämmin ja vähemmän tuomiten.[/QUOTE]

Jos keskustelun ja kiistelyn synnyttäminen on tarkoitus aloitus voi olla paikallaan. Keskustelu ei pidä kuitenkaan olla mikään itse tarkoitus, jos ja kun se ei ole rakentavaa tai yhteistyötä lisäävää.
 
En ollut netin äärellä joten luin vasta nyt viimeisimmät kommentit. Hyvää keskustelua, mutta myöskin aika epäuskoisena luen näitä. Ettekö todella äidit tiedä mitä MERKITYSTÄ ON lapsen myöhemmälle KEHITYKSELLE; sille että hänestä kasvaa tasapainoinen ja tunteva ihminen, joka pitää ihmisiä hyvinä ja voi luottaa heihin, HUONO KASVUYMPÄRISTÖ?! Olen kyllä todella ihmeissäni ja pettynyt jos näin on, että ette ole sen verran perehtyneet ja itse äiteinä kiinnostuneet vauvan perusturvallisuudentunteen välttämättömyydestä tämän tulevaisuudelle myöhemmässä elämässä ja voin tältä samalta teille linkittää tutkimuksia joita on tiedetty IÄT AJAT asiasta. Uskomatonta jos te ette voi myöntää edes tätä!

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta olen hyvin samaa mieltä kuin sinä!
Voin kuvitella että suurin osa vastauksista joita olet saanut ovat pelkkää schaissea.
Äidit eivät edes HALUA ajatella, millaisessa ympäristössä lapsi kasvaa. Perus-psykologiasta ei ole hajuakaan, eikä lapsen kehitysvaiheista. Lapsi vaan tyrkätään sinne hoitoon niin pian kuin mahdollista. Harva miettii oikeasti, miten voisi ratkaista asiat niin, että lapsi saisi olla kotona. Ja aivopestään itsemme ajattelemaan kuinka hyvä paikka se tarha on, mutta entä jos mentäisi kesken päivän vakoilemaan tarhan pihalle sitä meininkiä? Voisi tulla kunnon ahdistus, kun tietäisi oikeasti miten ne päivät siellä tarhassa menee, ja miten HUONOSTI se oma mussukka siellä viihtyy. Ja olen itse myös käytännössä nähnyt miten tätä systeemiä käytetään hyväkseen; lapset viedään hoitoon heti varhain aamulla (äiti menee vaikka töitä ennen jumppaan), ja annetaan lasten olla siellä viimeiseen tappiin asti, lapset kyselevät tarhatädiltä että milloin, milloin se äiti oikein tulee, ja odotellaan viimeiseen minuuttiin asti (äiti vaikka käy kaupassa tai kahvilla töiden jälkeen) ennen kuin haetaan lapset kotiin. Kuvottavaa!
 
[QUOTE="vieras";28063587]En jaksanut lukea koko ketjua, mutta olen hyvin samaa mieltä kuin sinä!
Voin kuvitella että suurin osa vastauksista joita olet saanut ovat pelkkää schaissea.
Äidit eivät edes HALUA ajatella, millaisessa ympäristössä lapsi kasvaa. Perus-psykologiasta ei ole hajuakaan, eikä lapsen kehitysvaiheista. Lapsi vaan tyrkätään sinne hoitoon niin pian kuin mahdollista. Harva miettii oikeasti, miten voisi ratkaista asiat niin, että lapsi saisi olla kotona. Ja aivopestään itsemme ajattelemaan kuinka hyvä paikka se tarha on, mutta entä jos mentäisi kesken päivän vakoilemaan tarhan pihalle sitä meininkiä? Voisi tulla kunnon ahdistus, kun tietäisi oikeasti miten ne päivät siellä tarhassa menee, ja miten HUONOSTI se oma mussukka siellä viihtyy. Ja olen itse myös käytännössä nähnyt miten tätä systeemiä käytetään hyväkseen; lapset viedään hoitoon heti varhain aamulla (äiti menee vaikka töitä ennen jumppaan), ja annetaan lasten olla siellä viimeiseen tappiin asti, lapset kyselevät tarhatädiltä että milloin, milloin se äiti oikein tulee, ja odotellaan viimeiseen minuuttiin asti (äiti vaikka käy kaupassa tai kahvilla töiden jälkeen) ennen kuin haetaan lapset kotiin. Kuvottavaa![/QUOTE]


En vois enempää olla samaa mieltä. Kuten sanoin ylempänä täällä äidit eivät
uskalla ajatella saatikka vielä keskustella asiasta rakentavasti vaan se lähtee heti
syyttely - ja vähättelylinjalle. "Etkö ymmärrä että rahatilannes vaatii sen??"
yms yms. Yllätyin et sen sijaan että äidit ja isät olisi kysyneet täällä, että no hei miten se
päivä oikeesti sujuu ja saako lapsi aikaa ja syliä kun sitä tarvitsee jne niin siitä ei ole
PUHETTAKAAN? Puolustaudutaan ja haukutaan lyttyyn hoitohenkilöstö kuinka epäammattimaista
on lietsoa tätä - senhän pitäisi olla TABU. Surullista ja vastuutonta.

Noita vanhempia näkee joo, eikä sitä voi käsittää. Juuri vuoden täyttänyt, äiti opiskelee ja isä töissä,
ja lapsella JOKA PV hoitoaika 7-17. Ja kun yleinen ilmapiiri on tämä, että kyllä äiti
saa valita ja viis lapsen tarpeista! Äidin oikeus ja tätä tulee tukea.
 
[QUOTE="vieras";28063317]Jos totuus on se, että hoitajat eivät ehdi vanhuksia ulkoiluttaa (kamala sanavalinta, mutta käytettäköön nyt kuitenkin), totta hitossa se on vanhuksien parhaaksi, että omaiset sen tietävät.[/QUOTE]

Voiko vanhustenhoidon resurssi ongelmat olla vielä jollekin epäselvä asia? Empä usko. Estee siihen miksi omainen ei ajattele omaa osuuttaa hoidossa tärkeäksi tai miksi hän ei hoitoon esim. virikkeiden järjestämiseen osallistu on jossakin muualla kuin faktoissa tai tiedon saatavuudessa.
 
Ei kyse ole siitä, etteikö vanhemmat ajattelisi tai välittäisi lastensa hyvinvoinnista. Tai ettei uskoisi tutkimustuloksia, että monesti pienen olisi hyvä olla kotona. Tosin itse uskon, että lapsen ikävuosista 1-3v tappelemisen sijasta ratkaisevinta on se 18 vuotta, jonka lapsi elää kotona ja imee kotoa kasvatusta, vaikutteita ja eväitä elämään. Lisäksi lasten päivähoidonkin voi vanhempienkin näkökulmasta järjestää monella tapaa (esim. hoitopäivien pituus, lomat). Hoitopaikkojakin on monenlaisia ja joukossa aivan mahtavaa henkilökuntaa ja hyvää henkeä päiväkotien ja perheiden välillä.

Ap ei vain tuo esiin mitään uutta, vaan junnaa paikallaan siinä, että olot ovat päiväkodissa hirveät ja kaikkien lasten pitäisi jäädä kotiin. Samaa vanhaa jankkaamista, mutta MIKSI henkilökunta ja alan ihmiset eivät TEE asialle mitään??? Miksette mene vaikka lakkoon, jos olot ovat mielestänne hirveät lapsille??? Ratkaisu ei ole se, että pelotellaan kaikki vanhemmat jäämään kotiin lasten kanssa. Se ei vain ole ratkaisu. Eikä se, että levitellään kauhukuvia netissä, jotka huolestuttavat vanhempia.

Kasvatusalan ammattilaisilla on kyllä tosi erikoinen tapa kehittää alaa ja asioita päivähoitopaikoissa, jos päälinja on se, että pelotellaan vanhempia, jotta ne eivät tuo lapsia hoitoon! Se ei myöskään johda lasten hyvinvointiin, jos vanhemmat kärsivät luottamuspulasta. Päivähoidon asioita ei kehitetä omilla hormonihuuruisilla visioilla siitä, että kaikki jäävät kotiin lasten kanssa. Kyllä linja pitäisi olla jotain ihan muuta - sellainen joka johtaa positiiviseen kierteeseen eikä kärjistä perheiden ja päiväkotien välejä.
 
  • Tykkää
Reactions: Milla Makia
[QUOTE="ookoo";28063717]Ei kyse ole siitä, etteikö vanhemmat ajattelisi tai välittäisi lastensa hyvinvoinnista. Tai ettei uskoisi tutkimustuloksia, että monesti pienen olisi hyvä olla kotona. Tosin itse uskon, että lapsen ikävuosista 1-3v tappelemisen sijasta ratkaisevinta on se 18 vuotta, jonka lapsi elää kotona ja imee kotoa kasvatusta, vaikutteita ja eväitä elämään. Lisäksi lasten päivähoidonkin voi vanhempienkin näkökulmasta järjestää monella tapaa (esim. hoitopäivien pituus, lomat). Hoitopaikkojakin on monenlaisia ja joukossa aivan mahtavaa henkilökuntaa ja hyvää henkeä päiväkotien ja perheiden välillä.

Ap ei vain tuo esiin mitään uutta, vaan junnaa paikallaan siinä, että olot ovat päiväkodissa hirveät ja kaikkien lasten pitäisi jäädä kotiin. Samaa vanhaa jankkaamista, mutta MIKSI henkilökunta ja alan ihmiset eivät TEE asialle mitään??? Miksette mene vaikka lakkoon, jos olot ovat mielestänne hirveät lapsille??? Ratkaisu ei ole se, että pelotellaan kaikki vanhemmat jäämään kotiin lasten kanssa. Se ei vain ole ratkaisu. Eikä se, että levitellään kauhukuvia netissä, jotka huolestuttavat vanhempia.

Kasvatusalan ammattilaisilla on kyllä tosi erikoinen tapa kehittää alaa ja asioita päivähoitopaikoissa, jos päälinja on se, että pelotellaan vanhempia, jotta ne eivät tuo lapsia hoitoon! Se ei myöskään johda lasten hyvinvointiin, jos vanhemmat kärsivät luottamuspulasta. Päivähoidon asioita ei kehitetä omilla hormonihuuruisilla visioilla siitä, että kaikki jäävät kotiin lasten kanssa. Kyllä linja pitäisi olla jotain ihan muuta - sellainen joka johtaa positiiviseen kierteeseen eikä kärjistä perheiden ja päiväkotien välejä.[/QUOTE]

Olet oikeassa siinä, ettei tämä ole se paras väylä vaikuttaa epäkohtiin, mutta toisaalta
kuten sanoin niin tämäkin on parempi kuin ei mitään. Sillä niin paljon puhutaan
ja korostetaan äidin oikeutta, vanhempien valinnanvapautta ja tasa-arvoa lapsensa
hoitoon viemisessä. Kuka puhuu ja nostaa esiin lapsen näkökulmaa jos ei me aikuiset ja
varsinkin alan ammattilaiset tai äidit itse? :p Minusta on kauhean tärkeää ellei
jopa aikuisten velvollisuus puhua näistä asioista jotta tätä ongelmaa ei pidetä
enempää tabuna.
Jos olet seurannut tätä keskustelua niin olet ehkä huomannut, että äidit eivät suostu
ja uskalla edes kuulla ja kohdata tätä reaaliteettia.

Positiivinen kierre ei ole sitä, että vakavista ongelmista ei puhuta vaan lakaistaan ne
maton alle - mutta tosiaan oon tyytyväinen omalta osalta jos edes yksikin äiti/isä
on tän ansiosta asettunut hetkeksi oman lapsensa asemaan. :)
 
[QUOTE="vieras";28063587]lapset kyselevät tarhatädiltä että milloin, milloin se äiti oikein tulee, ja odotellaan viimeiseen minuuttiin asti (äiti vaikka käy kaupassa tai kahvilla töiden jälkeen) ennen kuin haetaan lapset kotiin. Kuvottavaa![/QUOTE]

Kotiäitinä suon JOKAISELLE äidille ja lapselle kyllä rauhan kauppareissujen ajaksi. EN tajua miten muka lapselle/äidille/ympäröivälle yhteiskunnalle voi olla parempi, että lapsi otetaan esim. päiväkodin pihalta leikkimästä 20 minuuttia aikaisemmin ja viedään pitkän päivän jälkeen väsyneenä kiukuttelemaan supermarkettiin. Äitinä, veronmaksajana ja kaupassa käyvänä yhteiskunnan jäsenenä, olen valmis maksamaan tästä 20 minuutista.

Kaiken kaikkiaan en vain yksinkertaisesti tajua tätä äitien syyllistämistä tässä maassa. Mikäli lapsilla ei ole hyvä olo hoidossa, eikö silloin ongelma ole HOIDOSSA, eikä äideissä??? Koska yhteiskunta herää siihen, että lasten hyvinvoinnin kannalta TARVITSEMME päiväkoteihin pienempiä ryhmiä, enemmän hoitajia, jne. Jospa tähänkin ketjuun kirjoittamisen sijaan ihmiset olisivat käyttäneet aikansa kirjoittamalla kunnan päättäjille, kansanedustajille,jne. niin jotain voisi joskus tapahtua. Nyt kun kaikki energia käytetään äitien syyllistämiseen, ei mitään muuta saada aikaiseksi, kun riitaa ja pahaa mieltä. Muutosta tarvitaan hoito-olosuhteisiin, EI äiteihin. Kuvottavaa. Piste.
 
Ap, sinä et tuo esiin mitään uusia "paljastuksia". Ymmärrätkö. Et tuo esiin mitään uutta näkökulmaa, vaikka luulet nyt käsitteleväsi jotain "tabua". Tämä on samaa vanhaa mitä nähdään ja kuullaan joka tuutista. Eihän alan ihmiset muuta teekään kuin nakertavat vanhempien luottamusta päivähoitoa kohtaan - ja sitten valittavat kun vanhemmatkin ovat niin haastavia. Oikein ahdistaa, että nuoretkin hoitajat yhtyvät tähän vanhaan kuoroon eivätkä suuntaa energiaansa johonkin, joka oikeasti kehittäisi alaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Milla Makia
[QUOTE="vieras";28063761]Kotiäitinä suon JOKAISELLE äidille ja lapselle kyllä rauhan kauppareissujen ajaksi. EN tajua miten muka lapselle/äidille/ympäröivälle yhteiskunnalle voi olla parempi, että lapsi otetaan esim. päiväkodin pihalta leikkimästä 20 minuuttia aikaisemmin ja viedään pitkän päivän jälkeen väsyneenä kiukuttelemaan supermarkettiin. Äitinä, veronmaksajana ja kaupassa käyvänä yhteiskunnan jäsenenä, olen valmis maksamaan tästä 20 minuutista.

Kaiken kaikkiaan en vain yksinkertaisesti tajua tätä äitien syyllistämistä tässä maassa. Mikäli lapsilla ei ole hyvä olo hoidossa, eikö silloin ongelma ole HOIDOSSA, eikä äideissä??? Koska yhteiskunta herää siihen, että lasten hyvinvoinnin kannalta TARVITSEMME päiväkoteihin pienempiä ryhmiä, enemmän hoitajia, jne. Jospa tähänkin ketjuun kirjoittamisen sijaan ihmiset olisivat käyttäneet aikansa kirjoittamalla kunnan päättäjille, kansanedustajille,jne. niin jotain voisi joskus tapahtua. Nyt kun kaikki energia käytetään äitien syyllistämiseen, ei mitään muuta saada aikaiseksi, kun riitaa ja pahaa mieltä. Muutosta tarvitaan hoito-olosuhteisiin, EI äiteihin. Kuvottavaa. Piste.[/QUOTE]


Niin, että sinusta on hyvä, että lapset ketkä eivät voi vaikuttaa eivätkä
estää vanhempiaan mitenkään, joutuvat kärsimään heidän itsekkäistä valinnoistaan? Ja että sen sijaan, että myönnetään tosiasiat lapsen tarpeista,
ulkoistetaankin kaikki yhteiskunnalle? Se on valtion tehtävä huolehtia pikkulapsista
ketkä oikeasti kuuluisi ehdottomasti kotiin kun eivät ole KYPSIÄ päiväkotiympäristöön? Jos kaikki tai suurin osa ajattelisi kuten sinä en edes halua
ajatella mitä ongelmia siitä seuraisi yhteiskunnalle sekä sille lapsiparalle ja yksilöille.

Nimenomaan äitinä, lto:na ja veronmaksajana en ikipäivänä haluaisi tälläistä
ilmapiiriä ja asennetta viljellä jotta sen heikomman osapuolen eli lasten oikeus
todella toteutuu!
 
...siksi että pilkka osuu nyt väärään nilkkaan. Kun nyt tämä yhteiskunta niin makaa että monissa huusholleissa se äidin työpanos vaaditaan taloudelliseksi pärjäämiseksi, niin vastapuolena pitäisi olla kunnolla resursoitu päivähoito, MITÄ SE NYT EI OLE. Ja SE on se ongelma, mihin pitäisi paneutua sen sijaan että jatkuvasti typerät akat on sormi ojossa latelemassa tuomioita niille joille ei ole mahdollista/haluttavaa marttyyrinä sinnittellä köyhyysrajalla ylevän vanhemmuuden takia. Toki onhan siitä se ilo, että tyhjien tynnyreisen näin kolistessa sille itse asialla ei tarvitse tehdä sitten yhtään mitään, oikein näppärää että syyttelyrinkiin on rekrytoitu jo alan ammattilaisetkin.
 
Niin, että sinusta on hyvä, että lapset ketkä eivät voi vaikuttaa eivätkä
estää vanhempiaan mitenkään, joutuvat kärsimään heidän itsekkäistä valinnoistaan? Ja että sen sijaan, että myönnetään tosiasiat lapsen tarpeista,
ulkoistetaankin kaikki yhteiskunnalle? Se on valtion tehtävä huolehtia pikkulapsista
ketkä oikeasti kuuluisi ehdottomasti kotiin kun eivät ole KYPSIÄ päiväkotiympäristöön? Jos kaikki tai suurin osa ajattelisi kuten sinä en edes halua
ajatella mitä ongelmia siitä seuraisi yhteiskunnalle sekä sille lapsiparalle ja yksilöille.

Nimenomaan äitinä, lto:na ja veronmaksajana en ikipäivänä haluaisi tälläistä
ilmapiiriä ja asennetta viljellä jotta sen heikomman osapuolen eli lasten oikeus
todella toteutuu!

Voi tsiisus... Et näemmä ole kykenevä tähän keskusteluun. Hyvää jatkoa vain sinulle, kyllä sinäkin (toivottavasti) vielä opit elämästä jotain.
 
En nyt koko ketjua jaksanut lukea, mutta..
Mä luulen, että niillä äideillä, jotka joskut ovat olleet pk:ssa töissä, harjoittelussa tms. on erilainen, realistinen kuva päiväkotimaailmasta.
Ja kun suurin osa eivät ole olleet, heillä on vääristynyt kuva päiväkodin arjesta. Mun mielestä 1-vuotiaan paikka ei todellakaan ole päiväkodissa! Pienet jää siellä jalkoihin, liian vähälle huomiolle ja se melutaso.. eieiei.
Toki ymmärrän, että monilla on pakko viedä lapsi hoitoon. Oli syy hoitoon vientiin mikä tahansa, se ei poista sitä faktaa, että ainakaan alle 2-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa.

Ja kyllä se on loppujen lopuksi aika paljon omista valinnoista kiinni, laitetaanko lapsi vuoden vanhana hoitoon vai ei.
Mua ärrrrrrsyttää, kun kaikki mulle totee, että no kyllähän sä pystyt kotona oleen kun ei oo asuntolainaa. HALOO JUMALAUTA! On se vuokrakin maksettava, mikä meillä on samanverran kuin monilla tutuilla se lainanlyhennys kuussa.. niin että...
Joillekin se raha on vain se tekosyy, kun ei jakseta/viittitä/haluta sitä lasta itse kasvattaa. Ja painotan nyt sanaa joillekkin :)
 
[QUOTE="ookoo";28063784]Ap, sinä et tuo esiin mitään uusia "paljastuksia". Ymmärrätkö. Et tuo esiin mitään uutta näkökulmaa, vaikka luulet nyt käsitteleväsi jotain "tabua". Tämä on samaa vanhaa mitä nähdään ja kuullaan joka tuutista. Eihän alan ihmiset muuta teekään kuin nakertavat vanhempien luottamusta päivähoitoa kohtaan - ja sitten valittavat kun vanhemmatkin ovat niin haastavia. Oikein ahdistaa, että nuoretkin hoitajat yhtyvät tähän vanhaan kuoroon eivätkä suuntaa energiaansa johonkin, joka oikeasti kehittäisi alaa![/QUOTE]

En ole täällä palstalla ennen käynyt ja nyt muutenkin vasta kokenut tämän ongelman
omakohtaisesti. Ihan mielenkiinnosta aloitin tän keskustelun ajatellen, että varmaan
koskettaa aika monia joten miksipä ei? Minusta taas hirmu usein puhutaan vanhempien
oikeudesta ja siitä, että täytyy edistää ja tukea sitä jotta he saavat halutessaan viedä
lapsensa vaikka miten nuorena tarhaan. Tämä on oma fiilikseni, mut voi tietysti olla
et täällä on paljonkin puhuttu tästä asiasta. Toisaalta tärkeistä asioista on aina parempi
puhua kuin vaieta..!
 
Kerro vielä ap, miten oman lapsesi hoidon olet järjestänyt? Miten sen ammattilainen tekee? Mikä on ammattilaisen mukaan isän rooli lapsen elämässä, minua oikeasti häiritsee heidän puuttumisensa keskustelusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Törppö aloitus...;28063796:
...siksi että pilkka osuu nyt väärään nilkkaan. Kun nyt tämä yhteiskunta niin makaa että monissa huusholleissa se äidin työpanos vaaditaan taloudelliseksi pärjäämiseksi, niin vastapuolena pitäisi olla kunnolla resursoitu päivähoito, MITÄ SE NYT EI OLE. Ja SE on se ongelma, mihin pitäisi paneutua sen sijaan että jatkuvasti typerät akat on sormi ojossa latelemassa tuomioita niille joille ei ole mahdollista/haluttavaa marttyyrinä sinnittellä köyhyysrajalla ylevän vanhemmuuden takia. Toki onhan siitä se ilo, että tyhjien tynnyreisen näin kolistessa sille itse asialla ei tarvitse tehdä sitten yhtään mitään, oikein näppärää että syyttelyrinkiin on rekrytoitu jo alan ammattilaisetkin.

No niinpä. Jännää muuten, että vain Suomessa lapset kärsivät päiväkodissa näin. Sama kun kouluissa lapsilla on paha olo. Voisiko, siis ihan vain kysymyksenä, ongelma olla siis edes hieman näiden päiväkotien ja koulujen olosuhteissa (resurssit + hoitajien/opettajien asenne)?
 
[QUOTE="Sadie";28063806]
Ja kun suurin osa eivät ole olleet, heillä on vääristynyt kuva päiväkodin arjesta. Mun mielestä 1-vuotiaan paikka ei todellakaan ole päiväkodissa! Pienet jää siellä jalkoihin, liian vähälle huomiolle ja se melutaso.. eieiei.[/QUOTE]

Ja eikö silloin jotain pitäisi ensisijaisesti TEHDÄ TUOLLE PÄIVÄKODIN ARJELLE, kun kaikkien vanhempien kotonaolo lasten 3 vuotiaaksi saakka on jo kansantaloudellisesti mahdoton ja kestämätön tilanne?
 
[QUOTE="vieras";28063817]No niinpä. Jännää muuten, että vain Suomessa lapset kärsivät päiväkodissa näin. Sama kun kouluissa lapsilla on paha olo. Voisiko, siis ihan vain kysymyksenä, ongelma olla siis edes hieman näiden päiväkotien ja koulujen olosuhteissa (resurssit + hoitajien/opettajien asenne)?[/QUOTE]

Ongelma on nimenomaan resursseissa, lutta myös vanhempien omassa asenteessa. Tässäkin ketjussa on nälvitty aloittajalle, että mitä hän täällä räyhää, miksei vie asiaa tahollaan eteenpäin. Miksi vanhemmat ei vie? Miksi suostutte laittamaan lapsenne ylisuureen ryhmään? Ja homeisiin päiväkoteihin?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
[QUOTE="vieras";28063825]Ja eikö silloin jotain pitäisi ensisijaisesti TEHDÄ TUOLLE PÄIVÄKODIN ARJELLE, kun kaikkien vanhempien kotonaolo lasten 3 vuotiaaksi saakka on jo kansantaloudellisesti mahdoton ja kestämätön tilanne?[/QUOTE]

Oonko mä muuta väittäny? Tilanne päiväkodeissa tällä hetkellä on mikä on, ja siitä johtuen tällä hetkellä pienen lapsen paras paikka on kotona.
 
[QUOTE="vieras";28063817]No niinpä. Jännää muuten, että vain Suomessa lapset kärsivät päiväkodissa näin. Sama kun kouluissa lapsilla on paha olo. Voisiko, siis ihan vain kysymyksenä, ongelma olla siis edes hieman näiden päiväkotien ja koulujen olosuhteissa (resurssit + hoitajien/opettajien asenne)?[/QUOTE]

Totta. Olisikohan edes osasyynä se, että kasvatusalan ammattilaiset lietsovat pelkoa, huolta ja ahdistusta vanhempien suuntaan? Laittavat pahaa henkeä kiertämään ja vahvistavat negatiivisuuden kierrettä. Kasvatusalan ammattilaisten luulisi nimenomaan olevan niitä, jotka tekisivät tasan päinvastoin ja heillä olisi jopa työkaluja ja asennetta tehdä niin. Me tavalliset pulliaisethan emme ymmärrä näistä asioista niin paljon, että miten hyvää henkeä luodaan ihmisten välille (= lapsille paras ympäristö) ;)

Tuntuu, että kasvatusalalla suurin meriitti on se, että sanoo ns. "suorat sanat" vanhemmille eli haukkuu kaikki lyttyyn. Mitä kyynisempi ja negatiivisempi sen kokeneempi ja ammattitaitoisempi.
 
[QUOTE="Sadie";28063806]En nyt koko ketjua jaksanut lukea, mutta..
Mä luulen, että niillä äideillä, jotka joskut ovat olleet pk:ssa töissä, harjoittelussa tms. on erilainen, realistinen kuva päiväkotimaailmasta.
Ja kun suurin osa eivät ole olleet, heillä on vääristynyt kuva päiväkodin arjesta. Mun mielestä 1-vuotiaan paikka ei todellakaan ole päiväkodissa! Pienet jää siellä jalkoihin, liian vähälle huomiolle ja se melutaso.. eieiei.
Toki ymmärrän, että monilla on pakko viedä lapsi hoitoon. Oli syy hoitoon vientiin mikä tahansa, se ei poista sitä faktaa, että ainakaan alle 2-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa.

Ja kyllä se on loppujen lopuksi aika paljon omista valinnoista kiinni, laitetaanko lapsi vuoden vanhana hoitoon vai ei.
Mua ärrrrrrsyttää, kun kaikki mulle totee, että no kyllähän sä pystyt kotona oleen kun ei oo asuntolainaa. HALOO JUMALAUTA! On se vuokrakin maksettava, mikä meillä on samanverran kuin monilla tutuilla se lainanlyhennys kuussa.. niin että...
Joillekin se raha on vain se tekosyy, kun ei jakseta/viittitä/haluta sitä lasta itse kasvattaa. Ja painotan nyt sanaa joillekkin :)[/QUOTE]

Juu, näin itekin luulen ettei osa sitten tiedä, mutta täällä keskustelussa kyllä ei edes
äidit ole halunneet kuulla ja keskustella siitä pk-ympäristöstä lapselle.
Se on niin arka paikka myöntää, ja on helpoin vain kiistää se mikä on toisaalta inhimillistä.
Tosiaan vanhempien syyt voivat olla mitä vain ja miten painavia tahansa - mutta se EI
POISTA seurauksia ja vaikutuksia siihen lapseen joka kärsii tästä.

Kaikkein jotenkin raukkamaisinta ja vastuuttominta on vielä LISÄÄ ulkoistaa ja sysätä
kasvatusvastuu ja edistää näin tätä "vauvat muille hoitoon" - ajattelua.
 

Yhteistyössä