uraäidit, mielipiteitä

[villi idea :)]

haluaisin kysyä mielipidettä mahdollisesti palstaa lukevilta uraäideiltä. Uraäidillä tarkoitan nyt ihmistä joka käy työssä muustakin syystä kuin tilipussin takia, ja on ns. kunnianhimoinen ja työelämässä tavoitteita itselleen asettava. Koulutus ei siis ole avainsana vaan se draivi ja urahaluisuus.

Kysymykseni kuuluu: mitä olette mieltä, onko neljän vuoden perhevapaa ehdottomasti yhtä kuin lopulliset jäähyväiset uralle?

Työskentelen kansainvälisessä yhtiössä asiantuntijapäällikkönä, työni sivuaa juridista alaa, en nyt kerro tässä enempää. Olen akateeminen ja aina ollut erittäin kunnianhimoinen ja paiskinut töitä hartiavoimin. Ylitöitä (ilmaiseksi) olen tehnyt varmaan tuhansia tunteja, ollut aina joustava ja sitoutunut, ja onhan tämä tietenkin näkynyt myös sitten vastavuoroisesti ylennyksinä ja palkassa.

Minulla on yksi vanhempi lapsi jonka kanssa pidin aikanaan muutaman kuukauden äitiysloman ja palasin töihin. Nyt kun toinen lapsi on siinä iässä että vanhempainvapaa on päättymäisillään, olisi edessä joko töihinpaluu tai toisen lapsen tekeminen. Keksin (omasta mielestäni jopa hullun ja absurdin) ajatuksen siitä että mitä jos en palaisi töihin vaan tekisin heti perään vielä yhden lapsen, jos vain luoja suo? Sitten olisi lapsiluku täynnä eikä enää tarvitsisi pitää työelämätaukoja.

Tiedän että monet kotiäidit tekevätkin näin ja jotkut tapaukset jopa "tehtailevat" lapsia sopivin väliajoin ettei tarvitse mennä töihin. Itse pidän enemmän työssäolosta kuin kotonaolosta, joten tätä taustaa vasten ajatukseni tai keksintöni siis tuntuu itsestänikin hassulta. Lisäksi haluaisin viimeisellä kerralla olla kotona hivenen pidempään, ettei heti lapsi joutuisi hoitoon.

Laskeskelin että loppusuoralla olevan loman suoraan jatkaminen hoitovapaalla ja uudella ä-lomalla (siis teoriassa, toki tiedän että lapsia ei noin vain tekaista) tekisi yhteensä sellaisen neljän vuoden poissaolon. Tällä hetkellä olen sitä mieltä että ura on tuollaisen pätkän jälkeen tosiaan lopullisesti sitten hävinnyt ja palkassa on jäänyt jälkeen kollegoita varmaan jo toista tuhatta euroa. Mutta toisaalta taas sitten työelämävuosia on vielä lukuisia jäljellä ja eroa ehtii kuroa vähän umpeen. Kokonaan en palkka- ja urakehityseroa saa tietenkään koskaan kurottua umpeen jos noin pitkään olen poissa, mutta johonkin pisteeseen saisin ehkä kirittyä sitten myöhemmin uudestaan.

Asian tekee kaksinaismoralistiseksi se, että itse esimiehenä, jos alaiseni olisi noin monta vuotta poissa, en kyllä olisi hänelle mitään ylennyksiä/uraa tarjoamassa heti, ellei sitten todella osoittaisi että työon tärkeää eikä aina perhe mene joka asiassa työn edelle. Itsekin joustan usein myös niin että perhe vähän kärsii, vastavuoroisesti sitten taas työnantaja joustaa joskus kun minulla on tarve.

Kuulisin mielelläni onko kenelläkään kokemusta tai tietoa miten näin pitkä urakatkos vaikuttaa nousujohteiseen uraan. Työnantaja tuskin ilolla minua ottaa takaisin, mutta voiko omilla ponnisteluilla pelastaa jotain menetetystä työkokemuksesta?

 

[jos olet noin naimisissa työn kanssa..]

voithan mennä töihin äippäloman/lyhyen hoitovapaan jälkeen, ja sitten olla odotusajan töissä... ja jäädä taas kotiin. Kun ei sitä lapsentekoa täysin voi suunnitella kuitenkaan, että tuleeko uutta vai ei, tulee milloin tulee.

Itse sain kenkää, kun jäin hoitovapaalle. Olin määräaikainen, helppo laittaa pois... se minun "urakehityksestäni" kovassa maailmassa... heh.

 

[KTT-DI]

Kirjoituksesta paistaa läpi kirjoittajan huono itsetunto ja tarve todistella muille olevansa jotain. Jos et osaa valita henkisten arvojen ja maallisen mammonan välillä niin eipä kehuttavasti mene.
Et saa niitä miljooniasi hautaan ja ilmiselvästi rahasta on tullut sinulle perheen ja lasten korvike (raha ja valta siis antaa enemmän tyydytystä).

Ja muista firmassa olet yhtä tyhjän kanssa kun isot pomot päättävät asiasta. Et ole korvaamaton, mutta jotain voit vielä pelastaa jos alat arvostamaan oikeita asioita.

 

[Lidia79]

sanoisin heti kylmiltään että tottakai vaikuttaa. niin se vain on.. niiden kenelle ei tule ns. urakatkoja, on huomattavasti helpompi edetä urallaan. ja ota huomioon myös se, että varsinkin kolmen lapsen jälkeen moni työnantaja pitää sinua enemmän kolmen pienen lapsen äitinä kun uratykkinä. varsinkin kun uskon, että haluat viettää aikaasi perheen kanssa, etkä vain niitä ilmaisia ylityötunteja tehden. mutta.. voihan se olla, että nautit työstäsi joka tapauksessa, vaikket etenekään niin urallasi. muut asiat voivat tullakin tärkeimmiksi.

työelämä tietyissä organisaatioissa ja aloilla on raakaa, itse olen töissä kv-organisaatiossa ulkomailla ja heti kun kerroin raskaudesta, mut on käytännössä tiputettu monen jutun ulkopuolelle. niin se vain menee. aina lötyy niitä, jotka uhraavat elämänsä työlle. mutta ovatko nämä ihmiset sittenkään onnellisia? mun työpaikassa on kasapäin nelikymppisiä sinkkuja, joilla ei ole perhettä, ei juurikaan kavereita, he eivät pidä lomia (koska ei ole ketään kenen kanssa niitä viettää) etc., joilla on vain työ. itsekin ajattelin todella urasuuntautuneesti ennen tätä työpaikkaa, mutta kun näen mitä uhrauksia se käytännössä vaatii, jopas on ajatukset muuttuneet.

myönnän kyllä, että sairaslomalle jääminen on todella vaikeaa, nytkin lääkäri olisi passittanut supistusten takia saikulle, mutta pyysin pari viikoa lisäaikaa, jotta saan kaksi omasta mielestä tärkeää hommaa tehtyä. onhan tää ihan sairasta, myönnän sen itsekin ja olen päättänyt, etten todellakaan uhraa vauvaani työlle. jos supistukset lisääntyy, jään kotiin, vaikka saan kottikärryllisen paskaa niskaan. ja taas mua pudotetaan alemmas ja ulos projekteista. kovillehan se ottaa, varsinkin kun on arvottanut itseään paljon työn kautta, mikä on tosi säälittävää..

valintoja, valintoja, niitä se elämä on! kannattaa miettiä omia arvojaan ja mitä oikeasti haluaa. tosiaan kuten kirjoitin, voihan se olla, että nautit työstäsi samalla tavalla kun palaat neljän vuoden jälkeen, vaikket olisikaan edennyt. ja rahahan on aina vain rahaa.. sillä sitä onnea ei saa!

tsemppiä ja jos haluat muuten kirjoitella, vaihdetaan mailiosoitteita!

lidia huomenna rv 20

 

[Huokaus_]

Kirjoituksesta paistaa läpi kirjoittajan huono itsetunto ja tarve todistella muille olevansa jotain. Jos et osaa valita henkisten arvojen ja maallisen mammonan välillä niin eipä kehuttavasti mene.
Et saa niitä miljooniasi hautaan

Luitko ap:n tekstin? Hän on siis uraihminen, jolle kiinnostava ura on henkinen arvo siinä missä perhekin - eikä suinkaan pelkkää mammonaa.

Ja miksi sinusta on pakko "valita", miksei voi yhdistää uraa ja perhettä, jos jollekin ihmiselle molemmat ovat arvokkaita asioita? Yhdistäminen ei aina ole helppoa, mutta on tärkeätä että nainen saa nykyään olla kiinnostunut sekä kodista, että urasta - ja näiden yhdistämisestä voidaan keskustella.

Yhtä tärkeätä olisi keskustella miten miehet voisivat paremmin yhdistää uran ja perheen, tai kenties jopa uskaltaa valita näiden väliltä. Samalla tavoin kuin kaikki naiset eivät halua joutua valitsemaan uran ja perheen välillä lainkaan, on takuulla miehiä jotka haluaisivat valita: ja juuri sen perheen.

 

[myös uraäiti]

Hei,
Itse olen kyllä myös sitä mieltä ,että 4 vuoden kotonaolo pois töistä vaikuttaa aika paljon siihen urakehitykseen, mielestäni paljon enemmän kuin se, että olisi muutaman vuoden välein vuoden verran äitiyslomalla. Toisaalta, jos kolmannen lapsen haluatte ei siinäkään asiassa kannata loputtomasti viitytellä... Meidän ratkaisu oli palkata lastenhoitaja kotiin. Olin töistä pois jokaisen lapsen kohdalla n. reilun vuoden verran ja lastenhoitaja hoiti lapsia päivisin kotona klo 8-16. Helpotti kummasti arkea, kun ei ollut sitä hoidosta hakemista/viemistä, lapset sai nukkua niin myöhään kun halusivat ja pienemmillekin lapsille oli mukava saada olla kotona päivisin. Lisäksi pienten koululaisten ei tarvinnut ikinä tulla koulusta tyhjään kotiin. Meillä siis 3 lasta, mies asiantuntijatehtävissä (kuitenkin 8-16 työ) ja itse olen lääkäri operatiivisella alalla ja teen joskus pitkääkin päivää, onneksi kuitenkin harvemmin nykyään.

 

[toinen uraäiti]

Meillä ehkä vähän samanlainen tilanne, toisen lapsen kanssa olen äitiysvapaalla kotona. En ole edes miettinyt, ettenkö menisi takaisin töihin. Kolmas saisi minun puolestani tulla piankin, mutta eipähän sitä koskaan näistä jutuista tiedä, saako edes kolmatta vaikka haluaisikin. Mun ratkaisu on siis mennä töihin, ja toivottavasti saan (jälleen) haastavampia tehtäviä kuin ennen äitiysvapaata. Katsotaan sitten, jos vielä elämä tuo sen yhden vauvan joskus.

 

[hippappaa]

Minä päädyin siihen ratkaisuun, että vein esikoisen hoitoon 11 kk:n ikäisenä. Tarkoitus oli tehdä heti putkeen toinen, mutta ilmeisesti työstressi toimi tehokkaana ehkäisimenä enkä tullut raskaaksi. Vasta parin vuoden raskaaksiyrittämisen jälkeen aloin olla jo ihan kypsä työntekoon ja aloin ottaa iisimmin, jonka jälkeen tulinkin heti raskaaksi. Olin jo päättänyt, että tämän toisen lapsen kohdalla jään sitten vähän pidemmäksi aikaa kotiin, koska se koituu myös esikoisen hyödyksi.

Olinkin sitten 2,5 vuotta kotiäitinä. Tosin tein pieniä projekteja kodista käsin ja kuopuksen täytettyä vuoden jatkoin opiskeluja aikuisopiskelijana rauhalliseen tahtiin, vaikkakin kotiäitiys oli yhä pääasia. Minulla on aina ollut hyvä mies, joka on tehnyt tosi paljon kotitöitä ja hänellä on harvoin ylitöitä. Meillä minä olen enemmänkin se, jonka työpäivä venyy.

Meillä ratkaisu työasioissa oli se, että minä menin töihin aikaisemmin (usein jopa klo 6.30), joten venytin päivää alkupäästä. Kotona olin aina viimeistään klo 18. Pikkulapsivaiheessa päätin tehdä työtä perheen ehdoilla niin paljon kuin mahdollista. Pomon kanssa juteltuani sain projekteja vastuulleni, jotka eivät vaatineet paljon matkustelua ja jotka pystyin kohtuudella hoitamaan. Haasteellisimmat jutut menivät sivu suun, mutta se oli tietoinen valinta. Onneksi olen isossa organisaatiossa töissä, jossa muutenkin on paljon organisaatiouudistuksia yms epästabiiliutta. Äitiyslomia ei hihkuta isoon ääneen, mutta toisaalta esimiehet tietävät, että se kuuluu elämään.

Kannattaa myös sisäistää se, että poissaolo ei välttämättä ole katastrofaalinen, jos pystyt ylläpitämään jollakin tavoin ammattitaitoasi. Kahden vuoden poissaolo kolmessa pätkässä ei ole ollenkaan niin paha asia kuin se, että olisi poissa putkeen 6 vuotta!!! Töihin palattua kannattaa hyödyntää osa-aikatyön mahdollisuus, jolloin pääset osalliseksi työstä, mutta toisaalta saat aikaa myös perheelle. Itse asiassa on harmi, että Suomessa on työajan lyhennyksiä ja osa-aikahommia valitettavan vähän tarjolla.

AP:n kysymykseen. Itse en ole uskaltanut olla 4 vuotta poissa kaupalliselta alalta, mutta en väitä, etteikö se olisi mahdollista. Työssähän ehditään olemaan 65 ikävuoteen saakka, joten paljon ehtii tekemään. Joskus vain käy niin, että jos on liian pitkään töistä pois, niin paluu tuntuu niin vaikealta, että se oma motivaatio hiipuu rankasti. Näin ainakin olen sivusta huomannut joidenkin kohdalla.

 

[Miksi lisää lapsia?]

No tämä on nyt täysin OT, mutta miksi ap haluat lisää lapsia? Jos "draivi on kova", kannattaa varmaan panostaa siihen duuniin ja uraan? Vai kuuluuko uraäidin imagoon ne kolme kaunista lasta?

 

[abcdefg]

Ehkäpä ap vain kovasti tykkää lapsista? Ei liene poissuljettua uraäidiltäkään Tämä siis edelliselle ihmettelijälle.

 

[Miksi lisää lapsia?]

Joo niin kai, se taisi olla tyhmä kysymys.

 

[ap kyselijä]

No tämä on nyt täysin OT, mutta miksi ap haluat lisää lapsia? Jos "draivi on kova", kannattaa varmaan panostaa siihen duuniin ja uraan? Vai kuuluuko uraäidin imagoon ne kolme kaunista lasta?

niin, yritän tässä siis toteuttaa sitä (ideologista) valintaa, että uraäidin ei tarvitse sulkea pois lapsia vaan voi yrittää sovittaa yhteen molemmat. Lapset ovat minulle tärkeintä kaikessa, mutta siitä huolimatta voin olla hyvä urallani, motivoitunut ja kunnianhimoinen uraäiti.

Minua kyllä uraäitinä loukkaa jos joku on sitä mieltä että minun ei "kuuluisi" tehdä lapsia ollenkaan tai "pitäisi ymmärtää jättää lapset tekemättä". Mitä kukaan ulkopuolinen voi kommentoida äitiydestäni tuntematta minua? Olen aivan satavarmasti hyvä äiti lapsilleni ja uskallan jopa sanoa olevani parempi äiti kuin jotkut kotiäidit ovat... ei se kotiäitiys ole mikään rakkauden kriteeri tai mitta.

Mutta nämä on näitä ennakkoluuloja ja ainaista poterosotaa "hyvien kotiäitien vs pahojen uraäitien" välillä...

 

[Tosi äiti]

Rahalla saa ja Bemarilla pääsee....

 

[vieras123]

Mulla on taas kokemusta sekä erikseen pidetyistä äitiyslomista että suoraan putkeen pidetyistä. Itse olin lasten välillä noin vuoden töissä ja tämä oli ilman muuta oikea ratkaisu näin jälkikäteen ajatellen. Sain tuon vuoden aikana tosi mahtavia uusia juttuja tehtäväksi ja kokemus kasvoi huimasti. Nyt olen vielä toisella äitiyslomalla, joten en tiedä mitä tämän jälkeen käy. Kaveri taas teki kaikki kolme lasta putkeen ja meni vasta sen jälkeen takaisin töihin, koska tiesi ettei kuitenkaan saisi kunnolla motivaatiota työhön äitiyslomien välillä kun kuitenkin on suunnitelmissa uusi lapsi nopeasti.

Eli varmaan aika paljon on kiinni ihmisestä mikä toimii parhaiten ja toisaalta sitten ihan tuuristakin, että mihin tilanteeseen takaisin töihin palaat.

 

[yksi----]

Toimin konsulttina myyntiin liittyvissä tehtävissä eräässä maailman suurimmista konserneista. Mielestäni neljä vuotta työelämästä vaikuttaa urakehitykseen ja silloin ehkä kannattaa olla henkisesti valmiimpi tekemään kompromisseja. Työtä ehtii toisaalta tekemään elämässään, joten riman madaltaminen ei välttämättä ole huono juttu heti hoitovapaiden jälkeen. Itse aloitin puolentoista vuoden jälkeen suht mitättömissä tehtävissä, mutta nyt 2 vuotta myöhemmin ura on todella nousujohteinen ja työnkuva paljon enemmän kuin olisin osannut unelmoida äitiysloman jälkeen.

Vapailla olo ym on niin yksilöllistä ja perhekohtaista. Itse olin onnekas ja sain kaksi lasta kerralla ja miehelläni oli mahdollisuus pitää vuoden mittainen hoitovapaa, joten lapet menivät tarhaan vasta parivuotiaina. Onneksi on mahdollisuus pitää työajat joustavina - joskus teen paljon ylitöitä, toisinaan hyvin lyhyttä päivää.

 

[Huhhhuh]

"Asian tekee kaksinaismoralistiseksi se, että itse esimiehenä, jos alaiseni olisi noin monta vuotta poissa, en kyllä olisi hänelle mitään ylennyksiä/uraa tarjoamassa heti, ellei sitten todella osoittaisi että työon tärkeää eikä aina perhe mene joka asiassa työn edelle. Itsekin joustan usein myös niin että perhe vähän kärsii, vastavuoroisesti sitten taas työnantaja joustaa joskus kun minulla on tarve."

Tuo ylläoleva kyllä kuulosti melko syrjivältä ja asenteelliselta toiminnalta. Huh, toivon että urasi loppuu ja et tosiaankaan joudu olemaan esimiestehtävissä ;-) Juuri tuollaisia esimiehiä ei todellakaan kaivata lisää! Ja mitä oikein tarkoitat tuolla, että "eikä aina perhe mene joka asiassa työn edelle"??
Itse olen huomannut sen, että vaikka paiskii ylitöitä omasta aloitteestaan ja tekee töitä yli oman työnkuvan, niin sitten kun siltä työnantajalta pitäisi sitä joustoa saada, vaikkapa loma-ajankohtaan tai lyhennettyyn työviikkoon, niin sitä ei kyllä tule yhtään. Ja miksi sinun pitää joustaa USEIN ja työnantajan vain JOSKUS?!

 

[nounounou]

Jos lasket kaiken rahassa niin mene ihmeessä töihin. Jos olet lasten hyvinvoinnin ja edun suhteen yhtä kunnianhimoinen kuin työsi suhteen niin anna lapsillesi muutama vuosi elämästäsi, se tulee korkojen kanssa takaisin.

Itse tein aikoinani päätöksen irtisanoutua hyvästä työpaikastani ja jäädä kotiin lasten kanssa. Heitin ilmaan? maailmakaikkeuteen? vain ajatuksen , toiveen , että kyllä minä jotain keksin sitten kun töihin paluun aika koittaa.

Lopulta olin kotiäitinä siihen asti kunnes kuopus aloitti koulun. Erinäisten sattumien kautta perustin oman yrityksen jota olen pyörittänyt nyt yli kymmenen vuotta, toteutan täysillä itseäni enkä ole menettänyt mitään.

Kaikki eivät varmasti perusta omaa yritystä mutta yritän sanoa, että kaikkea ei aina kannata laskelmoida, varmistaa, ottaa varman päälle vaan uskallus hypätä tuntemattomaan tuo melkein aina tullessaan paljon hyvää, jopa parempaa kuin entinen.

 

[uranusäiti]

Itse olen ns. uraäiti. Teen nelipäiväistä viikkoa, jää kolme päivää kotona oloon. Miehenhi tekee myös lyhennettyä työviikkoa eli hakee lapsen hoidosta jo 14 jälkeen. En oikein jaksanut lukea koko kirjoitustasi enkä ymmärtänyt sen pointtia kenties kunnolla, mutta jos oikeasti olet intohimoisesti sitoutunut työhösi, niin neljä vuotta on ainakin itselleni aivan liian pitkä aika olla poissa töistä. Työaikoja voi järjestellä huomioon ottaen koko perheen tilanteen, lapsien iän, miehen työn, työsuhteen jne. Ainakin meillä töissä minut otettiin takaisin asiantuntijatehtäviin riemusta kiljuen, vaikka ilmoitin tekeväni 80% työaikaa. Miehelläni myös 80 % työaika. Kumpikin tehdään uraa ja mielestämme hoidetaan lapset hyvin.

 

[edellinen jatkaa]

Niin ja kyllä: neljän vuoden poissaolo vaikuttaa todennäköisesti. Mutta voit myös päästä takaisin remmiin, jos oikeasti omaat asiantuntemusta, jota muilla ei ole. Mutta jäin miettimään, miksi et halua töihin...?

 

[Uraäiti- johtaja]

Olen isossa suomalaisessa firmassa johtoryhmässä ja johtaja tittelillä. Ikää on 34 vuotta. Ensimmäisen lapsen aikana olin kotona äitiysloman sekä vanhempainvapaan eli yhteensä sen 9kk. Pidin koko ajan yhteyttä työhön, se oli ihan kivaa ja tuolloin olin vasta osastopäällikkö. Nyt sitte johtaja tehtävässä ja aion olla kotona n. 7kk ja pidän hieman yhteyttä töihin nytkin. Itse en viihtyisi vuosia kotona vaan olen ratkaissut asian niin että olen uraäiti mutta olen myös erittäin vahvasti perhekeskeinen ihminen, eli en tee ylitöitä kuin pakon edessä (kerran kuukaudessa ehkä?) ja olen tosi innoissani työstäni ja siksi aina hyväntuulinen iltaisin lapsen kanssa. MInusta ehdimme miehen kanssa viettää ihan mukavasti aikaa perheen kesken, sillän olemme molemmat kotona klo 17 viimeistään ja lapsemme menee nukkumaan n. klo 21. Sinä aikana tuohuamme kaikkea mahdollista yhdessä. Aamulla herätys vasta klo 8 ja sitten päiväkodin kautta klo 8.45 -9.00. Kumpikaan ei "leimaa" työaikaa joten työpäivä saattaa jäädä vajaaksikin mutta eipä tule vietettyä kahvitaukoja muutenkaan eikä ruokatuntikaan ole aina itsestäänselvyys, ei vaan ehdi.
Minulla on alaisia jotka ovat olleet hoitovapaaalla 1-3 vuotta ja kyllä se hiukan heidän urakehityksessään näkyy. Minä yritän olla kannustava ja tarjota heille etenemistä jos suinkin mahdollista, mutta tietysti kokemus karttuu muilla kun henkilö on hoitovapaalla.

Uran ja äitiyden voi hyvin yhdistää - vaatikaa pomoiltanne reiluja työaikoja!

Näin minä - jokainen tavallaan.
ps. toivottavasti näistä ei tule taas näitä "vitsi kun piti tulla tänne leuhkimaan" - kommentteja.l

 

[_Ninni_]

Itse olen työtä rakastava ns. uraäiti jos niin voi sanoa. En todellakaan aio tehdä yhtä lasta enempää, sillä olen jo nyt huomannut että viihdyn paremmin töissä kuin kotona lapsen kanssa. En halua lisää lapsia, sillä he joutuisivat olemaan paljon "ilman äitiä" kun äiti on töissä.Nyt jo tuntuu iso pistos rinnassa päivittäin, jos menee töissä pitkälle iltaan ja lapsi isänsä kanssa. Mielestäni äitiyttä (hyvää sellaista) ja rahan/uran/kunnianhimoa on hieman vaikea yhdistää, sillä ura syö aikaa jota ei sitten jää enää paljoa lapselle tarjottavaksi (ainakaan minulla)

 

[ura ei ole sama asia pitkät työpäivät]

uraa voi luoda ilman pitkiä päiviä, olet vain fiksu!
edeltäjäni teki johtajan duunissa 10-12 h pvässä, minä 7-8,5 h ja teen parempaa tulosta, olen nostanut työtyytyväisyyden jne.
ura ja lapset on helppo yhdistää!

 

[mietittävää _ninni_lle]

olisi musta ainakin lapsena (sitten isompana koululaisena) ollut kivempi odotella äitiä sisaruksen kanssa kuin yksin Onhan siskoksista seuraa toisilleen.

 

[jaa-a-a]

En lukenut moniakaan vastauksia, mutta itse olisin mieluummin pitkään poissa putkeen kuin pari kolme kertaa jonkin aikaa. Ja esimiehenä pitäisin myös siitä, että alaisenikin osaisivat päättää mitä tekevät eivätkä sinkoilisi työn ja perheen välillä. Eli ole pois se neljä vuotta putkeen ja palaa sitten töihin uudessa terässä ja valmiina kunnon suorituksiin ja pitkään sitoutumiseen

 

[minä kannatan]

Itselläni on n. 100 alaista. Minusta on ollut helpompaa että ovat olleet aina puoli vuotta tai vuoden poissa ja sitten taas takaisin, pysyy ammattitaito yllä. Perhe ja työ on yhdistettävissä, ei ole sitten niin rankka paluu kun on siihen koko ajan tottunut. Katsotaan yhdessä työajat ja tehtävät niin että ihminen voi kokonaisuutena hyvin. Itse olin äitiyslomalla 3kk ja vanhempainvapaalla 4kk mutta johdin asioita aika pitkälti sijaiseni kanssa yhdessä.

Varmasti työtehtävä vaikuttaa ja millainen pomo!