A
Apua
Vieras
Elo uusperhekuviossa muuttui siitä hetkestä,kun toivotusti rtesti näytti plussaa.Mies,yli 40-vuotias,alkoi kärsiä fyysisistä ja henkisistä oireista - ehkäpä alkoi näyttää todellista itseään,eikä tarvinnut enää näytellä parempaa kuin olisikaan. Totuutta en tiedä,miksi kunnolliseksi ja luotettavaksi vastuunkantajaksi itseään aina kehunut mies niin muuttui.
Yrittäjä ei pystynyt enää töihin,mutta ei jaksanut hakea mitään tukiakaan.Välillä hakeutui tutkimuksiin fyysisten oireiden vuoksi,mutta syytä epämääräisille kivuille ei selvinnyt.Mies alkoi huutaa ja kiroilla päivittäin.Pinna oli hänellä todella lyhyt.Yritin olla mahdollisimman varovainen,mutta huutoa sain kaikesta.Miehen laskuja alkoi kertyä ja minä sain olla maksumiehenä.Yritimme jutella,mutta kaikki päätyi aina huutoon.Koko raskausaika oli tällaista.Minä hoidin lapseni ja kodin aivan yksin,vaikka raskaus oli todella rankka fyysisesti.Mies voi pahoin,mutta ei suostunut hakemaan apua.Hän pakeni ovet paukkuen kerta toisensa jälkeen vanhemmilleen.Aivan pienet asiat riittivät saamaan hänet raivon valtaan.
Laskettuna päivänä hän lähti,kuten jo monta kertaa aiemminkin.Rahat riittivät juuri ja juuri menomatkaan vanhemmilleen.Olimme puhuneet työnjaosta ja arjesta,jos työttömyys edelleen jatkuu.Olin sitä mieltä,että en tule jaksamaan,jos hoidan vauvan synnyttyäkin kaiken yksin ja hän vain riutuu ja potee,on läsnä vain silloin tällöin,tulee ja menee miten huvittaa.Hän raivostui taas ja lähti.Anelin häntä sitten takaisin,mutta meinasi,että on päätöksensä tehnyt,kun on vain menolippurahat taskussa lähtenyt.En kuitenkaan halunnut hänen jäävän katkeraksi,jos jäisi synnytyksestä pois.Maksoin taas ja pyytelin tulemaan.Ehti sitten juuri ja juuri synnytykseen,tosin lähti sitten taas omille teilleen potemaan.
Ensimmäiseen 2,5kuukauteen oli paikalla ehkä viitisen yötä.Kotona oli kuulema liian ahdistavat säännöt,kun odotin,että hän nousisi aamulla ylös,koska itsekin nousen vieläpä valvottuani joka ikinen yö ja heräiltyäni 5-10 kertaa.
Lopputalvesta hän kävi mielenterveyspäivystyksessä ja aloitti mielialalääkityksen.Usein kuitenkin hän painottaa,että syö pillereitä minun takiani.Olen monia kertoja kehoittanut häntä eroamaan minusta,jos elämä kanssani on niin ahdistavaa,mutta se ei kuitenkaan käy,ei millään.Tällaisista kehoituksista saan vain mustasukkaisuusdraaman aikaan,koska mulla sitten on kuulema kaksoiselämä ja haluan hänestä eroon (3 lapsen käytännössä yyhoona juuri synnyttäneenä kaksoiselämä... ).Haluan vain,että hän voisi paremmin!
Keväällä hän alkoi tehdä vanhemmilleen remonttia,koska kukaan muu ei vanhempiaan auta.Vanhemmat eivät mistään ongelmista tiedä ja heille täytyy näytellä täysillä.Mulle se on todella rankkaa.Koti on täynnä remonttia myös ja kaikki on kesken,mutta täällä hän ei halua raataa.Koti ei ole sitä varten.Ulkopuolisiakaan ei saa palkata,koska se on älytöntä,eikä vieraita miehiäkään saisi kotona olla.Olin remppaa vastaan,koska minusta vauvaperheen pitäisi tulla ykkösenä,mutta mies piti päänsä.
Yli kaksi kuukautta mies on ollut remppaa tekemässä.Välillä hän on pyörähtänyt kotona,vaatinut seksiä ja rahaa sekä huutanut,kun olen itkuinen,väsynyt ja tyytymätön.
Nyt mies sanoo,että on oppinut jotakin,että ei olisi remppaa pitänyt aloittaa ja että kun saa sen valmiiksi aikoo auttaa risaisten öiden kanssa,aikoo hakea töitä ja tehdä kotonakin keskeneräisiä töitä pois.Hän on kuitenkin pitkin matkaa luvannut aina muutosta,mutta kaikki on mennyt vain huonompaan.
Lapset rakastavat häntä,enkä myöskään kestä hänen syyllistämistään,että olisin pilannut hänen elämänsä.Hän ei käsitä ollenkaan,kun mun on vaikea luottaa siihen,että nyt tulisi oikeasti muutos.Hän ei ymmärrä,miksi niin helposti itken,miksi olen katkerakin.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Yrittäjä ei pystynyt enää töihin,mutta ei jaksanut hakea mitään tukiakaan.Välillä hakeutui tutkimuksiin fyysisten oireiden vuoksi,mutta syytä epämääräisille kivuille ei selvinnyt.Mies alkoi huutaa ja kiroilla päivittäin.Pinna oli hänellä todella lyhyt.Yritin olla mahdollisimman varovainen,mutta huutoa sain kaikesta.Miehen laskuja alkoi kertyä ja minä sain olla maksumiehenä.Yritimme jutella,mutta kaikki päätyi aina huutoon.Koko raskausaika oli tällaista.Minä hoidin lapseni ja kodin aivan yksin,vaikka raskaus oli todella rankka fyysisesti.Mies voi pahoin,mutta ei suostunut hakemaan apua.Hän pakeni ovet paukkuen kerta toisensa jälkeen vanhemmilleen.Aivan pienet asiat riittivät saamaan hänet raivon valtaan.
Laskettuna päivänä hän lähti,kuten jo monta kertaa aiemminkin.Rahat riittivät juuri ja juuri menomatkaan vanhemmilleen.Olimme puhuneet työnjaosta ja arjesta,jos työttömyys edelleen jatkuu.Olin sitä mieltä,että en tule jaksamaan,jos hoidan vauvan synnyttyäkin kaiken yksin ja hän vain riutuu ja potee,on läsnä vain silloin tällöin,tulee ja menee miten huvittaa.Hän raivostui taas ja lähti.Anelin häntä sitten takaisin,mutta meinasi,että on päätöksensä tehnyt,kun on vain menolippurahat taskussa lähtenyt.En kuitenkaan halunnut hänen jäävän katkeraksi,jos jäisi synnytyksestä pois.Maksoin taas ja pyytelin tulemaan.Ehti sitten juuri ja juuri synnytykseen,tosin lähti sitten taas omille teilleen potemaan.
Ensimmäiseen 2,5kuukauteen oli paikalla ehkä viitisen yötä.Kotona oli kuulema liian ahdistavat säännöt,kun odotin,että hän nousisi aamulla ylös,koska itsekin nousen vieläpä valvottuani joka ikinen yö ja heräiltyäni 5-10 kertaa.
Lopputalvesta hän kävi mielenterveyspäivystyksessä ja aloitti mielialalääkityksen.Usein kuitenkin hän painottaa,että syö pillereitä minun takiani.Olen monia kertoja kehoittanut häntä eroamaan minusta,jos elämä kanssani on niin ahdistavaa,mutta se ei kuitenkaan käy,ei millään.Tällaisista kehoituksista saan vain mustasukkaisuusdraaman aikaan,koska mulla sitten on kuulema kaksoiselämä ja haluan hänestä eroon (3 lapsen käytännössä yyhoona juuri synnyttäneenä kaksoiselämä... ).Haluan vain,että hän voisi paremmin!
Keväällä hän alkoi tehdä vanhemmilleen remonttia,koska kukaan muu ei vanhempiaan auta.Vanhemmat eivät mistään ongelmista tiedä ja heille täytyy näytellä täysillä.Mulle se on todella rankkaa.Koti on täynnä remonttia myös ja kaikki on kesken,mutta täällä hän ei halua raataa.Koti ei ole sitä varten.Ulkopuolisiakaan ei saa palkata,koska se on älytöntä,eikä vieraita miehiäkään saisi kotona olla.Olin remppaa vastaan,koska minusta vauvaperheen pitäisi tulla ykkösenä,mutta mies piti päänsä.
Yli kaksi kuukautta mies on ollut remppaa tekemässä.Välillä hän on pyörähtänyt kotona,vaatinut seksiä ja rahaa sekä huutanut,kun olen itkuinen,väsynyt ja tyytymätön.
Nyt mies sanoo,että on oppinut jotakin,että ei olisi remppaa pitänyt aloittaa ja että kun saa sen valmiiksi aikoo auttaa risaisten öiden kanssa,aikoo hakea töitä ja tehdä kotonakin keskeneräisiä töitä pois.Hän on kuitenkin pitkin matkaa luvannut aina muutosta,mutta kaikki on mennyt vain huonompaan.
Lapset rakastavat häntä,enkä myöskään kestä hänen syyllistämistään,että olisin pilannut hänen elämänsä.Hän ei käsitä ollenkaan,kun mun on vaikea luottaa siihen,että nyt tulisi oikeasti muutos.Hän ei ymmärrä,miksi niin helposti itken,miksi olen katkerakin.
Mitä minun pitäisi tehdä?
