J
JustAWoman
Vieras
Ne ihmiset joilla luulin että olivat suoraselkäisiä ja rehellisiä, pajastuivat ihan muuksi. Jopa miehenikin jonka luulin olevan se tukiturva, luotettava, rehellinen...olikin muuta, petturi joka mm. haukkui minua sellaisille ihmisille jotka eivät tunne minua ja minä en heitä.
Tämä olisikin ollut helpompaa jos olisin pettynyt vain yhteen ihmiseen, kävi vain niin että kaikkein läheisimmät ihmiset paljastuivatkin olevan ihan muuta kuin uskoin. Eikä jäljelle jäänyt ketään ja kun olisin tarvinnut tukea heistä ei ollut siihen koska itse olivat tehneet/olivat tekemässä jotain vastaavaa. Ymmärrän toki että vaikeat elämän tilanteet ovat ajaneet huonoihin ratkaisuihin, mutta olen itsekin vastaavassa tilanteessa ollut ja valinnut toisin, en vain olisi pystynyt satuttamaan toista sillä tavoin.
Nyt en oikein tiedä kehen uskoa tai uskonko itseenikään. Ja kun yleensä olen optimisti nämä vihan tunteet ja pessinismi tuntuvat kummalliselta, kuin en enää olisikaan minä. Tai jos minä olenkin se "outo" kun en tuollaista toimintaa hyväksy tai siihen ala, jos se olenkin minä joka en tähän maailmaan kuulu.(?)
Vaikka tunnen jollain tavoin menettäneeni uskon läheisimpiin ihmisiini tuli elämääni eräs, oikeastaan vain tuttu, joka kyseli miten jaksan ja joka todellakin tuntui ajattelevan asioista samoin kuin minäkin. Vaikka kävin hänen kanssaan vain lyhyen rupatteluhetken antoi hän vähän toivoa että maailmassa voi ehkä sittenkin olla sellaisia ihmisiä joihin todella voi luottaa.
Ja loppuun oikeastaan se itse asia jonka halusin teille jakaa: Tuo hlö tuskin koskaan saa tietää miten paljon hän antoi uutta voimaa jaksaa eteenpäin. Kukapa tietää tältä palstaltakaan kuka on auttanut ja vaikuttanut johon kuhun suuresti tietämättään, ehkä jopa pelastanut hengen.
Kiitos että sain jakaa asian kanssanne.
Tämä olisikin ollut helpompaa jos olisin pettynyt vain yhteen ihmiseen, kävi vain niin että kaikkein läheisimmät ihmiset paljastuivatkin olevan ihan muuta kuin uskoin. Eikä jäljelle jäänyt ketään ja kun olisin tarvinnut tukea heistä ei ollut siihen koska itse olivat tehneet/olivat tekemässä jotain vastaavaa. Ymmärrän toki että vaikeat elämän tilanteet ovat ajaneet huonoihin ratkaisuihin, mutta olen itsekin vastaavassa tilanteessa ollut ja valinnut toisin, en vain olisi pystynyt satuttamaan toista sillä tavoin.
Nyt en oikein tiedä kehen uskoa tai uskonko itseenikään. Ja kun yleensä olen optimisti nämä vihan tunteet ja pessinismi tuntuvat kummalliselta, kuin en enää olisikaan minä. Tai jos minä olenkin se "outo" kun en tuollaista toimintaa hyväksy tai siihen ala, jos se olenkin minä joka en tähän maailmaan kuulu.(?)
Vaikka tunnen jollain tavoin menettäneeni uskon läheisimpiin ihmisiini tuli elämääni eräs, oikeastaan vain tuttu, joka kyseli miten jaksan ja joka todellakin tuntui ajattelevan asioista samoin kuin minäkin. Vaikka kävin hänen kanssaan vain lyhyen rupatteluhetken antoi hän vähän toivoa että maailmassa voi ehkä sittenkin olla sellaisia ihmisiä joihin todella voi luottaa.
Ja loppuun oikeastaan se itse asia jonka halusin teille jakaa: Tuo hlö tuskin koskaan saa tietää miten paljon hän antoi uutta voimaa jaksaa eteenpäin. Kukapa tietää tältä palstaltakaan kuka on auttanut ja vaikuttanut johon kuhun suuresti tietämättään, ehkä jopa pelastanut hengen.
Kiitos että sain jakaa asian kanssanne.
