V
vierailija
Vieras
Mies näytti ottamiaan kuvia Instasta minulle (seurustelemme). Yhtäkkiä hän häkeltyi ja meni jotenkin hätääntyneeksi. Näin kyllä, että hänelle oli tullut viesti Instaan ja hänen kuvansa, jotka luontokuvia. Mitään en olisi osannut ”epäillä” tai ihmetellä siin kuvia katsoessamme.
Mutta hänen reagointinsa aiheutti sen, että tuli tunne, että kai viesti oli sitten se mihin mies reagoi, muuta en käsitä mitä olisi voinut olla. Ja koska reaktio oli sellainen kuin oli eli tämän jälkeen mies alkoi selittämään yhtäkkiä ihan toista asiaa hieman sekavasti ja otti minua reidestä kiinni, aiemmin oli istunut etäämmällä... kävin sitten miehen tilillä katsomassa ja seuraavan puolen tunnin sisällä lähdöstäni mies poisti toistakymmentä seuraajaansa kohdetta, joista yksi oli joku ”hot girls”-kohde.
Mitäpä olette mieltä, mistä on kyse? Kun kysyin tänään mieheltä viestillä asiasta, ei hän ymmärtänyt yhtään mistä puhun ja oli ärtyneen olonen kysymyksestäni. Samalla hieman kuitaten, että mitähän muuta tulkitsen ja millä tavalla. Mutta edelleen vahvasti väitän, ettei ollut sattumaa tuo miehen reaktio ja yhtäkkiset poistot. Minusta se puhui vielä enemmän sen puolesta, että tapahtui jotain mitä ei ollut tarkoitettu minulle ja jota en täysin ymmärrä