USKOTTOMUUS PARISUHTEESSA

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja luottamushukassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

luottamushukassa

Vieras
Kun nyt tästä asiasta oli puhetta noissa muutamassa muussakin ketjussa, niin oman koretni kokoon kannoin ja tämän raapustuksen julkaisin tuolla toisessa pinossa. Mutta nyt tuli mieleen, että löytyykö mulle kohtalotovereita, tai muuten vaan parisuhteessa petetyksi tulleita, jotka jaksaisi kertoa oman tarinansa, päätyyipä se kuinka rumasti tahansa. Välillä kun tuo uskonpuute on pahimmillaan, niin kaipaan kaikista eniten samankokeneita ihmisiä.

Mä olen siitä lähtien kun olen osannut mielipiteitä muodostaa ollut sitä mieltä, että kerrasta poikki ja kattilat jakoon. Ja täysin ehdoton ja mustavalkoinen tässä asiassa. Vuosien varrella olen aika isoonkin ääneen artvostellut ystävien parisuhteita, jossa pettämistä on esiintynyt ja se on anteeksi annettu. HUH HUH, en minä ainakaan antaisi :o

MUTTA, sattuipa sekin päivä kun se osui omalle kohdalle. Ei tarvinut olla edes kovin sinisilmäinen (niinku tuolla toisessa ketjussa annettiin ymmärtää ), vaan en vain tullut lukeneeksi miehen tekstiviestejä ja katsottua puhelutietoja kun ei se ole ollut tapana ennenkään koko 10 vuotisen taipaleen aikana.

Mies oli toki aivan hemmetin takakireä jo pitkään, mutta hän on perusluonteeltakin sen tyyppinen, eli ei mitään todella uutta ja paljastavaa siinäkään. Tappeluja oli, mutta tapeltu oli aina ja olipahan tällöin yksi isompikin riita, jonka puitteissa minä sanoin, että nyt riittää. Mietitään yön yli halutaanko jatkaa. No aamu valkeni ja mies(kin) halusi vielä yrittää. Ja näin jatkettiin. Mutta tulipahan yksi yö kun istuin sohvalla ja kuin salama kirkkaalta taivaalta mieleen tuli ajatus, että katso miehen puhelin. Ja kuin robotti kävelin eteiseen ja otin puhelimen taskusta ja sieltähän löytyi paljonkin todistusaineistoa. Ja elämäni ensimmäinen kerta kun olen ukon puhelinta katsonut.

No tottahan toki ero vireille ja ukko pihalle. Kattilan kanttakaan en antanut. Auton se vei ja muistan kuinka minä sanoin, että kun olet jo perheen rikkonut, niin lapsen kotia "riko". Ja näin jatkettiin.

MUTTA, sitten koitti sekin päivä kun tajusin, että minä rakastan miestäni :o Jo pitkään olin ollut sitä mieltä, että koko suhde oli kulissia, ja jahka saan omat opinnot siihen malliin että pärjään taloudellisesti, lähden muihin hommiin. Mutta niinpä kävi, että "täydellinen" perheenisä ehti ensin.

Eli täydellisen uusi tilanne oli se, että rakkaus astui kuvioihin. Mun oli näköjään mentävä kauemmas nähdäkseni metsä puilta. Ja kylläpä harmitti etten ollut oikeastaan rikkaa laittaut ristiin viimeisten vuosien aikana sen parisuhteen eteen. Oikeastaan välillä aika ilkeäkin oon osannut olla.

Meni kuukauden päivät kunnes isäntä huomasi, että on tehnyt emämunauksen. Alkoi armoton takasin kerjuu. Ensi alkuun osasin hyvinkin napakasti sanoa aina sen ein, mutta takaraivossa alkoi ajatus kytemään. Miten toimin tässä tilanteessa niin, etten kadu sitä myöhemmin? Ja annoin itselleni vapauden irtautua menneisyydessä tiedonpuutteessa sanotuista totuuksista ja mielipiteistä ja päätin katsoa kortit loppuun asti. Tuumin niin, että erota voin myöhemminkin, mutta en halua katua sitä, että jätin katsomatta "rakkauden", kun se kerran 10 vuoden jääkeen palasi kuvioihin. Palasin yhteen aviomieheni kanssa, ja sillä tiellä olen edelleen.

Vaikeaa on ollut. Välillä ihan h***etin vaikeaa, mutta tässä on pysytty. Episodista on nyt useampi vuosi aikaa, mutta silloiset sanomiset ja teot tulevat mieleen päivittäin. Mies loukkasi minua tavalla, joka on minusta toisen ihmisarvon lyttyyn lyömistä. Siksi minä tuomitsen systemaattisen pettämisen. Eipä paljon arvosta kumppaniaan sellainen ihminen joka pettää kerta toisensa jälkeen, tai hommaa salasuhteen, kuten minun tapauksessa kävi. Ja tästä loukkauksesta ja luottamuksen pettämisestä on nyt TODELLA hankala päästä eteenpäin. Joinakin päivinä minä tunnen itseni taas eheäksi ja itsetunto on suurinpiirtein kohdallaan, mutta tulee myös niitä päiviä, jolloin muistan kaikki ne loukkaukset ulkonäöstä, kuinka tämä uusi kumppani viehätti senkin vuoksi kun hän oli kaunis, ja loukkaukset persoonastani, kuinka tämä uusi oli parempi siinä ja siinä asiassa.

Paljon on sanottu ja tehty. Sitä että helpottaako tämä ikinä, en tiedä. Uusi lapsikin on tehty, rakkaudesta tällä kertaa. Mutta kuten kaikki tietävät, on pienen vauvan kanssa arki ihan jotain muuta kuin parisuhteen hoitoa ja shamppanjaillalisia, eli taas ollaan siinä tilanteess akun hermo on tiukalla ja tulee helposti siinä äkämystyksissään kaivettua kaikki tapahtunut esille :ashamed: Luottamus on edelleen hakusessa, mutta halua LUOTTAA SIIHEN, että joku päivä luotan vielä mieheeni. Muuhun luottaminen on tällä hetkellä vielä vaikeaa.
 
:hug: Olitpa jaksanut pitkästi ja hyvin kirjoittaa! :hug:

Niistä puhelimista löytyy monesti kaikenlaista. Mä en oo koskaan aatellu että puhelin on sitä varte että sinne sisällytetään "salaista tietoo", mä voin kattoo miehen puhelimen ja se mun, vaikka ilman lupaa.
 
Minä teen varmaan virheen, kun ihan mustana paljastan, että minunkin mieheni on jäänyt uskottomuudesta kiinni, ei kerran vaan kaksi. Kaksi edellistä avokkia pettäessään lensi historiaan, mutta tämä mies on lasteni isä, rakastan häntä, vaikka välillä mietin miksi. Meillä on oma talo, yritys, yhteiset lainat ja kaikkea. Ensi kerran päätin jättää hänet, mutta en pystynyt. Miksi uhrata kaikki tämä syrjähypyn takia? En ehkä pysty luottamaan häneen, mutta sysään vastuuta vähän itsellenikin. Suhde on mielestäni juuri semmoinen miksi sen tekee. Miehen pettäessä olen ollut äiti, en ole ollut kovin eroottinen, olen ehkä vaan nalkuttanut ja kiukutellut omaa väsymystäni, olen ahdistanut toisen minun omaan pahoinvointiin. Muistan itsekkin niinä aikoina haaveilleeni ihastumisesta, jotta olisin muutakin kun äiti. Luulen, että puhuminen ja yhdessä suhteen parantaminen ja sen rakentaminen on sen arvoista, että jäin. Olen pystynyt rakastumaan omaan mieheen, ja kun se rakastuminen on kuivunut, olen pystynyt hullaantumaan häneen uudestaan. En halua, enkä pysty eroamaan. Toki toivon ettei hän enää petä, mutta jos pettää, niin se on sen ajan murhe. Tiedän, että monet haluaa tuomita minut, mutta tämä on minun valinta.
 

Eiköhän olisi hyvä jos kukaan ei alkaisi tuomitsemaan toisia, kuten ap oli aiemmin tehnyt ystäväpariskunnilleen. Vaikka olisi omat moraaliarvot millaiset tahansa, pieni portti pitää jättää auki mielen pohjalle siitä, ettei oikeasti voi täsmälleen tietää tekeekö joku oikein vai ei. Ei tuomita toistemme pettämisiä, abortteja, petetyksi tulemisia ja avioliittoon jäämisiä, jne. vaan tuetaan ja oikeasti yritetään ymmärtää, että joka tilanteessa on paljon muutakin kuin mitä itse näkee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niin:
Eiköhän olisi hyvä jos kukaan ei alkaisi tuomitsemaan toisia, kuten ap oli aiemmin tehnyt ystäväpariskunnilleen. Vaikka olisi omat moraaliarvot millaiset tahansa, pieni portti pitää jättää auki mielen pohjalle siitä, ettei oikeasti voi täsmälleen tietää tekeekö joku oikein vai ei. Ei tuomita toistemme pettämisiä, abortteja, petetyksi tulemisia ja avioliittoon jäämisiä, jne. vaan tuetaan ja oikeasti yritetään ymmärtää, että joka tilanteessa on paljon muutakin kuin mitä itse näkee.

Sanoppa muuta. Onneksi tässä kun ikää kertyy, niin tähän elämään tulee vähän harmaankin sävyjä, päivä päivältä enemmän.

Mikä meistä kukaan on ketään tuomitsemaan. Kaikilla meillä varmasti on kaapissa omiakin luurankoja asiasta, tai toisesta...
 
Minusta on jossain määrin niin, että jos päättää antaa anteeksi, jatkaa avioliittoa, sitten se pitää tehdä myös, rehellisesti ja arpomatta. Se on toisellekin kauheaa sitten jatkaa jotain hyvittämistä tai todistelua loputtomiin. En sano, että ap niin tekisi, mutta tuli nikistään mieleen.
 
Mä oon aina ajatellut että syrjähyppy ei mun liittoani pilaa. Tietty en voi sanoa mitä sitten tekisin oikeasti jos mies pettäis mut jotenkin tää yhdessä olon taival on niin pitkä et tuntuu itsekkäältä sitoa toinen olemaan vain ja ainoastaan mun kanssa seuraavat 50 vuotta. Oon aina ajatellut et parempi pettäää ja huomata kuinka toista rakastaa jos se on ainoa tapa pelastaa liitto. Itsellä ei vielä onneksi ole pettäminen käynyt mielessä eikä toivon mukaan käykään mutta kukaan ei voi tietää millaista meidän elämä on 10 vuoden kuluttua ja tuntuu hullulta ettei pettämistä voisi antaa anteeksi kun se ei kuitenkaan ole maailman isoin rikos. Joku hakee sillä tavalla onnea ja joku taas ei... En siis myöskään tuomitse niitä jotka kerta pettämisestä erota haluavat mutta itse tuskin haluisin. Ja tämän olen miehellenikin sanonut.

AP:lle hyvän jatkon toivotukset :)
 
Mua on myös petetty ja useamapaan kertaan ja kyllä se itsetunnon vei hetkeksi nollille.
Aika-ajoin vieläkin sapettaa niin saakelisti että en tajunnut sitä aikaisemmin ja tehnyt asialle mitään. ja vaikka edelleen olen tämän petturin kanssa ja monet itkut itkenyt ja terapiat käynyt niin yli en siitä pääse luultavasti koskaan ja voi sanoa että se pilasi jollain tapaa mun elämäni.
No mies on muuttunut niistä ajoista ja itse aikoinaan halusi pariterapiaan ja aloitettiin tavallaan puhtaalta pöydältä, mutta voin kyllä myöntää etten ole päässyt vieläkään yli vaikka tapahtuneesta on jo vuosia.
ehkä olen tyhmä tai jotain.....
 
minä elin täydessä pimennossa mieheni suhteen kunnes eräänä päivänä ilmoitti tekstiviestillä ettei halua enää avioliittoa kanssani jatkaa. pari päivää sen jälkeen kertoi että on rakastunut parhaaseen ystävääni ja että he ovat suunnitelleet yhteisen tulevaisuuden. heillä oli ollut vuoden suhde selkäni takana. aina olin ajatellut että se on ero heti ja lähdinkin samana päivänä kodistamme lasten kanssa ja muutin vanhempieni tykö. silti, kaikesta huolimatta olisin halunnut yrittää vielä, ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa jna, mutta mies oli päätöksen jo erosta tehnyt ja muuttikin heti ystäväni kanssa yhteen. myös lapsi oli heille tulossa. eli erottiin. itse pääsin heti psykologin juttusille ja tätä elämää ollaan nyt rakennettu pari vuotta uuteen uskoon. luottamus on asia joka on minulle vaikeaa edelleen ja tulee olemaankin. kun oma mies, lasten isä ja paras ystävä kiskoo maton alta tuolla tavoin ei luottamusta riitä oikein kenellekään. ero on ollut kamalan riitaisa ja edelleen asiat hangertaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
minä elin täydessä pimennossa mieheni suhteen kunnes eräänä päivänä ilmoitti tekstiviestillä ettei halua enää avioliittoa kanssani jatkaa. pari päivää sen jälkeen kertoi että on rakastunut parhaaseen ystävääni ja että he ovat suunnitelleet yhteisen tulevaisuuden. heillä oli ollut vuoden suhde selkäni takana. aina olin ajatellut että se on ero heti ja lähdinkin samana päivänä kodistamme lasten kanssa ja muutin vanhempieni tykö. silti, kaikesta huolimatta olisin halunnut yrittää vielä, ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa jna, mutta mies oli päätöksen jo erosta tehnyt ja muuttikin heti ystäväni kanssa yhteen. myös lapsi oli heille tulossa. eli erottiin. itse pääsin heti psykologin juttusille ja tätä elämää ollaan nyt rakennettu pari vuotta uuteen uskoon. luottamus on asia joka on minulle vaikeaa edelleen ja tulee olemaankin. kun oma mies, lasten isä ja paras ystävä kiskoo maton alta tuolla tavoin ei luottamusta riitä oikein kenellekään. ero on ollut kamalan riitaisa ja edelleen asiat hangertaa.

Ei voi sanoa kuin että pettäminen on perseestä
 

Yhteistyössä