Alkuperäinen kirjoittaja öttismönkiäinen:
Sä käyttäydyt kuin uhmaikäinen.. jos ne ei tee kuten mä haluan, ni mä en pidä niistä lainkaan ( että mä vihaan omia vanhempiani)
Sä sanot *olisin mielummin omien läheisten kans* ja kuitenkin haukut heitä, vihaat heitä, et arvosta heitä? Heidän pitäs tanssia sun pillin mukaan, mut sä et halua tehdä mtn myönnytystä?
Uskonasiat on joillekkin tosi tärkeitä, onhan tuolloin kyse iankaikkisuudesta, je he ovat sullekkin tuota yrittäneet tarjota. Siis parasta mitä tietävät, rakkaudesta sinuun ja lapsenlapsiinsa. Ja jos sä tällä perusteella torjut vanhempiasi ni se ei oo heidän vikansa. Kyllähän vanhempasikin varmaan huomaavat, etteivät saa vastarakkautta, ja että heidän pitäsi sun mielestä elää sun tahtomallasi tavalla, jotta hyväksyisit heidät. Musta sä voisit tehdä myönnytyksiä ja ajatella muita, siis sitä mitä oot vaatimassa vanhemmiltasi. Myönnytysten teko kantaa yleensä hedelmää
Sun vuodatus kuullostaa uhmaikäisen käytökseltä
sä voit yrittää paeta ja olla katkera, mutta Jumalaa et voi paeta.
Sinut ja perheesi on kätketty esirukouksiin ja aina tulet kokemaan ettet ole onnellinen ennen kun teet välisi selviksi Jumalan kanssa.
Itse olen kasvanut helluntaiperheessä, olen tullut uskoon ja nuorempana olin "kuvioissa mukana"... sitten yritin rajua irti-ottoa ja koin juuri samaa ahdistusta kuin sinäkin... sittemmin olen tehnyt asiani selviksi Jumalani kanssa ja Hän ei vaadi minulta mitään ei edes osallistumista konfaan. Käyn tilaisuuksissa silloin kun se minulle sopii, 5-6 kertaa vuodessa ja uskon sydämessäni... se riittää. Elämme normaalia lapsiperheen arkea ja juhlaa, rauha sydämessämme.
Mä olen joutunut koko elämäni tekemään myönnytyksiä vanhemmilleni. Mun pitäs revetä tanssimaan heidän pillin mukaan. Mun tekemisiä ei kumpikaan vanhempani hyväksy. He halusivat minusta uskovaista, etsivät miestäkin minulle uskovaisista. Eivät ole ikinä hyväksyneet minua tällaisena kuin olen. Tuntuu, että päässä sumenee, kun niin ahdistaa.
)
