U
uudelleen synnyttäjä
Vieras
Eli toinen lapsi tulossa.
Rv 31 heräsin keskellä yötä, parina yönä oksentamaan ja kivuliaisiin supistuksiin. Niitä tuli 10min. välein, ja kestivät 2-4h.
Rv 32 Alkoi todellakin kunnon liitoskivut ja maha laskeutui, mutta lapsi ei ole kiinnittynyt vielä. Myös supistuksia ollut, mutta siedettäviä, vaikka välillä saakin jo kiroamaan.
Rv 33 on nyt menossa. Maha on ollut löysänä muutaman päivän, päänsärkyä ja väsymystä on ollut runsaasti, vaikka hemoglobiini onkin ekaa kertaa nousussa. Mielialassa huomaa muutoksen ettei oikein huvittaisi nähdä ketään. Olen tunteellisella/itkuherkällä tuulella. Ja tänään alkoi mielettömät kuukautiskivut! selkää, reisiä ja mahaa Polttaa. Tätä kuukautiskipua on panadolista huolimatta, ja pahenee kun kävelee tai touhuaa. Sellaista jatkuvaa jylläystä on nyt menossa. vain liikkeessä tulee näitä Kunnonsupistuksia.... Kestänyt siis jo yli 6h putkeen tänään.
Minulla on aivan sama fiilis kun esikoisesta alle viikko ennen synnytystä. Neuvolassa tällä viikolla oli täti kuitenkin sitä mieltä että tämä on täysin normaalia uudelleen synnyttäjällä. En saanut aikaa lääkärille, joka olisi katsonut kohdunsuun tilanteen...
Siis onko loppuraskaus todellakin tätä uudelleen synnyttäjällä?!
vielä 7 VIIKKOA?!