Uuden miesystävän vanhempien tapaaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vierailija"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vierailija"

Vieras
Eli tilanne on sellainen, että minulla on yksi lapsi ja miehellä ei yhtään. Olemme kumpikin nuoria, alle 30-vuotiaita. Olemme seurustelleet noin puoli vuotta ja mies on ihan hiljattain tavannut minun lapseni pari kertaa. Nyt hänen mielestään olisi hyvä pikkuhiljaa kertoa suhteestamme vanhemmilleen ja mahdollisesti tavata heitä lähiaikoina.

Mies ei kuitenkaan itsekään osannut sanoa, kuinka hänen vanhempansa todennäköisesti tulevat suhtautumaan siihen, että minulla on ennestään yksi lapsi (hän ei siis vielä ole kertonut muuta, kuin että hän on tapaillut jotakuta).

Miten muilla samassa tilanteessa olevilla on tapaaminen sujunut? Miten miehen vanhemmat ovat suhtautuneet siihen, että mahdollisella tulevalla miniällä on ennestään lapsi(a)?
 
Eikö se nyt ole aika normaalia tai tavallista, että uudella kumppanilla saattaa olla aiempi suhde tai jälkikasvua ennestään. Tartteeko siihen jotenkin erikseen suhtautua? Ite vanhempana, jos aikuinen lapsi kertoisi uudella poika-/tyttöystävällään olevan lapsen jotenkin tuntuisi, että reaktio olisi jotain sitä luokkaa, että "ai, minkä ikäinen?"
 
Tiedän yhdet vanhemmat, jotka eivät lasta ikinä halunneet edes tavata ja miniää pitivät huonoimpana mahdollisena valintana pojalleen. Sitten tiedän myös vanhemmat, jotka pitävät lapsesta ja kutsuvat itseään lapsen isovanhemmiksi.
 
[QUOTE="...";29742057]Suhtautumiseen saattaa vaikuttaa myös, onko lapsi saatu 15 vai 25-vuotiaana.[/QUOTE]

No eikö se ois vaan meriitti, jos teinivanhemmuudesta huolimatta on klaarannut hyvin elämässä kolmekymppiseksi? Sen sijaan, jos tarina jatkuis niin, että kumppanilla lapsi, joka otettu huostaan niin sitten voisin jo hieman epäröidä homman järkevyyttä.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Lähinnä huolettaa, että koska ollaan kumpikin niin nuoria, niin kumppaninin vanhemmat voivat kokea että olen nimenomaan huono vaihtoehto heidän pojalleen "tässä iässä". Ja nimenomaan pelkään tuota ettei lastani koskaan hyväksyttäisi. Lapsen olen saanut 22-vuotiaana ja lapsi on alle kouluikäinen.
 
Meillä meni niin että tällä hetkellä anoppi ja appi ovat kuin isovanhemmat lapselleni :) alkuun itsekin jännitin suhtautumista kun en vielä tuntenut heitä, mutta ihan turhaan, ovat ottaneet meidän sydämellisesti vastaan. Ja minä olen juurikin "teiniäiti" saanut lapseni 18-vuotiaana, nyt 6-vuotiaan, mieheni on kyllä jo yli 30 että voihan silläkin olla vaikutusta anoppien suhtautumiseen, kun ei ole enää ihan poikanen kyseessä. Mieheni vanhemmat ovat tavallisia maanläheisiä ihmisia, ei mitään snobeja.

Mun melestä jos anopeilla tai muilla sukulaisilla olisi jotain lasta tai minua vastaan tai pahaa sanottavaa niin saisivat pitää mielipiteet itsellään, ja sitten tuskin olisin kyläilemässä tai pitämässä yhteyttä heihin ollenkaan, mies saisi halutessaan yksinään olla yhteydessä.
 
[QUOTE="vieraana";29743120]En kyllä haluaisi miniäksi parikymppistä tyttöä, joka on jo ehtinyt pyöräytellä lapsia.[/QUOTE]

Juuri tällaista asennetta pelkään miehen vanhemmilta. En usko, että keksivät muuten minusta mitään valitettavaa, olen mielestäni oikein mukava ihminen, tulen toimeen omillani, olen hyvä äiti (ja minulla on hyvät välit lapseni isään) ja muutenkin mielestäni ihan sosiaalinen, hyväkäytöksinen, vastuuntuntoinen ja huumorintajuinen ihminen, minulla on kiva ja siisti koti, olen hyvä ruoanlaittaja ja olen saamassa kohta toista korkeakoulututkintoa kasaan. Toki voi olla, etteivät henkilökemiat muutenkaan kohtaisi, mutta olisi ikävää, jos minua ei hyväksyttäisi vain siksi että minulla sattuu olemaan aiemmasta pitkästä suhteesta lapsi :(
 
[QUOTE="vieraana";29743120]En kyllä haluaisi miniäksi parikymppistä tyttöä, joka on jo ehtinyt pyöräytellä lapsia.[/QUOTE]


Minun 22-vuotias poikani asuu avoliitossa 27-vuotiaan naisen kanssa joka on kahden lapsen yksinhuoltaja.
Minä en yhtään puutu heidän elämäänsä enkä poikani naisvalintaan. Poikani on onnellinen ja se riittää minulle.

Lapset ovat olleet yökylässä luonani, kutsuvat minua varamummoksi ja kohtelen heitä kuin omia tulevia (mahdollisia) lapsenlapsiani.

Olen itsekin nuorena saanut ainoan lapseni eikä kukaan minua sen vuoksi tuominnut.
 

Yhteistyössä