Uupuneet äidit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti on romahtamassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äiti on romahtamassa

Vieras
Mitä apua olette käytännössä saaneet ja mistä? Kuka on auttanut konkreettisesti miten?

Tukiverkosto asuu liian kaukana voidakseen auttaa.

Mulla on semmoinen olo, että kotiäitiys uuvuttaa niin paljon, että en jaksa mennä töihin, ellen saa ensin nukkua ainakin viikon putkeen ja sitten saada hetken omaa aikaa.

Pää halkeaa jos en saa ikinä miehen kanssa parisuhdeaikaa muuten, kuin iltaisin.

Olen ollut kotona yhteensä 6 vuotta ja saanut 2 lasta. Olen kärttyinen ja välillä ahdistaa niin, että rintaan koskee. Lapset valvottavat paljon ja hoidan yöherätykset yksin, jotta mies jaksaa herätä töihin. Kerran viikossa viikonloppuisin mies tuuraa yöherätykset ja saan nukkua.

Isompi lapsista on päivähoidossa. Yritän saada pienemmänkin päivähoitoon, mutta en tiedä onnistuuko, kun jonoa on. Tuntuu, et romahdan totaalisesti, jos pienin ei pääse pian päivähoitoon. Huono äiti fiilikset tästä kaikesta ei auta oloa yhtään.

Minusta tuntuu, ettei mistään voi saada tarvitsemaani apua. Neuvolaan olen puhunut tästä. Elämänhallinnassa ei ole mitään ongelmia, eli en tarvitse kodinhoidon suorittamiseen tukea. Se asia hoituu vaikka unissaan. En tarvitse mitään perhetyöntekijää keskustelemaan kanssani. Haluan olla mielummin yksin, nukkua ja tehdä omia juttuja välillä. Olen vain niin puhki, että tarvitsen lastenhoitoapua ja omaa sekä parisuhdeaikaa!

Mikä avuksi?
 
mene mielenterveystoimistoon, sieltä saat apua. ne voi opastaa ja auttaa hommaamaan teille vaikka perhetyöntekijän avustamaan arjen pyörityksessä

En oikein tiedä, että onko uupumus mielenterveysjuttu. Arjen pyöritys onnistuu hyvin nytkin, mutta vie kaikki mehut minusta äitinä. Mies auttaa kyllä, mutta ei se poista uupumusta. Olen kuullut, että perhetyöntekijä auttaisi juuri niitä joille on epäselvää, miten arkea pyöritetään. Minulle siinä ei ole mitään epäselvää. Hoidan kaiken melko mallikkaasti ja samalla sitten väsyn yli sietokyvyn aika ajoin. Sitten olen ärtyisä ja rintaan koskee.

ap
 
Kuule. Sinulle on ilmeisesti jo tarjottu apua neuvolan puolelta. Sinulle ehdotetaan nytkin hyviä apuja.
Mutta sinä et halua. Nämä toimet sitä ja tätä ja tuota, nämä tekevät vain sitä ja tätä enkä halua sitä ja tätä.

Ei.

Nämä on juuri ne tahot joista SINÄ saat apua.

Sitten on vain omaa tyhmyyttäsi josset ota apua vastaan.
 
Mä suosittelisin perheneuvolaan kääntymistä. Vaikka itse koetkin, että osaat, ja varmastikin osaat, perusarjen niin sulla on kuitenkin ongelmia sen kuormittamisen sietämisessä ja siten hallitsemisessa. Perheneuvola on nimensä mukaisesti tarkoitettu koko perheen hyvinvoinnille. Saisit sieltä ihan käytännön vinkkejä, mitä tehdä milloinkin, mistä kohtaa vielä arkea organisoida ja priorisoida helpommaksi. Sitä kautta voisi myös nuoremman saada helpommin päivähoitoon vaikka osa-aikaiseksi.
Joskus täytyy vain nöyrtyä ja pyytää apua muilta ammattilaisilta ja ennen kaikkea ymmärtää ottaa apua vastaan. Se taitaa olla useimmilla kaikista vaikeinta.
 
Tästä mieleeni tulleita asioita:
Siis mitä, tuleeko ne mun kotiin kertomaan, et tyyliin siivoon, pesen pyykit ja hoidan lapset väärin. Tämä on mun koti ja mä päätän, että miten nämä asiat hoidetaan oikein! Mä voin kyllä apukäsille kertoa ohjeet, et miten tuo ja tuo kotihomma tehdään. Sitten mun jaksaminen parantuu merkittävästi!

Ap
 
Kuule. Sinulle on ilmeisesti jo tarjottu apua neuvolan puolelta. Sinulle ehdotetaan nytkin hyviä apuja.
Mutta sinä et halua. Nämä toimet sitä ja tätä ja tuota, nämä tekevät vain sitä ja tätä enkä halua sitä ja tätä.

Ei.

Nämä on juuri ne tahot joista SINÄ saat apua.

Sitten on vain omaa tyhmyyttäsi josset ota apua vastaan.

On puhuttu jotain ja olen itse yrittänyt selvitellä, että saisiko mistään apua.

En ole vielä ainakaan kuullut, että mistä saisi juuri mun tarvitsemaa apua. Miksi pitäisi ottaa vastaan apua, joka ei auta ehkä minua vaan todennäköisesti kuormittaa entisestään?

Ap
 
Palkkaisin lastenhoitajan ja siivoojan, jos meillä olisi siihen varaa. Tämä auttaisi.

Ap
No voi hyvänen aika. Mene sinne neuvolaan. Sieltä saat apua. Neuvola on se paikka, joka neuvoo sua mistä saat apua, mikä taho sulle ois paras jne.
Perhetyö on nykyään lain takaama oikeus, se ei ole lastensuojelua, perhetyö tekee mitä sinä toivot, tarvittaessa vaikka kitkee rikkaruohot pihalta.
Tarvittaessa neuvola järjestää sulle vaikka seuraavaks päiväks lapset hoitoon.
Perhetyöntekijä neuvoo sua. Auttaa sua hahmottamaan mitä tarviit, tai neuvoo miestä järjestämään ne sulle.

Oikeesti.

Mitä sää kuvittelet?? Että joku ihan ilman mitään yhteydenottoa tuo ja vie sun lapset pois, että saat pari viikkoa levätä miehen kanssa?
Ei.
Toki tämäkin kyllä järjestyy, ihan oikeesti (sitä kutsutaan sijoitukseksi), mutta ensin sun täytyy mennä sinne neuvolaan, tai edes soittaa sinne.
 
En tarvitse elämänhallintaa tukevaa tai lastensuojelua. Tarvitsen vain auttavia lisäkäsiä, jotta uupumus poistuu.

Tässä tämä oli yksinkertaisuudessaan.

En ymmärrä, että miksi minun pitäisi vastaanottaa alussa mainitsemiani tukitoimia, kun en ole niitä vailla!

Ilmeisesti tämmöistä tukea ei ole tarjolla?

Ap
 
Onko vanhin lapsenne kokopäiväisenä hoidossa? Jos ei, niin voisi tehdä uutta sopparia, että olisi vaikka ens alkuun parina kolmena päivänä viikossa. Nuorin on minkä ikäinen? Käytkö lapsen/lasten kanssa esim.perhekerhoissa? (vertaistukea saatavilla sekä sosiaalistumista ja verkostoitumista, jopa hoitoavun saamista) Vai oletko kotiympyröissä? Nukkuuko pienin päiväunia? Jos nukkuu, niin silloin kannattaa sinunkin nukkua. Ja miehesi patista hoitamaan yöhoidot ja muutoinkin ottamaan lasten kanssa enemmän vastuuta viikonloppuisin aina ruuanlaitosta lähtien, ellei jo tee niin.
Perheneuvola auttaa sua näkemään arkesi kuormuttavuuspisteet, joita et hallitse ja jotka kuormittavat sua nyt. Kodin ei tarvitse olla lapsiperheessä tiptop 24/7/365, kaikkea ruokaa ei tarvitse lähteä itse tekemään ns. alusta asti vaan voi helpottaa puolivalmisteilla, pyykkikoneen ei tarvitse pyöriä joka päivä jne. Sä näet kaiken tarjottavan avun nyt jotenkin todella negatiivisessa valossa, mikä puolestaan kertoo hyvin vahvasti, että olet kireänä, uuvuksissa ja stressaantunut. Nyt on todellakin aika puhaltaa peli poikki ja tehdä ensimmäinen siirto konkreettisesti. Toki vout olla asiasta yhteyksissä vaikka päivähoitoon, jos koet että sun on helpompi heille puhua avun tarpeestasi. Hekin osaavat antaa tietoa, mitä tehdä ja minkä tahon puoleen kääntyä, jotkut voivat tietää jopa hyvän lapsenvahdinkin (Mll:n puolelta lapsenvahti on edullistakin).
Ja rupeapa katsomaan työpaikkoja. Aloita vaikka osa-aikaisena. Saat yllättävän nopeasti perspektiiviä asioihisi ja muutakin mietittävää kuin pelkät kotikuviot.
 
Ota nyt vain ensimmäinen askel ja juttelet neuvolassa.

Kunpa itse olisin aikanaan tajunnut tehdä sen, kun lapset olivat pieniä ja huolehdin samalla sairaista vanhemmistani ja meillä oli yritys eli mies oli pois pitkät päivät. Lisäksi oli muuta murhetta lähipiirissä ja olin avuksi, minkä pystyin. Joskus mietin, miten jaksoin.

Tsemppiä sinulle!
 
Vanhin lapsi on kokopäiväisessä hoidossa 5 päivää viikossa. Itseasiassa hänella on ollut perheneuvolakontakti haastavan käytöksen takia, jota on jatkunut varmaan syntymästä saakka. Minun jaksamista en ole maininnut pahemmin ja olen koittanut vain sinnitellä. Pelkään, että lapsi viedään, jos en sinnittele tai tämäon pahin painajainen. Olen kyllä päiväkotiin maininnut, että mun jaksaminen ei riitä setvimään enää vuosia jatkunutta lapsen haastavaa käytöstä, et setvikää päiväkoti ja perheneuvola asiaa pääasiassa keskenänne.

Nuorin lapsi on 2v. Käymme sekä perhekerhoissa että olemme kotona. En tunne perhekerhoista ketään muuten kuin hyvänpäivän tuttuna, eli moikataan jos törmätään.

Olen karsinut kotitöissä sen, etten enää suursiivoa kerran viikossa, vaan siivoilen pikkuhiljaa vähän ja jaksamisen mukaan. Keittiönkään ei tarvitse enää olla pakkomielteisen pakosti joka ilta lasten nukutuksen jälkeen aivan tip top vaan voin siivota vasta seuraavana päivänä. Ruokaa en tee itse kovin usein muutenkaan. Pyykkiä pesen melkein joka päivä, koska haluan lapsilla olevan joka päivä puhtaat vaatteet ja vii.eisen päälle toisiinsa sopivat yhdistelmät. Myönnän olevani lastenvaatefriikki.

Itseasiassa MLL on melko kallis kun meillä on nyt velkajärjestelykin. Pieni nukkuu päiväunet lähes joka päivä. Osa-aikatyö voisi olla hyvä idea, koska jäisi aluksi aikaa toipua uupumuksestakin ennen kokoaikatyön aloitusta!

Ap
 
Ota nyt vain ensimmäinen askel ja juttelet neuvolassa.

Kunpa itse olisin aikanaan tajunnut tehdä sen, kun lapset olivat pieniä ja huolehdin samalla sairaista vanhemmistani ja meillä oli yritys eli mies oli pois pitkät päivät. Lisäksi oli muuta murhetta lähipiirissä ja olin avuksi, minkä pystyin. Joskus mietin, miten jaksoin.

Tsemppiä sinulle!

Kuulostaa haastavalta ja kuormittavalta. Kiitos!

Ap
 
Laita paikaliseen facen äitiryhmään viesti, että kaipaatte tukiperhettä vuoroin hoidossa- periaatteella. Eli hae muita jonka luokse lapsenne voisi mennä joka toinen viikonloppu ja sitten vastaavasti te otatte heidän lapset. Ja ihan pe-su, niin saa vähän omaa aikaa.
 
Toimiiko tuo käytännössä, onko sulla kokemusta vastaavasta? Miten perheiden toisiinsa tutystuminen meni? En kellekään ihan vieraalle lapsia uskalla päästää, kun en taustoja tunne yhtään. Itseasiassa mulla on tosi pelko lasten turvallisuuden tähden, kun jatkuvasti tulee päivittäislehdistä ym. juttua kaikenmaailman pedareista. En luota oikein kehenkään vieraaseen kovin helposti. Isompaa olen jo ohjeistanutkin vaarallisten aikuisten välttelemiseen.

Ap
 
Yhteistyössä