H
HämmentynytN
Vieras
Ajattelin täällä kysellä kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa kuin minä nyt, jompana kumpana osapuolena. Syy tähän on halu ymmärtää "suhteen" toista osapuolta.
Tapailin reilun kuukauden erittäin tiiviisti miestä, joka itseäni viitisen vuotta vanhempi, lähenee kolmeakymppiä. Alussa olin suhteessa se osapuoli, joka ei ollut niin hirveän innoissaan, koska koin jollain tavalla olevani yhä kiinni miehessä, jota olin tapaillut aiemmin keväällä, vaikka meillä ei varsinaista parisuhdetta ollutkaan. Ajattelin kuitenkin katsoa tilannetta vielä hetken, koska tämä uusi mies vaikutti kuitenkin kaikinpuolin todella mahtavalta ihmiseltä. Onneksi en hätäillyt, koska pian huomasinkin, että tämä mies oli vienyt sydämeni ihan omana itsenään, ei siis minään eksäni korvikkeena.
Jonkin aikaa kaikki meni hyvin ja asiat etenivät aika vahdilla, vietimme suuren osan vapaa-ajastamme toistemme luona. Aloin kuitenkin jossain vaiheessa huomata, että mies oli välillä todella etäinen ja tuntui kovasti pohtivan jotain. Samaan aikaan omat tunteeni syvenivät, ja alkoi ihmetyttää toisen mietteliäisyys. Koetin varovasti kysellä syytä tähän käytökseen, mies sanoi aluksi, että hänellä on elämässään asioita, joita ei ole vielä valmis jakamaan kanssani. Annoin siis asian olla, koska ajattelin että se päivä vielä tulee, kun hän niin tekee. No, se päivä tulikin, kun mies sitten kertoi, että välittää minusta aivan mielettömästi, mutta että reilu puoli vuotta sitten päättynyt suhde eksän kanssa painaa vieläkin mieltä, varsinkin nyt, kun suhteemme oli alkanut käymään vakavaksi. Hänet oli aikanaan jätetty melko tylyllä tavalla (nainen oli pakannut kamat eräänä päivänä ja häipynyt toisen miehen matkaan 5 vuoden parisuhteen jälkeen). Mies kertoi pelkäävänsä antaa sydämensä minulle, koska pelkää minunkin lähtevän. Käsitin myös, että hän oli ollut viimeiset 6kk aivan pohjalla tämän eronsa takia, siis oikeasti pohjalla henkisesti..
Tästä alkoi sitten vaihe, jonka seurauksena tänne kirjoittelen. Mies pyysi hetken aikaa saada miettiä asioita ja selvitellä päätänsä kaiken suhteen. Emme nähneet pariin viikkoon, mutta en myöskään voinut olla pitämättä häneen yhteyttä muuten, vaikka olisikin pitänyt varmaan hillitä hermoni. Sitten mies ilmoitti, että ei ole yhäkään saanut ajatuksiaan järjestykseen, ja että hän ei voi odotuttaa minua tässä, koska ei tiedä kauanko aikaa vielä tarvitsee. Hieman mustasukkaisesti myös totesi, ettei halua estää minua "ravaamasta baareissa ja hankkimasta uusia suhteita", jostain syystä hänellä nyt siis on se kuva, että hän ei riittäisi minulle vaan haluaisin muka jotain muuta. Hän myös tietää, että eksäni, joka keväällä minut jätti, on nyt tullut katumapäälle ja yrittää saada minut takaisin. Itseltäni ei enää sellaista halua löydy, mutta tälle uudelle miehelle tilanne tuntuu olevan vaikea. Näimme vielä tarkoituksena puhua asiat läpi ja lopettaa suhde hyvissä ja asiallisissa merkeissä. No tämän tapaamisen aikana mies sitten murtuikin äkkiä, ja pyysi että voisin häntä vielä hetken odottaa, ottamatta lainkaan mitään yhteyttä, jotta hän voi täysin rauhassa ja yksin selvittää päänsä. Tiedän, että ero eksästä ei ole ainut hänen mieltään kaivertava asia, hänellä on esimerkiksi töitä niin älyttömästi, että hän on senkin takia melko lopussa. Tapaamisemme aikana hän totesi, että luulee katuvansa pitkään, jos antaa minun nyt mennä, mutta ei vaan tunne olevansa vielä täysin valmis uuteen suhteeseen, eikä halua kanssani mtn "kevyttä" suhdetta vaan yhteisen elämän. En usko, että tässä on kyse siitä, että mies kaipaisi eksäänsä (ja näin on myös sanonut), vaan siitä että hän tosissaan oli kuvitellut että se suhde olisi ollut se "lopullinen" suhde, ja yhtäkkiä kaikki vietiin häneltä ja vielä niin tökeröllä tavalla.
Kysyisinkin teiltä mielipiteitä, oletteko olleet vastaavassa tilanteessa? Olen itse myös elänyt 5 vuoden parisuhteessa, ja eronnut siitä vuosi sitten, mutta meidän eromme oli sopuisa ja molemmille jäi yhteisestä ajastamme vain kauniita muistoja. En kokenut missään vaiheessa mtn aivan järkyttävää erotuskaa, joten vaikka haluaisin niin kovin ymmärtää tätä uutta miestä, tuottaa se minulle hankaluuksia. Oletteko itse kokeneet eron, joka on sattunut niin valtavasti, että vielä 7-8 kk erosta olette olleet henkisesti niin rikki, ettette pysty suunnitella mtn uutta, vaikka olisitte löytäneet ihmisen, josta välitätte hyvin syvästi? Tai oletteko olleet se osapuoli, joka on joutunut valitsemaan, jääkö odottamaan toista vai jatkaako vain elämäänsä? Järjellä ajateltuna minun toki tulisi mennä eteenpäin ja koettaa unohtaa tämä mies, mutta olen aina elänyt vahvasti tunteella ja nyt se tunne sanoo, että tässä olisi mies, josta kannattaisi pitää kiinni. En todella ihastu miehiin helposti, ainakaan syvästi, mutta tässä olisi sellainen ihminen, jolle sydämeni todellakin väpättää. Olen ihan rikki tästä tilanteesta, koska en voi saada ihmistä, jonka haluaisin.
Tapailin reilun kuukauden erittäin tiiviisti miestä, joka itseäni viitisen vuotta vanhempi, lähenee kolmeakymppiä. Alussa olin suhteessa se osapuoli, joka ei ollut niin hirveän innoissaan, koska koin jollain tavalla olevani yhä kiinni miehessä, jota olin tapaillut aiemmin keväällä, vaikka meillä ei varsinaista parisuhdetta ollutkaan. Ajattelin kuitenkin katsoa tilannetta vielä hetken, koska tämä uusi mies vaikutti kuitenkin kaikinpuolin todella mahtavalta ihmiseltä. Onneksi en hätäillyt, koska pian huomasinkin, että tämä mies oli vienyt sydämeni ihan omana itsenään, ei siis minään eksäni korvikkeena.
Jonkin aikaa kaikki meni hyvin ja asiat etenivät aika vahdilla, vietimme suuren osan vapaa-ajastamme toistemme luona. Aloin kuitenkin jossain vaiheessa huomata, että mies oli välillä todella etäinen ja tuntui kovasti pohtivan jotain. Samaan aikaan omat tunteeni syvenivät, ja alkoi ihmetyttää toisen mietteliäisyys. Koetin varovasti kysellä syytä tähän käytökseen, mies sanoi aluksi, että hänellä on elämässään asioita, joita ei ole vielä valmis jakamaan kanssani. Annoin siis asian olla, koska ajattelin että se päivä vielä tulee, kun hän niin tekee. No, se päivä tulikin, kun mies sitten kertoi, että välittää minusta aivan mielettömästi, mutta että reilu puoli vuotta sitten päättynyt suhde eksän kanssa painaa vieläkin mieltä, varsinkin nyt, kun suhteemme oli alkanut käymään vakavaksi. Hänet oli aikanaan jätetty melko tylyllä tavalla (nainen oli pakannut kamat eräänä päivänä ja häipynyt toisen miehen matkaan 5 vuoden parisuhteen jälkeen). Mies kertoi pelkäävänsä antaa sydämensä minulle, koska pelkää minunkin lähtevän. Käsitin myös, että hän oli ollut viimeiset 6kk aivan pohjalla tämän eronsa takia, siis oikeasti pohjalla henkisesti..
Tästä alkoi sitten vaihe, jonka seurauksena tänne kirjoittelen. Mies pyysi hetken aikaa saada miettiä asioita ja selvitellä päätänsä kaiken suhteen. Emme nähneet pariin viikkoon, mutta en myöskään voinut olla pitämättä häneen yhteyttä muuten, vaikka olisikin pitänyt varmaan hillitä hermoni. Sitten mies ilmoitti, että ei ole yhäkään saanut ajatuksiaan järjestykseen, ja että hän ei voi odotuttaa minua tässä, koska ei tiedä kauanko aikaa vielä tarvitsee. Hieman mustasukkaisesti myös totesi, ettei halua estää minua "ravaamasta baareissa ja hankkimasta uusia suhteita", jostain syystä hänellä nyt siis on se kuva, että hän ei riittäisi minulle vaan haluaisin muka jotain muuta. Hän myös tietää, että eksäni, joka keväällä minut jätti, on nyt tullut katumapäälle ja yrittää saada minut takaisin. Itseltäni ei enää sellaista halua löydy, mutta tälle uudelle miehelle tilanne tuntuu olevan vaikea. Näimme vielä tarkoituksena puhua asiat läpi ja lopettaa suhde hyvissä ja asiallisissa merkeissä. No tämän tapaamisen aikana mies sitten murtuikin äkkiä, ja pyysi että voisin häntä vielä hetken odottaa, ottamatta lainkaan mitään yhteyttä, jotta hän voi täysin rauhassa ja yksin selvittää päänsä. Tiedän, että ero eksästä ei ole ainut hänen mieltään kaivertava asia, hänellä on esimerkiksi töitä niin älyttömästi, että hän on senkin takia melko lopussa. Tapaamisemme aikana hän totesi, että luulee katuvansa pitkään, jos antaa minun nyt mennä, mutta ei vaan tunne olevansa vielä täysin valmis uuteen suhteeseen, eikä halua kanssani mtn "kevyttä" suhdetta vaan yhteisen elämän. En usko, että tässä on kyse siitä, että mies kaipaisi eksäänsä (ja näin on myös sanonut), vaan siitä että hän tosissaan oli kuvitellut että se suhde olisi ollut se "lopullinen" suhde, ja yhtäkkiä kaikki vietiin häneltä ja vielä niin tökeröllä tavalla.
Kysyisinkin teiltä mielipiteitä, oletteko olleet vastaavassa tilanteessa? Olen itse myös elänyt 5 vuoden parisuhteessa, ja eronnut siitä vuosi sitten, mutta meidän eromme oli sopuisa ja molemmille jäi yhteisestä ajastamme vain kauniita muistoja. En kokenut missään vaiheessa mtn aivan järkyttävää erotuskaa, joten vaikka haluaisin niin kovin ymmärtää tätä uutta miestä, tuottaa se minulle hankaluuksia. Oletteko itse kokeneet eron, joka on sattunut niin valtavasti, että vielä 7-8 kk erosta olette olleet henkisesti niin rikki, ettette pysty suunnitella mtn uutta, vaikka olisitte löytäneet ihmisen, josta välitätte hyvin syvästi? Tai oletteko olleet se osapuoli, joka on joutunut valitsemaan, jääkö odottamaan toista vai jatkaako vain elämäänsä? Järjellä ajateltuna minun toki tulisi mennä eteenpäin ja koettaa unohtaa tämä mies, mutta olen aina elänyt vahvasti tunteella ja nyt se tunne sanoo, että tässä olisi mies, josta kannattaisi pitää kiinni. En todella ihastu miehiin helposti, ainakaan syvästi, mutta tässä olisi sellainen ihminen, jolle sydämeni todellakin väpättää. Olen ihan rikki tästä tilanteesta, koska en voi saada ihmistä, jonka haluaisin.
Intohimoa ei yhteisestä ajastamme puuttunut varmasti kummankaan mielestä, eli mistään kaverillisesta suhteesta ei kohdallamme ollut kyse, vaan siitä että edellisestä suhteesta jääneet traumat ja pelot eivät näytä hellittävän. Mutta oikeassa olet siinä, että vähemmillä sydänsuruilla varmasti pääsisin unohtamalla..
