Myös Vieno on sekä pojan että tytön nimi. Tosin varmaan aika harvinainen miehen nimi nykyisin.
Ap:n tilanne sikäli aika hauska, että pari vuotta sitten etsin kaksosille nimiä, joissa oli samat perusteet: pojasta piti tulla Verneri ja mummot kilvan etsivät V-alkuista tytön nimeä, mielellään kolmitavuista.
No, Verneristä tuli kaksi päivää ennen ristiäisiä ihan muu nimi ja samalla unohdimme lapsikatraan kohdalta v-alkuisuuden. Kolmitavuisuudesta pidimme kiinni.
Valma on varmaan jo mainittu, mutta sitä mietin pitkään, vaikka ei kolmitavuinen olekaan. Lisäksi harkitsi joitakin yhdysnimiä esim. Viivi-Sofia tms. Mies ei innostunut viivanimistä. Vadelma olisi ollut ihana ja sopinut vauvalle, mutta aikuisen nimenä se tosiaan olisi aika hassu. On kuitenkin Suomessa sen nimisiä kastettu.
Onnea etsintään ap:lle!