Vaaran merkit ilmassa?

[Ihmetys-73]

Olemme olleet naimisissa yli 10 vuotta, yhdessä 15 vuotta ja lapsia on kaksi. Molemmat tällaisia kohta nelikymppisiä. Minusta meillä on ollut aina erittäin hyvä suhde. Olemme aina mieheni kanssa keskustelleet paljon ja viihtyneet yhdessä. Mieheni on myös erittäin perhekeskeinen ja viettää paljon aikaa lasten kanssa, laittaa ruokaa yms. Joten kotitöistä ja menoistakaan ei ole ollut koskaan suuria riitoja. Nyt on kuitenkin alkanut tulla joitan "pilviä taivaalle". Mieheni on ollut jo jonkin aikaa selkeästi jotenkin tyytymätön suhteeseemme. Hän sanoo kaipaavansa enemmän hellyytä ja rakkaudenosoituksia, tunnetta ja yhteisiä hetkiä. Tietää ja myöntää että niitä ei lapsiperheen arkeen niin paljon mahdu mutta kuulemma ihan pienetkin arjen hellyydet riittäisivät. Itse en ole koskaan ollut mikään "kainalossa kiehnääjä" ja olen varmaan antanut hänelle liian vähän huomioita välillä. Jotenkin en vain osaa arjen pyörityksessä ajatella mitään muuta ja siksi nuo hellyydenosoitukset jäävät antamatta. Mutta en muuten ole mielestäni mitenkään muuttunut. Mieheni kuitenkin sanoo minun myös muuttuneen ja olevan nykyisin etäisempi ja usein jotenkin "ei paikalla". Itse en ole tällaista huomannut. Rakastan miestäni mutta liika romantiikka on minulle vierasta. Hän ehkä kaipaisi sitä enemmän.

Heti alkuun pitää sanoa että en usko että hänellä on ketään toista, tai edes mitään ihastusta. Uskon että huomaisin sen kyllä monista muista merkeistä. Mutta se on selvää että mieheni kaipaa suhteeseemme jotain uutta. Ongelma on se että itse eläisin näin ihan tyytyväisenä. Mutta en oikein uskalla vain antaa asian ollakaan ja katsoa meneekö asia mieheni mielessä vain pahemmaksi vai ei. Silti en usko että osaan itse muuttua suhteessa jotenkin radikaalisti toisenlaiseksi. Ollaanko tässä nyt ihan oikeasti "vaaran paikassa" jossa minun pitäsi oikeasti muuttua jotta avioliittomme pysyisi onnellisena vielä jatkossakin vai onko miehelläni vain joku kriisi? Vinkkejä tai kokemuksia otetaan ilolla vastaan.

 

[Pilleriina]

Oletkin muuttunut miehesi mielestä, vaikka et sitä itse huomaa, olemme usein tosi sokeita itsellemme. Ihmettelen kovasti, miksei hellyyttä ja läheisyyttä voi antaa siksi, että se on toiselle tärkeää? Mitä menettää jos tekee toiselle asioita jotka ei välttämättä ole itselle tärkeitä? Tiedän pariskuntia joilla on seksiä harvoin siksi, että toinen ei halua. Miksi sen toisen halut ovat tärkeämmät kuin toisen. Mielestäni ei ole oikein, että parisuhteessa eletään vain toisen halujen mukaan.
Lapset eivät ole este hellyyden ja läheisyyden antamiselle, mutta joskus me olemme niin täysin vain äitejä ja isiä, että unohdamme olla toisillemme miehiä ja naisia. Ainakin itselläni on sellainen kokemus entisestä puolisostani.
Minä tiedän miltä tuntuu kaivata hellyyttä ja yhteisiä hetkiä, kun toiselle ne eivät olleet tärkeitä, se on surullista, mutta siitä on todella helppo lähteä.
Se onko puolisolla toinen, ei ole meidän uskostamme kiinni, yleensä vaimo on viimeinen joka saa tietää.
Jos miehesi vielä haluaa sinulta hellyyttä, läheisyyttä ja yhteisiä hetkiä, niin viisaasti teet, jos niitä hänelle annat.
Koskaan koko parisuhde ei ole se, miten toinen puolisoista tuntee sen olevan, vaan miten he yhdessä sen kokevat.

Olemme olleet naimisissa yli 10 vuotta, yhdessä 15 vuotta ja lapsia on kaksi. Molemmat tällaisia kohta nelikymppisiä. Minusta meillä on ollut aina erittäin hyvä suhde. Olemme aina mieheni kanssa keskustelleet paljon ja viihtyneet yhdessä. Mieheni on myös erittäin perhekeskeinen ja viettää paljon aikaa lasten kanssa, laittaa ruokaa yms. Joten kotitöistä ja menoistakaan ei ole ollut koskaan suuria riitoja. Nyt on kuitenkin alkanut tulla joitan "pilviä taivaalle". Mieheni on ollut jo jonkin aikaa selkeästi jotenkin tyytymätön suhteeseemme. Hän sanoo kaipaavansa enemmän hellyytä ja rakkaudenosoituksia, tunnetta ja yhteisiä hetkiä. Tietää ja myöntää että niitä ei lapsiperheen arkeen niin paljon mahdu mutta kuulemma ihan pienetkin arjen hellyydet riittäisivät. Itse en ole koskaan ollut mikään "kainalossa kiehnääjä" ja olen varmaan antanut hänelle liian vähän huomioita välillä. Jotenkin en vain osaa arjen pyörityksessä ajatella mitään muuta ja siksi nuo hellyydenosoitukset jäävät antamatta. Mutta en muuten ole mielestäni mitenkään muuttunut. Mieheni kuitenkin sanoo minun myös muuttuneen ja olevan nykyisin etäisempi ja usein jotenkin "ei paikalla". Itse en ole tällaista huomannut. Rakastan miestäni mutta liika romantiikka on minulle vierasta. Hän ehkä kaipaisi sitä enemmän.

Heti alkuun pitää sanoa että en usko että hänellä on ketään toista, tai edes mitään ihastusta. Uskon että huomaisin sen kyllä monista muista merkeistä. Mutta se on selvää että mieheni kaipaa suhteeseemme jotain uutta. Ongelma on se että itse eläisin näin ihan tyytyväisenä. Mutta en oikein uskalla vain antaa asian ollakaan ja katsoa meneekö asia mieheni mielessä vain pahemmaksi vai ei. Silti en usko että osaan itse muuttua suhteessa jotenkin radikaalisti toisenlaiseksi. Ollaanko tässä nyt ihan oikeasti "vaaran paikassa" jossa minun pitäsi oikeasti muuttua jotta avioliittomme pysyisi onnellisena vielä jatkossakin vai onko miehelläni vain joku kriisi? Vinkkejä tai kokemuksia otetaan ilolla vastaan.

 

[Hop hop]

Oletkin muuttunut miehesi mielestä, vaikka et sitä itse huomaa, olemme usein tosi sokeita itsellemme. Ihmettelen kovasti, miksei hellyyttä ja läheisyyttä voi antaa siksi, että se on toiselle tärkeää? Mitä menettää jos tekee toiselle asioita jotka ei välttämättä ole itselle tärkeitä? Tiedän pariskuntia joilla on seksiä harvoin siksi, että toinen ei halua. Miksi sen toisen halut ovat tärkeämmät kuin toisen. Mielestäni ei ole oikein, että parisuhteessa eletään vain toisen halujen mukaan.
Lapset eivät ole este hellyyden ja läheisyyden antamiselle, mutta joskus me olemme niin täysin vain äitejä ja isiä, että unohdamme olla toisillemme miehiä ja naisia. Ainakin itselläni on sellainen kokemus entisestä puolisostani.
Minä tiedän miltä tuntuu kaivata hellyyttä ja yhteisiä hetkiä, kun toiselle ne eivät olleet tärkeitä, se on surullista, mutta siitä on todella helppo lähteä.
Se onko puolisolla toinen, ei ole meidän uskostamme kiinni, yleensä vaimo on viimeinen joka saa tietää.
Jos miehesi vielä haluaa sinulta hellyyttä, läheisyyttä ja yhteisiä hetkiä, niin viisaasti teet, jos niitä hänelle annat.
Koskaan koko parisuhde ei ole se, miten toinen puolisoista tuntee sen olevan, vaan miten he yhdessä sen kokevat.

Ja kaikenlisäksi siitä halittelusta ja pussailusta voi oppia jopa tykkäämään.
Eikä se edes vaadi paljon. Halaat hiukan kun satutte kohdakkain arjenpyörityksessä ja jatkat puuhiasi.
Pussaat kun kuljet liki. Aikaa ja energiaa se vie sinulta muutaman sekunnin kerrallaan. Ja miehesi on tyytyväinen. Ja uskallan väittää että jos näin jonkun aikaa teet niin pian alat itsekkin kaipaamaan niitä pieniä halauksia ja pusuja. Ja noilla muutamilla sekunneilla pelastat vielä kaikenlisäksi liittosi.
Ei pitäisi olla liian suuri hinta siitä. Sikälimikäli moista yleensä kannattaa hinnoitella.

 

[Hanne]

Olisi sääli, jos olisimme vain jonkinlaisia ja sillä siisti. Tässä oon enkä muuta voi. Kyllä ihminen voi muuttua ja päivittää omaa käytöstään, ihan varmasti. Psykoterapiassakin opetellaan toisenlaisia käyttäytymismalleja ja ajattelutapoja. Parisudeleireillä opetellaan uudenlaista lähestymistä ja läheisyyttä. Ei sellainen oman itsensä laajentaminen ihmistä tapa!

Jos miehesi vaatisi ruoskaa ja nahka-asuja tai kolmenkimppaa tai jotain sinulle ihan kestämätöntä, voisi uskoa, ettei sinusta ole siihen, etkä koe voivasi antaa miehelle hänen toivomaansa asiaa, mutta tuo mitä miehesi toivoo, on perin vaatimaton toive ja toteutettavissa aivan varmasti, jos sinulta tahtoa löytyy.

Löytyykö? Vai haluatko pitää kiinni jostain oppimastasi tai jostain mukavuudenhaluisesta "aina on ollut näin"-ajattelusta ja toimintatavasta? Kuten yllä oleva sanoi, pussailusta voi oppia jopa pitämään! Läheisyys miehesi kanssa voi avata sisältäsi omia patoutumia ja lukkiutumisia, joita et tiennyt siellä olevankaan. Opettele nyt vähän enemmän avoimuutta ja heittäydy täysillä mukaan. Siitä voi tulla elämäsi paras seikkailu! Hyvää parisuhdekevättä teille!

 

[merkkejä]

Jotenkin en vain osaa arjen pyörityksessä ajatella mitään muuta

Sekoitan pakkaa ja käännän… narraajakortti, hmm… näen seuraavalla kortilla nousevan merkin… herttarouva??? Mutta sehän merkitsee että olet rakastunut, ei kai se voi olla totta?

No, älä ota sitä liian vakavasti, oli vain minun vinkkini kokemuksesta. Hyvää pataa!

 

[Ihmetys-73]

Todella hyviä ja silmiä avaavia kirjoituksia teiltä kaikilta. Suuri kiitos siitä! Olen varmaan ollut aika sokea ja itsekäs kun en ole osannut ajatella asiaa mieheni kannalta. Jotenkin olen jo ollut niin monet vuodet juuttunut siihen ajatukseen että "tällaista tämä vaan on", siis lapsiperheen arki. Moneen kertaan olen miehellenikin sanonut että "ei muillakaan sen kummempaa ole". Ja ihmetellyt kun hänen mielestään niin ei tarvitsisi kyllä meillä olla. Täytyy varmaan kyllä yrittää nyt ihan aktiivisesti muuttaa asioita ja katsoa mihin se johtaa. Ei varmaan ainakaan pahempaan...

 

[Havu]

Itse olen vähän kaltaisesi, osoitan rakkautta muilla "rakkauden kielillä" kuin jatkuvalla halailulla, pusutteluilla ja silittelyillä. Miehelle nämä ovat kuitenkin kovin tärkeitä, joten olen itsekin opetellut noita fyysisiä hellyydenosoituksia, vaikka alkuun se tuntuikin melko vieraalta. Lopulta se on varsin helppoa, kiireessäkin voi vaan pysähtyä ja muiskauttaa toiselle pikkupusun, ohikulkiessa voi nopeasti vaikka vain hipaista toista, muutaman kerran päivässä varmasti ehtii halaamaankin kunnolla. Siihen ei tosiaan mene kuin muutamia sekuntteja kerrallaan ja uskoisin että lapsiperheen arjessakin se järjestyy, pikkupusun voi muiskauttaa vaikka vauva sylissä

Sillä ei ole väliä vaikka se sinusta tuntuisi teennäiseltä, koska miehesi se tekee kuitenkin onnelliseksi.

 

[Ihmetys-73]

Itse olen vähän kaltaisesi, osoitan rakkautta muilla "rakkauden kielillä" kuin jatkuvalla halailulla, pusutteluilla ja silittelyillä. Miehelle nämä ovat kuitenkin kovin tärkeitä, joten olen itsekin opetellut noita fyysisiä hellyydenosoituksia, vaikka alkuun se tuntuikin melko vieraalta. Lopulta se on varsin helppoa, kiireessäkin voi vaan pysähtyä ja muiskauttaa toiselle pikkupusun, ohikulkiessa voi nopeasti vaikka vain hipaista toista, muutaman kerran päivässä varmasti ehtii halaamaankin kunnolla. Siihen ei tosiaan mene kuin muutamia sekuntteja kerrallaan ja uskoisin että lapsiperheen arjessakin se järjestyy, pikkupusun voi muiskauttaa vaikka vauva sylissä

Sillä ei ole väliä vaikka se sinusta tuntuisi teennäiseltä, koska miehesi se tekee kuitenkin onnelliseksi.

Nostin eilen illalla asian vielä esiin miehen kanssa ja pyrin kerranikin kuuntelemaan ihan kunnolla mitä hänellä oli sanottavana. Oli tosi yllätys miten kauan hän oli asiaa mielessään hautonut ja ajatellut. En ollut tosiaan osannut yhtään kuunnella. Ja samaan aikaan olen usean vuoden ajan jatkuvasti olettanut hänen kuuntelevan ja tukevan minua niin työ- kuin muissakin huolissani. Niin sitä luulee helposti että naisena osaa automaattisesti kuunnella ja asitia toisen tunteen. Mutta ei se ilmeisesti niin mene...
Katsotaan nyt miten tästä mennään eteenpäin. Ainakin miehelleni oli selvästi helpotus että vihdoin osasin todella ottaa hänet vakavasti. Olen itse joskus syyttänyt häntä siitä että ei ota minua vakavasti ja arvosta mutta en taida olla itse sen parempi. Ehkä vielä opin niitä pusujakin antamaan ihan arjessa.

 

[Ja kun vielä]

Nostin eilen illalla asian vielä esiin miehen kanssa ja pyrin kerranikin kuuntelemaan ihan kunnolla mitä hänellä oli sanottavana. Oli tosi yllätys miten kauan hän oli asiaa mielessään hautonut ja ajatellut. En ollut tosiaan osannut yhtään kuunnella. Ja samaan aikaan olen usean vuoden ajan jatkuvasti olettanut hänen kuuntelevan ja tukevan minua niin työ- kuin muissakin huolissani. Niin sitä luulee helposti että naisena osaa automaattisesti kuunnella ja asitia toisen tunteen. Mutta ei se ilmeisesti niin mene...
Katsotaan nyt miten tästä mennään eteenpäin. Ainakin miehelleni oli selvästi helpotus että vihdoin osasin todella ottaa hänet vakavasti. Olen itse joskus syyttänyt häntä siitä että ei ota minua vakavasti ja arvosta mutta en taida olla itse sen parempi. Ehkä vielä opin niitä pusujakin antamaan ihan arjessa.

Suikkiin niin elätte onnellisina elämänne loppuun saakka...

 

[nainen]

Ehkä vielä opin niitä pusujakin antamaan ihan arjessa.

En tiedä miksi tämä lause ärsytti mutta se vaan ärsytti. Että voi voi kun elämä on rankkaa sulla, kun on rakastava mies, joka on valmis tekemään sun ja suhteenne eteen mitä vaan ja sinä vielä jossittelet ja ehkittelet, että saattaa olla, että vielä opit pusujakin antamaan. Moni tekisi mitä vaan että hänellä olisi tuollainen puoliso. Ihmisillä on kauheita ongelmia, on taloudellisia, on pahoja parisuhdeongelmia (yhtä ruoditaan oikeudessa päivittäin tällä viikolla kuten lehdistä saamme lukea ... ja päihteitä ja muuta. Ja sinä mietit, että ehkä voit oppia jopa pussailemaan. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni!!

 

[iHMETYS-73]

En tiedä miksi tämä lause ärsytti mutta se vaan ärsytti. Että voi voi kun elämä on rankkaa sulla, kun on rakastava mies, joka on valmis tekemään sun ja suhteenne eteen mitä vaan ja sinä vielä jossittelet ja ehkittelet, että saattaa olla, että vielä opit pusujakin antamaan. Moni tekisi mitä vaan että hänellä olisi tuollainen puoliso. Ihmisillä on kauheita ongelmia, on taloudellisia, on pahoja parisuhdeongelmia (yhtä ruoditaan oikeudessa päivittäin tällä viikolla kuten lehdistä saamme lukea ... ja päihteitä ja muuta. Ja sinä mietit, että ehkä voit oppia jopa pussailemaan. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni!!

Kiitos sopivasta potkusta tällaiselle kovakalloiselle vaimolle! Tarvitsin (ja ansaitsin) varmaan sitä. Mutta jatkan silti yrittämistä...