Vaativa lapsi.. ja kun voimat loppuu

[annax]

Meil siis 1½V joka ihan pienenä (siis alle ½V:nä) oli niin "helppo" vauva kuin vain vauva voi olla. Tai sanottasko tyytyväinen. Mut sit lähti liikkeelle. 7kk iässä nous seisomaan ja siitä lähtien on ollu elämä lapsen varjelemista. 10kk iässä oppi kävelemään, siitä saman tien kiipeämään pöydille jne sekä juoksemaan.

Nyt edelleen on kova kiipeämään, menee niin korkealle kuin vain pääsee. Väliin tuntuu että voimat loppuu henkisesti ku on vuoden käytännössä varjellu lasta siltä ettei loukkaa itteään.

On toki ketterä ettei jokaiseen kiipeämiseen ja temppuiluun tarve enään puuttua ja nykysten saa esim. pöydän penkit olla lattialla ja syöttötuoli keittiössä.

Eilen juuri mietin et nyt ku nukkumaan meno on sitä et vien lapsen 2-30krt omaan sänkyyn ni tuntuu että kertakaikkiaan tunteet loppuu. Ei vain jaksa. Väliin pitää ihan itteä hillitä ettei hermostu lapselle ku ei se sen vika ole et sillä on yksi ylimääräinen patteri ja äidiltä on puhti vähissä.

Onko muilla samanlaisia mietteitä?

 

[annax]

siis ku elämä on nykyisin sitä et varjelee lasta itseään, sekä muita tältä lapselta (mikä sen parempi palkinto kuin saada iso/pikkusisko itkemään).

Minä ite vaihe, minä syön ite, minä puen ite, minä riisun ite.. jne

Nukkuminen

jne jne jne

 

["vieras"]

Toihan on ihan normaalia

Saatko sä koskaan omaa aikaa, pystyisit nollamaan ja keräämään voimia?

 

[ok]

No mulla tuli vaativasta lapsesta mieleen ihan jotain muuta, kuin mitä tuo kuvauksesi oli (kuulosti mielestäni hyvinkin tavalliselta ja normaalilta käytökseltä) Voihan arkeen väsyä, jokainen kokee asiat eritavalla. Saatko itse hengähdystaukoja arkeen? Se auttaa kummasti uhmaa jaksamaan, kun välillä saa omalla ajalla ajatella ja tahdä mitä haluaa.

 

["vieras"]

Niin, sitä saa mitä tilaa. Mä pötköttelen ihanasti vieressä ja saan lepohetkeni eikä mun 1v6kk ikäseillä ole tarvetta nousta sängystä, koska "nukun" vieressä. >Miksi sä jätät omasi yksin, saanen kysyä?

 

[fkhf]

Meillä on ihan samanlainen muksu kohta 2 v. Ja tositosi menevä ja vilkas. Lisäksi pieni vauva, joka vaatii huomiota. Välillä on hermot aika kireällä mutta pakko vaan jaksaa, ei tätä loputtomiin kestä. Nukuttamisessa mullakin tuli mieleen, että miksi ei nukuta viereen? Meillä ainakin toimii hyvin eikä tartte olla palauttamassa lasta jatkuvasti petiinsä.

 

["vieras"]

Mun ymmärtääkseni vaativa on eri asia kuin vilkas. Ap:n lapsi kuulostaa ihan tavalliselta ikäiseltään. Rankkaahan se on, mutta ei mahdotonta. Suosittelen muutamia irtiottoja arkisin. Esim. mene illalla kävelylle ja anna miehen (oletan että hän kuuluu talouteen - paitsi palstan yleisin miestyyppi on 25 tunnin työpäivää tekevä yrittäjämies joka kovasti kyllä haluaisi osallistua mutta ei vain voi) hoitaa iltarumba vaikka pari kertaa viikossa.

 

[annax]

[QUOTE="vieras";24410785]Niin, sitä saa mitä tilaa. Mä pötköttelen ihanasti vieressä ja saan lepohetkeni eikä mun 1v6kk ikäseillä ole tarvetta nousta sängystä, koska "nukun" vieressä. >Miksi sä jätät omasi yksin, saanen kysyä?[/QUOTE]

siksi et ovat nukkuneet ison siskonsa kans samassa huoneessa jo kohta vuoden. Tähän saakka on nukutettu viereen (johon meni tunti päivällä ja saman verran illalla), nyt jätettiin tutti posi ja päätettiin et saa alkaa nukahtamaan omaan sänkyynsä. Ei ole enään mahdollisuutta et köllöttelisin lapsen vieressä niin kauan et nukahtaa

 

["äiti myös"]

kuulostaa kovin tutulta ! meillä sangen vilkas ja ketterä 2-vuotias joka ei hetkeäkään ole paikallaan (luojan kiitos sentään nukahtaa ja nukkuu hyvin, ja se varmaan juuri siksi ettei paikoillaan ole hetkeäkään). päivät menee tytön perässä juostessa, hänen jälkiään siivotessa tai kolhuja paikatessa-kiipeää joka paikkaan ja riipii alas kaiken minkä vain saa... joskus tapahtuu ihme että hän leikkii tai istuu sylissä lukemassa, ei kuitenkaan koskaan viittä minuuttia kauempaa... normaalia käytöstä tai ei niin kyllä on äidiltä usein hermot ja voimat loppu ! vaikka ulkoilisimme kuinka paljon tahansa, niin vauhti on hirmuinen sisälläkin. jos yritän yksin vessaan mennä, niin neiti tekee kaiken luvattoman mitä vain ikinä kerkeää muualla asunnossa. ja jos taas otan mukaan vessaan, hän yrittää purra ja raapia koko toimitukseni ajan... kyseessä minulle jo kolmas lapsi, mutta silti en tiennyt että tälläisiä tapauksia on edes olemassa...

 

[annax]

En sano etteikö lapsi ois normaali ON SE! Mut täl nyt vain on yksi patteri enemmän ku monella muulla saman ikäisellä (mitä oon samanikäisiä nähny).
Se rassaa ku saat takapuolen penkkiin et juot esim. päiväkahvin ni nouset siitä sen seittemän kertaa ja käyt hakemassa taaperon pois vauvan päältä, keittiön pöytätasolta, ulko-ovelta, vaatekaapilta..

Oma aika jää vähäksi. Mies on maatalousyrittäjä ni ei varmaan tartte kertoa et miksi. Talvella saan paremminki omaa aikaa.

Mut se väliin hirvittää ku on niin väsyny siihen et jatkuvasti joutuu paimentamaan yhtä. Nämä kaks muuta on onneksi rauhallisempia (ainaki vielä).

Perheessä on 3½v, 1½v ja 7kk ikäiset

No te keil kans kiipeillään, ni missä iässä se vaihe alkaa helpottaan ettei enään kiikuta kirjahyllyä ylös tai kiivetä pianon päälle. Niin ja sana EI on kyl meillä käytössä.

Nyt on alkanu tulla sitä et lyödään/purraan muita

 

[annax]

[QUOTE="äiti myös";24411041]kuulostaa kovin tutulta ! meillä sangen vilkas ja ketterä 2-vuotias joka ei hetkeäkään ole paikallaan (luojan kiitos sentään nukahtaa ja nukkuu hyvin, ja se varmaan juuri siksi ettei paikoillaan ole hetkeäkään). päivät menee tytön perässä juostessa, hänen jälkiään siivotessa tai kolhuja paikatessa-kiipeää joka paikkaan ja riipii alas kaiken minkä vain saa... joskus tapahtuu ihme että hän leikkii tai istuu sylissä lukemassa, ei kuitenkaan koskaan viittä minuuttia kauempaa... normaalia käytöstä tai ei niin kyllä on äidiltä usein hermot ja voimat loppu ! vaikka ulkoilisimme kuinka paljon tahansa, niin vauhti on hirmuinen sisälläkin. jos yritän yksin vessaan mennä, niin neiti tekee kaiken luvattoman mitä vain ikinä kerkeää muualla asunnossa. ja jos taas otan mukaan vessaan, hän yrittää purra ja raapia koko toimitukseni ajan... kyseessä minulle jo kolmas lapsi, mutta silti en tiennyt että tälläisiä tapauksia on edes olemassa...[/QUOTE]

IHANA KUULLA ET MUILLAKI ON TOUHUKKAITA LAPSIA!! Kuulostaa et niin monessa sakissa mis puhutaan et heil on vilkas lapsi ja sit kun me mennään kylään ni kohta kuuluu "et itseasiassa ku mä katon tuota teidän X ni meidän Y on aika rauhallinen". En sanois et tämä on niinkään vilkas, mut kerkiävä kyllä on

 

["vieras"]

Eihän toi ole vaativa lapsi vaan ihan normaali. Vaativa lapsi on jatkuvasti tyytymätön eikä epäröi ilmaista asiaa.

 

["Mirja"]

Meillä sama, tyttö oli tosi "helppo" tapaus kunne täytti 1v8kk. Sen jälkeen on tapeltu kaikesta, syömisestä, päiväunista. Minä en anna periksi eikä hänkään ilman meteliä ja se tosiaan käy voimille kun intät samasta asiasta tunninkin. Yritetään kyllä aina kääntää huomiota muualle jos kyseessä on joku naurettavan pieni asia ja opettaa vähän käytöstapojakin. Meillä otetaan tyttö välillä matkasänkyyn meidän makkariin, eli hän kyllä pääsee välillä meidän lähelle nukkumaan. Moni vaan sanoo, että tässä iässä juuri testaillaan miten pitkälle vanhemmat antaa mennä, kokeillaan omia rajoja jne...ei se kaikille ole helppoa. Vanhempiakin on erilaisia, aivan kuten lapsiakin. Kaikki eivät jaksa sitä mikä on toiselle ihan "piece of cake"

 

[annax]

[QUOTE="vieras";24411084]Eihän toi ole vaativa lapsi vaan ihan normaali. Vaativa lapsi on jatkuvasti tyytymätön eikä epäröi ilmaista asiaa.[/QUOTE]

OK käytin väärää sanaa. Tämä on normaali, tiedän sen mutta ehkä vähän keskivertoa tekevämpi. Ja täysin 150% vahdittava.

 

[annax]

[QUOTE="Mirja";24411087]Meillä sama, tyttö oli tosi "helppo" tapaus kunne täytti 1v8kk. Sen jälkeen on tapeltu kaikesta, syömisestä, päiväunista. Minä en anna periksi eikä hänkään ilman meteliä ja se tosiaan käy voimille kun intät samasta asiasta tunninkin. Yritetään kyllä aina kääntää huomiota muualle jos kyseessä on joku naurettavan pieni asia ja opettaa vähän käytöstapojakin. Meillä otetaan tyttö välillä matkasänkyyn meidän makkariin, eli hän kyllä pääsee välillä meidän lähelle nukkumaan. Moni vaan sanoo, että tässä iässä juuri testaillaan miten pitkälle vanhemmat antaa mennä, kokeillaan omia rajoja jne...ei se kaikille ole helppoa. Vanhempiakin on erilaisia, aivan kuten lapsiakin. Kaikki eivät jaksa sitä mikä on toiselle ihan "piece of cake"[/QUOTE]

joo kuulostaa tutulta! Meil tuota äitin kans "keskustelua" harrastaa meidän 3½v. ei asiaa mistä ei sais narinaa aikaiseksi.

 

["vieras"]

siksi et ovat nukkuneet ison siskonsa kans samassa huoneessa jo kohta vuoden. Tähän saakka on nukutettu viereen (johon meni tunti päivällä ja saman verran illalla), nyt jätettiin tutti posi ja päätettiin et saa alkaa nukahtamaan omaan sänkyynsä. Ei ole enään mahdollisuutta et köllöttelisin lapsen vieressä niin kauan et nukahtaa

Miksi ihmeessä noin pienen pitäisi osata nukahtaa yksin omaan sänkyynsä? Ja jättää tutti samaan aikaan pois? Jos sulta on voimat muutenkin vähissä kolmen noin pienen lapsen kanssa, niin nukuta ihmeessä viereen niin saat edes sen aikaa levätä.

 

[annax]

[QUOTE="vieras";24411136]Miksi ihmeessä noin pienen pitäisi osata nukahtaa yksin omaan sänkyynsä? Ja jättää tutti samaan aikaan pois? Jos sulta on voimat muutenkin vähissä kolmen noin pienen lapsen kanssa, niin nukuta ihmeessä viereen niin saat edes sen aikaa levätä.[/QUOTE]

niin mutta mitä tekee ne kaks muuta lasta sillä aikaa ku äiti nukuttaa kolmatta. Meil tämä vanhin nukkuu erittäin harvoin päiväunia ja sitä ei voi jättää yksin kovin pitkäksi aikaa, vaik sille antas tekemistä. Mielenkiinto esim. piirtämiseen loppuu 15min jälkeen. Ja siihen en ala et istutaan töllöä vahtaamassa, ku meno sen jälkeen on ihan älytöntä. Vauva nukkuu aikaisemmin ekat unensa.

Taapero ei ole koskaan tykänny et häneen kosketaan ku nukahtaa vaan halua nukahtaa itekseen. vieressä köllöttely on sitä et sul on selkä lapseen päin.

Nukahtaa kyl heti jos malttaa olla hetken paikallaan.

 

["vieras"]

OK käytin väärää sanaa. Tämä on normaali, tiedän sen mutta ehkä vähän keskivertoa tekevämpi. Ja täysin 150% vahdittava.

Yhtään jaksamistasi vähättelemättä: kaikki 1,5-vuotiaat ovat täysin vahdittavia. Mutta sitähän se vanhemmuus on. Lapsen opettamista elämään kalustetuissa huoneissa.

 

[annax]

[QUOTE="vieras";24411190]Yhtään jaksamistasi vähättelemättä: kaikki 1,5-vuotiaat ovat täysin vahdittavia. Mutta sitähän se vanhemmuus on. Lapsen opettamista elämään kalustetuissa huoneissa.[/QUOTE]

totta

 

["mie"]

Meillä esikoinen oli samanlainen tapaus. Vauhtia ja virtaa oli sen verran kuin kymmenessä keskivertomuksussa yhteensä, siinä vaiheessa kun itse ehti pojan touhuihin perään oli se jo myöhäistä. Oppi myös kävelemään 10-kuisena ja lähti melkein samantien juoksemaan, kiipeili joka paikkaan mm. 10-kuisena seisoi keittiön pöydällä, käänsi kaikki mahdolliset paikat, seisoi kaupan kärreissä kun hetkeksi käänsi katseen muualle....kaikkea mahdollista ja mahdotonta, jatkuvasti sai olla silmät selässäkin, eikä sekään riittänyt. Ja jos ei omat sentit riittäneet, osasi jo vähän reilu vuosikkaana hakea tuolia tai pallia, että ylettyisi sinne minne halusi. Todella vilkas ja eläväinen tapaus ja itsellä oli monesti huumorissa ja jaksamisessa koettelemista pojan kanssa. Oli vaihe, ettei oikein mihinkään voinut lähteä, kun poika oli niin väkkärä, joka paikassa menossa ja joka paikkaan koskemassa. Ei:llä ei kauheasti virkaa ollut, kun uteliaisuus vei voiton.

Pahin vaihe oli juurikin tuossa 1½-2 vuoden välillä, sen jälkeen alkoi tulla järkeäkin päähän edes hitusen. Nyt poika on 5v. tuore eskarilainen ja kaikinpuolin ihana poika, vaikka on vilkas edelleen, niin rauhoittunut todella paljon. Edelleen tykkää kiipeillä, mutta nykyään tyytyy puihin ja kiipeilytelineisiin.

 

[annax]

[QUOTE="mie";24411205]Meillä esikoinen oli samanlainen tapaus. Vauhtia ja virtaa oli sen verran kuin kymmenessä keskivertomuksussa yhteensä, siinä vaiheessa kun itse ehti pojan touhuihin perään oli se jo myöhäistä. Oppi myös kävelemään 10-kuisena ja lähti melkein samantien juoksemaan, kiipeili joka paikkaan mm. 10-kuisena seisoi keittiön pöydällä, käänsi kaikki mahdolliset paikat, seisoi kaupan kärreissä kun hetkeksi käänsi katseen muualle....kaikkea mahdollista ja mahdotonta, jatkuvasti sai olla silmät selässäkin, eikä sekään riittänyt. Ja jos ei omat sentit riittäneet, osasi jo vähän reilu vuosikkaana hakea tuolia tai pallia, että ylettyisi sinne minne halusi. Todella vilkas ja eläväinen tapaus ja itsellä oli monesti huumorissa ja jaksamisessa koettelemista pojan kanssa. Oli vaihe, ettei oikein mihinkään voinut lähteä, kun poika oli niin väkkärä, joka paikassa menossa ja joka paikkaan koskemassa. Ei:llä ei kauheasti virkaa ollut, kun uteliaisuus vei voiton.

Pahin vaihe oli juurikin tuossa 1½-2 vuoden välillä, sen jälkeen alkoi tulla järkeäkin päähän edes hitusen. Nyt poika on 5v. tuore eskarilainen ja kaikinpuolin ihana poika, vaikka on vilkas edelleen, niin rauhoittunut todella paljon. Edelleen tykkää kiipeillä, mutta nykyään tyytyy puihin ja kiipeilytelineisiin. [/QUOTE]

kiitos tästä!! Meillä on jouduttu kans rajoittamaan jonkuverran sosiaalista elämää, esim on monia kyläpaikkoja joihin en lähde yksin lasten kanssa (enkä välttämättä koko perheelläkään). esim siksi et laps penkoo jokapaikan ihan uteliaisuuttaan tai tönii, lyö, puree

 

[annax]

niin ja kyseessä on tyttö