Vaativa vauva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Surullinen Äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Voi, voi, äläpäs sure! Meidänkin tytteli on ollut todella vaativa lapsi ja välillä olen itsekin itkua tihrustanut kun on tuntunut ettei mikään riitä ja tyttö ei ole koskaan tyytyväinen. Meilläkin meni ensimmäiset 5kk koliikkivaivoissa ja ensimmäiset kunnon yöunet sain nukuttua kun tyttö oli lähemmäs vuoden vanha. Edelleen on hyvin omaehtoinen ja temperamenttinen luonteeltaan, mutta kun täytti 1.5 vuotta niin siitä lähtien on tuntunut kaikki jo PALJON helpommalta. Ensimmäisen lapsen kanssa on varmasti myös kaikin puolin rankinta kun kaikki mitä kokee ja tapahtuu on niin uutta ja tuntee itsensä välillä aivan tumpeloksi! Mutta kyllä se siitä!Ennen kuin huomaakaan niin äippälomat ja hoitovapaat on ohitettu ja töihinpaluu odottaa. Ja sitten lapsen hoitoon laittaminen, siinä taasen uusi stressin poikanen, heh! Mutta silloinpa lapsikin on jo yleensä isompi ja nauttii jo saadessaan ikäisiään leikkitovereita ja hoitotätejä jotka jaksavat leikittää jne.
 
Kiitos paljon lohdutuksen sanoista. Yritän ottaa päivän kerrallaan ja tutustua paremmin vauvan rytmiin. Olen pitänyt eilen ja tänään tarkkaa kirjaa pojan rytmistä. Hassua kyllä, kun ikäänkuin ulkouolisena analysoin tutkijamaisin ottein vauvan elämää, eivät hänen itkunsakaan ole tuntuneet niin pahalta.

Tänään olen yrittänyt tarttua jokaiseen itkuun. Olen vienyt vauvan heti nukkumaan, mikäli alkaa epämääräinen 'kätinä', vaikka vatsa on täynnä ja vaippa vaihdettu. Ihme kyllä, se on toiminut. Kokeilin myös välinukutusta päivällä, se onnistui. :) Ehkä ainakin yksi vauvan itkuisuuteen voi olla se, ettei hän ole nukkunut tarpeeksi päivällä.

Voi olla, että vauvelilla on muutenkin ollut vain parempi päivä, mutta ainakin tiedän nyt yrittäväni ratkaista mikä vauvaa voisi vaivata. Olen lisännyt myös soseiden määrää. Porkkanan jätin pois kokonaan, mutta perunaa ja päärynää olen antanut. Harmi vain kun porkkana ei sopinut, poika olisi syönyt sitä mielellään.

Temperamentista -- vauvallamme todellakin tuntuu sitä riittävän. J nyt pelottaa millainen uhmaikä mahtaa lapselle tulla. Noh, nyt riittää toistaiseksi kun mietin millä saan pojan tyytyväiseksi tällä hetkellä.
 
Vauvoilla on tempperamenttinsa ja he ovat yksilöitä. Kuitenkaan vauva ei vielä ole erillinen olento, joka käyttäytyisi tietyllä tavalla äidistä riippumatta. Tuossa vaiheessa vauva ja äiti elävät symbioosissa, joten suhde toimii pelin tavoin. Vauvaan vaikuttaa äidin käyttäytyminen (ja toisinpäin).

Vauvojen kommunikaatiota ei opi hetkessä eikä välttämättä kunnolla lainkaan, jos ei siihen kunnolla perehdy. Kaikki vauvat eivät ole helppoja lukea, joten äidille voi olla aikamoinen arvoitus, mitä vauva haluaa sanoa.

Onneksi vaativien vauvojen vaativuus voi vähentyä, jos äiti jaksaa paneutua viestintään. Ensinnäkin kannataa paneutua juuri noihin itkuihin. Esimerkiksi väsynyt vauva hieroo silmiään, kääntää katseensa pois, haukottelee ja sitten kitisee. Mitä nopeammin vauvan laittaa silloin nukkumaan, sitä parempi on yleensä tulos. Jos vauva ei saa nukuttua tarpeeksi, on kitinä tietysti jatkuvaa.

Itse olen tehnyt kovasti töitä oppiakseni tuntemaan vauvani. Olen aina vastannut hänen itkuihinsa, kantanut liinassa jne. Vaikka oma vauvani kuuluu temperamentiltaan epäilemättä ryhmään "helppo" (vaikkakin ei siihen kaikkein helpoimpaan päähän ko. kategoriaa), en uskalla ajatella, millainen vauva olisi, jos käyttäytyisin täysin toisin. Tutkimusten mukaan varhainen äiti-vauva-vuorovaikutus vaikuttaa koko rankentuvan minä-kuvan lisäksi myös siihen, kuinka itkuinen vauva vuoden ikäisenä on.

Vaativien vauvojen hoidosta on kirjoittanut mm. William Sears. Kaikkein tärkeintä on muistaa, että vauva on tyytyväinen kun äitikin on, ja ettei vauvan kitinä ole mitään henkilökohtaista äitiä vastaan. Kuulostaa ihan hyvältä, että olet AP nyt ikään kuin tutkijan roolissa vauvaasi tulkitsemassa! Paljon voimia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helena:
Itse olen tehnyt kovasti töitä oppiakseni tuntemaan vauvani. Olen aina vastannut hänen itkuihinsa, kantanut liinassa jne. Vaikka oma vauvani kuuluu temperamentiltaan epäilemättä ryhmään "helppo" (vaikkakin ei siihen kaikkein helpoimpaan päähän ko. kategoriaa), en uskalla ajatella, millainen vauva olisi, jos käyttäytyisin täysin toisin. Tutkimusten mukaan varhainen äiti-vauva-vuorovaikutus vaikuttaa koko rankentuvan minä-kuvan lisäksi myös siihen, kuinka itkuinen vauva vuoden ikäisenä on.

Onko sulla linkkiä tuohon tutkimukseen, joka liittyy vauvan itkuisuuteen vuoden ikäisenä? Meidän vauva ei nimittäin valita oikein mistään, mutta en usko, että se johtuisi taidostani ymmärtää häntä. Olen ollut huolissani ennemminkin siitä, että eikö vauva osaa vaatia, mitä haluaa vai eikö hän vain halua mitään sellaista, jota ei jo saisi. Outoa, että ongelma voi olla näinkin päin. Neuvolassa yritän kysellä asiasta, kun tunnen syyllisyyttä. Siellä aina sanotaan, että kyllä vauva ilmoittaa, jos jotain haluaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helena:
Itse olen tehnyt kovasti töitä oppiakseni tuntemaan vauvani. Olen aina vastannut hänen itkuihinsa, kantanut liinassa jne. Vaikka oma vauvani kuuluu temperamentiltaan epäilemättä ryhmään "helppo" (vaikkakin ei siihen kaikkein helpoimpaan päähän ko. kategoriaa), en uskalla ajatella, millainen vauva olisi, jos käyttäytyisin täysin toisin. Tutkimusten mukaan varhainen äiti-vauva-vuorovaikutus vaikuttaa koko rankentuvan minä-kuvan lisäksi myös siihen, kuinka itkuinen vauva vuoden ikäisenä on.

Onko sulla linkkiä tuohon tutkimukseen, joka liittyy vauvan itkuisuuteen vuoden ikäisenä? Meidän vauva ei nimittäin valita oikein mistään, mutta en usko, että se johtuisi taidostani ymmärtää häntä. Olen ollut huolissani ennemminkin siitä, että eikö vauva osaa vaatia, mitä haluaa vai eikö hän vain halua mitään sellaista, jota ei jo saisi. Outoa, että ongelma voi olla näinkin päin. Neuvolassa yritän kysellä asiasta, kun tunnen syyllisyyttä. Siellä aina sanotaan, että kyllä vauva ilmoittaa, jos jotain haluaa.
 
*,

Tästä taisi olla ihan tuossa Liisa Keltinkangas-Järvisenkin kirjassa. Useammassa lähteessä olen siihen törmännyt. Kai se liittyy siihen, että aikaisessa vaiheessa luottamuksen ja perusturvallisuuden saanut vauva on tyytyväisempi myös sitten vuoden ikäisenä.

Olen myös kuullut, että osa vauvoista on temperamentiltaan niin "helppoja", etteivät tosiaan itke juuri koskaan. Ne esimerkiksi saattavat makailla omissa oloissaan herättyään eivätkä juuri ilmoittele itsestään. Ongelmaksi saattaa sellaisessa tapauksessa muodostua, että vanhemmat olettavat, ettei vauva tosiaan kaipaa seuraa jne. ja antavat olla "rauhassa". Tällöin vauva ei saakaan riittävästi virikkeitä/huolenpitoa.

Ei meidänkään vauva kovasti vaadi tai valita, on suurimman osan ajasta tyytyväinen tai sitten satun tietämään, mistä kenkä puristaa. Ei sinun ainakaan syyllisyyttä kannata kokea, hyvähän se on, että vauva on tyytyväinen. Tietysti voi olla, ettei hänestä isompanakaan tule mitään "suurta persoonaa" ;)
 
Meidän vauvan masuvaivat helpottivat kun tajusin että tungen pikkuiseen liikaa ruokaa. Oman vauvan ylipainoa on ehkä jotenkin vaikea nähdä... Tuli mieleeni kun kirjoitit aiemmin että vauvasi on hyvin painava, että olisiko mahdollista, että saa liikaa ruokaa?
 
Allergialta tuo minustakin kuulostaa. Testailkaa ne!
Mutta kokeilkaapa myös sitä että soitatte vaikka MLL:stä (mannerheimin lastensuojelu) hoitajan ja käykää miehen kanssa ulkona -syömässä ja leffassa.
Toisena vaihtoehtona sitten menet esim kosmetologille/parturiin tms. kunhan jotenkin piristät mielialaasi :). Olen ainakin itse huomannut että natiainen huomaa mielialani ja jos olen kiukkuinen niin se tulee tuplana takaisin...
 
Hei taas.

Ihan uteliaisuuttani kysyn oletko pitänyt edelleen päiväkirjaa? Jos olet, onko siitä ollut sinulle mitään tukea tähän vauvasi tyytymättömyyteen? Onko ollut parempia päiviä ja oletko löytänyt jotain muuta helpotusta tilanteeseen?
 
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta kommentoin osaltani.

Meillä on tällä hetkellä vajaa 11kk poika, jolla on todella kova temperamentti ja itkuja riittää ihan joka päivälle edelleen. 4kk ikään saakka poika lähinnä itki (ja niin itkivät äiti ja isi), kunnes tajusin vähän rytmittää syöttöjä harvemmiksi ja ilmavaivat helpottivat. Itkut eivät todellakaan loppuneet kokonaan, mutta päivät ovat hieman helpompia.

Poika on edelleen tosi tarkka "nukutettava". Nukahtaa kyllä itsekseen, jos on tarpeeksi, mutta ei liian väsynyt. Siinä onkin meillä vanhemmilla arvailuja, milloin on paras hetki laittaa nukkumaan. Jos laittaa liian aikaisin tai liian myöhään, poika nukahtaa itkuunsa. Poika saa myös hirveitä raivareita ellei saa jotain lelua/ruokaa heti, ja siinä ei auta kuin vanhempien jaksaa pitää rajoja.

Uskon, että tämä jossain vaiheessa selkeästi helpottaa, mutta kyllä olen itse ollut tosi poikki välillä tilanteeseen.

Voimia vauvasi hoitoon!
 
Nyt on ollut pari helpompaa päivää. :)

Olen pitänyt päiväkirjaa ja löytänyt mm. seuraavia toistuvia juttuja: Vauva nukahtaa parhaiten aamulla pitkille 'päiväunille'. Myös neljän, viiden aikaan on otollinen uniaika. Ei tosin aina, riippuu paljon milloin vauva on herännyt ja kuinka yö on mennyt.

Lisäsin kiinteitä ja se on helpottanut. Maitoa menee päivässä 600-900 ml. Mielestäni määrä ei ole liikaa. Olin oikeastaan yllättynyt kuinka vähän maitoa menee, luulin että sitä menisi pitkästi yli litra. Voi olla, että kiinteiden lisääminen vähensi maitomäärää.

Se todella itkuinen päivä, josta kirjoitin, saattoi olla hampaiden vaivaamista. Tuttavapariskuntamme sanoi, että vauvan kuolaaminen, käsien suuhun työntäminen ja pieni kitinä saattaa ennakoida hampaita. Hampaathan tekevät tuloaan ilmeisesti useita viikkoja?

Porkkanan pois jättäminen on myös tuonut ehkä helpotusta. Saattaa olla, että porkkanasta tuli pahoja ilmavaivoja. Vauvamme ruokavälit ovat 3-4 tuntia, luulen että tämä on tarpeeksi pitkä aika.

Vauva syö parhaiten nukuttuaan, hän on silloin uneliaan rauhallinen ja malttaa syödä. Jatkan edelleen päiväkirjan pitoa.

Mimi, meillä on myös onglmana tuo, milloin on sopivin sänkyynlaittoaika. Ja tunnistan myös tuon temperamentin. Maito, ruoka, lelu tai uni, kaikki on saatava välittömästi.

Meillä tilanne ei kestänyt aivan neljää kuukautta, siis tuo jatkuva itku joten voin vain kuvitella miltä teistä on tuntunut. Meillä auttoi varsinaiseen koliikkiin vyöhyketerapia. SIlti ajoittain vauva itkee hyvinkin voimakkaasti.

Oma ongelmani on tämä liiallinen herkkyys. Välillä vaivaa kun minun pitäisi olla vakaa vanhempi ja ratkaista kaikki ongelmat. Toisinaan itken itsekin jos vauva oikein itkee ja tunnen herkkyydestäni syyllisyyttä.

Kiitos voimien toivotuksesta. :) Välillä niitä todella tarvitaan. Onneksi hymyisät päivät auttavat jaksamaan ja vaikka vauva saattaa olla joskus vaikea, rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta.
 
Olen samaa mieltä kanssasi Surullinen äiti, että vauvan hoito on yllättävän rankkaa. On kyllä hurjan iso apu, jos on isovanhempia tai kavereita lähellä jotka voivat tulla tunniksi pariksi auttamaan lyhyellä varoitusajalla. Sekin auttaa, jos voi tavata ystäviä ja purkaa sydäntään ja ehkä vertailla kokemuksia, jos kavereillakin on vauvoja. Meilläkin asuu isovanhemmat kauempana eivätkä pääse tosta vaan auttamaan. Kavereitakaan ei ole lähellä. Aika yksinäistä on päivisin.
Minulla kaksospojat, joista toinen viihtyy huonosti itsekseen. Sylissä pitäisi pitäisi kannella ja leikittää. On mahdotonta ottaa poikaa aina syliin, kun hän itkee. Ei yksinkertaisesti ehdi eikä jaksa. Sitten on huono omatunto siitä, kun poika itkee lattialla. Vauvaa ei saisi jättää yksin itkemään, mutta minkäs teet? Ymmärrän, Surullinen äiti, miltä sinusta tuntuu. Lastaan rakastaa mahdottoman paljon ja haluaisi olla maailman paras äiti, mutta voimat ja aika ovat rajalliset. Ja sitten tuntuu pahalta, kun ei ehdi eikä jaksa toimia niin kuin haluaisi. Älä tunne syyllisyyttä. Uskon, että teet parhaasi. Yritä saada levättyä ja viettää omaa aikaa ilman lasta. Tiedän: helpommin sanottu kun tehty.

Jaksamista sulle!
 
Hei!
Meillä on 2,5kk ikäinen vauva ja olen kokeillut useita korvikemerkkejä mahakipujen vuoksi. Nanniakin on nykyään kahdenlaista. Se tummempi pakkaus ei sovi meillä ollenkaan. Sopii varmaan yli 6kk ikäiselle paremmin. Nan1 (uutuus), eli hieman vaaleampi tetra sopii paremmin. Nyt meillä on kuitenkin käytössä tutteli1 (tarkoitettu 0-6kk ikäisille) joka on aika uutta. Se on osoittautunut parhaimmaksi. Tuntuu että se pitää vauvan kylläisenä vähemmällä maito määrällä kuin muut korvikkeet. Nan jauhetta on myös kokeiltu, mutta se ei sopinut. Se sai aikaan kovaa puklailua. Korvikkeen seassa meillä menee sitten cuplaton tipat. Muut tipat ei ole auttanu. Kannattaa kokeilla eri merkkejä. Aika pian huomaa että mikä sopii. Itse olin kuullut tuttelista huonoa, mutta kyllä se meillä oli positiivinen yllättäjä :)

Niin ja tosta nukkumaan menosta vielä. Meillä pidetään ehdottomasti kiinni samoista ajoista niin päivällä kuin illalla (Tietty otetaan huomioon moneltako on herätty. Suurinpiirtein tunnin heitto voi olla "aikataulussa" suuntaan tai toiseen). Jos en vie oikeaan aikaan nukkumaan, niin se tietää yliväsymystä ja huutoa. Ja tuo yliväsymys iskee ihan yhtäkkiä ja sitten onkin vauvan hankala saada unta. Eli meillä sujuu hyvin kun on selkee rytmi joka päivä.

Tsemppiä teille!
 
Alkuperäiselle onnen toivotukseni siitä, että olet noin hienosti edistynyt! Tuossahan tuli monta tärkeää huomiota, joten olet todella tehnyt hyvää työtä.

Helenalle lämpimät kiitokset hänen neuvoistaan. Lainasin kirjastosta Keltikankaan kirjan ja olen lueskellut sitä. Siitä on varmasti meilläkin apua.
 
Nyt on ollut taas kaksi todella vaikeaa päivää vauvan kanssa. Hänelle tuli lievä nuha, joka on valvottanut yöt. Päivisin vauva kätisee jatkuvasti. Olen ihan väsynyt. Mies on auttanut öisin, muttasilti väsyn jatkuvaan itkeskelyyn.

Kauheaa sanoa, mutta aluksi en edes huomannut että vauva on kipeä. Hän on niin ärtyisä ja itkuinen, etä joskus jää huomaamatta, jos vauvalla on oikeasti jokin vialla.

Alustaasti suhteeni vauvaan lähti jotenkin väärille urille. Hän ei esim. rauhoittunut syliini vaan mieheni oli ainoa, joka sai vauvan rauhoittumaan. Tästä jäi jokin varmaankin vääristynyt mielikuva, että vauva viihtyy paremmin mieheni kanssa.

Välillä on aikoja, että tunnen suorastaan vihamielisiä ajatuksia vauvaa kohtaan. Olen puutunut jatkuvaan kätinään ja siihen vaikka kuinka yritän, mistään ei tunnu olevan vauvan kanssa apua. Hän vain huutaa, päivästä toiseen eikä tämä lopu ikinä.
 
Vielä tunteiden tuuletusta..

Olen jotenkin niin sanomattoman pettynyt tähän kaikkeen. Minulla oli kauhean romanttiset kuvat vauvaelämästä. Luulin esim. että vauva viihtyisi sylissäni, mutta oma vauvani ei viihdy. Hän saa joksus sylissäni suorastaan hepulin tai ainakin kiemurtelee ja kätisee niinkuin syli olisi maailman kauhein paikka.

Ehkä minä olen vain maailman huonoin äiti. En jaksa enää yrittää. Olen vain ihminen. Luulin ennen vauvaa olevani loputtoman empaattinen ja lämmin ihminen ja sellainen olinkin esim. ystävieni kanssa, koska heiltä sai kuitenkin aina jotain takaisin. Tuntuu, että vauvalta ei saa yhtään mitään, hän vain vaatii ja huutaa, loputtomiin.

Anteeksi vain, jos tämä oli karua luettavaa ja leimaudun sydämettömäski ihmiseksi, mutta kirjoittaminen auttaa.
 
Niin vielä, ymmärtäisin ehkä vauvaa paremmin, jos hänellä todella olisi jokin vaiva. Mutta nyt hän rauhoittuu esim. imurin ääneen tai johonkin muuhun surinaan ja on täysin tyytyväinen. Juuri sylissäni hän saa pahimmat hepulit ja se raastaa sydäntäni. Onkohan vauvallani jokin perustavasti vialla?
 
Olin kyllä synnytyksen jälkeen oikeasti masentunut ja sain hoitoa siihen. Mielestäni masennus helpotti kolmen kuukauden jälkeen. Ymmärrän kyllä, että näyttää kirjoittamani perustella siltä, että juuri minussa on vikaa. Mutta myös mieheni on väsynyt vauvan vaativuuteen, eli pelkästään masennuksen piikkiin tämä kaikki ei voi mennä. Myös oma äitini, jolla on kolme lasta, oli sitä mieltä, että meillä on harvinaisen vaativa vauva.

No, ehkä selviän tästä päivä kerrallaan. Jos itkuisuus ei helpota, yritän selvittää olisiko taustalla allergiaa tai jotain. Mitään iho-oireita vauvalla ei kyllä ole, iho on aivan virheetön.

Voiko koliikki kestää jopa puoli vuotta?
 
Kysykääpä joiltan kolmosten ja nelosten äideiltä ovatkovauvat vaativia. Eivät todellakaan, koska niiden kanssa ei ole turhaa aikaa hössöttää. Tuntuu, että nykyään kaikki vauvat ovat vaativia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Äideillä on liikaa aikaa kiinnittää joka ikiseen pieneen vikinään huomiota ja viihdyttää näin lasta kaiken aikaa. Vauva tarvitsee omaa rauhaa ja vauva pystyy olemaan ihan itsekseen eikä sitä aina tarvitse hyssyttää. Itselläni on kolmoset, nyt jo 5-vuotiaat ja olosuhteiden pakosta niistä ei tullut vaativia, koska tottuivat siihen ettei yksinkertaisesti ole aikaa hössöttää liikaa. Oppivat myöskin nukkumaan yöt jo 2-3 kuukautisena ilman yösyöttöä.
Vauvan voi opettaa kuinka hankalaksi haluaa ja jos vauva ei osaa nukkua kuin pieniä pätkiä, niin tilanne on jo aika paha. Eli vauvalta puuttuu perusturvallisuus ja siksi on rauhaton. Äidin rauhattomuus ja huoli tarttuvat vauvaan. Antakaa niitten vauvojen olla rauhassa ja rauhoittukaa itsekin. En halua tässä syytellä ketään, sillä äidithän yrittävät jopa liikaa lastensa eteen ja lopputuloksena on tyytymätön vauva, joka ei suostu yhtään olemaan itsekseen.
Olen työssäni joutunut kuulemaan mitä ihmeellisimpiä viihdytyskeinoja vauvoille, jotkut jopa ajelevat iltakaudet autolla että lapsi rauhoittuisi ja nukahtaisi. Yleisesti voin sanoa, että nuoremmat äidit ottavat lastenhoidon vähän rennommin ja lapsetkin ovat näin helppohoitoisempia.
Työskentelen lasten parissa, joten kokemusta ja näkemystä riittää. Melkein olen oppinut tunnistamaan jo ne vanhemmat, joiden lapset ovat vaativia (usein he yrittävät liikaa lastensa eteen). Ottakaa rennosti ja nauttikaa lapsistanne. Opettakaa lapset nauramaan ja olkaa positiivisia. Hoitakaa myös parisuhdetta, että jaksatte olla hyvällä mielellä ja levätkää!!!
 
Voi voi Irmeli,

neuvosi rentoutumisesta sopii varmasti vanhemmalle, joka huolehtii turhia, mutta jolla on normaali vauveli. Eivät vaativat vauvat mitään uutta ole. Eilen silmäilin 40-luvulta peräisin ollutta vauvakirjaa, jossa kyllä tunnustetaan, että jotkut vauvat vain ovat "hermostuneempia" (käyttääkseni kirjan ilmausta). Tästä lienee kokemusta myös monella sellaisella, jolle on syntynyt yksi helppo ja toinen vaativa vauva.

Siinä saatat olla oikeassa, että jotkut vanhemmat eivät pienistä kitinöistä välitä. Tietysti myös äidin mieliala vaikuttaa vauvaan. Neuvosi kuitenkin vain loukkaavat ap:n kaltaista äitiä, jonka vauva on oikeasti ns. suuritarpeinen. Itse pidän omaa vauvaani helppona, mutta jos kitinäpäiviä on useita peräkkäin ja itse nukun huonosti, en voi mitään sille, että pinnani kiristyy. Hattua täytyy nostaa koliikkivauvojen vanhemmille. Usein näyttäisi olevan niin, että me helppojen vauvojen vanhemmat armeliaasti jaamme hyviä neuvojamme vaativien vauvojen vanhemmille tietämättä mitään sellaisesta todellisuudesta.

Ap:lle suosittelen minäkin tarttumaan toimeen esimerkiksi lukemalla tuon Searsin kirjan vaativista vauvoista. Hän jos kuka puhuu kokemuksestaan kahdeksan lapsen isänä ja lääkärinä, jolle on myös aikanaan syntynyt yksi erityisen vaativa vauva. Ja hae ihmeessa apua neuvolasta!


 
Kiitos Helena empatiasta ja Irmeli, tavallaan ymmärrän myös sinunkin pointin. On totta, että olen vauvan kanssa kamala hössö ja riennän heti hätiin kun kuuluu pientäkin kitinää. Tavallaan mysö teoriasi tukee tuota ihmetystäni vauvan rauhoittumisesta esim. imurin ääneen. Esim. tänä aamuna harmistuin kun vauva vain kiemurteli ja huusi sylissäni ja aloin imuroida. Vauva tyyntyi imurin ääneen ja jopa naureskeli hetken. Ehkäpä hän ei vain ole luonteeltaan sylissä viihtyjä ja olen tulkinnut vauvan lohduntarpeen väärin. Tuntuu vain niin oudolta kun yleensähjän vauvat rauhoittuvat nimenomaan syliin.

Helena, termi hermostunut kuvaa erittäinkin hyvin vauvaani. Juuri sellainen hän on. Sylissä ollessaan ei viihdy paikallaan, vaan koko ajan pitäisi kävellä ympäriinsä. En enää jaksa sellaista, koska vauva painaa kahdeksan kiloa.

Itsellänikin on työstämistä, että hyväksyn vauvan sellaisena kuin hän on. Kieltämättä oli yllätys, että juuri meille syntyi noin pippurinen vauva. Olemme mieheni kanssa hyvin rauhallisia ja vähään tyytyväisiä persoonallisuuksia. Itse olen melko kärsimätön kyllä, mutta kuitenkin perusluonteeltani hyvin rauhallinen.

Helena. totta tuo, että monesti ns. tyytyväisten vauvelien äidit ja isit ovat helposti neuvomassa vauvanhoidossa. On ylipäätään aika vaikeaa saada ymmärrystä tässä asiassa, ainakin joskus tuntuu siltä.

Kaikki vain puhuvat ihanista vauvoista ja ihanasta vauva-ajasta. Itselleni tämä on ollut raskasta ja kamalaakin aikaa välillä. On pieniä ohikiitäviä hetkiä kun vauva on tyytyväinen. Yritän saada niistä kaiken mahdollisen irti.

 
Heippa ap,

piti jo aiemmin kirjoitella tähän ketjuun, mutta en löytänytkään sitä.

Meillä on kanssa ns. suuritarpeinen vauva, olen siitä ihan varma, sillä sen verran paljon hän poikkeaa käytöksellään muista vauvoista, joita ympäristössä on. En koe että olisin mitenkään erityisemmin hössöttänyt tms, vaan lapseni vaativuus näkyi heti synnytyssairaalassa - jopa henkilökunta sanoi, että siinä teillä on pippurinen tapaus.

Raskasta on ollut ja on tullut koettua tunteita laidasta laitaan. Lähinnä olen ollut itseeni pettynyt, olen pelännyt, että olenko tehnyt jotain väärin - kuten esim Irmeli tuossa vihjasi, että saattaa olla takana. Mutta nyt olen lukenut aika paljon näistä suuritarpeisista (High-need baby) lapsista enkä usko, että olisin voinut toisin menettelmällä saada erilaisen vauvan. Hän vain on tällainen.

Minulle helpotuksen toi tosiaan tuo tieto, että tällaisia vaativia vauvoja on ja myös se, että lakkasin ajattelemasta, että voi kun se nyt viihtyisi itsekseen, voi kun nukkuisi pidempiä päikkäreitä, voi kun sitä ja voi kun tätä, vaan hyväksyin asian; näin se vaan on. Lakkasin stressaamasta kotitöiden takia. Jos vauvani nukkuu päivässä vain minipäiväunia, hän nukkuu enkä yksinkertaisesti ehdi tehdä juuri mitään muuta, mutta sitten se vain on niin. Minun vauvani nyt on tällainen. Ja lohduttaudun myös sillä, että hänestä todennäköisesti kasvaa vahvatahtoinen yksilö.

Rakastan vauvaani kovasti, vaikka välillä suurimman väsymyksen hetkellä on oikeasti vaikea kuunnella muiden helppohoitoisista vauvoista. Juuri tuota ihmettelyä ja surkuttelua olen saanut osakseni ja välillä hävettää kertoa lyhyistä päiväunista ja kärttyisyydestä.

Minusta sinä kuulostat vahvalta ihmiseltä ja uskonkin, että tällaisia vaativia vauvoja tulee sellaisille, jotka niistä selviävät. Olet ajatellut asioita paljon ja selvästi rakastat vauvaasi. Usko vaan, että alkaa helpottaa ajan kuluessa. En nyt muista minkä ikäinen vauvasi on, mutta meillä on viikko viikolta helpottaa, vauvan esim. oppiessa liikkumaan enemmän.

Jaksamista kovasti - ja muista, että jos väsymys on liian suuri, soita neuvolaan ja vaadi apua, esim. kodinhoidon merkeissä, jotta sinun ei tarvitse siihen tuhlata ajatuksiasi. Me äidit yritämme saada liikaa aikaiseksi ja koemme, että pitää olla koti tiptop ja vauva hoidettu. Minusta jo pelkän vauvan hoitaminen - ainakin vaativan vauvan - on ihan kokopäivätyötä, taukoja ei oikein ole. Kotityöt olen jättänyt todellakin sivuseikaksi, teen jos ehdin. Vauva on tärkein, varsinkin kun hänellä on selvästi isommat tarpeet kuin monilla muilla. Hän tarvitsee minua kipeämmin kuin moni muu vauva omaa äitiään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
No, ehkä selviän tästä päivä kerrallaan. Jos itkuisuus ei helpota, yritän selvittää olisiko taustalla allergiaa tai jotain. Mitään iho-oireita vauvalla ei kyllä ole, iho on aivan virheetön.

Voiko koliikki kestää jopa puoli vuotta?

Kyllä mä pyytäisin neuvolalääkäriltä lähetteen maitoaltistukseen - kannattaa se testata. Meidän allergikkolapsi muuttui päivänsäteeksi kun saatiin maidon aiheuttamat vaivat kuriin.

 

Yhteistyössä