J
jatkaako
Vieras
En tiedä miksi tänne kirjoitan. Varmaankin omien ajatusten selventämiseksi ja ehkäpä muiden mielipiteiden kuulemiseksi.
Tarinani on seuraava. Aloitin seurustelemaan nuorena (18v.), ja sekin suhde alkoi kuukauden kuluttua siitä kun olin eronnut edellisestä teini-iän poikaystävästä. Tuota suhdetta kesti 7 vuotta. Asuttiin yhdessä, ostettiin asunto ym. Sitten tuli kriisi. En enään halunnut seurustella. Halusin jotain muuta. Erosin. Ennen sitä mietin eroa pitkään (yli vuoden). Loppuaika olikin sitä että suuntasin kaiken aikani ja tarmoni pelkästään hevosharrastukseeni (joka oli alunperin lapsuuden harrastus, jonka sitten aloitin uudelleen).
Erosta on yli vuosi. Olen päässyt siitä yli. En haikaile vanhojen perään. Sain asunnon josta pidän valtavasti. Päätin että sinkkuilen useamman vuoden. Oli aika riehkasta. Ja mukavaa. Elin nuoruutta ikään kuin uudelleen. Sitten tapasin miehen. Miehen josta piti tulla vain joku säätö. Mies oli aika ihastunut minuun jo alusta asti. Minä en niinkään - tai ainakaan en halunnut sitä asiaa tunnustaa itselleni.
Jonkin aikaa (kuukauden ehkä) verran tapailimme. Ja sitten ihastuin. Mutta kapinoin koko ajan uutta suhdetta vastaan. On monta asiaa mitkä mietityttää. Tai ehkä pelottaa. En tiedä. Nyt ollaan tapaillut suunnilleen neljä kuukautta.
Mies on aika kokematon seurustelujutuissa. En halua olla hänen ensimmäinen kunnon suhde joka päättyy sen takia ettei mies tajua että suhdetta pitää hoitaa.
Seksi ei ole mitään maatajärisyttävää. Ei nyt huonoakaan. Välillä mahtavaa mutta välillä taas en vaan kertakaikkiaan saa ollenkaan. Mies ei ole aikaisempiin verrattuna niin aloitteellinen itse. Tämän helposti koen niin etten koe olevani seksuaalisesti haluttava. Tiedän että mies on hyvin väsynyt monesti koska hänellä on aikaa vievä työ ja harrastukset.
Ahdistun helposti. Alan riittelemään pienistä asioista. En tiedä miksi.
Miehen ulkonäkö ei ole ehkä niin hyvä kun toivoisin. Tiedän että itsekeskeistä ajattelua.
Mies on välillä hiukan itsekäs. Pienissä asioissa. Mutta uskon sen johtuvan siitä että hän on asunut niin pitkään yksin. Joskus jos olen asiallisesti jostain sanonut, niin hän kyllä "korjaa" tilanteen...
Mies on kuitenkin älyllisesti todella fiksu. Hän on huomaavainen. Hellä, kosketteleva ja rakastavainen. Hän kuuntelee tosissaan minun mielipiteeni ja yrittää tehdä niin että myös minä olisin onnellinen.
Meidän henkinen yhteys on jotain sellaista jota en aikaisemmin ole kokenut. Mies ymmärtää minua. Miehellä on paljon samanlaisia mieltymyksiä kuin minulla. Mies elää aktiivista elämää jota itsekin teen (en voisi seurustella ikinä miehen kanssa jolla olisi liikaa aikaa olla kotona...). Miehellä on prikulleen samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet kuin minulla. Mies on elämässä ja asioissa hyvin tavoitteellinen - niin kuin minäkin.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Laittaa homma pakettiin vai jatkaa. Välitän miehestä todella paljon. Mutta jokin ahdistaa aina välillä. Luulen että pelkään, että entäs jos teen virhevalinnan ja tämäkin juttu kaatuu 7-8 vuoden päästä, jolloin toivoisin itselläni olevan jo jälkikasvua.
Tämä mies olisi niin oikea isä lapsilleni (siis siltä tällä hetkellä tuntuu) ja luulisin että hyvä mies myös tulevalle vaimolleen.
En oikein tiedä mikä tässä nyt sitten kiikastaa, tuo seksi asia? Vaikka monesti itsekin olen niin väsynyt etten jaksa. Vai se, että mies ei osoita halukkuuttaan minua kohtaan niin paljon kun olen aikaisemmilta miehiltä tottunut... Luulen että minua vain pelottaa...
Miehellä on kohta sellainen ajanjakso edessä että hän voisi muuttaa luokseni kahdeksi kuukaudeksi (ja sen jälkeen hänen oma asuntonsa taas vapautuisi). Käytännössä hän on asunut luonani (eli ollut yökylässä joka yö) jo yli kuukauden verran. Tätä väliaikasta muuttoa hän on ehdottanutkin. En ole osannut sanoa juuta tai jaata. Toisaalta kun välitän hänestä hirmusesti olisi mukava kokeilla. Tuohan olisi vain väliaikaista. Mutta sitten taas pelottaa.
Tarinani on seuraava. Aloitin seurustelemaan nuorena (18v.), ja sekin suhde alkoi kuukauden kuluttua siitä kun olin eronnut edellisestä teini-iän poikaystävästä. Tuota suhdetta kesti 7 vuotta. Asuttiin yhdessä, ostettiin asunto ym. Sitten tuli kriisi. En enään halunnut seurustella. Halusin jotain muuta. Erosin. Ennen sitä mietin eroa pitkään (yli vuoden). Loppuaika olikin sitä että suuntasin kaiken aikani ja tarmoni pelkästään hevosharrastukseeni (joka oli alunperin lapsuuden harrastus, jonka sitten aloitin uudelleen).
Erosta on yli vuosi. Olen päässyt siitä yli. En haikaile vanhojen perään. Sain asunnon josta pidän valtavasti. Päätin että sinkkuilen useamman vuoden. Oli aika riehkasta. Ja mukavaa. Elin nuoruutta ikään kuin uudelleen. Sitten tapasin miehen. Miehen josta piti tulla vain joku säätö. Mies oli aika ihastunut minuun jo alusta asti. Minä en niinkään - tai ainakaan en halunnut sitä asiaa tunnustaa itselleni.
Jonkin aikaa (kuukauden ehkä) verran tapailimme. Ja sitten ihastuin. Mutta kapinoin koko ajan uutta suhdetta vastaan. On monta asiaa mitkä mietityttää. Tai ehkä pelottaa. En tiedä. Nyt ollaan tapaillut suunnilleen neljä kuukautta.
Mies on aika kokematon seurustelujutuissa. En halua olla hänen ensimmäinen kunnon suhde joka päättyy sen takia ettei mies tajua että suhdetta pitää hoitaa.
Seksi ei ole mitään maatajärisyttävää. Ei nyt huonoakaan. Välillä mahtavaa mutta välillä taas en vaan kertakaikkiaan saa ollenkaan. Mies ei ole aikaisempiin verrattuna niin aloitteellinen itse. Tämän helposti koen niin etten koe olevani seksuaalisesti haluttava. Tiedän että mies on hyvin väsynyt monesti koska hänellä on aikaa vievä työ ja harrastukset.
Ahdistun helposti. Alan riittelemään pienistä asioista. En tiedä miksi.
Miehen ulkonäkö ei ole ehkä niin hyvä kun toivoisin. Tiedän että itsekeskeistä ajattelua.
Mies on välillä hiukan itsekäs. Pienissä asioissa. Mutta uskon sen johtuvan siitä että hän on asunut niin pitkään yksin. Joskus jos olen asiallisesti jostain sanonut, niin hän kyllä "korjaa" tilanteen...
Mies on kuitenkin älyllisesti todella fiksu. Hän on huomaavainen. Hellä, kosketteleva ja rakastavainen. Hän kuuntelee tosissaan minun mielipiteeni ja yrittää tehdä niin että myös minä olisin onnellinen.
Meidän henkinen yhteys on jotain sellaista jota en aikaisemmin ole kokenut. Mies ymmärtää minua. Miehellä on paljon samanlaisia mieltymyksiä kuin minulla. Mies elää aktiivista elämää jota itsekin teen (en voisi seurustella ikinä miehen kanssa jolla olisi liikaa aikaa olla kotona...). Miehellä on prikulleen samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet kuin minulla. Mies on elämässä ja asioissa hyvin tavoitteellinen - niin kuin minäkin.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Laittaa homma pakettiin vai jatkaa. Välitän miehestä todella paljon. Mutta jokin ahdistaa aina välillä. Luulen että pelkään, että entäs jos teen virhevalinnan ja tämäkin juttu kaatuu 7-8 vuoden päästä, jolloin toivoisin itselläni olevan jo jälkikasvua.
Tämä mies olisi niin oikea isä lapsilleni (siis siltä tällä hetkellä tuntuu) ja luulisin että hyvä mies myös tulevalle vaimolleen.
En oikein tiedä mikä tässä nyt sitten kiikastaa, tuo seksi asia? Vaikka monesti itsekin olen niin väsynyt etten jaksa. Vai se, että mies ei osoita halukkuuttaan minua kohtaan niin paljon kun olen aikaisemmilta miehiltä tottunut... Luulen että minua vain pelottaa...
Miehellä on kohta sellainen ajanjakso edessä että hän voisi muuttaa luokseni kahdeksi kuukaudeksi (ja sen jälkeen hänen oma asuntonsa taas vapautuisi). Käytännössä hän on asunut luonani (eli ollut yökylässä joka yö) jo yli kuukauden verran. Tätä väliaikasta muuttoa hän on ehdottanutkin. En ole osannut sanoa juuta tai jaata. Toisaalta kun välitän hänestä hirmusesti olisi mukava kokeilla. Tuohan olisi vain väliaikaista. Mutta sitten taas pelottaa.