Vaihto-opiskelu ulkomailla lapsen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti-89
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti-89;25529386:
Voi kiitos, sentään jotain positiivista löytyy! Olen oppinut sen että asiat yleensä järjestyvät ja niin uskon sen olevan tämän vaihtoon lähdönkin kanssa. Ovathan monet muutkin ennen minua vaihdossa olleet, että ei se nykymaailmassa ihan uusi asia ole.

Ihan varmasti järjestyy jos motivaatiota itseltä löytyy. Itse en ole suoranaisesti vaihto-oppilaana ollut mutta opiskellut kuitenkin kolme vuotta kolmessa eri maassa ja hengissä ollaan :D Todella monet lähtevät nykyään vaihto-oppilaaksi, jotkut jopa lapsen kanssa ja rankkaa se voi olla, sitä en kiellä, mutta varmasti hieno kokemus ja varmasti selviää jos niin päättää :)
 
Olen lukioikäisestä asti unelmoinut vaihtoon lähtemisestä ja nyt kun on tilaisuus haluan sen myös käyttää. Meidän koulusta kun on kohtuu helppo vaihtoon päästä ja sitten saa noita tukia Erasmukseltakin. Ei muuta kuin järjestelemään asioita ja kyselemään koulun kv-työntekijältä minkälaisia mahdollisuuksia olisi! Uskon että vaihto-opiskeluaika voi olla rikkautenakin lapselle, kun pääsee tutustumaan uuteen kulttuuriin ja oppii toisen kielen. Nyt kun omat asiat ovat alkaneet järjestyä, en jaksaisi odottaa ensi syksyä. :)
 
Itse toimin opiskeluaikoinani vaihtareiden tutorina täällä Suomessa. Hain avaimet opiskelija-asuntoon, näytin mistä saa ostettua puhelinliittymän, missä on lähin kauppa jne.

Aika moni näistä vaihtareista oli jostai E-Euroopan maasta tai juuri Ranskasta.

Aika paljosta jäät paitsi, jos 4v lapsen kanssa matkaan lähdet. Vaihtarielämään oleellisena osana kuuluu myös biletys ja silloin suurin osa tuttavuuksistakin syntyy. Ainakin minun kokemuksen mukaan. Vaihtarit tekivät myös useamman päivän kestäneitä retkiä muihin kaupunkeihin.

Mutta suosittelen etsimään seuraa vaikka paikallisista perheellisistä, muuten olet iltaisin aika yksiksesi.
 
[QUOTE="noh";25530240]Itse toimin opiskeluaikoinani vaihtareiden tutorina täällä Suomessa. Hain avaimet opiskelija-asuntoon, näytin mistä saa ostettua puhelinliittymän, missä on lähin kauppa jne.

Aika moni näistä vaihtareista oli jostai E-Euroopan maasta tai juuri Ranskasta.

Aika paljosta jäät paitsi, jos 4v lapsen kanssa matkaan lähdet. Vaihtarielämään oleellisena osana kuuluu myös biletys ja silloin suurin osa tuttavuuksistakin syntyy. Ainakin minun kokemuksen mukaan. Vaihtarit tekivät myös useamman päivän kestäneitä retkiä muihin kaupunkeihin.vaihtari

Mutta suosittelen etsimään seuraa vaikka paikallisista perheellisistä, muuten olet iltaisin aika yksiksesi.[/QUOTE]

Riippuu varmaan ihan vaihtarista, että kuinka oleellisesti se biletys kuuluu elämään.
 
[QUOTE="jaa";25527012]No, ei sitä maata välttämättä voi noin vaan valita, monesti tietyt alat on jaettu tiettyihin maihin. Itse olisin halunnut vaihtoon Italiaan, mutta eipä siellä ollut vaihtopaikkoja meidän alalta.[/QUOTE]

Kyllä se valitaan kun menee Erasmuksen sijaan Nordplusin kautta... Samat tieteet on joka Pohjoismaassa.
 
Mä olin Pariisissa vuoden Erasmus-vaihdossa. Oman kokemuksen perusteella uskon et pärjäätte hyvin jos päätätte lähteä :)

Me asuttiin miehen kans kaksiossa, vuokrattiin vapailta markkinoilta, oli aika kallis mut tuilla + opintolainalla pärjättiin. Ei tosiaankaan ollut iltamenot pakollisia enkä mä juuri bilettänyt, nautin maasta ja kulttuurista omalla tavallani.

Reipas suomalainen pärjää hyvin maailmalla kun uskaltaa avata suunsa ja kysyä apua! Kaikki järjestyy kyllä ja opinnoissa meillä joustettiin hyvin.

Avoimin mielin, mulle vaihtarivuosi oli ainakin tosi hieno kokemus! Nauti :)
 
Kyllä varmasti onnistuu kunhan ajoissa selvittelet asioita. Itse olen ollut monta kertaa tutkijavaihdossa ulkomailla ja lapset mukana.

Ja unohda Ruotsi ja Norja, vähänkö köyhiä vaihtoehtoja "kansainvälistyä" :D
 
Lukeekohan kukaan enää näitä... Haluaisin kuitenkin lähettää terkut ap:lle ja toiselle vaihtoon lähtevälle! Me suuntaamme 2-ja 4-vuotiaiden lastemme kanssa syksyksi Ranskaan vaihtoon. Mies hoitaa lapsia, minä opiskelen. Uskon todellakin että me kaikki pärjätään hienosti. :) Perheellisille se biletys ei ole mikään ykkösjuttu noin muutenkaan enää, vaihdosta voi saada muutakin irti. Onnea matkaan kaikki!
 
[QUOTE="Aava";26154820]Lukeekohan kukaan enää näitä... Haluaisin kuitenkin lähettää terkut ap:lle ja toiselle vaihtoon lähtevälle! Me suuntaamme 2-ja 4-vuotiaiden lastemme kanssa syksyksi Ranskaan vaihtoon. Mies hoitaa lapsia, minä opiskelen. Uskon todellakin että me kaikki pärjätään hienosti. :) Perheellisille se biletys ei ole mikään ykkösjuttu noin muutenkaan enää, vaihdosta voi saada muutakin irti. Onnea matkaan kaikki![/QUOTE]

Hei Aava! toivottavasti vastaat tähän. Olet ilmeisesti jo palannut sieltä ranskasta, nin kerrotko hieman kokemuksestanne. Olemme nimittäin suunnittelemassa meidän vaihtovuotta kanssa. Ja meillä on sama tilanne kuin teillä. Mies hoitaa lapset. minä opiskelen. Tosin 9v tytölle pitäisi löytyä koulu. Olisi kivaa tietää mitä tukea saitte täältä suomesta? vai menitteko te säästöillä?
Kiitos etukäteen vastauksestasi. Toivottavasti matka oli ihana!
 
Hei!

Oletteko te jo hoitaneet tämän asian? asunto, tuet yms?Anteeksi että näin suoraan kysyn mutta netissä on niin vähän infoa tähän liittyen, pitää ka mennä kv-työntekijän puheille. :)
 
[QUOTE="Madde";27908104]Hei!

Oletteko te jo hoitaneet tämän asian? asunto, tuet yms?Anteeksi että näin suoraan kysyn mutta netissä on niin vähän infoa tähän liittyen, pitää ka mennä kv-työntekijän puheille. :)[/QUOTE]

Ei olla vielä. Mieheni opiskelee toisen asteen koulussa ja suuntautumislinja selviää maalis-huhtikuussa. Sen jälkeen olisi tarkoitus alkaa selvittelemään kaikkia tukia yms tarkemmin :) Opettaja itse oli ehdottanut, että ottaisi perheen mukaan. Koululta saa jotain rahallista tukea sekä jotain muuta apurahaa. Asunnon etsimisessä aikoivat myös auttaa
 
[QUOTE="Huu";27908163]Ei olla vielä. Mieheni opiskelee toisen asteen koulussa ja suuntautumislinja selviää maalis-huhtikuussa. Sen jälkeen olisi tarkoitus alkaa selvittelemään kaikkia tukia yms tarkemmin :) Opettaja itse oli ehdottanut, että ottaisi perheen mukaan. Koululta saa jotain rahallista tukea sekä jotain muuta apurahaa. Asunnon etsimisessä aikoivat myös auttaa[/QUOTE]

Kiva kuulla että myös perheelliset kannustetaan vaihtoon :) Tsemppiä teille, Espanja kuulostaa ihanalta :)
 
Jos tätä joskus lukee joku, joka aikoo myöskin lähteä vaihtoon ulkomaille lapsen kanssa, niin turha pelätä. Pikku jännitys kuuluu asiaan. KAIKKI ASIAT OVAT JÄRJESTETTÄVISSÄ, joskus niitä täytyy järjestää enemmän ja joskus vähemmän. Meidän lapset olivat puolen vuoden vaihdon ajan 'koulussa' vaikkei se mitään koulua kolme vuotiaille ole myöskään ranskassa. Koulusta saa hyvin tietoonsa voiko mihinkäkin maahan mennä lapsen kanssa ja apua saa useimmiten kun kysyy (tosin näillä palstoilla kannattaa varautua jonkin sortin arvosteluun tai epäilyyn).

Meidän lapset oppivat ensinnäkin uutta kieltä ja saivat paljon uskallusta ja näkemystä asioihin uudella tavalla. Ensin toinen kävi lasten kanssa tutustumassa päiväkotiin ja vietti siellä aikaa ja kun paikat olivat tuttuja, jäivät sinne mielellään. Lisäksi puhuimme reissusta lapsille pitkään.

Kannattaa tietty aina selvittää, millainen tapa eri paikoissa on 'kasvattaa' lapsia, sillä eri hoitopaikoissa on erilaisia tapoja ja joskus hyvinkin poikkeavia omista tavoistamme. Asioista voi myös keskustella hoitajien /opettajien kanssa.

Mukaan voi palkata hoitajan suomesta jos on varaa (monet lähtee varmasti mielellään ulkomaille puoleksi vuodeksi jos ei ole koulu tms. tai hoitamaan lähihoitaja harjoitteuaan tms. Mieluiten tietty tuttu.

KAIKKI SIIS JÄRJESTYY JA LAPSET TYKKÄÄ JA TOTTUU, KUNHAN ASIAT SELITTÄÄ JA VALMISTELEE. :)
 
Kaverini perheellinen opiskelija oli vaihdossa koko perheen voimin Asia Exchange-nimisen organisaation kautta. Mies teki töitä etänä ja lapsen hoito järjestyi, olivat tyytyväisiä. Oli ollut kuulemma joku toinenkin perheellinen vaihdossa samaan aikaan. Itse suunnittelen samaa, uskon, että olisi täysin mahdollista myös perheen kanssa ja ainutkertainen kokemus, johon ei välttämättä ole enää myöhemmin mahdollisuutta. Eiköhän se ole vain itsestä kiinni, kaverini oli ainakin tosi tyytyväinen, että päätti lähteä, eikä ollut ollenkaan niin vaikeaa lapsen kanssa kun alun perin epäili. Aasiassa lisäksi olisi lämmintä ja muutenkin kiinnostavia kohteita. Googlasin kokemuksia, löytyi esim tällainen raportti: http://www.asiaexchange.org/images/articles/Matkaraportti_PSU_syksy2009_LTY.pdf
 

Yhteistyössä