vaimo ei halua hajottaa perhettä mutta...mitä vaihetoehtoja minulla on?

[Mörköäiti]

Olisiko niin, että naiset odottavat parisuhteelta enemmän ja eroavat herkemmin, jos odotukset eivät täyty? Miehet ehkä herkemmin ajattelevat, ettei tämä niin kummoista enää ole mutta meneehän tämä aika näinkin.

Voi se toki niinkin olla. Eli toisin sanoen "kaikki" ovat tyytymättömiä. Luulisi tosin, että tyytymättömyyttä lisäisi se, jos kuitenkin odottaa ja toivoo enemmän.

 

[M34]

En allekirjoita.

Eipä tämä asia sinun allekirjoitustasi kaipaa. Vanhemmat ovat tutkitusti tyytymättömämpiä parisuhteeseensa kuin ei-vanhemmat. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä muu kuin lasten hankkiminen kaikkine kerrannaisvaikutuksineen (vähentynyt yhteinen aika, stressi, muuttunut keho ja kehonkuva, uudelleen määritellyt roolit, kiristynyt talous....) sinun mielestäsi selittää tämän eron. Tuskin sentään väität, että lähinnä ongelmalliset pariskunnat hankkivat lapsia ja ongelmattomat jäävät lapsettomiksi.

 

[M34]

Luulisi tosin, että tyytymättömyyttä lisäisi se, jos kuitenkin odottaa ja toivoo enemmän.

Mietin asian niin, että jos nainen ajattelee, että parisuhteen täytyy olla kouluarvosana-asteikolla ainakin kasi, että sitä kannattaa jatkaa, miehen mielestä kutonen riittää. Tämä on tosin ihan oma hypoteesini.

 

[säpäle harmaana]

Eipä tämä asia sinun allekirjoitustasi kaipaa. Vanhemmat ovat tutkitusti tyytymättömämpiä parisuhteeseensa kuin ei-vanhemmat. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä muu kuin lasten hankkiminen kaikkine kerrannaisvaikutuksineen (vähentynyt yhteinen aika, stressi, muuttunut keho ja kehonkuva, uudelleen määritellyt roolit, kiristynyt talous....) sinun mielestäsi selittää tämän eron. Tuskin sentään väität, että lähinnä ongelmalliset pariskunnat hankkivat lapsia ja ongelmattomat jäävät lapsettomiksi.

Totta varmaan osittain, mutta täytyy ottaa huomioon myös sekin seikka, että lapset ovat myös aika monelle syy jäädä siihen huonoon suhteeseen. Lapsettomat voivat erota siinä mielessä helpommin, joten ei ole ihme, että ne vaikeammat suhteet ovat niitä, joissa on lapsia. Jos lapsettomalla on huono suhde, hänellä ei ole syytä jäädä siihen niin pitkäksi aikaa.

 

[wierailija]

Mistähän johtuu, että lapsettomissakin parisuhteissa miehiltä lopahtaa kiinnostus jossain vaiheessa omaan naiseen ja siinä vaiheessa aletaan ravaamaan vieraissa. Turha syyttää lapsia parisuhteiden huonosta jamasta, koska lapset ovat siinä vain vähän aikaa mutkistamassa asioita.

Vähän aikaa?

 

[eronnut mies]

Et voi huonompaa paikkaa löytää kun tämä kun esität tällainen ongelama.
Saat vain ilkeitä vastauksia jne.

Menkää yhdessä ammatti-ihmisten kanssa juttelemaan ongelmastanne. Aurinko paistaa takulla vielä teidänkin taivaalla kun saatte oika apu.

 

[Mörköäiti]

Eipä tämä asia sinun allekirjoitustasi kaipaa. Vanhemmat ovat tutkitusti tyytymättömämpiä parisuhteeseensa kuin ei-vanhemmat. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä muu kuin lasten hankkiminen kaikkine kerrannaisvaikutuksineen (vähentynyt yhteinen aika, stressi, muuttunut keho ja kehonkuva, uudelleen määritellyt roolit, kiristynyt talous....) sinun mielestäsi selittää tämän eron. Tuskin sentään väität, että lähinnä ongelmalliset pariskunnat hankkivat lapsia ja ongelmattomat jäävät lapsettomiksi.

Ensinnäkin tuo kuvaus sopii parhaiten ihan vauva-aikaan. Mutta eihän tuo parisuhteen ongelmia kuvasta, vaan se kuvastaa yleensä elämäntilannetta. Se on ihan eri asia. Mikäli tällöin kokee tyytymättömyyttä parisuhteeseen, se voi johtua siitä, että parisuhteessa on koko ajan ollut jotain (piilevää) ongelmaa, jonka vasta uusi elämäntilanne tuo esiin. Sama olisi tapahtunut todennäköisesti esim. työttömyyden, sairauden, tms yhteydessä. Voihan se olla, että iso osa suhteista ovat sellaisia, että ne eivät kestä kriisejä tai muutoksia - edes hyviäkään muutoksia. Ja toki kaikkia suhteita eivät koettele samat kriisit tai tilanteen - jollekin suhteelle juuri vaikka lapsen saaminen nostaa ongelmat pintaan, toiselle vaikka työttömyys tai jopa puolison menestyminen (sekin on mahdollista). Mitenkään automaattisestihan lasten syntymä tai mikään muukaan elämänmuutos ei aiheuta ongelmia parisuhteeseen.

Mutta sitten on toki tuo, mitä joku kirjoitti, että lasten vuoksi eroamista harkitaan tarkemmin kuin monessa muussa tilanteessa ja toimimattomaksi osoittanutta suhdetta ei lopetetakaan niin helposti. Tietysti voi olla, että ilman lapsia ne piilevät ongelmat olisivat voineet jäädä huomaamatta - jolloin tilanne olisi tietysti jatkunut sinänsä onnellisena, ellei jokin muu asia olisi nostanut niitä pintaan.

Yksi yleinen esimerkki on usein se, että sukupuoliroolit tutkimusten mukaan muuttuvat konservatiivisemmiksi lasten syntymän myötä - ei aina, mutta joskus (ehkä jopa yllättävän usein). Eihän se lapsista johdu, vaan ihmisten (tai jomman kumman puolison) asenteista, joita ei vaan aiemmin oltu huomattu. Usein naiset ovat tähän puoleen tyytymättömiä, ja tässä tyytymättömyys kohdistuu suoraan siihen puolisoon ja suhteeseen. Sen sijaan esim. taloudelliset seikat eivät johdu parisuhteesta, vaan olosuhteista, mikä on eri asia.

 

[milkiss]

Olen synnytyksen jälkeisen masennuksen kokenut. Vaikean sellaisen. Synnytys oli vaikea, lapsi syntyi liki 3kk ennen aikojajaan ja niin vauva kuin minä olimme kuolla synnytykseen.

Mutta en käy sen enempää masennuksen taustoja aukaisemaan. Mutta niitä tuntoja voin hieman avata, jos se AP helpottaisi sinua hetken vielä ymmärtämään vaimoasi.

En itse ole kokenut elämässäni pahempaa helvettiä kuin tuo synnytyksen jälkeinen masennus. Kaikki värit hävisivät maailmastani. En tuntenut suoraan sanottuna mitään. En lasta, en miestä enkä varsinkaan itseäni kohtaan. Järki kyllä oli kokoajan mukana ja sekös hommasta teki vielä kaameampaa. Koin suunnatonta riittämättömyyttä, syyllisyyttä, jopa vihaa itseäni kohtaa... Se tila on äärimmäisen itsekeskeinen. On vain se musta möykky joka varjostaa ihan kaiken. Pohdin paljon itsemurhaa. En kokenut olevani hyödyllinen, hädin tuskin jaksoin hoitaa lastani. Ne hetket kun rakas mieheni ei sitä tehnyt. En ollut vaimo, en mitään. Ällöttävin olento päällä maan. Itse inho oli jotain nii suurta.

Mieheni pakotti minut hakemaan apua. Tai pakotti niin että oli varannut minulle ajan lääkäriin ja kädestä pitäen minut sinne vei, kun olin taas kerran itkenyt tunnin nurkaan lyyhistyneenä. Hän totesi minulle kun lähdimme ettei jätä minua, eikä jättänyt. Yhdessä menimme lääkäriin, sain kertoa sen mitä pystyin, mies kertoi oman näkemänsä... Siitä se hiljalleen alkoi lähteä. Sain ajan mielenterveystoimistoon. Pääsin ammattiauttajalle ja sain lääkityksen joka tasasi pahimpia epätoivon hetkiä...

Matka oli pitkä. Mutta olemme tässä edelleen. Yhdessä. Tuohon meni 1,5 vuotta ennen kuin uskalsin sanoa olevani terve. Nyt kun katson tuota aikaa, se on kuin toisen ihmisen elämästä. Kamala painajainen. Elämä palasi raiteilleen hiljalleen. Nyt se on täydellistä. Olen ikuisesti kiitollinen miehelleni, hänen kärsivällisyydelleen ja rakkaudelleen. Rakastan häntä enemmän kuin mitään tässä maailmassa, koska hän hyväksyi minut myös kun olin huonoimmillani, itsetuhoinen ja itsesäälissä rypevä....Ja mitä seksiin tulee, se on vaan parantunut. Seksi alkoi palailla kun sain asioitani hieman parempaan suuntaan. Nykyään se on jotain sellaista mitä se ei ennen tuota masennusjaksoa ollut. Mukana on niiiiiin suuri luottamus, kunnioitus, arvostus... Ja niiden tuoma vapaus.

Jos saisit puolisosi hakemaan apua? Lähde hänen mukaan tueksi. Näytä että haluat olla tukena. Mitä nopeammin apua saatte, sitä nopeammin "hetkeksi" menetetyt puolet parisuhteestakin palaavat.

 

[M34]

Tuo ajatus siitä, ettei lasten hankinta aiheuttaisi mitään ongelmia vaan ainoastaan "toisi esiin" piileviä pulmia parisuhteessa on lähinnä huvittava. Yhtälailla voisi sanoa, ettei pettäminen itsessään vahingoita parisuhdetta, vaan se ainoastaan paljastaa puolisosta siihen asti tuntemattomia piirteitä.

Jos parisknta on suhteeseensa tyytyväinen ennen lapsia, ja sitten lasten jälkeen parisuhde huononee eikä palaa enää entiselleen, kyllä se parisuhdetyytyväisyyden heikennys johtuu nimenomaan lasten hankkimisesta. Miksei tätä asiaa voi myöntää? Meneekö jonkun vanhemmuus rikki siitä, että tunnustaa lasten hankinnan laittavan parisuhteen todennäköisesti kovalle koetukselle?

 

[vierailija.]

Tuo ajatus siitä, ettei lasten hankinta aiheuttaisi mitään ongelmia vaan ainoastaan "toisi esiin" piileviä pulmia parisuhteessa on lähinnä huvittava. Yhtälailla voisi sanoa, ettei pettäminen itsessään vahingoita parisuhdetta, vaan se ainoastaan paljastaa puolisosta siihen asti tuntemattomia piirteitä.

Jos parisknta on suhteeseensa tyytyväinen ennen lapsia, ja sitten lasten jälkeen parisuhde huononee eikä palaa enää entiselleen, kyllä se parisuhdetyytyväisyyden heikennys johtuu nimenomaan lasten hankkimisesta. Miksei tätä asiaa voi myöntää? Meneekö jonkun vanhemmuus rikki siitä, että tunnustaa lasten hankinnan laittavan parisuhteen todennäköisesti kovalle koetukselle?

Ei kaikessa aina ole kyse lapsista. Moni parisuhde on ollut hyvä ennen viiden vuoden rajapyykkiä ja sen jälkeen se on huonontunut, eikä ole palannut enää entiselleen. Vaikka lapsia ei ole edes ollut. Mikset voi myöntää, että parisuhde huononee usein ajan mittään, olipa niitä lapsia tai ei?

 

[Mörköäiti]

Tuo ajatus siitä, ettei lasten hankinta aiheuttaisi mitään ongelmia vaan ainoastaan "toisi esiin" piileviä pulmia parisuhteessa on lähinnä huvittava. Yhtälailla voisi sanoa, ettei pettäminen itsessään vahingoita parisuhdetta, vaan se ainoastaan paljastaa puolisosta siihen asti tuntemattomia piirteitä.

Jos parisknta on suhteeseensa tyytyväinen ennen lapsia, ja sitten lasten jälkeen parisuhde huononee eikä palaa enää entiselleen, kyllä se parisuhdetyytyväisyyden heikennys johtuu nimenomaan lasten hankkimisesta. Miksei tätä asiaa voi myöntää? Meneekö jonkun vanhemmuus rikki siitä, että tunnustaa lasten hankinnan laittavan parisuhteen todennäköisesti kovalle koetukselle?

Miten aiemmin hyvä parisuhde voisi huonontua vain lapsen syntymän vuoksi ilman, että parisuhteessa itsessään on jotain pielessä? Enkä puhunut piilevistä pulmista, vaan piilevistä ongelmista.

Näen tuon asian eri tavalla. Luettelit tuolla aiemmin tyytymättömyyttä aiheuttavia asioita - taloudelliset huolet, väsymys/unenpuute, muuttunut kehonkuva, jne... Nämähän ovat jotain ihan muuta kuin parisuhteesta johtuvia ongelmia. Vauvavuoteen voi kaikkia noita liittyä, mutta se on sitten eri asia, vaikuttavatko ne parisuhteeseen ja millä lailla - ja miksi. Eiväthän ne välttämättä parisuhteeseen vaikuta, vaikka noin yleisesti tuntuisivat ongelmallisilta. Kaikki hankaluudet elämässä eivät nimittäin muutu parisuhdekriisiksi.

Jos parisuhde muuttuu riitaisaksi vaikka sen vuoksi, että toinen osapuoli onnistuu jossain uraan liittyvässä samaan aikaan kun toinen ei etene vastaavassa, itselleen tärkeässä asiassa, niin johtuuko mielestäsi riita toisen menestyksestä vai jostain pariskunnan keskinäisestä jännitteestä?

Jos lapsen synnyttyä vaikka nainen kyllästyy epätasa-arvoiseen työnjakoon aiemmin tasa-arvoisessa suhteessa, niin eihän siinä ongelma ole se lapsi vaan epätasa-arvo. Se nainen olisi tyytyväinen, jos itse ongelma poistuisi, mutta lapsi jäisi.

 

[M34]

Miten aiemmin hyvä parisuhde voisi huonontua vain lapsen syntymän vuoksi ilman, että parisuhteessa itsessään on jotain pielessä?

Kysytkö tosissasi? Minusta olisi hämmästyttävää, jos suhde ei huononisi, kun seksiä on vähemmän, aikaa toiselle on vähemmän, hermot ovat kireämmällä, keskinäisiä riitoja on enemmän, kotitöitä ja ikäviä velvollisuuksia on enemmän ja prioriteetit muuttuvat niin, ettei kumppani ole enää se tärkein ihminen.

Minä antaisin parisuhteelleni tällä hetkellä arvosanaksi täyden kympin. Jos päättäisimme tehdä elämänmuutoksen, joka lisäisi elämäämme nuo edellä mainitut vaikeudet, tyytyväisyyteni parisuhteeseen voisi laskea arvosanalla tai kahdella. Mikään parisuhde, jossa ei ole runsaasti aikaa rentoon yhdessäoloon, ei voi olla kympin suhde. Parisuhdetyytyväisyyden huonontuminen tässä tapauksessa johtuisi nimenomaan tästä elämänmuutoksesta, koskapa ilman sitä arvosana olisi edelleen kymmenen.

 

[Mörköäiti]

Kysytkö tosissasi? Minusta olisi hämmästyttävää, jos suhde ei huononisi, kun seksiä on vähemmän, aikaa toiselle on vähemmän, hermot ovat kireämmällä, keskinäisiä riitoja on enemmän, kotitöitä ja ikäviä velvollisuuksia on enemmän ja prioriteetit muuttuvat niin, ettei kumppani ole enää se tärkein ihminen.

Ei suhde todellakaan automaattisesti huonone, vaikka vauvan syntymän jälkeen tilapäisesti kaikenlaista kuormitusta tuleekin. Väistämättä ei itse asiassa edes aina toteudu kaikki nuo listaamasi, mutta vaikka toteutuisikin, niin riitoja lukuunottamatta nuo ovat asioita, jotka voi käsitellä myös ilman, että se vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen. Esimerkiksi joitain asioita voi komsensoida sekin, että kokee ja jakaa jotain uutta toisen kanssa ja elää uutta elämänvaihetta yhdessä.

Minä antaisin parisuhteelleni tällä hetkellä arvosanaksi täyden kympin. Jos päättäisimme tehdä elämänmuutoksen, joka lisäisi elämäämme nuo edellä mainitut vaikeudet, tyytyväisyyteni parisuhteeseen voisi laskea arvosanalla tai kahdella. Mikään parisuhde, jossa ei ole runsaasti aikaa rentoon yhdessäoloon, ei voi olla kympin suhde. Parisuhdetyytyväisyyden huonontuminen tässä tapauksessa johtuisi nimenomaan tästä elämänmuutoksesta, koskapa ilman sitä arvosana olisi edelleen kymmenen.

Ei tuohon tietysti voi muuta todeta kuin että on hyvä tietää, mitä itse haluaa ja toimia sen mukaan.