S
satunnainen surffailija
Vieras
Piipahdin pitkästä aikaa tälle palstalle ja jäin lukemaan tätä(kin) ketjua. Aivan ensimmäiseksi tuli mieleen, että ap:n vaimolla on ollut lapsuudessaan tai nuoruudessaan huonoja kokemuksia seksistä (hyväksikäyttö, raiskaus?), jotka ovat estäneet tyystin hänen seksuaalisen minänsä kehittymisen, ja käsitykseni vain vahvistui eteenpäin lukiessani. Osittain omien kokemusteni perusteella tunnistin tiettyjä piirteitä ja käyttäytymismalleja itsessäni vieläkin, vaikka olen jo lähes 10v ollut hyvässä, tasapainoisessa suhteessa.
Vaikka ap kertoikin puheyhteyden olevan kaikin puolin kunnossa, hyväksikäyttö saattaa olla NIIN suuri häpeä tai kipeä asia, ettei siitä voida puhua. Edes (tai juuri) sille sille kaikkein rakkaimmallekaan ihmiselle, varsinkaan/edes vuosikymmenten jälkeen.
Tai voi olla yksinkertaisesti niin, että uhri kieltää tapahtuneen niin totaalisesti, ettei koskaan sitä enää muistakaan, ellei pyri tai pysty sitä joskus aktiivisesti (terapiassa) kohtaamaan. Varsinkaan ap:n ikäluokassa hyväksikäytöstä ja raiskauksista ei puhuttu yhtä avoimesti kuin nykypäivänä, joten häpeän tunne oli varmasti vieläkin suurempi.
Eli selviytyäkseen sillä hetkellä ihminen kieltää tapahtuneen, mutta vaurio on aiheutettu ja se vaikuttaa toimintaan läpi elämän, jopa hänen itsensä tiedostamatta. Vuosikymmenten varrella opittu käyttäytymismalli vain vahvistuu ja oravanpyörää on aina vain vaikeampi rikkoa, vaikka itse tietäisikin syyn.
Monet seksuaalisen rikoksen kohteeksi joutuneet ikäänkuin "erkanevat" ruumistaan seksitilanteissa - on turvallisempaa olla tuntematta mitään, vaikka partneri olisikin turvallinen, sillä tilanne ei sitä "uhrin" pään sisällä ole. Eli yritäpä tässä vaiheessa kertoa, missä vika on, varsinkin, jos et edes muista tapahtunutta, ja sinua on jopa uhkailtu lapsena:" Et sitten kerro tästä kenellekään, tai tapan sinut/äidin/isä/koiran!". Ja ehkei hän olekaan koskaan avannut suutansa...
En tietenkään tunne ap:ta, vaimoa tai heidän suhdettaan, eikä tapanani ole nähdä "mörköjä", enkä juuri koskaan kirjottele nettipalstoille, mutta nyt oli pakko.
Ehkä ap:n (jos nyt enää täällä käy) kannattaisi hankkia vaikka kirjastosta asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Sitä kyllä löytyy, varsinkin englanniksi.
Loppujen lopuksi on toki haavoitetusta ihmisestä itsestään kiinni, päätyykö hän "uhriksi" vai "selviytyjäksi". Ja jos parisuhde kestää toisen hyväksikäytön läpikäymisen (mikä sanahirviö!), niin se kestää kyllä noin suurinpiirtein kaiken!
Ap:n kuvailema suhde kuulostaa kyllä taistelmisen arvoiselta!
Vaikka ap kertoikin puheyhteyden olevan kaikin puolin kunnossa, hyväksikäyttö saattaa olla NIIN suuri häpeä tai kipeä asia, ettei siitä voida puhua. Edes (tai juuri) sille sille kaikkein rakkaimmallekaan ihmiselle, varsinkaan/edes vuosikymmenten jälkeen.
Tai voi olla yksinkertaisesti niin, että uhri kieltää tapahtuneen niin totaalisesti, ettei koskaan sitä enää muistakaan, ellei pyri tai pysty sitä joskus aktiivisesti (terapiassa) kohtaamaan. Varsinkaan ap:n ikäluokassa hyväksikäytöstä ja raiskauksista ei puhuttu yhtä avoimesti kuin nykypäivänä, joten häpeän tunne oli varmasti vieläkin suurempi.
Eli selviytyäkseen sillä hetkellä ihminen kieltää tapahtuneen, mutta vaurio on aiheutettu ja se vaikuttaa toimintaan läpi elämän, jopa hänen itsensä tiedostamatta. Vuosikymmenten varrella opittu käyttäytymismalli vain vahvistuu ja oravanpyörää on aina vain vaikeampi rikkoa, vaikka itse tietäisikin syyn.
Monet seksuaalisen rikoksen kohteeksi joutuneet ikäänkuin "erkanevat" ruumistaan seksitilanteissa - on turvallisempaa olla tuntematta mitään, vaikka partneri olisikin turvallinen, sillä tilanne ei sitä "uhrin" pään sisällä ole. Eli yritäpä tässä vaiheessa kertoa, missä vika on, varsinkin, jos et edes muista tapahtunutta, ja sinua on jopa uhkailtu lapsena:" Et sitten kerro tästä kenellekään, tai tapan sinut/äidin/isä/koiran!". Ja ehkei hän olekaan koskaan avannut suutansa...
En tietenkään tunne ap:ta, vaimoa tai heidän suhdettaan, eikä tapanani ole nähdä "mörköjä", enkä juuri koskaan kirjottele nettipalstoille, mutta nyt oli pakko.
Ehkä ap:n (jos nyt enää täällä käy) kannattaisi hankkia vaikka kirjastosta asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Sitä kyllä löytyy, varsinkin englanniksi.
Loppujen lopuksi on toki haavoitetusta ihmisestä itsestään kiinni, päätyykö hän "uhriksi" vai "selviytyjäksi". Ja jos parisuhde kestää toisen hyväksikäytön läpikäymisen (mikä sanahirviö!), niin se kestää kyllä noin suurinpiirtein kaiken!
Ap:n kuvailema suhde kuulostaa kyllä taistelmisen arvoiselta!