N
Ninni
Vieras
kadotin elämäniloni kun tajusin että tässä tää elämä sitten on, paremmaksi tämä ei muutu.
olen onnellinen lapsistani, mutta suren tulevaa. olen yh, velkaantunut pahasti. velat johtuvat siitä että kun ex oli jättänyt mut taloudellisesti pulaan, masennuin enkä jaksanut hoitaa asioitani. velkaa on niin etten pysty maksamaan sitä tavallisen pulliaisen palkalla ikinä pois.
olen kouluttamaton, meinaan toisen lapsen kasvaessa, täyttäessä sen 3v lähteä opiskelemaan(vielä olen siis kotona), ylioppilas sentään olen, mutta pelkäänpä että kukaan ei ota töihin ihmistä jolla on niin hirveä velkataakka kuin mulla, ja luottotiedot menetetty tietenkin sen takia. ja vaikka opiskelun jälkeen töihin pääsisin niin peruspalkalla menee 20v ennenkuin velat on maksettu. silloin lapset ovat jo isoja, enkä ole mitään pystynyt heille tarjoamaan, kädestä suuhun- elämää ainoastaan, jota en nyt enää ilon elämiseen kadotettuani jaksa maustaa yhteisillä pikku puuhilla.....=(
toisaalta suren sitäkin että se mies joka mulla oli, meni. vaikkakin oli varsinainen p*ska mieheksi. toista miestä tuskin saan(tämä on vain realistinen arvio, ei itsesääliä), olen 20kg ylipainoinen, en juurikaan kaunis ja olen sotkuisen näköinen. olen sen tyylin ihminen jonka päällä uusi ja kalliskin merkkivaate näyttää nuhruiselta. ja eipä noita uusia vaatteita liiemmin saa hommattua, kun elää näillä huisin huikeilla tuilla.
en ole masentunut, en vaan jaksa kuvitella tulevaa........kaupungin vuokra-asunnossa lasten kanssa yksin, raha-päivänä tili tyhjenee laskuihin ja ruokaan koko niiden lapsuusajan(onneksi me silti syödään suht hyvin).tähän samaan asuntoon lapset vielä ylä-asteikäisenä palaavat koulusta kotiin, tässä mä ilmeisesti majailen hamaan tulevaisuuteen, omaan asuntoon kun mulla tuskin koskaan on mahdollisuutta.........ja mitään en tosiaan voi lapsilleni tarjota, mitään ylimääräistä.......
onko tämä elämää?
olen onnellinen lapsistani, mutta suren tulevaa. olen yh, velkaantunut pahasti. velat johtuvat siitä että kun ex oli jättänyt mut taloudellisesti pulaan, masennuin enkä jaksanut hoitaa asioitani. velkaa on niin etten pysty maksamaan sitä tavallisen pulliaisen palkalla ikinä pois.
olen kouluttamaton, meinaan toisen lapsen kasvaessa, täyttäessä sen 3v lähteä opiskelemaan(vielä olen siis kotona), ylioppilas sentään olen, mutta pelkäänpä että kukaan ei ota töihin ihmistä jolla on niin hirveä velkataakka kuin mulla, ja luottotiedot menetetty tietenkin sen takia. ja vaikka opiskelun jälkeen töihin pääsisin niin peruspalkalla menee 20v ennenkuin velat on maksettu. silloin lapset ovat jo isoja, enkä ole mitään pystynyt heille tarjoamaan, kädestä suuhun- elämää ainoastaan, jota en nyt enää ilon elämiseen kadotettuani jaksa maustaa yhteisillä pikku puuhilla.....=(
toisaalta suren sitäkin että se mies joka mulla oli, meni. vaikkakin oli varsinainen p*ska mieheksi. toista miestä tuskin saan(tämä on vain realistinen arvio, ei itsesääliä), olen 20kg ylipainoinen, en juurikaan kaunis ja olen sotkuisen näköinen. olen sen tyylin ihminen jonka päällä uusi ja kalliskin merkkivaate näyttää nuhruiselta. ja eipä noita uusia vaatteita liiemmin saa hommattua, kun elää näillä huisin huikeilla tuilla.
en ole masentunut, en vaan jaksa kuvitella tulevaa........kaupungin vuokra-asunnossa lasten kanssa yksin, raha-päivänä tili tyhjenee laskuihin ja ruokaan koko niiden lapsuusajan(onneksi me silti syödään suht hyvin).tähän samaan asuntoon lapset vielä ylä-asteikäisenä palaavat koulusta kotiin, tässä mä ilmeisesti majailen hamaan tulevaisuuteen, omaan asuntoon kun mulla tuskin koskaan on mahdollisuutta.........ja mitään en tosiaan voi lapsilleni tarjota, mitään ylimääräistä.......
onko tämä elämää?