Vain yksi lapsi - onko väärin lasta kohtaan??

[Emmi]

minulla ja siskollani ikäeroa 8v. tuntui melkein että olen ainoa lapsi. ja oli ikävää.
siksi haluankin ainakin kolme lasta ja pienillä ikäeroilla

 

[tähdenlento09]

En tiedä onko välttämättä väärin, mutta ne joilla ei sisarusta koskaan ole ollut, ovat kyllä jääneet paljosta paitsi. Sisarussuhde kun on tosiaan jotain ainutlaatuista ja sellainen rikkaus elämässä, jota ei millään voi muuten hankkia.

Laiskana kirjoittajana peesailen tätä =)

 

[pieras]

Se on kyllä hyvä pointti, että kun on sisarus, ei jää maailmassa aivan yksin, kun vanhemmat ehkä kuolee. MUTTA. Se sisaruskin voi kuolla. Voi käydä niin, että lapset kuolee ennen vanhempia. voi olla, ettei sisaruksille kehitykkään ystävyyssuhdetta. Se ainut lapsi voi löytää ihanan puolison ja sitten hankkia itse niin monta lasta kuin haluaa.

Anteeksi... :ashamed:

Kaikki ongelmat/onnistumiset johtuu vanhemmista. Sekä yksi- että monilapsisissa perheissä on omat erityishaasteensa, mutta kyllä ne silti löytyvät molemmista perheistä.

Tiedän perheen, jossa on 3 lasta 3 vuoden sisään, mutta heillä ei siltikään ole mitään rakastavia sisarussuhteita ja jokainen on lellitty. Sisaruksista on perheen lapsilla se "ilo", että aina löytyy jok jonka kanssa tapella ja jota voi kadehtia. Ja jokainen saa suunnilleen kaiken mitä haluaa, sekä tavaroissa että esineissä. Jos toiveet menevät ristiin niin esikoinen tulee ensimmäisenä ja sen jälkeen kuopus. Eli heillä on perheessään sekä yksi- että monilapsisten perheiden pahimmat ongelmat. Varmasti yksilapsisiksi jääviä perheitä en tunne... Läheisistä ystävistä kaikista avokätisin (ei siis rahassa vaan kaikessa muussa) ja toiset huomioon ottavin on ainoa (ja yksinhuoltajan ) lapsi.

Muuten, minulla ja sisaruksillani on todella läheiset ja lämpimät välit, vaikka ikähaitarimme onkin yli 10 vuotta.

 

[osu ja uppos]

on väärin.
meidän tuttavapiirissä 2 yksilapsista perhettä. poika 5v on aivan järkyttävä kauhukakara, en ole pahempaa pomottajaa ja kiusaajaa nähnyt.
toisessa perheessä tyttö 7v, sama juttu. kamala itsekäs pomottaja. ja ei osaa hetkeäkään olla yksin. aina pitää haalata kaikki alueen tytöt ja hän sir mielinmäärin määrää, ja aina pitää olla sen kotona, pihalla.

hirvittävä kateus paistaa rivien välistä, huheijaa mikä yleistäjä!

 

[tollot]

Ei lapsia hankita sen takia, että niillä olis sisaruksia, vaan sen takia, että halutaan lapsi. Jos ei halua, kuin yhden, niin ei halua.

aivan, jotkut ei saa kuin vaan yhden lapsen ja toiset ei ensimmäistäkään, uskomattomia mielipiteitä joillain ihmisillä! Tuollaisella periaatteella kukaan ei saisi siis saada lapsia jollei ole varmuutta, että niille tulee sisruksia?!?!!!

 

[Nalletar]

Mä olen itse ainoa lapsi. En todellakaan ole asiasta mitenkään kärsinyt. Toki mua varmaankin hemmoteltiin enemmän, jne. Mutta ei tästäkään ole ongelmia seurannut. Hyvin olen aikuisena pärjännyt ihmissuhteissa, töissä ja muissa. Itse odotan toista lastani, että samaa valintaa en tehnyt kun vanhempani. Mutta se ei liity millään tavalla siihen, että olisin ainoana lapsena kärsinyt olostani.

 

[sarbba]

Itse olen ainut lapsi ja kyllä olen kaivannut sisaruksia. Joku vielä tuossa kirjoitti että ainoat lapset on piloille lellitty, ei sentään pidä aina paikkaansa kuitenkaan!

Itellä tosin oli paljon samanikäsiä serkkuja lähellä niin en kokenut olevani yksin, mutta näin aikuisemmalla iällä olen miettinyt että ois kyllä ihana kun meidän perheeseen olisi sisarus suotu, mutta ei onnistunut sitten saada äitilläni enää lapsia.

 

[Raivotar]

meidän tuttavapiirissä 2 yksilapsista perhettä. poika 5v on aivan järkyttävä kauhukakara, en ole pahempaa pomottajaa ja kiusaajaa nähnyt.
toisessa perheessä tyttö 7v, sama juttu. kamala itsekäs pomottaja.

Oletkos ajatellut sitä, että kyseiset lapset saattavat olla luonteeltaan sellaisia eikä sellaisiksi kasvatettuja???

Meillä on yksi lapsi ja ainokaiseksi jääkin. Jo laitoksella papereihin kirjoitettiin, että "vaativa vauva". Helpolla ei siis olla päästy enkä siksi halua perheeseemme toista yhtä vaativaa "pompottajaa".

Itselläni on veli emmekä todellakaan ole läheisissä väleissä. Lähinnä hyvänpäivän tuttuja ollaan, joten en olisi mitään mielestäni menettänyt, vaikka häntä ei olisi koskaan ollutkaan.

 

[3]

on väärin.
meidän tuttavapiirissä 2 yksilapsista perhettä. poika 5v on aivan järkyttävä kauhukakara, en ole pahempaa pomottajaa ja kiusaajaa nähnyt.
toisessa perheessä tyttö 7v, sama juttu. kamala itsekäs pomottaja. ja ei osaa hetkeäkään olla yksin. aina pitää haalata kaikki alueen tytöt ja hän sir mielinmäärin määrää, ja aina pitää olla sen kotona, pihalla.

hirvittävä kateus paistaa rivien välistä, huheijaa mikä yleistäjä!

voisitkohan kertoa mistä olen kateellinen?

 

[HyacinthBucket]

Mikä on hyvä toiselle, ei toiselle sovi lainkaan. Itse olen isosta perheestä, keskimmäinen äidin uusiin naimisiin menon jälkeen. En isoin, en pienin, en mitään. Sisaret eivät olleet minulle läheisiä silloin, päinvastoin, veljelläni ja yhdellä sisarellani oli käytöshäiriö ja oli tosi rasittavaa elää heidän varjossaan ja koulussa aina olla paikkailemassa heidän töppäilyjään. Aikuisena olemme etäisiä, vain yksi on aidosti minulle rakas ja läheinen. Silti niin kuin lapsena, niin nyt aikuisenakin, omat ystäväni ovat minulle sisaruksiani tärkeämmät.
Jos olisin ollut ainoa lapsi, olisin varmaan jäänyt paljosta paitsi, mutta toisaalta kärsin vaikka sisaruksiakin oli. Siksi lukumäärä ei ole minusta ratkaisevaa. Tämä oli vain minun perheestäni, siispä ei kannata yleistää. Vain yksi näkökanta. Ja niin, siitä huolimatta, olen itse halunnut monta lasta.

 

[sama]

on väärin.
meidän tuttavapiirissä 2 yksilapsista perhettä. poika 5v on aivan järkyttävä kauhukakara, en ole pahempaa pomottajaa ja kiusaajaa nähnyt.
toisessa perheessä tyttö 7v, sama juttu. kamala itsekäs pomottaja. ja ei osaa hetkeäkään olla yksin. aina pitää haalata kaikki alueen tytöt ja hän sir mielinmäärin määrää, ja aina pitää olla sen kotona, pihalla.

hirvittävä kateus paistaa rivien välistä, huheijaa mikä yleistäjä!

voisitkohan kertoa mistä olen kateellinen?

no jos ei jonkunsortin kateus niin ainakin suvaitsemattomuus ja ilkeä tapa arvostella toisten lapsia, perin kummallinen tapa!

 

[3]

mun lapset on näistä lapsista kärsinyt, siksi en kovin nätisti heistä puhu! ja ehkäpä olen sit suvaitsematon ainoita lapsia kohtaan koska oon vaan sellasiin huonokäytöksisiin ilkimyksiin törmänny.

 

[archie]

En jaksanut lukea koko ketjua läpi joten en tiedä onko joku jo tämän näkökulman tuonut esiin, mutta ainakin siinä vaiheessa kun omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat apua ja huolenpitoa on varmaan mukava keskustella sisarusten kanssa miten heidän hoitonsa järjestetään jne.... Tietysti siinäkin on se vaara et sisarusten välille syntyy riitaa asiasta kun toinen on toista ja toinen toista mieltä. Samoin hautajaisten järjestämisen olettaisin olevan kuitenkin mukavampaa kun olisi joku läheinen jakamassa vastuuta.

 

[Lentokala]

Mulla itsdelläni ei ole sisaruksia enkä tunne olevani väärinkohdeltu.
En ole koskaan erityisemmin kaivannut sisaruksia, mulla on muutama todella läheinen ystävyyssuhde joita pidän tärkeinä.

Tiedän myös sisaruksia, jotka eivät vuosiin ole olleet edes puheväleissä..että se siitä auvoisesta sisaruussuhteesta.
Toki monilla on hyvinkin läheiset välit.
Eipä tätä elämää voi ennustaa.

Ainoalle lapselle ei mun mielestä aiheuteta mitään pahaa, kaltoinkohtelua tai muuta traumaa vain siksi ettei sisarusta ole.

 

[Bonaire]

no jos vaan olisin tullut/tulisin raskaaksi,niin ei olisi ainoa lapsi meillä :/ mutta tasan ei käy onnen lahjat..enkä mä koe,että se olisi väärin lasta kohtaan!

 

[vieras]

Sitä ei voi vielä tietää; niin kuin näistä vastauksista tulee ilmi, niin riippuu ihan tapauksesta olisko parempi olla perheen ainoana lapsena vai ei.

Itselle juuri nyt omien sisarusten tuki on todella tärkeää, joten haluan ilman muuta omalle lapselle myös sisaruksia. Vanhemmat voi musta vaikuttaa tosi paljon siihen, millaisiksi lasten sisarussuhteet muodostuu: meitä kaikkia neljää on aina kohdeltu tasavertaisesti ja nyt aikuisena välit kaikkiin on hyvät. Tietysti ikäerostakin johtuen vanhimman ja nuorimman välit on erilaiset kuin vaikka toiseksi nuorimman ja nuorimman, mutta siksipä onkin hyvä että meitä on niin monta!

TIetenkään koskaan ei voi sanoo ei koskaan, mutta en usko että meille koskaan tulee mitään isompia välejä katkaisevia riitoja: meidät on kasvatettu pienestä asti siihen, että perhe on paras eli tuli mikä tuli niin perheeseen voi luottaa ja perhettä autetaan aina.

 

[Raivotar]

Samoin hautajaisten järjestämisen olettaisin olevan kuitenkin mukavampaa kun olisi joku läheinen jakamassa vastuuta.

... tai helpompaa kun ei ole yhtä tai useampia sisaruksia, joiden kanssa kinata miten hautajaiset järjestetään. Perintöriidoista nyt puhumattakaan.

 

[vieras]

Itse olen ainoa lapsi eikä minulla ole kolmekymppisenä itselläni lapsia (vaikka useita pitkiä parisuhteita on takana) enkä niitä ole kaivannutkaan. Sisarusta kaipasin jonkin verran lapsena, mutta saman ikäinen serkkutyttö sekä kaverit korvasi sen hyvin. Lisäksi pienipalkkaiset vanhempani laittoivat minut reilun vuoden ikäisenä isoon tarhaan. Eikä pahentanut yhtään, että piti oppia sosiaaliseksi ja muita kunnioittamaan KODIN ulkopuolella, ulkopuolisia ikätovereita kohtaan. Joten sisaruksia "tekemällä" ei lapsen haasteet elämässä ratkea, vaan ihan jollain muulla.

 

[Valaja]

No ei se väärin ole, mutta ite koen, että sisarukset kasvattaa toisiaan ja hioo särmiä pois toisistaan. Oppii pakostakin jakamaan, odottamaan vuoroaan ja sopeutumaan. Ainokaiset oppii näitä asioita kodin ulkopuolella.

Sisarukset on jonkinmoinen rikkaus ainaki mulle. Meitä on moneksi, joten uskon, että toisille sopii oikein loistavasti se, että ei ole sisaruksia.

 

[LisaMarie]

Mä sain pikkusiskon 9 vuotiaana ja muistan kyllä aina siihen asti niin kauan kun muistan, ruikuttaneeni, että haluan siskon tai veljen.
Vaikka meillä on 9 vuotta ikäeroa, ollaan aina oltu kohtalaisen läheisiä.
Siinä valissä, kun mä 16 V:nä muutin pois kotoa ja sisko oli viellä pieni, ltiin etäisempiä, mutta kun sisko tuli kunnolla teini-ikään lähennyttiin taas, vaikka en kotona enää asunukkaan.

 

[vieras]

Kaikkea ei saa elämässä. Meidän lapsi ei saa sisarusta, ja se on ihan riittävän kamalaa minulle ilman että ne keille asia ei kuulu, puuttuvat siihen.

Lapsi ei ole toistaiseksi sisarusta kaivannut, en tiedä miten on isompana tai aikuisena. Hän on sosiaalinen luonne, ollut ihan vauvasta asti, ja ottaa toiset hyvin huomioon. Osaa leikkiä ryhmässä ja hoitopaikassa on pari hyvää ystävää. Osaa jakaa paremmin lelut ja jutut kuin vaikka serkkunsa, jotka ovat 3-lapsisista perheistä. Luulisin että on eniten luonnekysymys (tai sitten se, että noissa perheessä lapset on kotihoidossa verrattuna meidän hoidossa olevaan. Mutta sitähän ei tällä palstalla saa sanoa).

 

[nähty on]

En jaksanut lukea koko ketjua läpi joten en tiedä onko joku jo tämän näkökulman tuonut esiin, mutta ainakin siinä vaiheessa kun omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat apua ja huolenpitoa on varmaan mukava keskustella sisarusten kanssa miten heidän hoitonsa järjestetään jne.... Tietysti siinäkin on se vaara et sisarusten välille syntyy riitaa asiasta kun toinen on toista ja toinen toista mieltä. Samoin hautajaisten järjestämisen olettaisin olevan kuitenkin mukavampaa kun olisi joku läheinen jakamassa vastuuta.

Tai sitten yksi sisarus hoitaa kaiken (marttyyrina) ja muut ei tee mitään, paitsi sitten tappelevat perunkirjoituksissa. Eihän tuota voi ennustaa.

 

[Ford Prefect]

Mä nyt vastaan vaan omasta puolesta:

MÄ oon ainut lapsi ja myönnän, että kärsin siitä. :/

Oon halunnu AINA sisarusta, jonka kanssa jakaa kurjat vanhemmat.

Jonka kanssa olla lomilla, kun ei oo ketään muuta, matkoilla, kun on vaan ne vanhemmat, Puuhamaassa jossa saat olla ihan yksin.

Joka olis MUN kanssa, kun vanhemmat ei viitsi, jotka sanoo, et keksi nyt jotain tekemistä...

Jonka kanssa vois olla, kun vanhemmat tappelee ja juo.

Jonka kanssa vois hoitaa itsemurhalla uhkailevaa marttyyri-äitiä.

Jonka kanssa vois juosta pakoon kännissä vittuilevaa isää.

Jonka kanssa vois jakaa ne HIRVEÄT määrät tavaraa, jolla korvattiin rakkaus ja hellyys.


Meillä on kaks lasta ihan just siks. =)

Kolmennen voisin tehdä, (joo TEHDÄ) jos joku olis raskaana ja synnyttäis sen paskassa KOKSissa ja hoitais sitä pari vuotta kotona ja olis isompi talo.

Mutta siis näin mulla/meillä.

Miehellä on 3 sisarusta, mut ei oo hirveesti tekemisissä, mut väleissä sentä.

 

[J]

Meillä on 1 lapsi, 8-vuotias. Sairauteni takia ei toista olla saatu. Opettaja sanoi, että harvoin näkee noin kohteliasta poikaa. Lapsi itse olisi toivonut sisarusta, mutta ymmärtää, ettei sitä saa. Tiedän muutaman yksilapsisen perheen, lapset ovat niissä rauhallisia ja kilttejä. Päiväkodissa töissä olleena näin paljon suurperheen lapsia, esim.yli viiden lapsen perheitä. Lapset olivat kovin erilaisia, mutta usein pitivät puolensa ryhmässä vähän turhankin hyvin. Mutta mitään tietysti ei voi yleistää.

 

[archie]

En jaksanut lukea koko ketjua läpi joten en tiedä onko joku jo tämän näkökulman tuonut esiin, mutta ainakin siinä vaiheessa kun omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat apua ja huolenpitoa on varmaan mukava keskustella sisarusten kanssa miten heidän hoitonsa järjestetään jne.... Tietysti siinäkin on se vaara et sisarusten välille syntyy riitaa asiasta kun toinen on toista ja toinen toista mieltä. Samoin hautajaisten järjestämisen olettaisin olevan kuitenkin mukavampaa kun olisi joku läheinen jakamassa vastuuta.

Tai sitten yksi sisarus hoitaa kaiken (marttyyrina) ja muut ei tee mitään, paitsi sitten tappelevat perunkirjoituksissa. Eihän tuota voi ennustaa.

niin toikin on tietysti totta ja niinkuin joku jo aikaisemmin mainitsikin niin perintöriidathan ovat aina mahdollisia jos on useampi kuin yksi lapsi. Lähinnä ajattelin et jos sisarusten välit pysyvät kutakuinkin asiallisina niin voisi olla mukavampaa jakaa vastuuta ikääntyvistä vanhemmista sisaruksen kanssa.