V
Vain vaimo
Vieras
Tarina on pitkä... Tiivistettynä: Mieheni johtamiin työryhmiin palkattiin uusi henkilö, joka ihastui mieheeni, paljon. Hän ilmaisi tunteensa myös miehelleni käytöksellään, lähetteli tekstiviestejä, ehdotteli tapaamisia (mm. työasioiden varjolla työaikana, työpuhelimella,"tikusta asiaa"). Osa tekstiviesteistä olivat aika vihjailevia ja pornahtavia. Mieheni oli aluksi imarreltu tästä ja tunnusti minulle myös olleensa ensin jopa hiukan ihastunut tähän naiseen, mutta kuitenkin torjunut tämän ehdotukset. Kahvilla olivat muutaman kerran käyneet, työasioita hoitamassa, kuulemma. Jostain syystä he olivat sopineet erääksi lauantaiksi tapaamisen työpaikalle (näin sanoo mieheni), syy oli kuulemma se, että oli tarkoitus jutella tämä ihastuminen selväksi ja lopettaa se siihen ja sopia asiallisesta työsuhteesta jatkossa. Uskoisin kuitenkin, että näin syvästi ihastuneella naisella oli muuta mielessä kuin juttelu... Mieheni perui tapaamisen ja sanoo, että tämän jälkeen ei näissä asioissa ole ollut tähän naiseen yhteydessä, joitain työasioita on kuulemma pitänyt hoitaa. Mieheni on vakuuttanut minulle lukemattomia kertoja, että ei aio eikä halua olla tämän ihmisen kanssa missään tekemisissä enää ja irtisanoutuu näistä kaikista työryhmistä, joissa tämä nainen on. Mieheni on selvästi sanonut, että haluaa olla minun kanssani, mutta... Minun mieltäni varjostaa tuo hetkellinen ihastuminen, mitä jos tulee uusi ihastuminen kun ei tuollekaan ensin mitään voinut vaan antoi ajatusten ja tunteiden kulkea väärään suuntaan? Voiko enää luottaa? Mieheni ei nimittäin itse kertonut minulle tästä, vaan sattumusten summana pienin lapsistamme kopeloi hänen puhelintaan ja oltiinkin tekstiviesteissä... Mielestäni mieheni oli minulle epärehellinen ja toimi selkäni takana. Jos hän olisi mennyt siihen lauantain tapaamiseen, olisi hän myös siitä joutunut minulle valehtelemaan ja jättämään lapsemme futisturnauksen välistä... Siis olisi valehdellut myös lapsellemme. Olen miettinyt tätä kovasti, miten hän oli suunnitellut toimivansa tässä, hän itse vetoaa vain siihen, että mitään ei ole tapahtunut ja hän perui tapaamisen. Mutta kun se ei minulle riitä enää tässä vaiheessa kun hän kuitenkin antoi asian mennä noinkin pitkälle. En ymmärrä miten hän ei saanut sitä naista lopettamaan heti alkuunsa, vaikka oli kuulemma ilmaissut kyllä sen, että suhde pysyy työkaveruutena ja miksi hän ei kertonut minulle heti tällaisesta ihmisestä, jonka ihastus on ollut näin sairaalloisen vahva, että on halunnut tieten tahtoen tunkeutua meidän väliimme pyrkien rikkomaan perheemme. Nainen tiesi, että meillä on monta lasta ja olemme naimisissa. Tämä nainen työskentelee sosiaali- ja terveystyössä perheiden keskuudessa! Olen niin kauhean ällistynyt tällaisen ihmisen moraalista, montako muuta uhria löytyy... Nainenkin oli vielä lisäksi perheellinen! Nyt on vihan tunne todella voimakas. Olen iloinen siitä, että mieheni "kantti" kesti houkutuksen, mutta monesta tähän asiaan liittyvistä seikoista olen myös järkyttynyt.