Vaitiolovelvollisuus käsitetään usein hyvin väärin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Toimitko sä oikeasti terveydenhuollon parissa? Mä nyt suosittelen sua sitten kääntymään vaikkapa esimiehesi puoleen seuraavalla työvuorollasi.

Toimin ja olen monesti allekirjoittanut vaitiolosopimuksen ja moni esimies on sen suullisesti minun kanssa läpi käynyt. Juuri viimeksi allekirjoittaessani tuon sopimuksen esimies pyysi minua suullisesti kertomaan mitä ymmärrän sopimuksen käsittävän. Hän itse lisäsi sanomaani että asioista saa kertoa kunhan kertomuksesta ei voi tunnistaa ketään.

Ehkä sun kannattaa kerrata asia?
 
Minusta minkäänlaisten potilastietojen tai sairaskertomusten jakaminen ts. niistä keskusteleminen ei ole suotavaa ruuhkabussissa. Kuten ei vaikkapa päivähoitohenkilökunnanankaan tulisi puhua asiakkaistaan bussissa.
 
Ylempänä jo selvensin tilannetta. Kaikki oleellinen kiteytyy sanoihin "ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon." Henkilötietojen mainitsemisesta ei tuossa puhuta yhtään mitään, vaan yksinkertaisesti, ettei saa luvatta ilmaista salaista tietoa.

Kyllä vaitiolovelvollisuus on kunnioitettava asia.

Se että mä kerron jollekulle hoitaneeni potilasta jolla oli laajalle levinnyt syöpä, ei ole sama asia kuin välittäisin eteenpäin salaista tietoa.

Jos kerron että rouva virtanen kävi tänään sytostaattihoidossa niin se on salaisen tiedon välittämistä eteenpäin ja ehdottoman rangaistavaa.
 
[QUOTE="vieras";22797774]En myöskään pidä sitä suotavana, mutta jos niin teet et automaattisesti riko vaitiolovelvollisuutta.[/QUOTE]

en ehkä, mutta se ei takaa sitä, etteikö bussissa voisi istua joku, joka tietää kenen potilaan asioista / asiakkaan asioista on kyse.
 
[QUOTE="vieras";22797695]noniin sieltä tulee oikein asiatietoa. keksitkö päästäs? potilailla ei ole minkäänlaista vaitiolovelvollisuutta, se on hoitajien ja lääkärien tehtävä kertoa niin ettei vierustoverit kuule.[/QUOTE]

Potilailla ei ole asemansa puolesta velvoitetta salassapitoon, mutta henkilökunta todellakin toivoo, että myös potilaat (ja omaiset) pitävät salassa muita henkilöitä koskevat asiat. Käytännössä tilanteet ovat usein sellaisia, että samassa huoneessa olijat kuulevat nyt vaikkapa hoitopäätöksistä, oireista, tutkimustuloksista mm. lääkärin kierroilla. Lisäksi potilaat vaihtavat sairauskokemuksia keskenään jutustellessaan. On vähintäänkin hyvän tavan mukaista olla kertomatta eteenpäin esimerkiksi kotiväelle potilastoverin tilanteesta ja vaivoista. Puhumattakaan siitä, että arkaluontoisista asioista julkisella keskustelupalstalla kerrottaisiin.
 
[QUOTE="vieras";22797767]Se että mä kerron jollekulle hoitaneeni potilasta jolla oli laajalle levinnyt syöpä, ei ole sama asia kuin välittäisin eteenpäin salaista tietoa.

Jos kerron että rouva virtanen kävi tänään sytostaattihoidossa niin se on salaisen tiedon välittämistä eteenpäin ja ehdottoman rangaistavaa.[/QUOTE]

Mutta miksi kertoa? Edes sellaista tietoa, josta ei ketään tunnista? Mitä se sinua tai kuulijaa hyödyttää? Minusta se ei ole ihan lain/ohjeiden mukaista, ja uskon, että näin se oikeasti on. Varmaa en voi sanoa, koska en ole lainoppinut, mutta näin olen kuullut viisaampien sanovan ja sitä itse noudatan.
 
Eikö tämä ole riittävän selvästi sanottu?

"Vaitiolovelvollisuus merkitsee kieltoa ilmaista asiakirjan salassa pidettävä sisältö. Ilmaiseminen merkitsee paitsi tiedon antamista suullisesti, myös passiivisesti tapahtuvaa tiedon paljastamista ulkopuolisille..." (valvira.fi)

Mun mielestä tässä ei ole mitään epäselvää. Missään ei mainita erikseen tilanteita joissa se on sallittua, eikä myöskään sitä että tietoja saisi levitellä vaikkei nimiä mainittaisikaan.

Mä todella toivon, etttä sinä jonain päivänä kun mun aikani on joutua terveydenhuollon pariin, ei mun kohdalle sattuisi tuollaista, ilmeisesti älyllisesti jotenkin rajoittunutta henkilöä, joka riekkuu asioitani ympäri kyliä. Mutta toisaalta, terveydenhuollon parissahan ne nykyiset sarjamurjhaajatkin piilevät.
 
en ehkä, mutta se ei takaa sitä, etteikö bussissa voisi istua joku, joka tietää kenen potilaan asioista / asiakkaan asioista on kyse.

Se riippuu täysin siitä mistä puhut. Jos olet töissä isossa sairaalassa ja puhut suurimalkaisesti (siis yksityiskohdattomasti) potilaan paiseesta, ei siitä voi kukaan tunnistaa kenen asioista on kyse. Hyvin monella ihmisellä kun on paiseita.

Jos taas kerrot että mies kävi tänään klo. 12 minun vastaanotolla hoidattamassa paisettaan joka oli pikkuvarpaan oikealla syrjällä.....
- mennään vaarallisilla vesillä, siitä voi jo tunnistaa.

Monia asioita tällä alalla kerrotaan eteenpäin ilman että potilaan henkilöllisyys käy ilmi. Yksi hyvä kikka on muuttaa yksityiskohtia... kerrot hoitaneesi naista vaikka kyseessä oli mies... jnejne. Ja se on vain hyvä että asioita voi näin kertoa, niin voi mm. jakaa eteenpäin tietoa kollegoille kuinka jokin asia on hoidettu.. ammattitaito kasvaa.
 
Mutta miksi kertoa? Edes sellaista tietoa, josta ei ketään tunnista? Mitä se sinua tai kuulijaa hyödyttää? Minusta se ei ole ihan lain/ohjeiden mukaista, ja uskon, että näin se oikeasti on. Varmaa en voi sanoa, koska en ole lainoppinut, mutta näin olen kuullut viisaampien sanovan ja sitä itse noudatan.

No mulla esim. on hoitajaystäviä jonka kanssa me joskus jaetaan kokemuksia ja tietoja (ilman että rikotaan vaitiolovelvollisuutta), mua ainakin on monessa työtilanteessa auttanut ne ystävän kertomat opit joita hän on kertonut läpikäyneensä ja miten on ratkaissut ne.
 
Entä jos herra Hakkaraisen puoliso on samassa bussissa, jossa sinä hölötät hänen miehensä paiseesta varpaassa. Tai jos potilaana on käynyt nainen, joka kärsii pahasta kupasta ja samaan aikaan kun hölötät hänen kupastaan hän sattuu istumaankin samassa bussissa kanssanne ja kuulee typerän keskustelunne. Jotkin hyvin harvinaiset sairaudetkin ovat sellaisia, että osalliset on helppo liittää huolimattomiin puheisiin.

Vaitiolovelvollisuutta on varmaan sallittua rikkoa mielestäsi ja kaltaisistasi myös niin, että kaveri arvailee ja sinä elekielellä teet selväksi milloin hän osuu arvailuissaan oikeaan.

Miksi on niin vaikeaa olla suoraselkäinen, rehellinen ja luotettava?

sepä siinä onkin, että pitää osata ajatella mitä suusta päästää, asia ei saa olla yhdistettävissä henkilöön. julkisella paikalla muiden kuullen muutenkaan kannata mitään sanoa mikä kuuluu vaitiolovelvollisuuden alaisuuteen vaikka ei nimiä käyttäisikään. pitee olla tarkkana.
 
Eikö tämä ole riittävän selvästi sanottu?

"Vaitiolovelvollisuus merkitsee kieltoa ilmaista asiakirjan salassa pidettävä sisältö. Ilmaiseminen merkitsee paitsi tiedon antamista suullisesti, myös passiivisesti tapahtuvaa tiedon paljastamista ulkopuolisille..." (valvira.fi)

Mun mielestä tässä ei ole mitään epäselvää. Missään ei mainita erikseen tilanteita joissa se on sallittua, eikä myöskään sitä että tietoja saisi levitellä vaikkei nimiä mainittaisikaan.

Mä todella toivon, etttä sinä jonain päivänä kun mun aikani on joutua terveydenhuollon pariin, ei mun kohdalle sattuisi tuollaista, ilmeisesti älyllisesti jotenkin rajoittunutta henkilöä, joka riekkuu asioitani ympäri kyliä. Mutta toisaalta, terveydenhuollon parissahan ne nykyiset sarjamurjhaajatkin piilevät.

Onko se sun mielestä salaisuus että ihmiset sairastaa syöpiä? mä en ainakaan ole sanonut riekkuvani yhdenkään potilaan asioita pitkin kyliä.
 
Potilailla ei ole asemansa puolesta velvoitetta salassapitoon, mutta henkilökunta todellakin toivoo, että myös potilaat (ja omaiset) pitävät salassa muita henkilöitä koskevat asiat. Käytännössä tilanteet ovat usein sellaisia, että samassa huoneessa olijat kuulevat nyt vaikkapa hoitopäätöksistä, oireista, tutkimustuloksista mm. lääkärin kierroilla. Lisäksi potilaat vaihtavat sairauskokemuksia keskenään jutustellessaan. On vähintäänkin hyvän tavan mukaista olla kertomatta eteenpäin esimerkiksi kotiväelle potilastoverin tilanteesta ja vaivoista. Puhumattakaan siitä, että arkaluontoisista asioista julkisella keskustelupalstalla kerrottaisiin.

Mä luulen, että tällaisessa tapauksessa jossa potilas kertoo toisen potilaan asioita eteen päin ja jos se aiheuttaa asianosaiselle merkittävää haittaa, saattaa laki yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä tulla kyseeseen.
 
No jos potilas on itse pulputellut sairaskertomustaan vierustoverille niin omalla vastuulla se täysin on. Hyvät tavat tietty kannattaa jokaisen muistaa mutta ei liity lakiin.
 
Eikö tämä ole riittävän selvästi sanottu?

"Vaitiolovelvollisuus merkitsee kieltoa ilmaista asiakirjan salassa pidettävä sisältö. Ilmaiseminen merkitsee paitsi tiedon antamista suullisesti, myös passiivisesti tapahtuvaa tiedon paljastamista ulkopuolisille..." (valvira.fi)

Mun mielestä tässä ei ole mitään epäselvää. Missään ei mainita erikseen tilanteita joissa se on sallittua, eikä myöskään sitä että tietoja saisi levitellä vaikkei nimiä mainittaisikaan.

Mä todella toivon, etttä sinä jonain päivänä kun mun aikani on joutua terveydenhuollon pariin, ei mun kohdalle sattuisi tuollaista, ilmeisesti älyllisesti jotenkin rajoittunutta henkilöä, joka riekkuu asioitani ympäri kyliä. Mutta toisaalta, terveydenhuollon parissahan ne nykyiset sarjamurjhaajatkin piilevät.

Siinä tämän päiväses jutussa ainakaan mitenkään mässäilty asialla.
Se on jännä miten sitä ap:tä kohtaan taas hyökättiin.
Pitäisivät ne perskärpäset suunsa kii,kehtasivatki mölöttää jotain vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta,ku itte oisivat ihan omiaan saamaan syytteet kunnianloukkauksesta...
 
Jo on pässiä porukkaa, sivutolkulla vatvotaan mitä kenenkin mielestä saa ja mitä ei saa kertoa ja missä. Tomppelit: LUKEKAA SE LAINKOHTA JOSSA ASIA MÄÄRITELLÄÄN!!! Se on LAKI eikä sitä tulkita sen mukaan, sattuuko naapurin Repelle olevan ihan sama, tietääkö kaikki hänen kupastaan tai opettajallesi Pirjolle ei satu passaamaan että kaikki tietää että hän on saman kupan Repeltä saanut.

LAKI. LAKI. L-A-K-I.
 
[QUOTE="vieras";22798040]Jo on pässiä porukkaa, sivutolkulla vatvotaan mitä kenenkin mielestä saa ja mitä ei saa kertoa ja missä. Tomppelit: LUKEKAA SE LAINKOHTA JOSSA ASIA MÄÄRITELLÄÄN!!! Se on LAKI eikä sitä tulkita sen mukaan, sattuuko naapurin Repelle olevan ihan sama, tietääkö kaikki hänen kupastaan tai opettajallesi Pirjolle ei satu passaamaan että kaikki tietää että hän on saman kupan Repeltä saanut.

LAKI. LAKI. L-A-K-I.[/QUOTE]

Hyvä teksti muuten, mutta usein laki on kuten se luetaan. Ja tässä luetaan lakia nyt monella mallilla. Usein lainlaatijat laativat lain lisäksi vielä ohjeen lain tulkitsemiseen...
 
Hm.
Missä kohtaa hoitajan tulee ajatella niin päin että mitä saa kertoa ja kenelle?
Voisiko ajatella niin että työpaikan asiat puidaan työpaikalla työtovereiden kanssa, ei missään muualla kenenkään muun kanssa? Onko porukalla joku syyhy saada kerrottua asioita vai mitä ihmettä?
Miksi niitä potilastietoja pitäisi puhua muualla :O
 
Ihmiset yleensä keskustelevat toistensa kanssa kaikenlaisista asioista. Vaikkapa siitä, miten työpäivä meni, ja onko töissä tapahtunut jotain mieleenpainuvaa viime aikoina.

Mä oon kertonut mm. potilaasta, joka ei röntgeniin tullessaan suostunut riisumaan takkiaan koska ei ollut vaatehenkareita, ja hänen takkinsa oli aivan liian hieno naulakkoon ripustettavaksi tai penkille jätettäväksi. Ärsyttävistä ja hankalista potilaista tulee joskus juteltua, samoin kuin asiakaspalvelutehtävissä ollessani juttelin kavereille ärsyttävistä asiakkaista.
 
Okei...
Mutta silti - mä en tykkää siitä että hoitaja puhuu hoidettavistaan ( mä en saa puhua edes työpaikastani muutenkaan, " liikesalaisuuksia " tulevaisuuden näkymiä, tms. elleivät ne ole vielä julkisessa tiedossa ) millään muotoa työpaikan ulkopuolella.
Kyllä sitä puhuttavaa puolison/ ystävien kanssa pitää olla jotain muuta kuin potilasasiat : /
 
Kyllä koskee kaupan kassoja ja muita samalla tavalla vaitiolovelvollisuus. Ei ole oikeutta kertoa, että Rouva Virtanen osti tänään taas pelkkiä eineksiä ja sipsejä pussikaupalla ja raskaustestikin sillä siellä oli.
 
Okei...
Mutta silti - mä en tykkää siitä että hoitaja puhuu hoidettavistaan ( mä en saa puhua edes työpaikastani muutenkaan, " liikesalaisuuksia " tulevaisuuden näkymiä, tms. elleivät ne ole vielä julkisessa tiedossa ) millään muotoa työpaikan ulkopuolella.
Kyllä sitä puhuttavaa puolison/ ystävien kanssa pitää olla jotain muuta kuin potilasasiat : /

Työasiat on asioita siinä missä muutkin. Mitä naapurin eukko teki, mitä näki kaupassa, mitä todisti sivusta bussissa, mitä töissä tapahtui...ihan normaaleja puheenaiheita, oli ammatti sitten mikä tahansa. Opettajat taatusti puhuvat oppilaistaan ja oppilaat opettajistaan, hoitajat potilaistaan ja potilaat hoitajistaan, kaupan myyjät asiakkaistaan ja asiakkaat myyjistä, jne, jos tapahtuu jotain mikä niinsanotusti ylittää uutiskynnyksen eli on kertomisen arvoista.
 
Similar threads

Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V
L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä