mie koin elämäni ensimmäisen synnytyssupistuksen. Sellaisen oikean, joka kipusi vatsanpohjasta ylöspäin ja valui alaspäin reisiin.
Sitten se loppui. Ja toistui 15 min päästä, ja taas 15 min päästä ja kohta 10 min päästä.
Tunnin noita seurattuani lähdettiin sairaalaan. Puolitoista tuntia supistusten alkamisesta oltiin sairaalassa. Äitini oli mulle tukihenkilönä.
Kätilö oli äkäisenoloinen, sanoi että ensisynnyttäjä ja nyt jo sairaalassa. Mie hammasta purren kieltäydyin mistään kipulääkkeestä, jota kätilö tarjosi minusta niin ivalliseen sävyyn: "Vai kuipulääkkeenkö takia sie näin aikaiseen tulit? Tässä menee kuule ainakin aamuun, jos ei pitkälle päiväänkin."
No... parin tunnin sairaalassaolon jälkeen mie tulin äidiksi... poika syntyi klo 3.35. 3570g ja 49cm. 9 / 9 pistettä, väristä pois se yksi piste.
Mutta että tuostakin tulee jo 17 vuotta - ja yhä se on mielessä kuin ihan äsken ois tapahtunut. Ja vastahan mie vaihdoin tuolle pojalle vaippoja, vein kerhoon ja saattelin kouluun...
Sitten se loppui. Ja toistui 15 min päästä, ja taas 15 min päästä ja kohta 10 min päästä.
Tunnin noita seurattuani lähdettiin sairaalaan. Puolitoista tuntia supistusten alkamisesta oltiin sairaalassa. Äitini oli mulle tukihenkilönä.
Kätilö oli äkäisenoloinen, sanoi että ensisynnyttäjä ja nyt jo sairaalassa. Mie hammasta purren kieltäydyin mistään kipulääkkeestä, jota kätilö tarjosi minusta niin ivalliseen sävyyn: "Vai kuipulääkkeenkö takia sie näin aikaiseen tulit? Tässä menee kuule ainakin aamuun, jos ei pitkälle päiväänkin."
No... parin tunnin sairaalassaolon jälkeen mie tulin äidiksi... poika syntyi klo 3.35. 3570g ja 49cm. 9 / 9 pistettä, väristä pois se yksi piste.
Mutta että tuostakin tulee jo 17 vuotta - ja yhä se on mielessä kuin ihan äsken ois tapahtunut. Ja vastahan mie vaihdoin tuolle pojalle vaippoja, vein kerhoon ja saattelin kouluun...
