Vakava sairaus pelottaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
Minulla epäillään olevan eräs vakava sairaus, sellainen mitä ei voida parantaa, ja johon voin kuolla. :(
Asia pitäisi nyt tässä syksyn aikana viimein varmistua pitkien tutkimusten jälkeen.

:( :(

Taas tällainen päivä, kun näin iltasanomien ja iltalehtien lööpit Ville Pusan vaimon kuolemasta... itse kun olen saman ikäinen, kahden pienen lapsen äiti.

On tunteita, joista ei tavallaan saisi puhua. Olin pitkään hyvin positiivinen asian suhteen, pyrin nauttimaan kaikesta siitä mitä minulla on, ja olemaan onnellinen. Ja kyllähän minä olenkin. Elämäni on niin täynnä kaikkea hyvää; kaksi ihanaa tervettä lasta, rakastava aviomies ja ystävä, rakastavat vanhemmat ja sisarukset perheineen, onnellinen ja antoisa elämä, ystäviä, rakastan elämää, luontoa, ihmisiä, kaikkea. Parempaa ei voisi toivoa.

Mutta tämä hiipivä tuska... kenellekään en voi kertoa, miten minua pelottaa. Kun minua ei pelota itse sairaus (minkä pelkääminen hyväksytään), vaan se, että mikä taakka tulen mahdollisesti (huonolla tuurilla) olemaan läheisilleni. Ennemmin lähtisin mahdollisimman nopeasti pois. :(
Suren sitä, mikä taakka olen lapsilleni, pitkään hitaasti kuihtuva ja kärsivä äiti. :( Ei se ole lapsen elämää. Entä mieheni. Ei hänellekään tee hyvää nähdä sitä, ja uhraa elämänsä siihen, kun muutun riippakiveksi. :(
Hyvällä tuurilla siis lähtisin todella nopeasti pois, jos sairauteni varmistuu.
Ahdistaa.

Kaikille olisi siis parasta, että lähtisin mahdollisimman nopeasti.
Voi kumpa ihmisellä voisi olla sellainen nappi, josta voisi päättää oman matkan pituuden.

Miksi nämä ajatukset eivät ole sallittuja?
Kun yritän puhua jollekin, niin heti sanotaan vain hymyillen "älä nyt tuollaisia mieti, älä nyt höpsi..."


Kumpa voisin kääntää aikaa taakse päin, siihen kun olin terve. Voisinko jotenkin muuttaa terveyttäni. Väitetään etten, mutta silti. Jos jokin olisi vaikuttanut...

Miksi en voi olla terve??? Tai edes tietämätön, kokonaan.
 
Hiljaiseksi vetää. Kuka tahansa meistä voi olla seuraava. Niin vaikea auttaa tai lohduttaa mitenkään. Auttaisko ulkopuoliselle puhuminen, jonkunlainen "terapia"? Halaus.
 
Minkä ikäiset lapset sulla on?Sanoja en nyt löydä mitkä yhtään lohduttaisi,uskon kokemuksesta että pitäisivät varmasti sinut niin kauan kuin mahdollista,olisi olotilasi mikä tahansa.Äkkikuolema jättää liikaa mietittävää,jää monia asioita sanomatta yms.
 
Mikä sairaus? Ja kuinka nopeasti tämä sairaus yleensä etenee? Miksi tutkimustulosten valmistuminen kestää niin kauan? Itselleni olisi hirveää olla noin pitkä aika epävarmuudessa. Jaksamista sinulle ja toivotaan, että sinulla ei ole sitä sairautta.
 
jotten ole tunnistettavissa.

Hoitojaksooni tulee kuulumaan automaattisesti terapia tms.
sairauteen sopeutuminen jne. Ehkäpä juuri siellä saa puhua näistä asioista, joista läheiset ei halua kuulla. Tai siis tiedän, että läheiseni haluavat kuunnella, ja kuuntelisivatkin, mutta en halua pelottaa heitä näillä puheilla. Jos ymmärrätte mitä ajan takaa.
Heille on jo tarpeeksi raskasta muutenkin asiaan sopeutuminen jne.

Jos joku läheiseni sairastuisi, vaikka lapseni, mieheni, ei tämä olisi taakka hetkeäkään. Ei tietenkään. Ei ihminen jota rakastaa, ole taakka.
Mutta omalla kohdalla sitä ei pysty ajattelemaan niin.
Itse koen vain olevani taakka.

Mutta kiitos että sain hieman purkaa sydäntäni.
Jo se helpottaa, että joku kuuntelee.

 
Ymmärrän mistä puhut kun kohtaat vähättelevät lauseet, ja kukaan ei halua ajatella asiaa kanssasi. He suojautuvat asialta kieltämällä. Olisi kivaa kun joku uskaltaisi nähdä pelkosikin ja vastata jotain todellista. Ihmisten pienuus tuleekin näkyviin elämän isoimpien kysymysten äärellä! Sanat loppuvat kesken. Uskonkin että silloin voi rukoilla ja saada toivoa. Pyydä yläkerran ukolta lisää terveitä ja kauniita elinpäiviä ja luota että ihmeitäkin tapahtuu!
 
jos edes joku uskaltaisi sanoa, huudahtaa järkyttyneenä: "tuohan on aivan kauheaa!!!!"
Sillä siltä se tuntuu.
Mutta kun kaikki yrittävät olla asian suhteen niin vahvoja ja ymmärtäväisiä.
 
Jos saan sanoa suoraan, mun tulee surku sun lapsias ja miestäkin(liikutuin todella sun tekstistä)kun joutuvat elämään ilman sua lopun elämäänsä jos sun käy huonosti...ei se väli siinä, koska silloin olet läsnä...itselläni äiti kuoli yllättäen ja niin paljon jäi sanomatta, tekemättä, kokematta...mun mielestä sun tehtäväsi ei ole suojella muita sun 'kamalilta' puheilta,tokikaan en lapsille puhuisi murheita, mutta itse ystävänä toivoisin että minulle voisi purkaa jos läheiseni sairastuisi..
 
:) Tuli todella hyvä mieli.
Ehkä tämä tästä kääntyy vielä voiton puolelle, vaikkei sairaus kääntyisikään.

Varmaankin ihan syystä hoitojaksooni kuuluu pitkä terapiajakso... tunteet tulevat varmasti menevään vielä paljon pahempiakin vuoristoratoja.
 
Sairauksiamme ei varmasti voi verrata mutta mulla todettiin kans juuri krooninen ( vakava kuitenkin ) sairaus. Ja kyllähän se ketuttaa välillä kun ihmisen vähättelee sitä vaikka mä ymmärrän että he yrittävät vain lohduttaa. Mutta onnistumatta, ainakaan tässä alkuvaiheessa.
 
Kyseessä taitaa olla ALS tai ms-tauti..
Et sie siihen kuole, hyvä ihminen!!
Elä elämääs niinku tähänkin asti. Koska eihän koskaan voi tietää koska se matkan pää on käsillä.
*halaus*
 

Yhteistyössä