Olen seurustellut mieheni kanssa noin 2v ja ½v olemme asuneet yhdessä.
Mies oli kertomansa mukaan eronnut edellisestä kumppanistaan pari kuukautta ennen meidän tapaamista yhteisymmärryksessä eikä mitään epäselvää eroon liittyen ollut enää. Jälkeenpäin sain tietää miehen eksän kaverilta, ettei ero ollutkaan ollut vielä selvä tavatessamme vaan olivat vain siinä vaiheessa muuttaneet erilleen ja miettivät suhteensa jatkoa tahoillaan. Miehen eksä olisi ollut halukas jatkamaan suhdetta vielä.
Keskustelimme asiasta ja mies kielsi kaiken, pysyi alkuperäisessä kertomuksessaan eikä tiennyt miksi eksä olisi näin sanonut. Asia jätettiin siihen ja ajattelin, että ehkäpä toinen osapuoli oli ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää jotain väärin.
Hiljattain sain lisäksi tietää, että miehelläni on 20v sitten muutaman kerran harrastanut seksiä siskoni kanssa.
Kysyessäni, miksei minulle oltu kerrottu asiasta niin molemmat vähättelivät asiaa ja vetosivat siihen, kun aikaa on kulunut niin paljon.
Olen yrittänyt antaa molempien asioiden olla, mutta minusta on alkanut tuntumaan että suhteemme perustuu valheelle. Mikäli olisin tiennyt totuuden niin eksästä kuin siskostani, suhteemme ei olisi koskaan alkanut. Rakastan miestäni, mutta väkisinkin mieleeni tulee, onko vielä jotain muuta mistä minulle on valehdeltu. On ihan petetty olo.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia valehtelusta suhteen alussa, mutta suhde olisi onnistunut siitä huolimatta?