Välien katkaisu ainoa vaihtoehto?

["vieras"]

Juuri näin.

Onko niitä välejä jotenkin dramaatisesti katkaistava? Ja varsinkin kun sillä vaarantuu suhde siskoon. Onko se tavaran merkitys niin iso?
Kyllä se riittää että et ole tekemisissä vanhempiesi kanssa. Jos ottavat yhteyttä niin sanot että on nyt vähän "kiire".

Mun isä tekee veljelle jatkuvasti remonttia, meille ei koskaan. Johtuen siitä, että veli todellakin asuu lähempänä ja mulle on yhdentekevää miten isä aikaansa kuluttaa. Me maksetaan meidän remontista työmiehille mutta en mä koe että isä pitäisi tänne työkoneeksi rahdata, vaikka se olisi meille halvempaa.
Veli käy valmiissa joulupöydässä, isä ostaa heille sitä sun tätä mutta mua se ei vaivaa tippaakaan.
Me asutaan kaukana, hyvä vaan että isällä on joku face to face kontakti lapseensa siellä kaukana.

Tässä on kyse siitä, että ap:tä on koko lapsuuden ajan syrjitty, ja sama kohtelu jatkuu aikuisuudessakin. Mun mielestäni sellaista ei kuulu vain mukisematta niellä, varsinkaan kun vanhemmat eivät ole valmiita korjaamaan asiaa.

 

[ap.]

Juuri näin.

Onko niitä välejä jotenkin dramaatisesti katkaistava? Ja varsinkin kun sillä vaarantuu suhde siskoon. Onko se tavaran merkitys niin iso?
Kyllä se riittää että et ole tekemisissä vanhempiesi kanssa. Jos ottavat yhteyttä niin sanot että on nyt vähän "kiire".

Mun isä tekee veljelle jatkuvasti remonttia, meille ei koskaan. Johtuen siitä, että veli todellakin asuu lähempänä ja mulle on yhdentekevää miten isä aikaansa kuluttaa. Me maksetaan meidän remontista työmiehille mutta en mä koe että isä pitäisi tänne työkoneeksi rahdata, vaikka se olisi meille halvempaa.
Veli käy valmiissa joulupöydässä, isä ostaa heille sitä sun tätä mutta mua se ei vaivaa tippaakaan.
Me asutaan kaukana, hyvä vaan että isällä on joku face to face kontakti lapseensa siellä kaukana.

Toivoisin että osaisin suhtautua asiaan noin viileästi. Edes näennäisesti.
Ongelmani onkin se etten hallitse itseäni kun tilanne tulee päälle. Alan itkemään, ihan hallitsemattomasti. Se tuntuu niin pahalta etten pysty edes näyttelemään ettei tunnu miltään.

Viimeksi juurikin siskon kihlajaiskahveilla vanhempani pamauttavat paikalle ja antavat siskolleni muhkean matkalahjakortin ja onnittelevat vuolaasti, kun vain kuukausia aiemmin on ollut minun kihlajaiseni joihin sain väkinäisen onnittelun eikä kihlakahvikutsuani noteerattu lainkaan. Tuolloin miehen kanssa saatiin juuri ja juuri käveltyä nopeasti autolle ennenkuin sain hirveän itkukohtauksen ja itkin koko seuraavan vuorokauden. En yksinkertaisesti kykene olemaan rauhallinen noissa tilanteissa. Se tuntuu ihan hirveän pahalta ja minusta tuntuu kohtuuttomalta että minun oikeasti pitäisi olla noissa tilanteissa ja hymyillä iloisesti.

 

["huh huh"]

Siksi tämä tekeekin niin pahaa, kun haluaisin olla rakastettu ja hyväksytty, mutta käytöksellään vanhempani viestittävät ihan muuta.
[/QUOTE]

Jokainen lapsi (jopa aikuisena) haluaisi olla vanhemmilleen rakas ja arvostettu vaikka mitä sanoisivat. Tekee oikein pahaa teidän puolesta ja raivostuttaa tuollaiset vanhemmat jotka periaatteessa pilaavat lastensa elämän niin kauan kuin lapsi/aikuinen lapsi sen sallii. Varmaan vaikuttaa kivasti itsetuntoon ym. lapsena ja nuorena.

Voimia teidän perheelle!

 

[ap.]

Sinä opiskeluaikana kun en ollut vanhempiini yhteyksissä ja olin fyysiestikin niin kaukana että yhteys siskoon pysyi aktiivisena ainoastaan puhelimitse ja facebookissa, oloni oli hyvä. Nykyään jokainen kerta jolloin olen siskoni tai vanhempieni kanssa tekemisissä aiheuttaa suunnattoman pahan olon josta haluan eroon. Sisko ei ole syyllinen siihen, ja siksi minua raastaa se että mielipaha tulee koska siskoni muistuttaa minua mustalampaisuudestani vaikka on yksilönä kerrassaan ihana ihminen.

Ratkaisu olisi helppo tehdä jos en haluaisi pitää siskoani ja hänen perhettään elämässäni, mutta kun haluan ja niiden kylkiäisenä tulee sitten se fakta päin naamaa että minä olen meistä se vähemmän rakastettu.

 

[vaunu]

Et tule ikinä saamaan vanhemmiltasi mitään sellaista vastausta tai tekoa, joka hyvittäisi sen menneen.

Hyväksy se.

Se ei ole reilua, eikä se ole oikein, mutta se on miten asia tulee menemään.

Mikään, mitä he voisivat sanoa tai tehdä ei poista sitä, mikä on ennemmin tapahtunut. Vaikka nyt tapahtuisi täysikäännös, se ei poista sitä että olet kokenut pitkään, lapsuudessa jo, ettet riitä, et ole rakkauden tai huolenpidon arvoine.


Kun olet hyväksynyt sen, olet valmis antamaan itsellesi luvan parantua. Parantua, koska tapasi reagoida tähän asiaan on saanut sinulle vahingolliset mittasuhteet. Psykoterapiasta voisi olla apua sinullekin. Et voi muuttaa sitä, miten vanhempasi ovat kohdelleet sinua, etkä todennäköisesti voi muuttaa sitäkään miten he nyt kohtelevat sinua, tai miten tulevaisuudessa.

Nyt tällä hetkellä annat heidän pilata suuren osan omasta elämästäsi. Ovatko he oikeasti sen arvoisia? Onko kukaan?

Kun olet saanut oman elämäsi tasapainoon, voit varmasti kohdata heidät vielä. Aivan vapaana.

 

[eri ihminen]

tee se vihdoin.minä tein ja olen iloinen.
ei sitä rakkautta saa, jos ei ole saanutkaan.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Vieras ö ei selkeästi ymmärrä miltä tuntuu ja miten vaikuttaa kun vanhemmat ovat lapsuudesta asti laiminlyöneet lastaan. Kyse ei todellakaan ole tavarasta, vaan ainaisesta hylkäämisestä ja (henkisesti) yksin jättämisestä. Ihminen olisi psykopaatti jos voisi ohittaa tuollaisen, koko iän jatkuneen, kohtelun olan kohautuksella. On ihan eri asia jos on lapsuudessaan ollut rakastettu ja hyväksytty ja sitten myöhemmin vanhemmat esim. auttavat toista sisarusta enemmän. Silloin se ei ole joka kerta samaa vanhojen haavojen auki repimistä. Älä siis mitätöi toisen kokemaa tuskaa, kun et tiedä siitä mitään.

Ap: Ikävä kyllä se fakta (että olet vähemmän rakastettu) ON fakta, pidit yhteyttä tai et. Saat vain ignoorattua sen paremmin jos pidät etäisyyttä. Kuitenkin ratkaisuna se että ignooraat asian on ihan yhtä tehokas kuin peittää iso avohaava laastarilla - poissa näkyvistä ei tarkoita että asiat olisivat yhtään sen paremmin. Sinun pitäisi saada käsiteltyä lapsuuden hylkäämiskokemuksesi jotta niiden toistuminen ei aiheuttaisi enää nyt aikuisena niin kovaa akuuttita reaktiota.

Kannattaa myös huomioida, että ehkä siskosikaan ei ole AIDOSTI rakastettu. Aitoon rakkauteen kykenevä vanhempi ei nimittäin hylkää yhtä lapsistaan. Sisko voi saada enemmän tavaraa ja rahaa, mutta onko hän aidosti, pyyteettä ja ilman taka-ajatuksia rakastettu? Vai ovatko vanhemmat nostaneet hänet jalustalle "täydelliseksi lapseksi", joka saa asioita tasan niin kauan kuin hän miellyttää vanhempiaan? Sekään osa ei välttämättä ole helppo, ja ainakin sinä todennäköisesti näet selvemmin millaisia vanhempasi OIKEASTI ovat.

Ja: kuulostaa liian suurelta hinnalta uhrata mielenterveytesi sille että voisit ylläpitää välejä siskon kanssa. Mitä hyötyä niistäkään on, jos lopputuloksena sinulla on aina paha mieli? Jos saisit käsiteltyä omaa pahaa oloasi ja pettymystäsi, ja sisko tulisi puolitiehen vastaan järjestämällä tapaamisen teillä ja pidättäytymällä kertomasta vanhempiesi suosiosta, voisi suhde varmaankin olla mahdollinen. Mutta tuskin nykymenoa jatkamalla.. niin rikot vain itsesi.

 

[vieras ö]

Mä en millään tapaa mitätöinyt toisen kokemaa tuskaa. Mä vastasin siihen mitä luin, sillä kokemuksella mikä minulla on sillä aika paljon tässä aloituksessa keskityttiin rahaan ja tavaraan.
Vaunun kirjoituksessa on se mitä apn kannattaa yrittää tehdä.

 

["vieras"]

Kuulostaa että olet katkera vanhemmillesi ja kateellinen siskollesi.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Tottakai tilanteesta saa olla katkera, ja kateellisuuskin on enemmän kuin luonnollista.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";29027340]Kuulostaa että olet katkera vanhemmillesi ja kateellinen siskollesi.[/QUOTE]

Sen kyllä voin myöntää: Kyllä, olen katkera vanhemmilleni ja kateellinen siskolleni. Kumpaakaan näistä en haluaisi olla mutta se ei ole minun hallittavissani.

 

[vieras ö]

Sen kyllä voin myöntää: Kyllä, olen katkera vanhemmilleni ja kateellinen siskolleni. Kumpaakaan näistä en haluaisi olla mutta se ei ole minun hallittavissani.

Se on ihan oikeutettua mutta pilaa sun elämän. Saadaksesi paremman olon sun pitäisi päästä sen tunteen yläpuolelle. Mä menisin hakemaan keskusteluapua terapeutilta tms. ja purkamaan kaiken sinne. Ihan varmasti tuosta olisi hyötyä sillä tuskin tilanne muuttuu. Sä oot nyt vangittuna kaikkiin noihin negatiivisiin tuntemuksiisi.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Tähän väliin voisi muistuttaa, että se että reagoi huonoon kohteluun ei missään määrin tee uhrista syyllistä. Syrjitty on katkera, tottakai, mutta ei se oikeuta syrjimistä eikä ole syrjinnän syy. Ei saa unohtaa sitä mikä on syy ja mikä seuraus. Ihan vaan muistutuksena kun usein tuota "oletpas katkera" käytetään aseena uhria vastaan...

 

[vaunu]

Sen kyllä voin myöntää: Kyllä, olen katkera vanhemmilleni ja kateellinen siskolleni. Kumpaakaan näistä en haluaisi olla mutta se ei ole minun hallittavissani.

Jos se ei ole sinun hallittavissasi, nimenomaan tarvitset ammattilaisen apua. Psykoterapiaa edelleen suosittelen.

Et voi vaikuttaa siihen, miten vanhempasi kohtelevat sinua tai sinun siskoasi, mutta moneen muuhun asiaan voit vaikuttaa.

 

["noh"]

Onpa sulla kamalat vanhemmat!
Suosittelisin, että haet ihan ammattilaisen keskusteluapua asian käsittelyyn. Eihän toi nyt oo oikein, että tollasten syiden takia et voi tavata siskoasi etkä hankkia lapsia.

 

["noh"]

Se on ihan oikeutettua mutta pilaa sun elämän. Saadaksesi paremman olon sun pitäisi päästä sen tunteen yläpuolelle. Mä menisin hakemaan keskusteluapua terapeutilta tms. ja purkamaan kaiken sinne. Ihan varmasti tuosta olisi hyötyä sillä tuskin tilanne muuttuu. Sä oot nyt vangittuna kaikkiin noihin negatiivisiin tuntemuksiisi.

Nimenomaan näin! Psykoterapiasta olisi todellakin apua!

Ei ole mikään ihme, eikä missään nimessä sinun syysi, että joudut kokemaan katkeruuden ja kateellisuuden tunteita. Mutta vanhempiasi et voi muuttaa. Sun on tultava tavalla tai toisella toimeen sen kanssa, mitä olet saanut. Sen hyväksymiseen ja asiasta eteenpäin pääsemiseen se terapia on oiva apu. Siinä matkan varrella tulet myös itse löytäneeksi ne vastaukset, että pitäisikö katkaista välit vai ei.

Voimia!

 

[höhmi]

Itse vain viilentäisin välejäni vanhempiini, antaisin niiden olla. Ei kai välejä tarvitse mitenkään radikaalisti katkaista? Ei käy itse, kun eivät käy vanhemmatkaan. That's it. Siskolle sanoisin, ettei kerro, mitä kaikkea vanhemmilta on saanut ja jatkaisin yhtyeydenpitoa häneen. Jos vanhemmat sattuvat käymään yhtä aikaa, on kuin ei olisikaan.

Ennen kaikkea sinun pitäisi kai käsitellä tunteesi siitä, että jäät vaille jotain, mitä siskosi saa. Välien katkaiseminen ei siihen auta. Itse menisin keskustelemaan asisasta jonkun kanssa. Katkeroitumisen välttämiseksi.

 

["tiuku"]

Mielestäni vanhemmilla on moraalisen velvoitteen ohella jonkinlainen juridinenkin velvoite tasapuolisuuteen lapsiaan kohtaan. Noita lahjoituksia voitaisiin ehkä pitää ennakkoperintönä jos tarpeeksi isot summat. Listaa lahjoitukset ja soita ilmaiseen oikeusapuun.

 

["Siis"]

Miltäköhän sun siskosta tuntuu, kun ainoa sisko pistää välit poikki vaikkei hän oo syyllistyny mihinkään eikä oo syrjiny ketään? Varmaan kantaa melkoista syyllisyyttä...

 

["Siis"]

[QUOTE="tiuku";29027472]Mielestäni vanhemmilla on moraalisen velvoitteen ohella jonkinlainen juridinenkin velvoite tasapuolisuuteen lapsiaan kohtaan. Noita lahjoituksia voitaisiin ehkä pitää ennakkoperintönä jos tarpeeksi isot summat. Listaa lahjoitukset ja soita ilmaiseen oikeusapuun.[/QUOTE]
Äläpäs puhu kakkaa.

Vanhemmat saavat antaa elinaikanaan ihan niin paljon kun haluavat yhdelle lapselle. Toki lahjaverokysymykset erikseen jne, mutta missään nimessä heillä ei ole mitään laillista velvollisuutta antaa yhtä paljon kaikille lapsille. He saisivat myös vaikka testamentata kaiken yhdelle lapselle, jolloin toinen saisi pelkän lakiosan. Ennakkoperintökysymykset tulisivat kyseeseen lähinnä jos sitä lakiosaa ei muuten saisi maksettua (tai esim. pesän velkoja.)

 

["Siis"]

[QUOTE="vieras";29027029]Tällainen kommentti raivostuttaa. Meillä oli miehellä vastaava tilanne, ja jaksettiin vuosikausia kituuttaa ja sietää todella veemäistä käytöstä ihan sen takia, että meidän lapsemme näkisivät serkkujaan. Tässä tapauksessa myös miehen sisko oli todella vaikea ihminen, puhui jatkuvasti selän takana pahaa ja kadehti kaikesta mahdollisesta. Sitten jossain vaiheessa mitta tuli täyteen, emmekä enää ole olleet tekemisissä miehen äidin ja siskon kanssa. Ja ainakin meidän tapauksessa elämästä tuli helpompaa, tuntui taakka olisi pudonnut harteilta. Ei ollut ketään manipuloimassa, puhumassa pahaa ja määräilemässä ja saatiin elää rauhassa omaa elämäämme. Aiemmin joka viikko sai pahoittaa mielensä ja jatkuvasti odottaa, että mitähän on vuorossa seuraavaksi.[/QUOTE]
Tällainen kommentti raivostuttaa, koska teidän tilanteessa se sisko (eli serkkujen äiti) oli se vaikea ihminen. Luonnollisesti silloin hänen perheeseensä ei olla yhteydessä. AP:n tilanteessa ei sisko ole tehnyt mitään pahaa.

 

[Itse puhut]

[QUOTE="Siis";29027528]Äläpäs puhu kakkaa.

Vanhemmat saavat antaa elinaikanaan ihan niin paljon kun haluavat yhdelle lapselle. Toki lahjaverokysymykset erikseen jne, mutta missään nimessä heillä ei ole mitään laillista velvollisuutta antaa yhtä paljon kaikille lapsille. He saisivat myös vaikka testamentata kaiken yhdelle lapselle, jolloin toinen saisi pelkän lakiosan. Ennakkoperintökysymykset tulisivat kyseeseen lähinnä jos sitä lakiosaa ei muuten saisi maksettua (tai esim. pesän velkoja.)[/QUOTE]

"suuret kustannukset voidaan ottaa perinnönjaossa ennakkoperintönä huomioon, jos joku perillinen niin vaatii."

Ennakkoperintö – Wikipedia

 

["vieras"]

Sun ei tarvii enää odottaa vanhemmiltasi rakkautta ja hyväksyntää. Voit löytää sen rakkauden ja hyväksynnän ja oman arvosi omasta sydämestäsi. Kannattaa käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa.

 

["vieras"]

[QUOTE="Siis";29027528]Äläpäs puhu kakkaa.

Vanhemmat saavat antaa elinaikanaan ihan niin paljon kun haluavat yhdelle lapselle. Toki lahjaverokysymykset erikseen jne, mutta missään nimessä heillä ei ole mitään laillista velvollisuutta antaa yhtä paljon kaikille lapsille. He saisivat myös vaikka testamentata kaiken yhdelle lapselle, jolloin toinen saisi pelkän lakiosan. Ennakkoperintökysymykset tulisivat kyseeseen lähinnä jos sitä lakiosaa ei muuten saisi maksettua (tai esim. pesän velkoja.)[/QUOTE]

Verovapaita lahjoja voi antaa haluamalleen henkilölle yhteensä alle 4 000 euron arvosta joka kolmas vuosi. Jos esimerkiksi lahjoitat lapsellesi 3 999 euroa 31.1.2008, voit tehdä seuraavan verovapaan lahjoituksen samalle lapselle 31.1.2011.

Kaikki annetut lahjat lasketaan yhteen, joten jos olet lahjoittanut lapsellesi vaikkapa kesämökin, samalla kolmivuotisjaksolla et voi enää antaa kyseiselle lapselle verovapaata rahalahjaa.

Lahjan verovapauden raja on lahjoittajakohtainen eli kyseinen lapsi voi saada mainitulla ajanjaksolla verovapaita lahjoja joltakin toiselta henkilöltä.

 

[ap.]

En usko että se auttaa mitään vaikka siskoni saamien etuuksien ja lahjoitusten arvo nousisi yli tuon verovapaan lahjoittamisen rajan. Niistä jollekin verottajalle valittaminen olisi silkkaa kiusantekoa eikä auttaisi minua tai helpottaisi omaa pahaa oloani yhtään. Mikään laki kun ei velvoita vanhempiani rakastamaan tai huomioimaan minua yhtä paljon kuin siskoani.

Ammattiapua on moni ehdotellut, mutten usko siitä olevan apua. Kävin terapiassa masennuksen takia (johon liittyi vahvasti tämä toisarvoisuuden tunne) ikävuodet 14-21 ilman mainittavaa apua. Olen sairastanut vaikean masennuksen nuoruudessani ja sitä hoidettaessa pääsin myös puhumaan näistä asioista. Kuitenkaan puhuminen ei ole saanut minua tuntemaan oloani vähemmän huonoksi. Ei silloin eikä nytkään.