Mä toimisin tuossa tilanteessa ihan päinvastoin mitä sä oot suunnitellut ja mitä monet on ehdotelleet. Minäkin oli lapsena ja nuorempana perheen musta lammas. Lähinnä eriarvosuus ilmeni kohtelussa, veli oli se lempilapsi jota äiti passasi ja minä olin se inhokki jota hakattiin ja haukuttiin. Nimenomaa äidin taholta, isä oli tasapuolisempi mutta aina töissä, joten ei se paljon auttanut. Tosin hieman se että äiti näki mut mustana lampaana tarttui kaikkiin muihinkin perheessä. Veli sai myös kalliimpia leluja, tuhansien markkojen arvoisia koneita yms. kun itse en saanut edes nukkekotia vaikka toivoin. (tai no sellaisen halvan pienen muovisen sain sitten kun olin jo liian vanha leikkimään sillä) Nykyään äiti ei kuitenkaan enää inhoa minua ollenkaan, kaiketi. Se on muuttunut ihan viime vuosina. Toki nykyään oon kyllä aika musta lammas ihan konkreettisesti kun en oo saanut edes ammattia hommattua, mutta siitä huolimatta äiti ei näe mua enää niin inhottavana. Ikinä en oo tuosta rahallisesta puolesta meteliä nostanut, väkivaltaisuudsta ja eriarvoisesta kohtelusta kyllä oon joskus. Eniten mua kaivertaa se ettei mun fyysisestä terveydestä välitetty pätkääkään.
Mutta jos mä olisin sun tilanteessa niin en tosiaankaan katkaisis välejä, vaan päinvastoin, olisin ystävällinen ja tekisin kaikkea sellaista että vanhemmat alkaisivat pitää vähän minustakin. Esim. koska meidän äiti asuu maalla ja ei tykkää yhtään käydä kaupoissa, niin ostelen sille kivoja vaatteita ja jotain pikkujuttuja lahjaksi, mistä se on yleensä mielissään (koska mulla on hyvä vaatemaku ja osaan ostaa ihmisille sellaista mistä ne tykkää) Ei oo aina pakko ostella kallista, vaikka joku kiva suihkugeeli tai levy jotain erikoisempaa suklaatakin käy sillloin kun menee käymään. Sitten oon tehnyt selväksi että mulle voi soitella ja pyytää ostaan tai etsimään joku tietty juttu joka on mielessä ja sitä äiti käyttääkin hyödyksi aika usein. Kun taas käyn siellä yritän tehdä kotitöitä automaattisesti ilman että siitä vihjataan tai pyydetään. Kehun aina jotain jos kehuttavaa on, esim. kivoja uusia hiuksia, veljen lapselle kudottuja vaatteita yms. Oon sopivassa määrin samaa mieltä sen kanssa asioista joilla itselle ei oo niin väliä, koska siitä se tykkää, toki osaan myös sanoa vastaan jos en oo jostain asiasta samaa mieltä, mutta teen sen aina ymmärtäväisesti ja varovasti perustellen, en ala väittelemään enkä tappelemaan. Joskus jos mulla on joku äidin mielestä ilmeisesti fiksu mielipide jostain asiasta, niin annan sen kertoa sen eteenpäin omanaan ilman että huomautan siitä että se oli mun sanoma. (Esim. kun äiti oli sanonut veljen vaimolle joskus tosi tylysti kun se oli saanut keskenmenon että se on sen oma vika kun on nostellut tosi raskaita juttuja ja muuta plaaplaa, niin yritin huolellisesti perustella äidille ettei niin saa sanoa jos toisella on muutenkin mieli matalalla ja miksi ei saa ja kerroin että keskenmenot on tosi yleisiä alkuvaiheessa eikä se oo ikinä sen äidin vika vaan se lapsi ei vaan ois ollut terve vaan siinä ois ollut joku niin pahasti vialla ettei siitä ois voinut tulla elävää ja normaalia ja kaikkea mahdollista sellaista mitä sanoisin itse keskenmenon saaneelle. Ja äiti sitten oli sanonut samat asiat veljen vaimolle omana mielipiteenään, enkä korjannut asiaa että se oli itseasiassa mun ajatus, koska molemmat näytti olevan niin hyvällä mielellä. Ja muissakin asioissa oon käyttänyt vastaavaa tekniikkaa, koska oon huomannut että äiti on erityisen hyvällä mielellä siitä jos se saa annettua itsestään ulkopuoliselle fiksun ja mukavan kuvan. Tai no eihän veljen vaimo oo ulkopuolinen enää, mutta kuitenkin. Siitä se empatiakyky pikkuhiljaa kasvaa...) Tosin en jaksa kovin usein vanhemmilla kyllä kylässä käydä, se ei oo edelleenkään sellainen paikka minne menen riemuiten, mutta pitää muuten yrittää olla kiva. En saa oikein kyläiltyä sellaisissakaan paikoissa jonne menne mielellään, joten tuo ei oo kuitenkaan mikään huomiota herättävä juttu
Eli kyllä sen miten vanhemmat kohtelee nykyään voi oikeasti muuttaa jos haluaa. Mä en oo tippakaan kateellinen esim. mun veljelle menneestä eriarvoisesta kohtelusta, ei se oo veljen vika ja toivon sille sydämestäni kaikkea hyvää ja oon aina vaan iloinen siitä että se menestyy elämässään ja oon aina ollut. "Pakotin" sen jopa aikoinaan perustellen yliopistoon, kun se meinasi tyytyä matalempaan koulutukseen kuin mihin selvästi potentiaalia oli. Äidillekään en oo enää juurikaan katkera, vaikka välillä harmittaa kun vois olla terveempi nyt fyysisesti jos terveydestä ois välitetty enemmän lapsena, mutta tosiasia on ettei se katkeruus auta mitään enää, itseasiassa se vaan pilais mun elämän nyt. Mitään rahallisia juttuja en laske, koska minä ja veli ollaan niin eri elämäntilanteessa muutenkin että ois ihan typerää alkaa katkeroitumaan vaikka vanhempien maksamista suurista häistä tai omakotitaloon ostetuista kalusteista tai koneista tai jostain mitä sinne on rakennettu. En mä tarvi tässä elämäntilanteessa mitään niin kallista, jos joskus tarvin niin ehkä sitten saan, jos en saa, niin ei se nin haittaa. Häitä en enää ikinä kehtaiskaan pyytää maksamaan, koska olisin silloin jo niin paljon vanhempi kuin veli oli naimisiin mennessään. En oo kuitenkaan tilanteessa jossa en saa mitään, vaan isä osti mulle esim. kolme vuotta sitten pesukoneen ja astianpesukoneen ja avusti pari vuotta sitten uuden läppärin ostossa, joten koen että myös mua halutaan auttaa ihan tasavertaisesti.
Mun äidillä on muuten kaksi siskoa joilla on joku vuosikymmeniä sitten syntynyt riita jostain ihan typerästä aiheesta ja sen vuoksi ne ei oo kyläilleet toisillaan vuosikymmeniin. Minusta sellainen käytös ei oo kovin kypsää ja sillä on lopulta vain negatiivinen vaikutus. Toki jokainen saa tehdä niin kuin tykkää, mutta kannattaa miettiä tarkkaan miten oikeasti haluaa toimia...
