Valinnan vaikeus(ko)

["Epäonnistuja"]

Olen miesvalinnoissani aina epäonnistunut yksinhuoltaja. Minulla on akateeminen koulutus ja olen laaja-alaisesti ollut aina kaikesta kiinnostunut. "Elämäni miehet" ovat olleet duunareita, jotka ovat pian tutustumisen jälkeen heittäytyneet työttömiksi ja täysin vastuuttomiksi. Elämänhallinta on mennyt syöksykierteeseen. Minä olen tehnyt töitä, hoitanut kodin, lapset, miehen, kaiken.

Viimeisestä katastrofista tyhjine lupauksineen ja patologisine valheineen olen selvinnyt ammattiavulla. Sittemmin tutustuin elämäni fiksuimpaan ja normaaleimpaan mieheen. Nautin keskusteluista hänen kanssaan ja siitä, ettemme riitele koskaan, vaikka olemme monesta asiasta eri mieltä ja tilanteemme tapaamisten suhteen on haastava.Hän on ihanan normaali, vastuuntuntoinen, kunnollinen jne. Hän on kuitenkin myös hurjan kova suorittamaan, eikä oikein osaa pysähtyä elämään tässä ja nyt. Hän haluaa ja kaipaa "näyttävää elämää". Minä arvostan, ehkä kokemieni hirveyksienkin vuoksi, arjen pieniä asioita. Hän näkee minussa tulevan, edustavan vaimon, kunhan vielä vähän toivun kokemuksistani. Minä tienaan vielä joskus hyvin ja matkustelemme yms. Sitten olen hänelle timantti. Itse en tällaisista kyllä haaveile ja hän kokee sen olevan pahin virheeni; en ole tarpeeksi hieno, eivätkä haaveeni.

Olen tutustunut myös minua huomattavasti vanhempaan, työttömään duunarimieheen sattumalta. Hän katsoo minua silmiin ja kysyy, mitä minulle oikeasti kuuluu. Hän on kokenut elämän nurjia puolia, raha-asiat ovat kehnolla tolalla, mutta hän on rehellinen niistä. Hän ei tavoittele kuuta taivaalta. Ja hänelle olen enkeli, ihan tällaisena.

Ihan yksin pitäisi olla, mutta toisaalta kaipaan kuitenkin aikuista arjen puurtamisen keskellä, edes silloin tällöin.

Ei tässä edes kysymystä ollut. Taisin vain kirjoitella omia ajatuksiani niitä selkeyttääkseni. Osaisikohan kukaan kommentoida mitään mitenkään...

 

["hmmm"]

onko ihminen luuseri jos on työtön?

 

["A p"]

Ei missään tapauksessa!! En sitä tarkoittanutkaan. Elämäni miehillä, kuten tällä ystävälläni nytkin on vain työttömyyden lisäksi ollut elämänhallinta aika hukassa...tai erittäinkin hukassa ja se on hyvin raskasta etenkin silloin, kun itse pyrkii huolehtimaan kaikesta täsmällisesti, säntillisesti, ei käytä alkoholia ja keskittyy pääasiassa lapsiin ja perhe-elämään.

 

["vieras"]

Noihin entisiin kumppaneihin verrattuna, onko tuolla toisella miehellä (työttömällä) muuten paljon yhteistä heidän kanssaan? Ettet taas vanhasta tottumuksesta valitse sitä renttua. Ovathan nuo "kunnolliset" miehet vähän tylsiä. Mutta jos sun oikeasti pitää pohtia kumpi, niin mitä jos unohtaisit kummatkin ja rauhassa odottelisit sitä kunnollista miestä, joka kunnolla kolahtaa?

 

[astrolabe]

Missään parisuhteessa et tule saamaan täydellistä kumppania. Mieti mitkä ovat ne "viat", joiden kanssa olet valmis elämään.

Yksinoleminen ei ole pahempaa. Itse olen sitä mieltä, että ilman yksinäisyyttä ei osaa arvostaa kaksinoloakaan.

 

["A p"]

Olen jutellut molempien kanssa pitkään. On tämä tosi vaikeaa. Työtön ystäväni toivoisi enemmän, tapailemani mies miettii samoin kuin minä, miksei tutustuminen ole johtanut rakastumisen huumaan, vaan ihastumiseen, kunnioittamiseen, arvostamiseen ym. Olemmeko molemmat jo tulleet liian varovaisiksi ja mitä se rakkaus edes onkaan...

 

[astrolabe]

[QUOTE="A p";26035073]Olen jutellut molempien kanssa pitkään. On tämä tosi vaikeaa. Työtön ystäväni toivoisi enemmän, tapailemani mies miettii samoin kuin minä, miksei tutustuminen ole johtanut rakastumisen huumaan, vaan ihastumiseen, kunnioittamiseen, arvostamiseen ym. Olemmeko molemmat jo tulleet liian varovaisiksi ja mitä se rakkaus edes onkaan...[/QUOTE]

Eikö tuossa olisi rakennusaineita loppuelämäksi?

 

["A p"]

Siltä minustakin välillä tuntuu, mutta mies kaipaisi rakastumisen huumaa, vaikka sekään ei ole hänellä johtanut mihinkään kovin pysyvään. Itse olen aiemmin edennyt nopeasti ja tuntenut vahvasti (mitä se sitten on ollutkaan, se tunne), mutta huonostihan aina on käynyt. Mies on kova suorittamaan ja hakee extreme-kokemuksia ja -elämyksiä, eikä mikään tunnu riittävän. Hän on jo eronsa jälkeen ollut useamman vuoden yksin, koska mikään ei riitä, mikään ei tunnu täysin oikealta. Minä tiedän olevani tarpeeksi ja minulle riittää vähempikin. Arki voi olla kaunista ja hyvää pienin asioin, pienin teoin samoin lämpimät tunteet, välittäminen, arvostaminen, kaipaus kauniita ja kantavia.