E
eräs nainen.
Vieras
Mielipiteitä?
Olen 22-vuotias nainen ja keskusteltiin juuri nyt viikonloppuna vanhempieni kanssa huvikseen vain tälläisestä asiasta. Totesin, sitten siihen että jos tietäisin odottavani vammaista lasta, tekisin abortin. Teenkö minä julmasti tai väärin?
Kun katson saman ikäisen kaverini elämää, hänellä on 10-vuotta vanhempi isoveli joka on autistinen. Onhan se miehistynyt, mutta edelleen asuu kotona ja äidin kanssa. Isää ei kuvioissa ole, koska hän on kuollut. Mitä sitten kun tuo äiti kuolee, veli joutuu laitokseen tai jää todennäkösesti siskonsa kontolle hoidettavaksi.
Naapurissamme asui aikoinaan myös pariskunta, joilla oli minun isän ikänen ( isä syntynyt -60 luvulla ) niin samana vuonna syntynyt poika joka oli aikoinaan isäni luokallakin, en tiedä mikä vamma hänellä on, mutta hän on syntynyt kuitenkin sillein vammasena ettei omillaan tule pärjäämään. Isäni lähentelee viittäkymmentä vähitellen ja tuo vammainen mies asuu edelleen kahdeksankymppisten vanhempiensa kanssa, kun niistä vanhemmistakin aika jättää niin tietää miten tuossakin tulee käymään: a) veli siirtyy perheellisen siskon nurkkiin hoidettavaksi b) laitokseen
Onko tämä elämää? Minusta ei.
Siksi tekisin abortin, jos tietäisin olevani lapseni vammainen. Arvostan kuitenkin myös niitä vanhempia, jotka haluavat tälläisen lapsen pitää ja kantaa siitä huolen! Ei varmasti ole mikään helppo tie ja heillä on oltava hyvin,hyvin,hyvin suuri sydän. Minä en vain näe omaksi tieni tuota.
Televisiossa pyörii myöskin sellainen ohjelma nyt nimeltä kuin Toisenlaiset frendit, siinä kuvataan Downin syndroomaa sairastavia henkilöitä, en tiedä mikä minua niissä vammasissa/niiden käyttäytymisessä ja tavassa puhua ärsyttää, mutta jokin ja itse en mielelläni katso koko ohjelmaa...
On kokemusta myös erittäin pelottavista/oudoista Downin syndroomaa sairastavista henkilöistä. Kauppaan kun menen, siellä on töissä yksi mies jolla on Downin syndrooma, hänen tehtävänsä on kuljettaa koreja paikasta a , paikkaan b. Aina kun olen ottamassa koria, siitä mihin hän niitä kasaa, hän ihan kuin tahallaan ilmeisesti tekee joka kerta saman ja tarraa siitä korista kiinni minkä minä olen juuri käteeni saanut ja sitten ruvetaan riuhtomaan sitä suuntaan sillä kieli roikkuen samaan aikaan toisesta suupielestä ja väittelemme korista tyyliin eipäs, juupas, eipäs, juupas saako hän sen vai minä ja minä yleensä luovutan ja lähden sitten kauppaan vaan ilman koria koska en halua aiheuttaa hämminkiä.. Pelottavaa!
Eikä hän osaa myöskään käytöstapoja... kun ihmiset jonottaa maksamaan ostoksiaan, niin hän änkee aina siitä välistä ottamaan niitä koreja.. ei osaa mennä siihen parin asiakkaan taakse, odottaa että ne pääsee eteenpäin ja ottaa sitten korit. Pitää keskeyttää niinku se tavaroiden lastaustilanne hihnalle/maksu tilanne... Tuskin niin kiirre niillä koreilla on ettei kerkeä 2min odottaa ja kun niitä on isot kasat siellä toisessakin päässä vielä, ettei varmasti lopu kesken
Olen myös ollut töissä vanhainkodilla, downin syndroomaa sairastavia henkilöitä tuli keittiölle sitten syömään, yksi istui samaan pöytään meidän kanssamme ja tuijotti jatkuvasti minun ruokailua ja suusta valu keitot ulos... Eipä siinä tehnyt enää mieli ruokaillakaan
Muistan myös kun olimme pieniä kavereideni kanssa, jotain n.8-vuotiaita varmaan. Leikimme eräässä puistossa, jonka lähellä oli mielisairaala. Siellä ulkona näitä potilaita kulki vapaana lääkehuuruissa sillonkin kun pieniä ala-asteelaisia polki koulusta kotiin, minusta aika riskipeliä koska koskaan ei voi tietää tuollaisen henkilön kanssa mitä tapahtuu. Meitä tuli puistossa ahdistelemaan eräs vammainen, hänellä oli jotain pedofiilian piirteitä kun jahtasi meitä lapsia ja sitten lähdettiin fillarilla polkemaan paniikissa sieltä puistosta kotiin ja tämä yritti ottaa meitä kiinni. Hän oli ihastunut meihin pikkulapsiin ja yritti pyytää meitä treffeille joskus. Sitten kun tarpeeksi moni lapsi oli rollinut vanhemmilleen tästä sekopäästä, vanhempiemme toimesta hänet siirettiin kauemmas ja lukitumpaan paikkaan...
Tiedän myös, että vaikka alkaisi odottamaan vammaista lasta ja abortoisi, niin seuraavan kerran kun tulisi raskaaksi, on mahdollista saada terve vauva. Näin kävi yhdelle ystäväni äidille. Toivottavasti se teki hänet onnelliseksi, varmaankin
Olen 22-vuotias nainen ja keskusteltiin juuri nyt viikonloppuna vanhempieni kanssa huvikseen vain tälläisestä asiasta. Totesin, sitten siihen että jos tietäisin odottavani vammaista lasta, tekisin abortin. Teenkö minä julmasti tai väärin?
Kun katson saman ikäisen kaverini elämää, hänellä on 10-vuotta vanhempi isoveli joka on autistinen. Onhan se miehistynyt, mutta edelleen asuu kotona ja äidin kanssa. Isää ei kuvioissa ole, koska hän on kuollut. Mitä sitten kun tuo äiti kuolee, veli joutuu laitokseen tai jää todennäkösesti siskonsa kontolle hoidettavaksi.
Naapurissamme asui aikoinaan myös pariskunta, joilla oli minun isän ikänen ( isä syntynyt -60 luvulla ) niin samana vuonna syntynyt poika joka oli aikoinaan isäni luokallakin, en tiedä mikä vamma hänellä on, mutta hän on syntynyt kuitenkin sillein vammasena ettei omillaan tule pärjäämään. Isäni lähentelee viittäkymmentä vähitellen ja tuo vammainen mies asuu edelleen kahdeksankymppisten vanhempiensa kanssa, kun niistä vanhemmistakin aika jättää niin tietää miten tuossakin tulee käymään: a) veli siirtyy perheellisen siskon nurkkiin hoidettavaksi b) laitokseen
Onko tämä elämää? Minusta ei.
Siksi tekisin abortin, jos tietäisin olevani lapseni vammainen. Arvostan kuitenkin myös niitä vanhempia, jotka haluavat tälläisen lapsen pitää ja kantaa siitä huolen! Ei varmasti ole mikään helppo tie ja heillä on oltava hyvin,hyvin,hyvin suuri sydän. Minä en vain näe omaksi tieni tuota.
Televisiossa pyörii myöskin sellainen ohjelma nyt nimeltä kuin Toisenlaiset frendit, siinä kuvataan Downin syndroomaa sairastavia henkilöitä, en tiedä mikä minua niissä vammasissa/niiden käyttäytymisessä ja tavassa puhua ärsyttää, mutta jokin ja itse en mielelläni katso koko ohjelmaa...
On kokemusta myös erittäin pelottavista/oudoista Downin syndroomaa sairastavista henkilöistä. Kauppaan kun menen, siellä on töissä yksi mies jolla on Downin syndrooma, hänen tehtävänsä on kuljettaa koreja paikasta a , paikkaan b. Aina kun olen ottamassa koria, siitä mihin hän niitä kasaa, hän ihan kuin tahallaan ilmeisesti tekee joka kerta saman ja tarraa siitä korista kiinni minkä minä olen juuri käteeni saanut ja sitten ruvetaan riuhtomaan sitä suuntaan sillä kieli roikkuen samaan aikaan toisesta suupielestä ja väittelemme korista tyyliin eipäs, juupas, eipäs, juupas saako hän sen vai minä ja minä yleensä luovutan ja lähden sitten kauppaan vaan ilman koria koska en halua aiheuttaa hämminkiä.. Pelottavaa!
Eikä hän osaa myöskään käytöstapoja... kun ihmiset jonottaa maksamaan ostoksiaan, niin hän änkee aina siitä välistä ottamaan niitä koreja.. ei osaa mennä siihen parin asiakkaan taakse, odottaa että ne pääsee eteenpäin ja ottaa sitten korit. Pitää keskeyttää niinku se tavaroiden lastaustilanne hihnalle/maksu tilanne... Tuskin niin kiirre niillä koreilla on ettei kerkeä 2min odottaa ja kun niitä on isot kasat siellä toisessakin päässä vielä, ettei varmasti lopu kesken
Olen myös ollut töissä vanhainkodilla, downin syndroomaa sairastavia henkilöitä tuli keittiölle sitten syömään, yksi istui samaan pöytään meidän kanssamme ja tuijotti jatkuvasti minun ruokailua ja suusta valu keitot ulos... Eipä siinä tehnyt enää mieli ruokaillakaan
Muistan myös kun olimme pieniä kavereideni kanssa, jotain n.8-vuotiaita varmaan. Leikimme eräässä puistossa, jonka lähellä oli mielisairaala. Siellä ulkona näitä potilaita kulki vapaana lääkehuuruissa sillonkin kun pieniä ala-asteelaisia polki koulusta kotiin, minusta aika riskipeliä koska koskaan ei voi tietää tuollaisen henkilön kanssa mitä tapahtuu. Meitä tuli puistossa ahdistelemaan eräs vammainen, hänellä oli jotain pedofiilian piirteitä kun jahtasi meitä lapsia ja sitten lähdettiin fillarilla polkemaan paniikissa sieltä puistosta kotiin ja tämä yritti ottaa meitä kiinni. Hän oli ihastunut meihin pikkulapsiin ja yritti pyytää meitä treffeille joskus. Sitten kun tarpeeksi moni lapsi oli rollinut vanhemmilleen tästä sekopäästä, vanhempiemme toimesta hänet siirettiin kauemmas ja lukitumpaan paikkaan...
Tiedän myös, että vaikka alkaisi odottamaan vammaista lasta ja abortoisi, niin seuraavan kerran kun tulisi raskaaksi, on mahdollista saada terve vauva. Näin kävi yhdelle ystäväni äidille. Toivottavasti se teki hänet onnelliseksi, varmaankin
