Vanhempani rikkovat perheeni!

[hmph.]

Eli siis tilanne on tämä, vanhempani,sisarukseni, sukuni ei voi sietää miestäni! Enkä kyllä periaatteessa ihmettelekään, meillä kun on vuosien saatossa ollut vähän vaikeaa joka kannalla.
Minut ja meidän lapset kutsutaan aina juhliin, mutta miestä ei. Ja mies ei saa tulla sinne, joten eipä mekään sitten olla menty lasten kanssa.

Kesällä meillä oli kuopuksen synttärit ja kutsuimme isovanhemmat, sedät, tädit, ja kummit kummaltakin puolelta. Vanhempani tuli juhliin, mutta kun asumme eripaikkakunnalla heidän piti tulla päivä aikaisemmin ja lähteä vasta seuraavana päivänä eli siihen meni koko vloppu. Veljeni luokse he eivät mahtuneet ja ehdotin että tulisivat meille, koska meillä olisi sohva vapaana. Mutta ei, menivät mielummin hotelliin yöksi kun olisivat meille tulleet, mieheni vuoksi.

Vanhempani ovat kustantaneet autoni monta monta vuotta sitten. Ja mieheni ei saa ajaa sillä, koska he ovat sen maksaneet ja sehän on sitten heidän autonsa ja saavat päättää kuka sillä ajaa ja missä. Tämä on todella typerää.

Oikeasti minä en jaksa enää, ja en tiedä miten saisin heidät hyväksymään mieheni, vai onko tilanne tosiaan jo se että täytyy ottaa etäisyyttä koko sukuuni? Kuinka saisin heidät tajuamaan että he karkoittavat meitä (minut oman tyttärensä ja lapsenlapsensa) koko ajan kauemmas? Haluaisin vain että edes yrittävät koittaa tulla toimeen mieheni kanssa, muttakun eivät anna edes enää mahdollisuutta!
Miehenikään ei tunnetusti heistä perusta, juurikin tuon syrjimisen vuoksi ja meillä riidellään näistä asioista aina.

Tämä kaikki tulee rikkomaan perheeni, ja ennenkaikkea minut vielä!
En jaksa enää olla välikäessä, joten voisiko joku antaa neuvoa mitä mun kannattaa tehdä?

 

["vieras"]

eläisit omaa elämää, etkä vanhempien pillin mukaan. helpottaa kummasti.

 

[hyytikyppynen]

Jos se auto on sinun nimissä, siis olet papereissa sen haltija, ei sinun vanhemmilla ole mittään määräysoikeutta auton käyttöön, eikä ne sitä voi takasinkaan ottaa.

Sanoisin tuommosille sukulaisille että jos mies ei kelpaa niin olkoot ilman minua ja lapsiaki.

 

["Lissu"]

Mun mielestä sun pitäisi nyt ihan suoraan puhua vanhemmillesi siitä miten pahaan välikäteen sinut asettavat, ja että haluavatko tosiaan että sinä joudut valitsemaan omien vanhempiesi ja lastesi isän välillä. Ja että haluvatko että heidän lapsenlapsensa perhe rikkoutuu. Kun eihän heidän loppujenlopuksi tarvitsisi kuin käyttäytyä asiallisesti ja pitää (ikävät) mielipiteensä omana tietonaan, yrittää vaan käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset kun osutaan samaan huoneeseen.

 

["suski"]

Sun pitää tehdä selväksi vanhemmillesi ja suvullesi, että te olette paketti ja että he eivät voi valita vain sinua ja lapsia. Tai sitten eroat miehestäsi.

Kuka on auton omistaja? Jos se olet sinä, niin et välitä enempää vanhempiesi sanomisista, jos taas vanhempasi, niin anna auto pois.

 

[prfgv]

Kaikki saman pöydän ääreen keskustelemaan! Todella lapsellista käytöstä ja kun nyt kuitenkin olette aikuisia niin puhumalla asiat selviää. Mikä on johtanut tähän syrjimiseen ? Miksi se jatkuu vuodesta toiseen, vaikka olette miehen kanssa edelleen yhdessä jne jne. Kaikki vaan pöydälle ja keskustelette ne auki. Toinen vaihtoehto on katkaista välit sukulaisiin.

 

[Silmukka-]

Tosi vaikea sanoa juuta tai jaata kun ei tiedä mitä miehesi on tehnyt. Joitain asioita todella ei voi sivuuttaa ja vanhempiesi käytös ehkä on perusteltavissa mutta tosiaan vaikea sanoa.

 

["vieras"]

No mikäs siinä miehessä on niiden mielestä sitten vikana?

 

[hmph.]

[QUOTE="vieras";22457975]eläisit omaa elämää, etkä vanhempien pillin mukaan. helpottaa kummasti.[/QUOTE]

Helpottaisihan se ja kummasti, mutta miten? En haluaisi pahoittaa heidän mieltään, mutta en myöskään mieheni tai itseäni. Niin vaikea tilanne ja oikeasti olen jo niin loppu tähän!

 

[Keittiönoita]

Mitä vanhempasi ovat sanoneet, kun olet puhunut heidän kanssaan asiasta?

 

["suski"]

Helpottaisihan se ja kummasti, mutta miten? En haluaisi pahoittaa heidän mieltään, mutta en myöskään mieheni tai itseäni. Niin vaikea tilanne ja oikeasti olen jo niin loppu tähän!

Sun on pakko pahoittaa joko heidän mielensä tai jatkaa omasi ja miehesi mielen pahoittamista.

 

["minä"]

Luulen, että tässä asiassa kommentointia helpottaisi tieto, että mitä miehesi on aikojen saatossa tehnyt, jotta on saanut vanhempasi inhoamaan itseään? Jos itseäni ajattelen, niin esim. jos siskoni/kaverini mies olisi vaikka hakannut kaveriani tai istunut vankilassa väkivalta rikoksesta, niin en voisi kaveeraata hänen kanssaan, vaikka kaverini olisi näennäisesti antanut anteeksi miehelleen teot. Itse en osaisi pitää tuollaista ihmistä miehenä ja varmasti halveksuntani näkyisi käytöksessäni ja olisi tekopyhää yrittää kaveerata. Kaveriini yrittäisin pitää yhteyttä, jotta tietäisin, että hänellä on kaikki ok.

 

[Kristen]

Ohhoh

No asiahan on sillä tavallla, että sinä olet aikuinen, perheellinen ja näin ollen elät omaa elämääsi. Kuten joku jo sanoi, jos auto on sinun nimissä, vanhemmillasi ei ole määräämisoikeutta kuka sillä saa ajaa ja kuka ei. Jos tilanne on oikeasti noin paha, sanoisin suoraan, mitä tämä kaikki aiheuttaa teille, etenkin sinulle ja lapsellesi.
Pieni tauko yhteydenpidossa ei varmaan olisi pahitteeksi. Ymmärtäisivät mihin tuollainen käytös on tilannetta ajamassa, ja se saattaisi laukaista tämän ehdottoman muurin.
Sanot heille suoraan, että miehesi ja lapsesi on nyt perheesi, jos he eivät sitä hyväksi, he eivät hyväksy sinuakaan, ja näin ollen saavat jättää teidät rauhaan.

Kovat vaan peliin, niin kovempikin puupää alkaa ehkä ymmärtämään! Eihän ketään voi pakottaa toisesta pitämään, mutta yrittää aina voi, jo ihan vaan lapsen takia.

Hyvänä esimerkkinä on minun äitini ja isäni vanhemmat. Isäni kuoli alkoholismiin useita vuosia sitten, ja isovanhempani syyttivät tästä äitiäni. Heidän mukaan siis oli äitini vika, että isäni kuoli. No, häidemme tullessa ukkini ei tahtonut pitää puhetta, koska äitini oli siellä, joten sanoin sitten ihan suoraan, että tämä on minun elämäni, ja minun äitini, etten voi olla kutsumatta isovanhempieni takia äitiäni häihimme, joten jos on niin vaikeaa, niin jättäköön he sitten tulematta. Tulivat häihin, istuivat samalla puolella, samassa pöydässä ja piti vielä puheenkin. Sen jälkeen yhteiset tilaisuudet on vietetty "pakkovääntämisellä" mutta niin, ettei ristiriitojen ole annettu tulla väliimme.

Eli siis, vedä nyt lapsesi tunteet tähän mukaan niin luulisi touhun rauhoittuvan,.

 

[MusuMuru]

Mä laittaisin oman perheeni ja perheen onnen etusijalle! Vanhemmat ja suku saisivat olla miten haluavat, jos ei mies kelpaa niin en olisi yhteydessä sukuunkaan.

 

["miniä"]

jep,se on tosiasia että vanhemmat voivat rikkoa lapsensa perheen.meillä sellanen tilanne etten voi sietää mieheni vanhempia pitkään jatkuneen kiusaamisen takia.arvostellaan lapsenhoitotaitoja,vähätellään,piikitellään jnejne.en ole heidän kanssaan missään tekemisissä paitsi pakosta.silloin olen pelkästään asiallinen,lapseni vuoksi.jos ei mieheni tajua laittaa meitä etusijalle,on tilanne tulevaisuudessa se,että ero on edessä.(mieheni ei koskaan puolusta minua kun vanhempansa minua nälvivät-kukapa jaksaa tollasta vässykkää pidemmän päälle katsella).suosittelen,että laitat oman perheesi vanhempiesi edelle.

 

[....]

Asia riippuu ihan siitä, mitä miehesi on tehnyt. Jos kyse on jostsain normaalista typerästä riitelystä, niin vanhempasi ym. liioittelevat ja käyttäytyvät typerästi. Mutta jos esim. miehesi on lyönyt sinua tms. niin ymmärrän hyvin, että he eivät hyväksy miestä ja haluaisivat sinun jättävän tämän.

 

[hmph.]

Kyllä siis asiahan on niin että mieheni ja oma perheeni tulee kaiken edelle! Mutta en tahtoisi kuitenkaan luopua suvustanikaan ellei oikeasti ole pakko!

Mieheni ei ole lyönyt, eikä istunut vankilassakaan. Hänellä on äkkipikainen luonne ja suutuspäissään on rikkonut tavaroita, mm. sellaisia joita vanhempani ovat meille ostaneet. Huonekaluja ja tv ja tietokone. On myös kärkäs ihminen ja sanonut pahasti äidilleni, kuitenkin pyysi heti anteeksi sanomisiaan.On pettänyt minua. On riehunut kännipäissään kotona, jolloin olemme lähteneet lasten kanssa pois kotoa. Tuo on ainut tilanne jolloin pelkäsin häntä oikeasti. Mutta näistä asioista on reilusti yli 4vuotta aikaa jo.

Ja itse olen miehelle antanut mahdollisuuden ja hän on ollut kunnolla viimeiset kaksivuotta. Anteeksi annoin myös pettämisen. Ja vanhempani tietävät näistä asioista siksi, kun olen itse heille kertonut. Meillä on vanhempieni kanssa aina välit olleet läheiset.

Auto on kyllä vanhempieni nimissä, koska he haluavat maksaa vakuutukset yms. Joten edessä taitaa olla auton pois antaminen. En haluaisi olla riippuvainen kenestäkään, ja autonkin he HALUSIVAT ostaa. En silloin ajatellut että joutuisin olemaan kiitollinen näinkin kauan ja tilivelvollinen heille.

Paljon on vastauksia tullut, kiitos siitä!

 

[hmph.]

Mitä vanhempasi ovat sanoneet, kun olet puhunut heidän kanssaan asiasta?

Olen yrittänyt keskustella heidän kanssaa, mutta se on vaikeaa. Puhelimen kautta kun onnistuu niin helposti ymmärtämään toiset väärin, ja en mene enää heidän luokseen ollenkaan ennenkuin he hyväksyvät mieheni. Ja he eivät tule meille, joten keskustelut ovat olleen puhelimen välityksellä ja olen laittanut spostiakin heille. He sanovat että ymmärtävät minun tilanteeni ja uskovat ettei se helppoa varmastikaan ole, mutta siltikään eivät asialle tee mitään. Kuulemma tulevat vastaan jo siinä ihan tarpeeksi että edes samaan huoneeseen voi tulla mieheni kanssa (kuten juurikin meidän lasten juhlat) Joten se siitä sitten. Olen myös sanonut että en halua joutua tilanteeseen jossa pitäisi valita heidän väliltään, ja sitä mun kuulemma ei edes tarvitse ajatella. Mutta kohta on pakko, jos ei asiat muutu, aina he vaan puhuu että kyllä me sitten joskus kyllä me sitten joskus, mutta milloin on se joskus? 20vuoden päästä? Kun meidän lapset ovat jo eläneet koko lapsuudensa ilman äidin puolen sukua?

 

["linnea"]

No enpäs ihmettele, että sukulaisillesi on vaikeaa hyväksyä miestäsi ja päätöksiäsi antaa anteeksi. Sivusta seuraamalla on hankala nähdä, onko mies muuttunut vai ei ja käytännössä sun puheillasi ei ole merkitystä, koska voisit ihan hyvin vain peitellä asioita ja olla kertomatta. Anteeksi suorasukaisuus, mutta hyvin useasti se noin menee. Oikeastaan ainut, mitä voit tehdä on kertoa vielä kerran niille ihmisille, joilla on oikeasti jotain väliä (vanhempasi, sisaruksesi?), että on/oli sinun päätöksesi antaa anteeksi ja että mies on ollut kunnolla jo pitemmän aikaa. Jos oikeasti olet sitä mieltä, ettet jää katsomaan, jos miehesi räjähtää uusiksi, sano sekin. Helpottaa muitten oloa pikkuisen, kun tietävät ettet aivoton ole! =)

Mutta noin ylipäänsä ydinperheen ulkopuolisilla on paljon vaikeampi unohtaa ja antaa anteeksi kuin itse miehellä/vaimolla. Itselläni meni 15vuotta ennenkuin saatoin luottaa, ettei siskoni mies enää tee typeryyksiä. Tosin oltiin tekemisissä normaalisti tuona aikana, mutta se luottamus.. (ei sillä, että hän olisi koskaan minun luottamustani tarvinnutkaan)

 

["vieras"]

Kaikkien ihmisten olisi suotavaa tehdä myös henkinen irtautuminen omasta lapsuudenkodistaan. Ei sen tarvitse tarkoittaa välirikkoa, mutta jokaisella on oikeus ja velvollisuus elää omaa elämäänsä. Sä tunnut vielä olevan kahden perheen loukussa. Yksi keino voisi olla kaikenlaisen taloudellisen riippuvuuden katkaiseminen. Niin kauan kun vanhemmillasi on taloudellista valtaa (esim. toi auton omistaminen) he katsovat oikeudekseen puuttua elämäänne.

 

[hmph.]

[QUOTE="linnea";22458308]No enpäs ihmettele, että sukulaisillesi on vaikeaa hyväksyä miestäsi ja päätöksiäsi antaa anteeksi. Sivusta seuraamalla on hankala nähdä, onko mies muuttunut vai ei ja käytännössä sun puheillasi ei ole merkitystä, koska voisit ihan hyvin vain peitellä asioita ja olla kertomatta. Anteeksi suorasukaisuus, mutta hyvin useasti se noin menee. Oikeastaan ainut, mitä voit tehdä on kertoa vielä kerran niille ihmisille, joilla on oikeasti jotain väliä (vanhempasi, sisaruksesi?), että on/oli sinun päätöksesi antaa anteeksi ja että mies on ollut kunnolla jo pitemmän aikaa. Jos oikeasti olet sitä mieltä, ettet jää katsomaan, jos miehesi räjähtää uusiksi, sano sekin. Helpottaa muitten oloa pikkuisen, kun tietävät ettet aivoton ole! =)

Mutta noin ylipäänsä ydinperheen ulkopuolisilla on paljon vaikeampi unohtaa ja antaa anteeksi kuin itse miehellä/vaimolla. Itselläni meni 15vuotta ennenkuin saatoin luottaa, ettei siskoni mies enää tee typeryyksiä. Tosin oltiin tekemisissä normaalisti tuona aikana, mutta se luottamus.. (ei sillä, että hän olisi koskaan minun luottamustani tarvinnutkaan)[/QUOTE]


Kuten minäkin aloituksessa kerroin, en ihmettele miksi eivät hyväksy. Mutta silti, jos minä hyväksyn ja hän on ihminen jota rakastan niin miksi he eivät voi sitä hyväksyä?

 

[hmph.]

[QUOTE="vieras";22458314]Kaikkien ihmisten olisi suotavaa tehdä myös henkinen irtautuminen omasta lapsuudenkodistaan. Ei sen tarvitse tarkoittaa välirikkoa, mutta jokaisella on oikeus ja velvollisuus elää omaa elämäänsä. Sä tunnut vielä olevan kahden perheen loukussa. Yksi keino voisi olla kaikenlaisen taloudellisen riippuvuuden katkaiseminen. Niin kauan kun vanhemmillasi on taloudellista valtaa (esim. toi auton omistaminen) he katsovat oikeudekseen puuttua elämäänne.[/QUOTE]

Niinhän se pitäisi osata päästää irti, mutta miten? Välillä oikeasti toivon että vanhempani olisivat jo kuolleet, niin ei olisi tälläistä asiaa sekoittamassa pakkaa. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin.... Ja olen 5vuotta sitten jo käynyt vanhempieni vuoksi terapiassa, koska he eivät ole koskaan antaneen kunnolla rauhaa elää ja tehdä omia valintoja. Puuttuvat kaikkeen, utelevat yms...

 

["minä"]

Ymmärrän vanhempiasi. He kuitenkin välittävät sinusta ja heidän voi olla todella vaikea luottaa siihen, että miehesi ei vahingoita teitä. Autonkin he luultavasti halusivat sinulle antaa siksi, että pääsisit lasten kanssa äkkiä lähtemään jos tulee paha tilanne.
Mieti asia omalle kohdallesi, lapsellasi olisi suhden äkkipikaisen miehen/naisen kanssa, joka suuttuessaan pistää tavaroita rikki. Kyllä oma huoleni olisi ainkin todella suuri, ja vaatisi todellakin varmasti vuosia, että luottamus mieheen syntyisi. Ja koska usein mies/vaimo vähättelee puolisonsa väkivaltaisuutta, koska usko rakkauteen saa näkemään kaiken kauniimpana kuin oikeasti on. Ehkä vanhempasi pelkäävät sitä seuraavaa äkkipikaisuutta.

 

[hmph.]

[QUOTE="minä";22458385]Ymmärrän vanhempiasi. He kuitenkin välittävät sinusta ja heidän voi olla todella vaikea luottaa siihen, että miehesi ei vahingoita teitä. Autonkin he luultavasti halusivat sinulle antaa siksi, että pääsisit lasten kanssa äkkiä lähtemään jos tulee paha tilanne.
Mieti asia omalle kohdallesi, lapsellasi olisi suhden äkkipikaisen miehen/naisen kanssa, joka suuttuessaan pistää tavaroita rikki. Kyllä oma huoleni olisi ainkin todella suuri, ja vaatisi todellakin varmasti vuosia, että luottamus mieheen syntyisi. Ja koska usein mies/vaimo vähättelee puolisonsa väkivaltaisuutta, koska usko rakkauteen saa näkemään kaiken kauniimpana kuin oikeasti on. Ehkä vanhempasi pelkäävät sitä seuraavaa äkkipikaisuutta.[/QUOTE]

Kyllä minäkin, ymmärrän, mutten jaksa enää! Koska meillä miehen kanssa on riitaa tästä asiasta melkeinpä jokapäivä. Ja miksi riitelisin asiasta jolle itse en voi mitään?
Minä en voi sille mitään että mieheni on äkkipikainen, mutta häntä en halua "vaihtaa"
Minä en voi sille mitään etteivät vanhempani siedä häntä.
Minä en voi sille mitään että joka päivä tulee entistä pahempi mieli kyseisestä asiasta.
Minä en voi sille mitään että rakastan "väärää" henkilöä.

Minä en jaksa enää, siksi koska itse en voi enää enempää asialle tehdä että se tulisi muuttumaan!

 

["jaa-a"]

Ymmärrätkö sä ap ollenkaan kuinka mielettömän huolissaan sun vanhemmat on sinusta? Ilmeisesti et. Mulla on kokolailla samanlainen historia ja nyt vanhempana voi sanoa että olisi pitänyt uskoa vanhempiani. He ovat kertoneet siitä valtavasta huolesta joka heillä oli minun takiani. Aikuinen lapsi lyö päätä seinää ja mitään ei voi tehdä. Mutta minä vaan jääräpäisesti pidin mielipuolisesta suhteesta kiinni, kun MINÄ olen aikuinen ja MINÄ päätän.

Noh, toistakymmentä vuotta siinä meni elämästä hukkaan ihan turhan takia. Jos oli8sin hetkenkään lotkauttanut korvaani vanhempieni puheille, olisin pelastunut paljonlta. Mutta ei niin ei.

Ethän sä ap mua tietysti usko, mutta ajattele itsesi äidiksesi ja lapsesi itseksesi. Miltäpä tuntuisi?